Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Yllättävä suosikkisarja (eli miksi Supernatural on miljoona kertaa parempi kuin kuvittelin)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.5.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja: Supernatural

Hyvät ystävät, täällä seilataan nyt hyvin, hyvin kummallisilla vesillä.

En tiedä meneekö tämä vallitsevan tilanteen piikkiin vai mitä, mutta ”kaikki fantasiasarjat ovat pönttöjäpyörittelen silmiäni yliluonnollisille öttiäisille” -meikäläinen on jäänyt koukkuun Supernaturaliin.

Niin, siihen sarjaan, josta olen tässä blogissa todistettavasti kirjoittanut lauseen ”en ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset rakastavat Supernaturalia”.

Sarjaan, jossa on about jokainen yliluonnollinen öttiäinen joita fantasiamaailmat päällään kantavat: demoneja, enkeleitä, vampyyreja, ihmissusia, aaveita, pahoja henkiä, noitia,  jumalia, zombeja. Hirviöitä hirviöiden perään, kaikkia mahdollisia ja mitä mielikuvituksellisimpia kummallisuuksia ja ällötyksiä. Sitä kamaa, jolle perinteisesti tykkään pyöritellä silmiäni.

Eikä tämä koukutukseni ole mitenkään kevyimmästä päästä. Ei, olen uponnut kunnolla.

Parasta ja pahinta on se, että sitä hiton sarjaa on NELJÄTOISTA valmista tuotantokautta. 14! Viidestoista ja viimeinen ehti sekin käynnistyä ja edetä melko pitkälle, mutta kuvaukset ja tuotanto keskeytyivät erään tympeän k-sanan vuoksi.

Tämä homma alkoi – kuten niin monesti mun kohdalla – YouTubesta. Joku algoritmi jossain päätti, että mitäpä muuta tuokaan tyyppi eristäytymisaikana tekisi kuin katsoisi 300+ jaksoa Sam ja Dean Winchesterin hirviönmetsästysseikkailuja.

Ensin algoritmi tyrkytti katsottavakseni blooperseja. Olivat hauskoja, joten katsoin lisää. Sitten tulivat erilaiset videopätkät. Hassuja kohtauksia sarjasta, ne miljoonat destiel-videot. YouTube-kuoppa syveni. Pian olin ajautunut katsomaan näyttelijöiden Comic-Con-paneelikeskusteluja.

YouTube-kuopan pohjalla mielessäni viattomasti käväisi, että jospa katsoisin yhden jakson kunnolla ja kokonaan. Ja kappas, kaikki neljätoista tuotantokautta sattui löytymään Amazon Primestä. Aloitin ekasta jaksosta, mutta hyppäsin siitä suoraan neloskauteen. Internet oli tuossa vaiheessa jo opettanut, että sarja paranee kun mukaan tulevat enkelit (=Castiel) ja muu jumalaan ja taivaaseen liittyvä tarusto.

Kaudet ovat ylipitkiä ja joukossa on paljon turhia ja vähemmän onnistuneita täytejaksoja. Kyseessä ei ole kaikkein tasalaatuisin sarja. Olen kelannut useamman jakson ja monien tylsien kohtausten yli. Tästä huolimatta voin täydestä sydämestäni sanoa, että Supernatural on miljoona kertaa parempi sarja kuin olin kuvitellut. Hyvät jaksot ovat oikeasti todella hyviä.

”En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset rakastavat Supernaturalia”.

Hoi Maisa puolen vuoden takaa, sinä ennakkoluuloinen pönttöpää! Kuunteletko, saat nyt vastauksen pohdintaasi:

Supernatural on hauska. Mun ei tarvitse pyöritellä sille silmiäni, koska se pyörittelee silmiä itse itselleen.  Älkää käsittäkö väärin, ei se mikään komediasarja ole. Enkä silmien pyörittelyllä tarkoita sitä, että se heittäisi homman leikiksi. Siinä on taitavasti käsikirjoitettuja, vakavaksi tarkoitettuja juonikuvioita ja draamaa – kaikkien niiden yliluonnollisten öttiäisten rinnalla siis. Siinä on uskonnollista tarustoa ja mytologiaa, helvetin kuninkaita ja langenneita enkeleitä. Kaksi veljestä, jotka metsästää monstereita. Perhesuhteita, veljesrakkautta ja suuria tunteita. Välillä joudutaan helvettiin, välillä kuollaan, välillä käväistään taivaassa.

Supernatural ei kuitenkaan missään vaiheessa ota itseään liian vakavasti. Sitä ympäröi sellainen mukavan kevyt komedia- ja höttöpilvi. Eikä se sido itseään yhteen, tiukasti määriteltyyn genreen. Oikeastaan se ei sido itseään yhtään mihinkään, vaan rikkoo rajoja ja taivuttaa sääntöjä, tekee mitä tahtoo. Mutta järkevällä ja maltillisella tavalla. Fanitan aina hyvin ja perustellusti tehtyä neljännen seinän rikkomista ja taidolla rakennettuja metatasoja, ja Supernatural hallitsee ne hommat. Se on nokkela, fiksu ja kekseliäs. Minä saatan olla Supernatural-rookie, mutta  osasin silti arvostaa esimerkiksi kuutoskauden loisteliasta The French Mistakea. Yksi huvittavimmista yksittäisistä tv-sarjajaksoista, jonka olen koskaan nähnyt.

Lopuksi sanottakoon, että mikään edellä mainittu ei toimisi ilman oikeita näyttelijöitä. Winchesterin hirviönmetsästäjäveljeksiä esittävät Jared Padalecki (Sam) ja Jensen Ackles (Dean) ovat just oikeat tyypit rooleihinsa. Heillä on luontaista kemiaa, jonka varaan koko Supernatural rakentuu. Öttiäiset ja kummallisuudet ja korkealentoiset juonikuviot eivät haittaa, kun sarja ankkuroituu johonkin aitoon; kahteen veljekseen, jotka tekee mitä vain toistensa puolesta. Ja heittää samalla hauskaa läppää. Kun mukana on vielä Misha Collinsin Castiel ja huippuja, moniulotteisia pahiksia niin ei mikään ihme, että sarja on kestänyt 15 vuotta.

Joten carry on my wayward son, sori että tuomitsin ennen kuin tunsin.

Supernaturalin tuotantokaudet 1-14 ovat katsottavissa ainakin Amazon Primessä. Sarjan viidestoista ja viimeinen tuottari tulee Subilta (?), mutta on tauolla koska tuotanto jäissä. 

PS. Kun pyörittelen silmiäni fantasiasarjoille, en koskaan pyörittele silmiäni fantasiasarjojen faneille. Tai minkään muunkaan asian faneille. Minä fanitan faniutta ja fandomeja, vaikka en aina itse ymmärtäisikään faniuden kohdetta.

Itse asiassa – ja pahoittelen etukäteen, että nostan esille maailman tylsimmän puheenaiheen – käsittelin gradussani fanitutkimusta. En tosin populaarikulttuurin faniutta, vaan jalkapallon. Yhtä kaikki, fanius on mun mielestä loputtoman kiinnostava aihe.

Ja Supernaturalin valtavan intohimoisesta faniyhteisöstä kirjoittaisi helposti vaikka väikkärin. Hyvin kiehtova fandom! Yksi tärkeä syy sille, miksi sarja on niin rakastettu ja pitkäikäinen on taatusti sekin, että sarja myös rakastaa fanejaan takaisin. Esimerkiksi 200:s jakso, Fan Fiction, on suuri rakkauskirje SPN-faneille. Sanoinko jo, kuinka paljon arvostan metatasoja?

PPS. Saako olla mielipide parhaasta jaksosta, vaikka on hyppinyt osan yli eikä ole nähnyt jokaista kautta? Saa kai. Suosikkini Supernaturalin miljoonasta jaksosta on ollut 11:nnen kauden nelosjakso Baby. Hieno jakso!

LUE MYÖS:

Kategoriat
Leffat Musiikki Sarjat

Viime aikojen suosikkiasioita: ärsyttävän hyvä You ja täydellisen kamala YouTube-löytö (ja muut loppuvuoden suosikit)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.12.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: tyhjä kovalevy (ja pari sarjaa, täydellisen kamala YouTube-löytö plus Harry Styles)

Kuvat: Sky One, Netflix, Apple TV

Vuosi ja vuosikymmen vaihtuvat ihan kohta, joten pitää tyhjentää henkiseltä kovalevyltä kaikki mahdollinen. Voi sitten aloittaa puhtaalta pöydältä (ihan kuin olisi koskaan mahdollista). Minä tyhjennän alkajaisiksi nämä mielessä pyörineet loppuvuoden suosikkiasiat. On sitten tilaa uusille suosikkiasioille. Vuoden 2020 suosikkiasioille. Damn.

A Discovery of Witches / Ruutu+

Tuota tuota. Saattaa olla, että tuossa pari postausta takaperin kirjoitin, kuinka pyörittelen silmiäni fantasiasarjoille. Hassua hölynpölyä vampyyrit, ihmissudet ja muut yliluonnolliset öttiäiset, höpisin tuolloin.

Leikkaus nykyhetkeen, ja tässäpä mainitsen suosikkiasiakseni A Discovery of Witches -sarjan. Joka nimensä mukaisesti kertoo noidista. Ja vampyyreistä. Ja demoneista. Yliluonnollisista öttiäisistä.Pidin siitä joka tapauksessa. Enkä edes juurikaan pyöritellyt silmiäni. Juurikaan.

Vetoan jättämääni takaporttiin; fantasiasarjat ovat ihan hyviä, jos niissä on koukuttava rakkaustarina tai muita kiinnostavia ihmissuhdekoukeroita. A Discovery of Witches on yksi iso rakkausdraama, melkein jo liiallisuuksiin menevä. Jos teki mieli pyöritellä silmiäni jollekin, niin sille kaikelle ylidramaattiselle rakkaushöpölle. Vampyyri Matthew Clairmontin (Matthew Goode) ja noita Diana Bishopin (Teresa Palmer) tarina oli tällaiselle silmien pyörittelijälle paikoin vähän too much, mutta kyllä sitä kahdeksan jaksoa katsoi. Kunhan ei liikaa analysoinut.

Brittisarja perustuu Deborah Harknessin kirjoittamaan All Souls -trilogiaan. Kakkoskausi alkaa käsittääkseni alkuvuodesta 2020. Ja kolmoskausikin on jo tilattu.

Minä katsoin ykköskauden Ruutu plussasta, mutta sarja löytyy myös ainakin HBO:lta.

The Morning Show / Apple TV +

Kuva: Apple TV

En tiedä voinko kirjoittaa Reese Witherspoonin ja Jennifer Anistonin tähdittämästä The Morning Showsta, sillä olen nähnyt siitä tasan kaksi jaksoa. Ne, jotka pystyin katsomaan ilmaiseksi Apple tv:stä (Apple plussan saa seitsemän päivän kokeilujaksoksi, mutta en ole vielä tätä tarjousta tuhlannut). Ne kaksi jaksoa jotka olen nähnyt, olivat kuitenkin oikein mainioita, itse asiassa parempia kuin odotin.

Jotenkin olin kuvitellut, että The Morning Show olisi kevyttä komediahömppää. Ei se (=ne kaksi ekaa jaksoa) ollut. Vaan tiukkaa Me Too -ajan kommentointia ja laadukasta draamaa. Pitää kenties katsoa loppuun.

You / Netflix

You on oikeastaan enemmänkin inhokkiasia. Teoriassa en pidä siitä lainkaan. Itseasiassa jätin viime vuonna ilmestyneen ykköskauden kesken (olin lukenut kirjan, joten tiesin miten se päättyy). Nyt kun kakkoskausi julkaistiin, ajattelin pysyväni siitä kaukana. En pysynyt. Katsoin, ärsyynnyin, vihasin. Ja silti; ärsyttävän hyvä ja koukuttava sarja. Penn Badgley on häiritsevän hyvä roolissaan totaalisena psykopaattina.

Under A Rock with Tig Notaro / Funny or Die / YouTube

Sitten jotain hauskempaa. Funny or Dien YouTube-sarja Under A Rock with Tig Notaro huvitti loppuvuoden kiireiden keskellä. Koomikko Tig Notaro saa vieraakseen kuuluisia tyyppejä, joita hän ei kuitenkaan tunne, koska ei juurikaan katso sarjoja tai leffoja tai muuten seuraa, mitä populaarikulttuurissa tapahtuu. Sitten hänen pitää keksiä, kenen kanssa juttelee.

Yllä olevassa jaksossa vieraana sympaattinen näyttelijä Tony Shalhoub. Muut jaksot löytyvät täältä.

Brittany Runs a Marathon / Amazon Prime

Melkoinen miinakenttä. Siis leffa, joka kertoo naisesta jota kehotetaan pudottamaan painoaan. Amazon Primestä löytyvä Brittany Runs a Marathon loikkii kuitenkin tällä miinakentällä oikein tyylikkäästi ja aiheeseen liittyvät sudenkuopat välttäen. Tuloksena mainio ja paikoin koskettavakin leffa nuoren naisen elämänmuutoksesta. Jillian Bell näyttelee Brittanyä, joka päättää juosta maratonin.

Sweet Valley High -tv-sarja / YouTube

Okei. Kirjoitin edellisessä postauksessa esiteinivuosieni suosikkikirjasarjasta Sweet Valley High’sta. Juttuun tulleessa kommentissa mainittiin kirjoihin perustuva 1990-luvulla esitetty tv-sarja.Minä en koskaan ollut nähnyt tuota kyseistä, oletettavasti loistavaa sarjaa, joten aloin vähän googlettamaan. Kävi ilmi, että sarjan jaksoja löytyy YouTubesta. Ja herranen aika, kuinka loistavan kammottavia jaksot olivat! Siis niin kammottavia, että ne ovat jo hyviä. Juonikuviot, näyttelijäsuoritukset, kaikki ysäri-ihanuus… täydellisen hirveää. Eli parasta ikinä.

Ja vielä… Harry Stylesin Juice

😀

Olen alkanut salaa fanittamaan Harry Stylesiä. Musiikista en tiedä, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta tyypiltä. Ja annan pisteitä jokaiselle julkkikselle, joka pistää kaiken likoon SNL:ssä.

Siinä ne. Nyt saa uusi vuosikymmen alkaa. Kohti uusia sarjoja, suosikkityyppejä ja YouTube-kuoppia! Sarjavuosi 2020 vaikuttaa ainakin kovin kiinnostavalta 🙂

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Shadowhunters, #Malec ja suuri oivallus fantasiasarjoista

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.11.2019

Suosikki(-inhokki?)asia: fantasiasarjat

Kuva: Netflix

Jos multa kysyttäisiin, pidänkö fantasiasarjoista, ensimmäinen reaktioni olisi vastata kieltävästi. ”En minä jaksa mitään yliluonnollisista öttiäisiä”, sanoisin ja pyörittelisin silmiäni. ”Vampyyreja ja ihmissusia, pyh ja pah!” 

En ole kuitenkaan varma, onko tämä koko totuus. Toki ihan oikeasti pyörittelen silmiäni niille yliluonnollisille öttiäisille, mutta on silti fantasiasarjoja, joista pidän. Olen nuorempana katsonut Siskoni on noitaa ja Buffya, olin aikoinaan koukussa True Bloodiin, pidän höppänästä Luciferista ja katsoin kaikki kuusi jaksoa Good Omensia, vaikka se ei edes ollut mikään napakymppi.

Toisaalta esimerkiksi Vampyyripäiväkirjat on mun mielestä täysin tarpeeton sarja. Enkä ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset rakastavat Supernaturalia. Ja häpeäkseni Game of Thrones on edelleen katsomatta, mutta se nyt ei mun päässä edes ole pelkästään fantasiasarja-fantasiasarja.

Koska itsereflektio on tällaisten äärimmäisen tärkeiden asioiden suhteen hyväksi, aloin pohtia miksi välillä pidän fantasiasarjoista, vaikka periaatteessa ne ovat oman, komediasarjoja rakastavan mittapuuni perusteella melko pönttöjä. Siis jokainen niistä, nekin, joista pidän.

Ja nyt tiedän vastauksen.

Tähän ahaa-elämykseen minut johdatti fantasia-/teinisarja Shadowhunters.

Shadowhuntersissa on kaikkea sitä kamaa, jolle niin mielelläni pyörittelen silmiäni; vampyyreja, ihmissusia, velhoja, demoneja ja kaikkia muita kummajaisia. Ja niihin kaikkiin suhtaudutaan kuolemanvakavasti. Sitten on tietysti ”shadowhuntereita” eli supermalleilta näyttäviä ihmisten ja enkeleiden hybridejä, joilla on vartaloissaan tatuoinneilta näyttäviä, erinäisillä supervoimilla varustettuja ”riimuja”. Shadowhuntereiden tehtävänä on suojella ihmisiä demoneilta ja muilta pahiksilta. Taas pyörittelen silmiäni…. ja silti olen katsonut sarjaa. Itse asiassa tovi sitten jäin siihen jopa vähän koukkuun.

Miksi? No koska #Malec

Näin opin itsestäni sen, että katson ilmeisesti mitä tahansa, vaikka sitten fantasiaa, jos siinä vain on tarpeeksi koukuttava rakkaustarina (tai muita kiinnostavia ihmissuhteita, mutta Shadowhuntersin tapauksessa kaikki paitsi Malec on turhaa).

Okei, Malec siis. On Magnus (Harry Shum Jr.), satoja vuosia vanha Brooklynin ylivelho (silmät pyörivät jälleen), jolla on SPOILER ALERT demoni-isä (tuo ei nyt oikeastaan edes ollut spoileri koska kaikkihan tietävät että velhon toinen vanhempi on aina demoni) ja joka osaa tehdä kaikkea jännää sormiaan napsauttamalla. Ja on kuolematon! Sitten on enkeliverestään huolimatta kuolevainen Alec (Matthew Daddario). Hän on shadowhunter, jolla on jousipyssy ja…. no en tiedä, niitä riimuja ja vangitseva hymy ja shadowhunter-sisko ja tiukat vanhemmat. Tai jotain. Ja against all odds, Magnus ja Alec rakastuvat.

En katsonut Shadowhuntersia kovinkaan tarkkaavaisesti, joten 72 prosenttia ajasta en ymmärtänyt mitä siinä tapahtuu. Sen kuitenkin tiedän, että tämä dramaattinen rakkaustarina oli 98-prosenttisesti syy katsomiselleni. Loput kaksi prosenttia menevät Simonille (Alberto Rosende).

Edelleen pyörittelen silmiäni yliluonnollisille öttiäisille. Edelleen pidän fantasiasarjoja melko pönttöinä. Mutta heitä mukaan sydäntä lämmittävää rakkausdraamaa, niin näköjään alkaa kiinnostaa.

Shadowhunters on katsottavissa kokonaisuudessaan Netflixissä.

PS. Minä saatan olla vähän yli-ikäinen Shadowhuntersin ydinkohderyhmään, mutta herranen aika, kuinka intohimoisia faneja sillä on. Mun pieni koukutus alkoi siitä, kun huomasin mainitun Malecin voittavan jokaisen ”mikä on suosikki tv-rakkaustarinasi” -someäänestyksen. En ymmärtänyt, mikä hiton Malec, joten piti ottaa selvää. Kun Cassandra Claren kirjoittamaan YA-kirjasarjaan The Mortal Instruments perustuva sarja lopetettiin jo kolmen kauden jälkeen, seurauksena oli lähes kapina.

PPS. HBO:lla alkoi juuri loppuvuoden odotetuimpiin sarjatapauksiin lukeutuva fantasiasarja His Dark Materials. Siinä on pääosassa nuori tyttö, joten dramaattisia rakkaustarinoita tuskin löytyy. Pass!