Kirjoitus on alun perin julkaistu 29.3.2020 Lilyssä.
Suosikki(inhokki?)-ilmiö: Tiger King (Netflixin dokkarisarja)
Kuva: Netflix
Noin viikko sitten Twitterini alkoi täyttyä Tiger King -maininnoista.
Tiger King sitä, Tiger King tätä. OMG Tiger King, WTF Tiger King. Twiittejä jostain Carolesta, joka siis todellakin murhasi aviomiehensä, se on selvä juttu, kuulemma. Ihmettelyä ja hämmästelyä, twiitti toisensa jälkeen;
ei tämä voi olla totta
en ole koskaan katsonut mitään näin sekopäistä
mitä hittoa
OMG
ei tällaisia ihmisiä voi olla olemassa
pelastakaa tiikerit
Minä mietin että mikä hiton Tiger King. No, Google kertoi; Tiger King: Murder, Mayhem and Madness oli Netflixin uusi true crime -dokkarisarja. Ja ilmeisesti täysin pähkähullu dokkarisarja.
Sattuneesta syystä tuntui hyvältä ajatukselta saada ajatukset jonnekin muualle, joten päätin tsekata, mistä kaikki vouhottivat. (Siitäkin huolimatta, että viimeisin Netflixin true crime -tsekkaus oli hyvin, hyvin huono idea.)
Ja tuota… OMG ja WTF, indeed.
Kaikkien twiittien jälkeen osasin odottaa sekopäistä meininkiä. Mutta Tiger King oli ainakin kymmenen kertaa sekopäisempi kuin olin kuvitellut. Oli pakko googlettaa, että ihan tosissaanko kyseessä oli dokumentti, koko homma tuntui liian uskomattomalta ollakseen totta.
Kun olin päässyt alkuihmetyksen yli, tilalle tuli syvä raivo. Tiger King kertoo yhdysvaltalaisista eksoottisten eläimien omistajista. Siis tyypeistä, joilla on kymmeniä ja kymmeniä tiikereitä, leijonia, karhuja… eläimiä, jotka kuuluisivat luontoon, eivät jonkun epämiellyttävän narsistin takapihalle.
Tiger King ei kuitenkaan kerro pelkästään näistä typeristä tyypeistä, jotka kuvittelevat että on ihan ok pitää tiikereitä lemmikkeinä ja tehdä niillä rahaa. Ei ei ei, se on vasta alkua. Jakso jaksolta homma menee vaan hullummaksi, hullummaksi ja hullummaksi.
ei tämä voi olla totta
en ole koskaan katsonut mitään näin sekopäistä
mitä hittoa
OMG
ei tällaisia ihmisiä voi olla olemassa
pelastakaa tiikerit
Niinpä niin, allekirjoitan. Tiger King on raivostuttava, koukuttava ja raivostuttavan koukuttava seitsemän jakson dokkarisarja. Se on kiistatta hyvää viihdettä, mutta välillä – tai oikeastaan aika usein – sen katsominen tuntui myös vähän ikävältä. Ikävältä tietysti eläinten, mutta myös joidenkin siinä esiintyvien ihmisten puolesta. Ihan kuin dokkarin tarkoituksena olisi saada katsoja nauramaan sen ”tyhmille” ja ”surullisille” white trash -stereotyypeille. Juurikin päivittelemään, että eihän tällaisia ihmisiä voi olla olemassa.
Jeesustelustani huolimatta on sanottava, että Tiger King julkaistiin melkoisen oikeaan aikaan. Jos ei muuta, se tarjoaa seitsemän jaksoa täydellistä todellisuuspakoa.
Tiger King: Murder, Mayhem and Madness (suom. Tiger King: Villi ja vaarallinen tiikeribisnes) -dokumenttisarja katsottavissa Netflixissä.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.3.2020 Lilyssä.
Suosikkimusiikkia: QUARANTUNES (teininostalgiaa, kasaria, musikaalihittejä ja girl poweria)
En olisi arvannut, että alan kaivata kuntosalia näin nopeasti. En ole mikään yltiöpäinen kuntosali-lover, mutta nyt lähtisin sinne oitis ilman kitinöitä jos se vaan olisi mahdollista. (Hyvä S, voit muistuttaa näistä sanoista sitten kun kaikki tämä on ohi.)
Noh, turha haikailla jalkaprässien ja juoksumattojen perään. Odottavat kyllä meitä. Ja kitinääni (kitinä alkaa jossain kohtaa väistämättä).
Liikkuminen, edes jotenkin, on kuitenkin näinä sosiaalisen eristäytymisen aikoinakin tärkeää. Omalla kohdallani kuntosali on korvattu FaceTime-jumpalla ja henkilökohtaisilla tanssibileillä (ja punnerruksilla – olen päättänyt, että olen kaiken tämän jälkeen vahvempi kuin koskaan).
Etenkin tanssiminen on just nyt hyvästä, kahdesta syystä. Ensinnäkin se on tietysti mainio liikuntamuoto. Toiseksi – ja ehkä vieläkin tärkeämpänä – se tekee hyvää mielelle. Kun tanssii – hyvin, huonosti, äärimmäisen nolosti, ihan sama miten – ei tarvitse hetkeen ajatella ikäviä juttuja. Saa vain liikkua, kuunnella musiikkia, upota ja unohtaa.
Meitsin sosiaalisen eristäytymisen tanssibileissä on toistaiseksi luukutettu The Killersiä, kasarihittejä, musikaalien soundtrackeja, Little Mixiä sekä ystäviäni Britneytä, Tayloria ja Lizzoa. Ja Spice Girlsiä. Luonnollisesti.
Koska nyt on ilmeisen loistava aika kirjoittaa höpsöjä juttuja, tässä pari tärppiä ja tarinaa QUARANTUNES-listani kätköistä.
THE KILLERS
R a k a s t a n The Killersiä. Se oli yksi teiniaikojeni suurimmista musiikkirakkauksista (Brandon Flowers on btw ikuisesti superhot). Hot Fuss sisältää tietysti ison kasan The Killersin tunnetuimmista hiteistä, mutta mun suosikkilevy on Sam’s Town. Se on tietysti levynä loistelias, mutta mun rakkaudessa on myös nostalgiataso; omistin teininä kyseisen CD-levyn ja muistan kuunnelleeni sitä autossa kun olin saanut ajokortin. Auton ratissa, nuorena, vapaana ja maailma avoinna. Sen tunteen minä muistan, kun kuuntelen Sam’s Townia.
Jos multa kysytään, The Killersin paras kappale on Bones. Rakastan sitä ikuisesti ja syvästi. Olin hiukkasen pettynyt, kun Bonesia ei kuultu parin vuoden takaisella Killersin Helsingin-keikalla. Kaiffarini Brandon ei kai tiennyt, että se on suosikkini. (Ihan vähän tekisi mieli feel your bones, hyvät kanssaihmiset.)
PS. Eikö olekin hassua, kuinka koko maailma maagisesti tietää Mr. Brightsiden sanat?
KASARIHITIT
En tiedä kasarina pinnalla olleesta Starship-yhtyeestä mitään (jotenkin ovat kai jatkumoa Jefferson Starshipille, joka taas liittyy jotenkin Jefferson Airplaneen), mutta jos koskaan menen naimisiin, haluan että häissä soitetaan Starshipin Nothing’s Gonna Stop Us Now (1987).
(Nothing’s Gonna Stop Us Now oli Mannequin-leffan soundtrackilla, sen vuoksi video on mitä on.)
Muita Maisan kotitanssistudion kasari-quarantuneseja (asiaan kuuluu, että saa laulaa mukana):
Haluaisin olla musikaalitähti. Esteenä on ainoastaan sellainen minimaalinen pikkujuttu, että en osaa laulaa, tanssia enkä näytellä. Siksi pitää tyytyä leikkimään musikaalitähteä omassa kodissa. Tai vierailla teattereissa ja elää tätä haavetta todeksi oikeiden musikaalitähtien kautta. Unelmoin, että pääsen joskus näkemään musikaalin Broadwayllä. West Endin olen jo raksinut yli bucket listiltä, näin yhdellä Lontoon-reissulla Wickedin. Se oli siistiä.
Viime vuosien uusista musikaaleista (tai siis niiden soundtrackeista) rakastan erityisesti Dear Evan Hansenia. Tekisi mieli heittää läppää siitä, kuinka loistavasti musikaalin tunnetuin kappale Waving Through A Window sopii tähän hetkeen, mutta… hieman alkavat vitsit olla vähissä.
Kuinka aliarvostettu bändi Little Mix onkaan! #Justice4LM!! Siis toki, onhan tämä Brittien X Factorin muinoin voittanut tyttöbändi suosittu, mutta sen pitäisi olla vieläkin tunnetumpi, tämän vuosituhannen Spice Girls, maailmanlaajuinen ilmiö. Kaikki palaset ovat kunnossa, plus Perrie,Jesy, Jade ja Leigh-Ann vaikuttavat mukavilta ja symppiksiltä tyypeiltä (upposin kerran Little Mix -haastatteluiden YouTube-kuoppaan).
BRITNEY
Kun olin lapsi, mun huoneen seinällä oli Britney Spears -juliste. En ollut mikään kaikkein suurin fani, mutta se juliste (Koululainen-lehdestä saatu, tietysti) sopi mun huoneen sisustukseen. Olen aina ja ikuisesti Britneyn puolella, haluan hänelle vain hyviä juttuja ja onnellisuutta. Eristyksessä olen oppinut itsestäni ainakin sen, että miljoonan Britney Spears -kappaleen sanat ovat jumiutuneet päähäni; muistan maagisesti sanat, vaikka olen edellisen kerran kuullut kappaleen 5000 vuotta sitten.
TAYLOR SWIFT
Olen aina ja ikuisesti myös Taylor Swiftin puolella. En tajua miksi niin monet ovat lyttäämässä häntä jatkuvasti milloin mistäkin. Ja siis sanokaa mitä sanotte, mutta kukaan ei voi kiistää etteikö T. Swift osaisi kirjoittaa tarttuvia pop-lyriikoita. Jo vuosia hän on vastannut mun siivouspäivien soundtrackista.
LIZZO
Tietysti. Lizzoa tarvitaan enemmän kuin koskaan!
SPICE GIRLS
Vuosi oli 1998. Minä olin 9-vuotias ja päädyin sattumalta osaksi musiikkihistoriaa. Olin Spice Girlsin viimeisellä keikalla ennen kuin Geri otti ja jätti bändin!
PS. Olen nähnyt Spice World -leffan elokuvateatterissa. Ja meillä oli se myös VHS:llä. Mahdollisesti keräsin myös niitä pahoista oransseista purkkatikkareista saatavia Spice Girls -tarroja. Mahdollisesti.
Ja mahdollisesti olin niin kova Spaissari-fani, että en voinut kuunnella Backstreet Boysiä, sillä se olisi ollut valtaisa PETOS.
Okei, siinä ne. Antakaamme Spaissareiden lopuksi tehdä yhteenveto kaikesta edellä mainitusta:
When you’re feelin’ sad and low We will take you where you gotta go Smilin’, dancin’, everything is free All you need is positivity
Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.3.2020 Lilyssä.
Suosikkipodcast: The Catch and Kill Podcast with Ronan Farrow
Sisältövaroitus: podcastissa käsitellään seksuaalirikoksia
Tiedän, että olen hieman jälkijunassa, mutta olen vihdoin ja viimein kunnolla koukuttunut podcasteihin. Kuuntelen niitä kotona, työmatkalla, kaupassa, lenkillä, siivotessa, tiskatessa, sohvalla maatessa, metrossa, missä vain.
En ole edelleenkään määrällisesti kuunnellut kovinkaan montaa eri podcastia, vaan bongaillut yksi kerrallaan mielenkiintoisia, koukuttunut ja sitten tehokuunnellut ne läpi.
Tällä viikolla tehokuuntelussa oli mainio The Catch and Kill Podcast with Ronan Farrow.
Se on aiheeltaan vähän vähemmän mieltä lämmittävä; Ronan Farrow tunnetaan yhtenä niistä tutkivista journalisteista, joiden periksiantamaton raportointi vihdoin ja viimein auttoi laittamaan pisteen ex-leffamoguli Harvey Weinsteinin vuosikausia kestäneille seksuaalirikoksille*.
Farrow julkaisi viime vuoden lokakuussa Catch and Kill: Lies, Spies, and a Conspiracy to Protect Predators -kirjan, jossa hän käy läpi Weinstein-tapausta ja sitä, kuinka systeemi suojelee vaikutusvaltaisia miehiä. Termi Catch and Kill viittaa tähän; vaikutusvaltaisia tyyppejä suojelevat mediatalot ostavat juttuja vain haudatakseen ne.
The Catch and Kill -podcastissa Farrow jatkaa aiheen parissa: hän keskustelee niiden ihmisten kanssa, jotka olivat osaltaan tärkeässä roolissa totuuden julkitulossa; Farrow’n kollegat ja päätoimittaja The New Yorkerissa, Farrow’ta varjostanut ja myöhemmin puolta vaihtanut yksityisetsivä…. ja tärkeimpinä tietysti ne Weinsteinin ahdistelun ja raiskauksien kohteeksi joutuneet naiset, jotka kertoivat rohkeasti tarinansa ja suistivat Weinsteinin vallastaan.
On melko kylmäävää kuulla valtarakenteista, jotka suojelivat Weinsteiniä vuosia. Yhdessä jaksossa vieraana on entinen assistentti, joka joutui Weinsteinin seksuaalisen väkivallan uhriksi vuonna 1998. Hän ilmoitti asiasta ja sitten hänet peloteltiin ja maksettiin hiljaiseksi. Eikä hän ollut ainoa…
Podcastissa on kymmenen osaa, joista kahdeksan kietoutuu tapaus Weinsteinin ympärille. Kahdessa käsitellään toista vaikutusvaltaista miestä, johon liittyvää negatiivista uutisointia on tapettu; Donald Trumpia.
*Harvey Weinstein tuomittiin helmikuussa kahdesta seksuaalirikoksesta; seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta. Hän odottaa tällä hetkellä tuomiotaan vangittuna. Tuomion pituus voi olla pisimmillään 29 vuotta. Pian Weinstein joutuu vastaamaan syytteisiin myös Los Angelesissa. Ensimmäisen tuomion langetti New Yorkin oikeuslaitos.
Weinsteinin epäasiallisesta käytöksestä liikkui huhuja vuosikaudet. Kymmenet naiset – joukossa muun muassa Hollywood-tähtiä, uraansa aloittelevia näyttelijöitä, malleja ja Weinsteinin tuotantoyhtiöiden työntekijöitä – joutuivat Weinsteinin seksuaalisen ahdistelun ja seksuaalisen väkivallan kohteiksi.
Lokakuussa 2017 vyyhti alkoi vihdoin purkautua myös julkisesti The New York Timesin ja The New Yorkerin uutisoinnin seurauksena.
