Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Sarjatärppi: The Boys (eli tarina kohtalosta ja Dean Winchesteristä)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 7.9.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja: The Boys (Amazon Prime)

Kuva: Prime Video

(TLDR: suositus Amazon Primen supersankariparodia The Boysille. Se on sekopäinen, verinen ja väkivaltainen, mutta samalla hauska, fiksu ja hyvin tehty.)

Tämä kirjoitus kaipaa pohjustuksen.

Joskus huhtikuun kieppeillä aloin katsoa Supernaturalia. Se oli oikein pätevä eristäytymisajan sarja: hauska, kummallisen koukuttava, fiksu ja paikoin yllättävän koskettavakin. Plus sitä oli kolmetuhatta jaksoa (=14 tuotantokautta). Kirjoitin tuolloin, kuinka Supernatural oli miljoona kertaa parempi kuin olin kuvitellut (edelleen samaa mieltä!). Tuossa kirjoituksessa kutsuin itseäni Supernatural-rookieksi. Nyt, viitisen kuukautta eteenpäin, en ole enää rookie. Nyt olen lähestulkoon pro ja ylpeä  #SPNfamilyn jäsen. Nyt mulla on mielipide parhaasta kaudesta, parhaista jaksoista ja vaikka mistä muusta.

Tärkein mielipide: Dean Winchester on paras! Mitä fiktiivisiin tyyppeihin tulee, Dean Winchester sijoittuu hyvin korkealle mun suosikkilistalla. Poloinen piinattu sielu. Ollaan jopa siinä pisteessä, että olisin täysin valmis maksamaan rahaa jos se takaisi Dean Winchesterille onnellisen lopun. En kauhean paljon rahaa, sanotaan 10 euroa. Se on silti 10 euroa enemmän kuin olisin valmis maksamaan kenenkään muun fiktiivisen tv-sarjatyypin fiktiivisestä tv-sarjaonnesta.

Viimeisenä; Dean Winchesteriä esittää näyttelijä Jensen Ackles. Toivon hänellekin pelkkää hyvää, vaikuttaa vallan mainiolta tyypiltä.

Okei, pohjustukset pohjustettu.

Tuossa kolmisen viikkoa sitten päätin, että olin valmis viemään SPN-faniuteni uudelle tasolle. The Boys -tasolle. Tällä Amazon Primen supersankariparodialla ei noin ulkoisesti ole mitään tekemistä Supernaturalin kanssa, mutta koska olin jo lähes pro, tiesin paremmin. Supernaturalilla ja The Boysilla on yksi merkittävä yhteinen tekijä: Eric Kripke. Sama mies molempien sarjojen takana.

Katsoin yhden jakson. Se oli hyvä. Sekopäinen, mutta hyvä. Verinen, mutta hyvä. Paljon kirosanoja, paljon graafista väkivaltaa, ikävän paljon suolenpätkiä.

Kului pari tuntia. Sitten herra Ackles, arvon Dean Winchester, julkisti sosiaalisessa mediassa, mikä on hänen ensimmäinen roolinsa Supernaturalin jälkeen. Pienen ikuisuuden (=15 vuotta) kestänyt sarja on päättymässä ihan pian.

Se rooli? Soldier Boy. Sarjassa The Boys.

Kohtalon johdatusta, ajattelin luonnollisesti. Jos Dean hiton Winchester (hyvä on, Jensen Ackles) on mukana, voin kestää verta ja suolenpätkiä. Katsoin siis toisenkin jakson. Ja kolmannen. Ja koko ensimmäisen kauden. Siitäkin huolimatta, että Jensen Ackles hyppää remmiin vasta kolmannella kaudella, jota ei ole alettu vielä edes kuvaamaan.

En ole mikään kaikkein suurin supersankarifani. Marvel, DC… samaa kamaa kaikki mun päässä. Pidän kuitenkin The Boysista, jopa ilman Dean Winchesteriä. Ihan kaikille en kuitenkaan voi sitä suositella. Ne suolenpätkät… ensimmäisten reilun viiden minuutin jälkeen ymmärtää kyllä, miksi sarja on K18 ja miksi jokainen jakso alkaa varoitusteksteillä. Adult content, graphic language, graphic violence, nudity… 

Sekopäinen sarja. Mutta hyvä. Ja hauska! Eikä ollenkaan pelottava, miinus suolenpätkät. Satiiria, parodiaa, mustaa huumoria, komediaa ja toimintaa, sanoisin.

The Boys pohjautuu Garth Ennisin ja Darick Robertsonin samannimiseen sarjakuvaan. Se kertoo supersankareista, jotka ovat kauniisti sanottuna kusipäitä. Sarjassa heitä kutsuttaisiin sillä ikävällä c-sanalla. Supersankaripahisten toisella puolella on The Boys, hyvikset ja sarjan oikeat sankarit, jotka ovat ottaneet missiokseen paljastaa millaisia narsistisia, supervoimiensa väärinkäyttäjiä supersankarit oikeasti ovat. Narsisti numero 1 on HomelanderCaptain American parodiaversio. Pisteitä näyttelijä Antony Starrille, joka tekee Homelanderista yhden tämän hetken kammottavimmista ja kiehtovimmista tv-sarjapahiksista.

Kaiken sekopäisyyden ohella The Boys kritisoi varsin terävästi sankarikultteja, vallanpitäjien väärinkäytöksiä, korruptiota ja äärimmilleen vietyä kaupallistumista. Ei siis pelkästään suolenpätkiä! Feministisestä näkökulmasta sarja ei saa täysin puhtaita papereita, mutta onko tuo nyt edes yllätys, kun nimi on The Boys.

The Boys on katsottavissa Amazon Primessa. Toisen kauden ensimmäiset kolme jaksoa julkaistiin 4.9. ja uusi jakso tulee katsottavaksi aina perjantaisin. Kolmas kausi (=Dean Winchester -kausi) on tilattu.

PS. Yhtä ikävää supersankaria esittää Gossip Girlistä tuttu Chace Crawford. Ollaan melko kaukana Upper East Sidestä, Nate Archibald

LUE MYÖS:

Kategoriat
Podcastit Sarjat Suosittelen

Modern Love: kelvollinen sarjana, loistava podcastina

Kirjoitus on alun perin julkaistu 27.10.2019

Suosikkipodcast: Modern Love

Kuva: Modern Love: WBUR & The New York Times

Katsoin Amazon Primen tuoreen Modern Love -antologiasarjan. Se oli hyvä. Ihan hyvä. Ihan kelvollinen. Siinä oli kahdeksan noin puolituntista jaksoa, joissa jokaisessa oli eri rakkaustarina. Sarja oli koskettava, lämminhenkinen ja tähtinäyttelijöitä täynnä (mm. Anne HathawayJulia GarnerTina FeyCatherine Keener, Dev Patel).

Romanttisia komedioita rakastava minä piti sarjasta kovasti. Se tylsempi minä on silti sitä mieltä, että se olisi voinut olla parempikin. Välillä ne rakkaustarinat tuntuivat kovin tyhjiltä ja hengettömiltä, koskettavuus jotenkin päälleliimatulta. En tiedä. Joku siinä tökki.

Mutta! Sarjan katsomisesta seurasi joka tapauksessa hyvää. Löysin Modern Love -podcastin, joka on mainio. Enkä aiemmin edes ole kauheasti fiilistellyt podcasteja. Tai ehkä en vain ole kuunnellut oikeanlaisia.

Pieni koukkaus alkuun. Modern Love -sarja pohjautuu New York Timesin samannimiseen palstaan. Jo 15 vuoden ajan Modern Love -palstalla on julkaistu erilaisten ihmisten kirjoittamia esseitä rakkaudesta, menetyksestä, itsensä löytämisestä, rakkauden löytämisestä, deittailusta, eroamisesta. Romanttisesta rakkaudesta, ystävyydestä, itsensä rakastamisesta. Koko elämän mittaisista rakkaustarinoista ja niistä, jotka päättyvät ihan liian varhain. Ihan kaikesta, mikä rakkauteen liittyy, oli se sitten kivaa ja kaunista tai surullista ja synkkää.

Modern Love -podcastissa (joka löytyy esimerkiksi Spotifysta tai mistä nyt satutkaan podcasteja kuuntelemaan) tunnetut tyypit – esimerkiksi Kate WinsletKristen Bell ja Amanda Seyfried – lukevat näitä esseitä. Sitten kun essee on luettu, juontaja Meghna Chakrabarti jututtaa sen kirjoittajaa ja tämä kertoo, mitä hänen elämäänsä on Modern Love -esseen julkaisemisen jälkeen kuulunut. Ja Modern Love -palstan toimittaja Daniel Jones kertoo, miksi essee alunperin valittiin julkaistavaksi.

Eli vaikka Modern Love -palsta olisi tuttu ja olisi jo lukenut näitä esseitä, podcastissa niihin saa vielä mitä sitten tapahtui -ekstraluvun.

Modern Love -sarjan kahdeksan jaksoa ovat siis alun perin olleet tällaisia oikeiden ihmisten kirjoittamia oikeita tapahtumia kuvaavia Modern Love -esseitä. Ja ainakin muutamat niistä ovat saanet myös podcast-käsittelyn.

Sarjan traileri:

Jos sarjaversiossa koskettavuus tuntui välillä päälleliimatulta, podcastia kuunnellessa tällaista ongelmaa ei ole, päinvastoin. Ehkä se johtuu siitä, että podcastissa luettavat esseet eivät ole käyneet läpi minkäänlaista Hollywood-käsittelyä vaan ovat aitoja ja siksi aidon koskettavia. Tovi sitten kuuntelin podcastia kävelylenkillä ja tarinassa tuli niin sydäntäraastava käänne, että oli pakko pysähtyä.

Tiivistelmä: Modern Love -sarja = ihan ok, Modern Love -podcast = huippu. Ja tietysti alkuperäinen Modern Love -esseepalsta = mainio.

PS. Sarjan julkaisun kunniaksi New York Times kokosi 25 Modern Love -esseen Greates Hits -kokoelman. Eli jos haluaa kuuntelemisen sijaan lukea rakkaustarinansa, tuosta on hyvä aloittaa. (NYT on osin maksumuurin takana.)

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Hurraa Fleabag ja pari muuta ajatusta Emmy-gaalasta 2019

Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.9.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Emmy-gaala (ja tv-sarjat!)

Kuva: Prime Video

Emmy-gaala on suosikkini kaikista prameista palkintohärdelleistä. Oscarit on ihan kiva ja kaikkea, mutta olen hyvällä tuurilla nähnyt ehkä kolme parhaan elokuvan ehdokasta. Ei siis juurikaan löydy näkemystä siitä, kenen pitäisi voittaa. Emmy-gaala on eri juttu, koska siinä palkitaan tv-sarjoja. Ei sillä, että olisin nähnyt jokaisen – tai edes suurimman osan – ehdolla olevista sarjoista, mutta ainakin voin kannustaa omia suosikkejani ja valittaa, jos joku ihan väärä sarja voittaa.

Tämän vuoden Prime Time Emmyt jaettiin Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ihan pari ajatusta siis…

1. Hurraa Fleabag!

Paras juttu: loistava Fleabag ja sen luoja/päätähti/käsikirjoittaja Phoebe Waller-Bridge saivat paljon rakkautta. Fleabag palkittiin parhaana komediasarjana, Waller-Bridge komediasarjan naispääosasta ja käsikirjoituksesta, minkä lisäksi sarja sai vielä ohjaus-Emmynkin. Hurraa! Sarjan kakkoskausi on mestariteos, joka ansaitsee kaikki mahdolliset palkinnot. Hyvin mahdollisesti vaikuttavin yksittäinen sarjakausi, jonka olen koskaan katsonut.

Jos olen oikein vakoillut (löysin vastauksen Yle Areenan somesta), Yle näyttää Fleabagin molemmat kaudet alkukeväästä 2020. Ja tällä hetkellä sarja löytyy Amazon Primestä (täydellinen syy ottaa ilmainen seitsemän päivän testijakso; kaksi kautta ja 12 jaksoa).

2. Pitäisi hankkia HBO…

…jotta voisin katsoa BarrynKilling EvenFosse/VerdoninSuccessioninChernobylin ja The Actin… eli kaikki palvelussa näkyvät gaalassa palkitut sarjat.

Kovin sarja-FOMO on Barryn kohdalla, koska siinä on pääosassa suosikkityyppeihini lukeutuva Bill Hader (joka palkittiin toisen kerran peräkkäin parhaasta komediasarjan miespääosasta). Toinen sarja, jonka perään haikailen on draamasarjan käsikirjoitus-Emmyllä nyt palkittu Succession.

3. Kappas, Game of Thrones ei voittanutkaan kaikkea

Onnistuiko Game of Thrones olemaan samaan aikaan sekä iso voittaja että iso häviäjä? Jäähyväiskausi palkittiin täysin odotetusti parhaana draamasarjana ja Peter Dinklage sai taas sivuosapystin, mutta siinä kaikki Prime Time Emmyt (aiemmin jaettuja Creative Arts Emmyjä irtosi sentään kymmenen).

Käviköhän niin, että saman kategorian päällekkäiset GoT-ehdokkuudet söivät ääniä toisiltaan ja lopulta kaikkien ohi kiilasikin ihan joku muu?

4. Onko Ozark sarja, jota pitäisi katsoa?

Netflixin Ozark kuuluu mun kirjoissa samaan kategoriaan kuin jo päättynyt The Americans: sarjoihin, joiden kuvittelen olevan aivan tusinakamaa, mutta jotka ilmeisesti ovat kaikkea muuta. Siitä huolimatta, että Ozark (samoin kuin The Americans aikoinaan) kerää ylistystä ja palkintoehdokkuuksia, en jaksa vaivautua katsomaan sitä.

Lainaan Wikipediaa:

”Ozark kertoo meksikolaisen huumekartellin rahoitusneuvojasta, joka joutuu epäonnistuneen rahanpesuoperaation jälkeen lähtemään perheineen Chicagosta Ozarkvuorten järviseudulle ja keksimään uusia keinoja maksaakseen miljoonien dollarien velkansa mafiapomolle”.

Mikään tuosta ei saa minua vakuuttuneeksi, että Ozark on sarja, josta pitäisin. Koska minulta ei kuitenkaan kysytä, sarja on ilmeisen suosittu ja voitti nyt kaksi Emmyä; Julia Garner päihitti neljä GoT-naista ja Killing Even Fiona Shawn draamasarjan naissivuosan kategoriassa ja Jason Bateman voitti monen yllätykseksi draamasarjan ohjaus-Emmyn (ja jätti Garnerin tavoin Game of Thronesin ilman pystiä).

Kenties pitäisi päästä yli ennakkoluuloistani….

5. Note to self: katso Pose

Ei muuta. Tai jotain muuta: hurraa parhaasta draamasarjan miespääosasta palkittu Billy Porter!

6. Ja hurraa Michelle Williams

…joka piti yhden tämän vuoden siteeratuimmista puheista noutaessaan parhaan minisarjan naisnäyttelijän pystiään Fosse/Verdonista:

”The next time a woman — and especially a woman of color, because she stands to make 52 cents on the dollar compared to her white, male counterpart — tells you what she needs in order to do her job, listen to her. Believe her”.

LUE MYÖS: