Kategoriat
Nostalgia Oma elämä Sarjat

30 vuotta ja 30 tv-muistoa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.4.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: tv-nostalgia

Kuvat: ABC, MTV, The WB/The CW, Paramount, YLE TV2, MTV3, Nelonen, UPN, NBC

Menin täyttämään 30 vuotta. Se tuntuu samaan aikaan hyvin merkitykselliseltä ja täysin yhdentekevältä. Ihan vähän tekisi mieli ikäkriiseillä, mutta sitten muistutan itseäni näistä suosikkityyppini Amy Poehlerin sanoista: Stop whining about getting old. It’s a privilege. A lot of people who are dead wish they were still alive. 

Miten noiden sanojen jälkeen voisi kriiseillä?

Vanhenemisessa on sitä paitsi paljon hyvää. Kuten nostalgisointi. Minä rakastan nostalgisointia! Ja jos on kovin nuori, on hankala nostalgisoida. Tai ainakin on hyvin vähän materiaalia siihen. Mitä vanhempi, sitä enemmän materiaalia.

Kolme vuosikymmentä on toki edelleen jokseenkin lyhyt ajanjakso, mutta kyllä siinäkin ajassa monien asioiden päälle ehtii kertyä mukava nostalgiakerros. Kuten esimerkiksi tv-ohjelmien.

Piirrettyjä, teinisarjoja, höpsöjä Suomi-sarjoja, saippuasarjoja, komedioita, urheilua… kolmessakymmenessä vuodessa on tullut katsottua vaikka mitä. Ja nyt se kaikki on materiaalia nostalgisointiin!

30 vuotta, 30 omaa tv-muistoani. Nostalgiaa ja tulevaisuuden nostalgiaa.

1. Muumilaakson tarinoita

Hyvin mahdollisesti yksi varhaisimpia tv-muistojani: kun Mörkö tuli, minä juoksin meidän olohuonetta ja takkahuonetta erottavan tiilimuurin taakse piiloon.

2. Varokaa heikkoa jäätä

Oli lapsena hyvin pelottava videopätkä (se musiikki!), mutta näin aikuisiällä olen tajunnut, että niinhän sen pitikin olla. Ei ole mikään leikin asia, heikot jäät. Ja meni muuten varoitukset perille, en ole koskaan edes ajatellut meneväni heikoille jäille. Oikeastaan pelkään kuollakseni heikkoja jäitä. Kuinkahan monta ihmishenkeä Varokaa heikkoa jäätä -video on pelastanut?

3. Vili Vilperi

Hei hei, Vilperi, pelasta sä kyläsi, kukas muu sen tekisi, ellei Vilperi… muistan, että Vili Vilperi oli ihan suosikkikamaa (lauantaiaamun piirrettyjä, eikö vain?), mutta sitä en muistanut, että sarjassa on hahmo nimeltä Potso 😀

4. Pyjamabanaanit

Okei, hyvin heikko muistijälki mutta muistijälki kuitenkin: Pyjamabanaanit tuli aamuisin (?) ja sen lyhyen jaksopätkän ehti juuri katsoa ennen kuin piti lähteä kouluun.

5. MM-95

Olin kuusivuotias. Muistan huuman, en yksityiskohtia.

6. Formula 1

Meidän perheessä on aina katsottu paljon urheilua. Yksi lapsuuteni selkeimmistä tv-muistoista liittyykin penkkiurheiluun, tarkemmin sanottuna formuloihin. Se oli vielä sitä aikaa, kun formulat tuli Maikkarilta. Muistan ne sunnuntait… ei minua varmaankaan ihan hirveästi kiinnostanut, mutta kello 15 olin silti aina telkkarin edessä katsomassa kun letka autoja ajoi ympyrää pari tuntia.

7. Team Ahma

No voi hitsi.

Mitä?

No voi hitsin hitsi.

No mitä?

Ai mutta nythän mä hokasin, Team Ahma oli melko kamala sarja, mutta lienee porautunut muistiini koska sitä katsottiin yhdessä koko perhe.

Laa-neiti for the win.

😀

8. Salatut elämät

Tietysti olen katsonut Salkkareita! Olin yhdeksän kun Salkkarit alkoi ja uskoakseni olen tuijottanut sarjaa jo tuolloin. Ainakin muistan Tyyne Puustisen. Ja sen juonikuvion, jossa hiihtämässä ollut Saku putosi kalliolta ja tuupertui lumihankeen. Aina ja ikuisesti paras Salkkari-kohtaus on kuitenkin se, kun Camilla pakeni omista häistään punaisella helikopterilla. Melko boss move, sanoisin.

9. Passi ja hammasharja

En muista, minkälaisia tehtäviä osallistujien piti tehdä. Vahvasti päässä soi kuitenkin passi ja hammasharja, passi ja hammasharja

10. Joulupukin Kuuma linja

Jouluaattoaamu. Taas yksi väittely siitä, joko saa avata lahjoja. Telkkarista tulee Joulupukin kuuma linja.

11. Bumtsibum

Kuinka voisin unohtaa Marco Bjurströmin leopardipuvun? Bumtsibum lukeutuu myös niihin tätä katsottiin yhdessä perheen kanssa -sarjoihin. Minä olin aina Seppo Hovin tiimin puolella.

Sivuhuomio: muistaako kukaan sellaista Bjurströmin juontamaa ohjelmaa kuin Kulkuri ja kaunottaret? Kun minä en muista, en tarkasti ja haluaisin, on nimittäin häilyvä muistikuva että sitä olisi kuvattu joskus Kotkassa (ehkä Meripäivien aikaan) ja että minä olisin ollut katsomassa. Siinä ohjelmassa oli tanssijana kotkalaistaustainen Antton Laine (nykyisin menestynyt koreografi) ja Marco heitti jotain läppää liittyen Kotkan murteeseen, hyvin mahdollisesti sanaan vanna. Vai sekoitanko tämän nyt johonkin muuhun ohjelmaan?! Ja jos en sekoita, mikä Kulkuri ja kaunottarien idea oli? Marco kierteli ympäri Suomea ja välillä vähän tanssittiin?

12. Sabrina, teininoita

Sarja, joka siirsi minut lastensarjoista teinisarjoihin. Muistan SabrinanHarveyn ja Salemin ja sen, kun katsoin sarjaa, mutta en juurikaan yksittäisiä juonikuvioita.

13. Kauniit ja rohkeat

Mummi katsoi Kaunareita, puhui Ridgestä ja Brookesta. Minä en tietenkään koskaan katsonut. EN TIETENKÄÄN. Forrester ja Spectra, ihan outoja nimiä. Eikä minulla soi juuri nyt päässäni Kaunareiden tunnuskappale. Pois se minusta. Koskaan moista kuullutkaan.

14. Päivien viemää

Like sands through the hourglass, so are the days of our lives.

En tietenkään katsonut tätäkään koskaan. Ei ei ei, en koskaan. En minä muista pahis-Stefanoa. Tai Hope Bradya. Tai juonittelevaa Sami Bradya. Tai sitä kun suurin piirtein jokainen Salemin asukas murhattiin mutta eipäs murhattukaan. Miten minä sellaisia muistaisin, koska EN KATSONUT.

PS. Tietysti olin katsomatta myös Passionsia, joka oli – jos mahdollista – vieläkin sekopäisempi kuin Päivien viemää. Tai siis niin minulle on kerrottu. Koska mistä minä muuten tietäisin, koska en itse katsonut. Eli en muista sitä kammottavaa Timmy-nukkepoikaa. En tietenkään muista, koska en katsonut. Noup.

15. Aarteenmetsästäjä

Oli kesä 2000-luvun alussa. Katsoin kuumassa yläkerrassamme jakson Aarteenmetsästäjää, se tuli Neloselta. Sydney Fox (Tia Carrere) ässäili menemään, löysi taas jonkin ikivanhan kupposen jostain päin maailmaa, laittoi nippuun joukon pahiksia. Kun jakso loppui, menin pihalle pelaamaan korista. Oli vieläkin kuuma.

(kuinka hyvä sarja Aarteenmetsästäjä olikaan! Miksei siitä enää puhuta?! Hoi Netflix, saisinko Sydney Foxin seikkailut palveluunne?)

16. 9/11

Maailma järkkyi ja sitä katsottiin televisiosta, lentokoneita, jotka lensivät päin pilvenpiirtäjiä. Oli tiistai. Olin 12. Koko ilta katsottiin vain telkkaria. Ei sitä tajunnut, ei silloin eikä nyt. Muistan seuraavan koulupäivän, välitunnilla ei oltu kirkonrottaa vaan puhuttiin terroristeista ja lentokoneista.Maailmassa oli tietysti ollut surua ja pahuutta aiemminkin, mutta nyt se oli tullut omaan olohuoneeseen voimakkaammin kuin koskaan.

17. Frendit

Tietysti Frendit. Muistan hyvin selkeästi, kun katsoin vikaa jaksoa telkkarista. Kun se loppui, tuntui tyhjältä.

18. Sinkkuelämää

Olen ollut 10-vuotias, kun Sinkkuelämää alkoi Suomessa. En kai katsonut sarjaa vielä silloin? Toivottavasti en. Niin tai näin, olihan Sinkkuelämää yksi minun nuoruuteni kulttuurisesti merkittävimmistä sarjoista. Ja henkilökohtaisella tasolla se oli kai jotain vähän kiellettyä ja siksi kiinnostavaa.

19. Gilmore Girls

Tämän muiston olen kertonut aiemminkin: silloin vuonna yksi ja kaksi (2000-2007) Gilmoren tytöt tuli Yleltä sunnuntaisin. Ehdin juuri ja juuri katsomaan jakson ennen kuin oli lähdettävä tennistreeneihin. Kuljin treeneihin bussilla, ja heti kun lopputekstit alkoivat nousin ylös, nappasin kamat mukaan ja juoksin pysäkille. Välillä tuli kiire.

Toinen muisto: Gilmoren tytöt on ensimmäinen sarja, jonka juonenkäänteitä olen penkonut vimmatusti netistä, koska olen halunnut tietää mitä tapahtuu. Tämä tapahtui silloin, kun Jess katosi sarjasta neljännellä kaudella; halusin tietää tuleeko hän vielä takaisin (tuli, jaksossa Let Me Hear Your Balalaikas Ringing Out).

(PS. Team Logan, sorry not sorry)

20. Alias

Baaad Robot. Se tuli loppukreduissa 😀 Rakastin ja rakastan Aliasta, Sydney Bristow on aina ja ikuisesti yksi mun suurimmista tv-sankareista. Yläkerran ruma oranssikuvioinen sohva, siinä teini-minä istui ja katsoi kuinka Sydney pelasti maailman kerta toisensa jälkeen. WWSBD on siitä lähtien ollut vallan hyvä ohjenuora elämään. What would Sydney Bristow do?

21. O.C.

Jep, tiistait olivat päivistä parhaimpia koska silloin tuli O.C.! Oi sitä aikaa, kun piti odottaa kokonainen viikko seuraavaa jaksoa. Muistan ne tiistait, oli aina saunapäivä. Oli tärkeää, että ehtii käydä saunassa ennen kuin O.C alkaa.

22. Laguna Beach

Olen kirjoittanut mun MTV-obsessiosta. Kaiken alku oli Laguna Beach.

What happens in Cabo, stays in Cabo.

#TeamKristin

Joskus viikonloppuisin tuli Laguna Beach -maratoneita. Ainoa ärsyttävä asia oli se, että MTV:n mainostauot kestivät aina ikuisuuden.

23. Tunteet pelissä

Jos O.C. oli minun teinivuosieni THE TEINISARJA, One Tree Hill eli Tunteet pelissä oli hyvä kakkonen. Se taisi tulla sunnuntaisin Subilta. Haluaisin, että muistaisin jotain kivempaa, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt se jakso kouluampujasta. Minusta se oli ihan liian painavaa kamaa teinidraamaan. Kausia on peräti yhdeksän, mutta minä olen jossain vaiheessa lopettanut sarjan katsomisen. En muista milloin ja miksi. Sophia Bush (Brooke Davis) ja Hilarie Burton (Peyton Sawyer) ovat somen perusteella edelleen hyviä ystäviä, ja tämä lämmittää kovasti sydäntäni.

24. Veronica Mars

Ihan varmasti Veronica Mars oli suosittu sarja ja ihan varmasti moni katsoi sitä, mutta minusta tuntui siltä, että se olisi ollut oma pieni salaisuuteni. Sarja, jonka loistavuutta kukaan muu ei tajunnut paitsi minä.

25. Gossip Girl

Elämäni viimeinen teinisarja. Tai siis elämäni viimeinen teinisarja, jota olen katsonut oikeasti teini-ikäisenä, Gossip Girl alkoi kun olin 19. Pidin silloin välivuotta lukion jälkeen. Seuraavana vuonna olin aloittanut opiskelun ja oli opiskelijabileet. Tiedättekö, mitä minulla oli päässäni? Panta, jossa oli iso rusetti. Ken minut tuntee, tietää että minä en käytä a) pantoja, b) rusetteja. Syytän Blair Waldorfia.

26. Urheilu ja synttärit

Kuten mainittu, meidän perheessä on aina katsottu paljon urheilua. Urheilua tulee tietysti usein viikonloppuisin ja viikonloppuisin on myös tapana järjestää erilaisia perhejuhlia. Kun meidän perheessä on juhlittu vaikka synttäreitä, taustamelua on tarjonnut milloin jalkapallo, milloin golf. Telkkari on aina päällä ja aina sieltä tulee urheilua.  Tämä traditio jatkuu edelleen.

27. Valioliigan päätöskierros 2011/2012

Oli draamaa. Moni muistaa parhaiten kuinka Manchester City kampesi uskomattomasti kahdella lisäajan maalillaan mestaruuteen, minä muistan kuinka oma suosikkijoukkueeni Arsenal kampesi 3-2-voiton West Bromista ja sijoittui sarjassa kolmanneksi, ohi arkkivihollisensa Tottenhamin. Muistan miettineeni, kuinka ihmeellistä urheilu onkaan, draamaa, jota ei voi käsikirjoittaa. Joku lamppu syttyi pääni päällä, yhtäkkiä tiesin mitä halusin tehdä ja olla. Vuoden päästä aloitin kesätyöt urheilutoimituksessa.

28. How I Met Your Mother

Rakastin, kunnes vihasin. Sarjan viimeinen jakso esitettiin vuonna 2014 ja olen edelleen vihainen siitä, mitä vikalla kaudella tapahtui. Huonoin päätösjakso ikinä!

29. Parks and Recreation

Tietysti Parks and Rec. Aina kun elämä potkii päähän, katson kolmoskauden The Fightin. Mulla ei ole Parks and Recistä mitään yksittäistä muistoa, en edes muista milloin olen katsonut sitä ekan kerran. Tiedän vain sen, että se on ilahduttanut minua vuosien varrella lukemattomia kertoja. Sarja täytti muuten pari päivää sitten 10 vuotta, sen eka jakso esitettiin 9.4.2009. HBD Pawnee!

30. Schitt’s Creek

Olin alkuvuodesta pitkän pätkän kipeänä. Päätin alkaa katsoa Schitt’s Creekiä, olin lukenut siitä paljon hyvää. Ei sarja minua fyysisesti parantanut, mutta ainakin kipeys unohtui hetkeksi, uusi suosikkikomedia oli löytynyt! Rakastan Schitt’s Creekiä, sen jaksot ovat 20 minuuttiin puristettua iloa ja rakkautta. Edelleen: hoi Netflix: tämä sarja tarvitaan katsottavaksi Suomeen!

PS. Lisää kivoja asioita vanhenemisessa? Saa sanoa juttuja kuten silloin kun minä olin nuori ja päivitellä nykynuorison meininkejä.

Kategoriat
Ajattelin tänään Nostalgia Sarjat

Reality-nostalgiaa ja 2000-luvun teinin MTV-tunnustuksia

Kirjoitus on alun perin julkaistu 28.11.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: MTV:n ohjelmatarjonta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä

Kuvat: MTV

Jossain vaiheessa 2000-luvun alussa elettyjä teinivuosiani tajusin, että meidän telkkarista löytyy MTV. Ei Maikkari siis, vaan Music Television. Se jenkkikanava, jossa vielä 1980- ja 1990-luvuilla näytettiin nimensä mukaisesti musiikkiohjelmia ja -videoita, mutta joka on sittemmin lipunut melko kauas alkuperäisestä funktiostaan.

Kyllä mun MTV-muistoissa pilkahtelee vähän musiikkiakin, ainakin TRL. Sen lisäksi muistan 3 from 1 -nimisen täyteohjelman, jossa yhdeltä artistilta tai bändiltä esitettiin perätysten kolme musiikkivideota. Oli aina juhlan paikka, jos tuli joku artisti, josta tykkäsi. Elämää ennen YouTubea… 😀

Mutta joo, musiikkia enemmän muistan tuijottaneeni MTV:ltä kaiken maailman reality-ohjelmia, joista kanava on nimestään huolimatta tullut tunnetuksi jo vuosia. Ja vaikka kuinka tekisi mieli naureskella, MTV:llä on oikeasti ollut aika merkittävä rooli kyseisen genren historiassa. Ennen Kardashianeja ja Real Housewiveseja oli nimittäin muun muassa The OsbournesNewlyweds ja Laguna Beach. Ja jos mennään vielä vähän enemmän ajassa taaksepäin, vuonna 1992 alkanut The Real World, jota pidetään koko modernin tosi-tv:n kantaisänä.

Luulen, että MTV on syypää siihen, ettei mulla nykyään ole lainkaan sietokykyä realityohjelmia kohtaan. Tuli yliannostus, teini-minä nimittäin katsoi about jokaisen MTV:n tosi-tv-sarjan. Hyvä tai huono, meitsi katsoi. Tietysti seurasin Laguna Beachin ja The Hillsin kaltaisia supersuosittuja sarjoja, mutta niiden lisäksi tuijotin kaikkea muutakin. Siis kaikkea. Muistan esimerkiksi katsoneeni 8th & Ocean -nimistä totaalifloppia. Se oli tosi-tv-sarja Miamissa asuvista malleista ja kesti huimat kymmenen jaksoa. Siinä oli kaksostytöt joiden nimiä en muista (googlasin, he olivat Kelly ja Sabrina) ja ruskeatukkainen tyttö nimeltä Britt. Jep, loistokamaa.

Tosin leppoisa reality kauniista ihmisistä hengailemassa South Beachilla kuulostaa ihan järkevältä, kun sitä vertaa esimerkiksi I Want a Famous Face -nimiseen hengentuotteeseen. Vuosina 2004-2005 pyörineessä ohjelmassa nuoret tyypit käväisivät plastiikkakirurgin pöydällä, jotta näyttäisivät idoleiltaan. Yksi halusi näyttää Brad Pittiltä, toinen Britney Spearsilta. Toivon, että en olisi katsonut, mutta todellakin katsoin. Teini-minällä ei selkeästi ollut kamalan tarkkaa seulaa sille, minkälaisiin tuotoksiin aikaansa tuhlasi.

The Ashlee Simpson Show, katsoin. The Life of Ryan, sama. 16 and Pregnant, jep. Pimp My Ride, kyl vaan (X to the Z Xzibit!). Run’s House, en muistanut koko ohjelmaa ennen kuin nyt, mutta kappas, katsoin. True Life, juu, tuli seurattua. Engaged and Underage, valitettavasti joo. The City, kyllä. Kaikki mahdolliset Jackassit ja Nitro Circukset, check ja check.

Periaatteessa jos sarja tuli Suomen MTV:ltä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, on hyvin suuri todennäköisyys että minä olen katsonut sitä. I (really) want(ed) my MTV, ilmeisesti.

Kaikkein parhaiten mulle ovat jääneet mieleen nämä neljä:

My Super Sweet 16 (2005 – jatkuu edelleen?! Oikeasti?)

Ökyrikkaiden perheiden hemmotellut – tai ainakin sellaisina esitetyt – lapset juhlistavat 16-vuotissynttäreitään mukavan vaatimattomasti. Hyviin bileisiin ei tarvita kuin 300 läheisintä ystävää, eksoottisia, mieluusti uhanalaisia villieläimiä, sirkustaiteilijoita ja kuuluisa R’n’B-artisti laulamaan paljon onnea vaan. Ekaluokkalaisia ei kutsuta, koska they cause drama. Täydellinen synttäriasu – tai asut – käväistään ostamassa vaikka Pariisista iskän yksityiskoneella. Lahjaksi riittää vaivainen Lamborghini. Ja kaiken stressaamisen jälkeen bileistä tulee worst day of my life! Ja ne hiton ekaluokkalaisetkin onnistuvat jotenkin livahtamaan paikalle vaikka HEITÄ EI KUTSUTTU!

vhPACN.gif

Room Raiders (2004-2006)

Ashley tai Chelsea tai Jessica (mun muistoissa useimmiten Ashley tai Chelsea tai Jessica) valitsee deittikumppaninsa kolmen miehen joukosta. Tai vaihtoehtoisesti Trent tai Brad valitsee kolmesta naisesta. Mutta tavata ei saa, vaan valinta tehdään huoneen perusteella. Kehiin tulee haalareihin, lippikseen ja aurinkolaseihin pukeutunut jamppa, joka yllättää treffeille haluavat ja viskaa heidät pakettiautoon koska you’re on Room Raiders! Pakettiauton perällä kodeistaan kidnapatut poloiset sitten seuraavat kun Ashley tai Trent penkovat heidän huoneitaan. Jossain vaiheessa esiin kaivetaan kumihanskat, pinsetit ja suurennuslasi.

MTV Cribs (2000- jatkuu, mutta ei MTV:llä)

Julkkikset – tai välillä ”julkkikset” – esittelivät kotejaan. Tai välillä ”kotejaan”. Makuuhuoneen kohdalla piti sanoa, että this is where the magic happens. Legendaarisimmassa jaksossa Mariah Carey meni mekko päällä kylpyyn. Koska tietysti.

Made (2002-2014)

Okei, tämähän oli oikeasti ihan semipätevää sisältöä. Nuorella tyypillä oli unelma, jonka toteuttamiseen hän tarvitsi apua. Haluttiin päästä vaikkapa koulun cheerleading-joukkueeseen tai oppia ajamaan motocrossia. Sitten ekspertti tuli ja auttoi. Välillä unelma toteutui, välillä ei, mutta nuori oppi aina jotain syvällistä itsestään. Toki aina piti vähän myös kiukutella, koska motocross-treenien takia jäi Ashleyn bileet väliin.

En ole katsonut MTV:tä vuosikausiin, mutta toivottavasti sieltä tulee edelleen yhtä loistavia sarjoja kuin reilut kymmenen vuotta sitten! Siis tietenkin sieltä tulee, eikö Jersey Shorekin tehnyt vastikään comebackin?

PS. Oikeasti tämä koko kirjoitus oli ovela juoni, jonka varjolla voisin puhua mun suosikkiasiasta koko internetissä. 

My Super Sweet 16 tarjosi nähkääs mainion tekosyyn kirjoittaa maailman kaikkeuden parhaasta parodiavideosta.

Bryan CranstonJimmy Kimmel ja Bryanin My Super Sweet 60 -bileet! Olen repeillyt tälle videolle niin monta kertaa. Ja siis minähän en ole edes koskaan nähnyt jaksoakaan Breaking Badia.

Voiko herra Cranstonille näin pari vuotta myöhässä myöntää tästä videosta kaikki mahdolliset palkinnot? Melko vakuuttava roolisuoritus, sanoisin.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Nostalgia Sarjat

Kiitoskirje tv-sarjoille

Kirjoitus on alun perin julkaistu 22.11.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: tv-sarjat

Kuva: NBC

Törmäsin Twitterissä käsikirjoittaja Bess Kalbin (@bessbell) aloittamaan viestiketjuun.  

What is the TV show that got you through an unbelievably sad time? Kalb twiittasi ja sai hetkessä valtavasti vastauksia. 

Ihmiset kertoivat tv-sarjoista, jotka ovat auttaneet heitä surun ja vaikeuksien keskellä, piristäneet, kun on ollut vaikeaa. Sarjoista, jotka ovat auttaneet luovimaan läpi synkkyyden tai saaneet edes hetkeksi unohtamaan oikean elämän murheet. Sarjoista, jotka ovat naurattaneet silloin kun tekisi mieli vaan itkeä.

Yksi kirjoitti, kuinka katsoi Ugly Bettyä isänsä itsemurhan jälkeen. Sarjan isähahmo Ignacio muistutti omasta isästä. ”It felt almost like I could still visit him during the time I needed to process”.

Toinen kertoi, kuinka Shadowhunters pelasti hänen elämänsä. ”I was at my lowest ever and then I started watching Shadowhunters and my life started to change for the better”.

Kolmas kiitteli 30 Rockia siitä, että se sai nauramaan elämän synkimpinä hetkinä. Neljäs sanoi samaa Parks and Recreationista.

Sinkkuelämää auttoi pääsemään yli erosta. Lucifer ilostutti, kun koira kuoli. West Wingiä katsottiin äidin sairasvuoteella. Doctor Who oli kaverina masennusjakson keskellä. Castle auttoi, kun paras ystävä menehtyi. The Great British Bake Off piristi, kun tuli tieto ettei voi saada lapsia. Frendit oli tukena, kun äiti kuoli. Futurama kuljetti läpi teini-iän synkkien hetkien. The 70’s Show kuljetti läpi sairauden. The Office hymyilytti, vaikka oli sysimusta mieli. The Big Bang Theory vei ajatukset muualle, kun isä oli saattohoidossa. Star Trekin avulla pääsi surua pakoon toiselle planeetalle, kun lapsi syntyi kuolleena.

Ja niin edelleen. Twiitti toisensa jälkeen tarinoita surusta ja synkistä hetkistä ja sitten kauniita kiitoksia sarjoille, joiden ansiosta synkkyys oli edes vähän helpompi kestää.

Tv-sarjat on helppo leimata turhanpäiväiseksi hömpäksi. Eihän sarjojen katseleminen kehitä mieltä samalla tavalla kuin lukeminen tai paranna fyysistä kuntoa lenkkeilyn tavoin. Ja mitä telkkariin tulee, sieltä löytyy paljon kehittävämpiäkin sisältöjä kuin hölynpöly-hömppäsarjat. On uutiset ja ajankohtaisohjelmat, sivistävät dokumentit, urheilukin. Hassuilla sitcomeilla – tosi-tv-sarjoista puhumattakaan – on niihin verrattuna varsin negatiivinen kaiku.

Ehkä niin, mutta tuon Twitter-ketjun lukeminen muistutti, kuinka hiton paljon voimaa ja merkitystä ”turhanpäiväisellä hömpällä” voikaan olla. Se hassu sitcom saattaa olla ainoa asia, joka saa surun musertaman ihmisen hymyilemään. Se saattaa auttaa muistamaan, että maailmassa on vielä valoa, iloa ja naurua.

Tv-sarja saattaa olla kaveri yksinäiselle, tuki pettyneelle ja pakopaikka masentuneelle. Sarjat saattavat kulkea mukana elämän kipeimpinä hetkinä ja tuoda valoa pimeydessä kulkeville. Ihan hyvin turhanpäiväiseltä hömpältä.

Minä olen ollut elämässä aika onnekas. Kaikki on toki suhteellista, mutta en ole joutunut kohtaamaan mitään valtavan suuria suruja eikä mieleni ole koskaan ollut sysimusta. Silti, omat murheet on meillä jokaisella, minullakin. 

Kun minä kaipaan piristystä, katson Parks and Recreationia. Kun tunnen itseni yksinäiseksi, katson Frendejä. Kun tuntuu ettei minusta ole mihinkään, katson Aliasta ja päätän, että olen yhtä badass kuin Sydney Bristow. Nyt pienoisen kolmenkympin kriisin partaalla olen katsonut paljon New Girliä ja tuntenut helpotusta siitä, ettei Jessillä ja kumppaneillakaan ole aina homma täysin hallussa.

Mikä saa minut aina nauramaan? Parks and Recin kolmannen kauden jakso The Fight ja Snake Juicea nauttinut Ron Swanson:

Kyl vaan, taattua nauruterapiaa! 😀

Yhdysvalloissa vietetään torstaina kiitospäivää. Sen kunniaksi kaunis kiitos tv-sarjoille! Olette tukena pimeydessä ja autatte unohtamaan tosielämän murheet. Piristätte kurjia päiviä ja kannatte surujen läpi. Saatte nauramaan silloin, kun omasta elämästä on naurunaiheet vähissä. Olette ehkä hömppää, mutta valtavan tärkeää hömppää. 

Olette kiitoskirjeenne ansainneet.

Kiitos Parks and Rec. Piristät minua aina. I love you and I like you. 

Kiitos MonicaChandlerJoey, RachelRoss ja Phoebe että olette kulkeneet kanssani kaikki nämä vuodet. Tiedän jokaisen vitsinne, mutta ei se haittaa.

Kiitos Leslie Knope, Sydney Bristow ja Veronica Mars. Olette tv-sankarini. 

Kiitos kaikille niille rakkaustarinoille, joita olen telkkarista seurannut. Tiedän, että olette höpsöä fantasiaa, mutta sydämeni on silti iloinnut puolestanne. Erityiskiitos Jim & Pam ja Leslie & Ben – olette suosikkini. Annan teille anteeksi, että olette hyvin todennäköisesti saanut minut uskomaan epärealistisia asioita rakkaudesta.

Kiitos sarjoille, jotka ovat saaneet minut itkemään. Pidätte kyynelkanavani toiminnassa.

Kiitos australialaisille tosi-tv-ohjelmille – teidän ansiostanne tiedän, että maailmassa on paljon kivoja ihmisiä.

Kiitos komediat. Saatte minut nauramaan – mikä olisi tärkeämpää?

Rakkaudella,

Maisa

PS. Tv-sarjat ovat myös kovin opettavaisia. Tietäisinkö esimerkiksi kiitospäivän perinteistä paljoakaan ilman Frendien Thanksgiving-jaksoja?!

(Mun suosikki Frendit-kiitospäivä on kuutoskauden The One Where Ross Got High)

LUE MYÖS: