Kategoriat
Hassua Leffat Musiikki

Erään romanttisen komedian anatomia: puuttuvaa kemiaa ja silmien pyörittelyä

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.5.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: romanttiset komediat

Spoiler alert: kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Netflix original -elokuvasta, loisteliaasta rom comista Falling Inn Love (2019). 

Kuva: Netflix

Erään romanttisen komedian anatomiassa tällä kertaa….

drum roll, please…

Falling Inn Love!

Netflixin original-leffa vuodelta 2019. Pääosissa Christina Milian ja Adam Demos.

Okei ennen kun katson sekuntiakaan… mitä kappaleita Christina Milianilla on, joita tiedän? Ihan taatusti on jotain.

AM TO PM! Kyllä! It still slaps, kuten nykynuoriso sanoisi. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli loistavaa aikaa musiikillisesti, sanokaa mitä sanotte.

……….

……….

Ja noin puoli tuntia myöhemmin…

Terveisiä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun R’n’B -kuopasta. Suosittelen vierailemaan. Christina, AmerieMyaAshantiDestiny’s ChildSugababesCiaraTLCAaliyah… LOISTAVAA AIKAA MUSIIKILLISESTI! Aaliyahin (rip) Try Again on esimerkiksi ikoninen.

Mutta asiaan. FALLING INN LOVE.

Netflix kertoo tutkimuskohteestamme seuraavaa: ”Toimitusjohtaja voittaa Uudessa-Seelannissa sijaitsevan majatalon ja jättää kaupungin tomut taakseen remontoidakseen rähjäisen kiinteistön komean rakennusmiehen avulla”.

Eli se on Falling INN kahdella ännällä koska inn niinku majatalo. Cute.

Okei arvauksia peliin. Minä veikkaan, että komea rakennusmiehemme ei voi ensin sietää toimitusjohtajaamme, koska tämä on takakireä nirppanokka. Ja toimitusjohtajamme mielestä rakennusmies on sivistymätön pönttöpää. Sanoisin myös, että toimitusjohtaja on burnoutin partaalla oleva ison pörssiyrityksen pomo, joka Uudessa-Seelannissa tajuaa MIKÄ ON OIKEASTI TÄRKEÄÄ.

Let’s go!

(HUOM. TÄMÄ TARPEETTOMAN PITKÄ KIRJOITUS SISÄLTÄÄ MELKO LAILLA KOKO ELOKUVAN JUONEN TIIVISTETTYNÄ MUKAHAUSKOIHIN, SARKASTISIIN LÄPPIIN. ELI VAHVA SPOILER ALERT.)

Gabriela Diaz (Christina Milian). Toimitusjohtamme. Hyvää pataa kahvikärryn miekkosen kanssa. Vaikuttaa herttaiselta, ei lainkaan takakireältä.

Okei inhottavia mieskollegoita, jotka kohtelevat Gabrielaa hyvin tympeällä tavalla ja naureskelevat päälle. Gabby, olen sun puolella! Anteeksi että oletin sinun olevan takakireä nirppanokka!! Mene sinne Uuteen-Seelantiin rakastumaan komeaan rakennusmieheemme! Fuck those dudes!

Mieskollega numero ykkösen nimi on Chad. Chäääd. Chad on universaali inhottavan leffamiehen nimi.

You suck, Chäd!

En ihan jaksanut keskittyä siihen, mikä firma tässä oli kyseessä. Jotenkin aurinkoenergiataloihin liittyi.

Ja siis anteeksi nyt vaan, mutta jos Gabby on toimitusjohtaja niin mitä hittoa kaiken maailman chadit ja kylet hyppivät varpaille? Onkohan Netflixin kuvailussa virhe, Gabzimme ei vaikuta paikan pomolta?

Okei G:llä on oikein pätevältä vaikuttava poikaystävä. Mitä vikaa tässä tyypissä on? Veikkaan että petti.

Ööö unohtakaa äskeinen, poikaystävä sucks myös. Ei halua että G syö leipää (hirviö!) plus sitoutumiskammoinen pönttöpää. YOU SUCK, POIKAYSTÄVÄ MIKÄ LIE. (Dean, nimi on Dean. Who cares.)

Joogakohtaus, jossa G avautuu ystävälleen siitä, että Poikaystävä mikä lie sucks. Rasti ruutuun, täydellisen kliseinen rom com -hetki. Katsotaan kauan kestää ennen kuin joogaohjaajalta tulee shhhh G:n ja ystävän suuntaan. … ja siihen meni ehkä kolme sekuntia.

Itse asiassa kun nyt mietin, niin hiton itserakasta meininkiä. Eivät yhtään ajattele muita joogatunnille tulleita. Saat kolme miinuspistettä, Gabriela. Pidän sinusta mutta shut up and yoga.

Ollaan btw San Franciscossa. Oikein pätevä rom com -kaupunki.

Ou nou, G:n firman sijoittajat feidasivat, firma nurin. Edelleen olen sitä mieltä, että ei G mikään toimitusjohtaja ollut. Netflix, tiedoissanne on virhe!

Nyt Gabriela yrittää löytää uutta työtä. Ei onnaa.

G ehdottaa, että hän ja Poikaystävä mikä lie muuttaisivat yhteen, voisi sitten freelanceroida kotitoimistolta käsin.

Poikaystävä mikä lie: Muuttaa yhteen??? Gabriela: Niin, on kulunut 2,5 vuotta. PML: Blaa blaa blaa, mutta asiat ovat nyt hyvin. Blaa blaa blaaa. Tiedät että rakastan sinua blaa blaa blaa. Mutta tarvitsen tilaa blaa blaa blaa. G: TÄMÄ ON LOPPU.

Yaaas, Gabz!

Okei vähän pitää silti itkeä eroa.

Nyt G osallistuu kisaan, jossa voittaa sen majatalon. Kisaan osallistutaan kirjoittamalla perustelu, miksi pitäisi voittaa. Sydänsuruissaan rypevä G ottaa vähän lisää viiniä ja on että fuck yeah, minä haluan voittaa majatalon Uudesta-Seelannista. Aamulla ihan-pian-majatalon-omistaja-Gabriela ei muista että mitä sitä onkaan viinin voimalla menty tekemään. Menty voittamaan majatalo. Uudesta-Seelannista.

Vähän jupailua sen jooga-BFF:n kanssa, ja sitten Uuteen-Seelantiin!

MEET CUTE!

Aaannd we have a meet cute! Ihan pätevä meet cute, rakennusmiehemme törmää autollaan Gabbyn matkalaukkuun.

”Et ole tavallista sakkia täällä”, rakennusmies huomauttaa heti. Luonnollisesti. Rom com -naisen kuuluu olla erilainen. Ihan sama millä tavalla erilainen, kunhan on erilainen.

Ollaan jossain uusiseelantilaisessa pikkukylässä. You know, tyyliin Stars Hollow, mutta Uudessa-Seelannissa.

Ensimmäinen reaktioni rakennusmieheen: plaah. Vaikka tuo aksentti ja kaikkea. Mutta plaah.

Rakennusmies tarjoaisi kyydin, mutta G ei kaipaa pelastamista. Niih!

Woop, suloinen kahvilanpitäjäpariskunta! Ennustan, että tulevat olemaan G:n kamuja.

The Bellbird Valley Farm, se on se majatalo. Wikipedia-tauko: Bellbird on Uudessa-Seelannissa tavattava varpuslintu, tunnetaan myös maorinkielisellä nimellä makomako. Nyt tiedetään sekin.

 Majatalossa on kaikki ihan rempallaan, vuohi vaatekaapissa ja kaikkea. Quelle surprise.

Vuohi on btw Gilbert. Tämän meille kertoo tervetulokomppania nimeltään Charlotte. Aaah, Charlotte onkin kylän toisen majatalon omistaja. Utelias kilpailija siis! Emme pidä Charlottesta. Charlotte on tämän homman pahis.

Okei Charlotten mukaan ”voita majatalo” -kisa oli kuolleen entisen omistajan pojanpojan juoni päästä romukasasta eroon.

Seuraa montaasi kaikista niistä vioista, joita majatalossa on. Gabbyllä ei mene hyvin, ei.

Välihuomio: tämäkin Christina Milianin kappale muistetaan!

MISSÄ EYE ROLL -HETKET?

Kohtaaminen K-raudassa remonttimiehemme kanssa. Tai mikä ikinä Uuden-Seelannin versio K-raudasta onkaan. (Unohdin hetkeksi sanan rautakauppa.)

Remonttimies tarjoaa apua, mutta koska tämä on rom com, G:n reaktio on ”luuletko tietäväsi minua paremmin?” Rom com -naisen kuuluu olla ensin epäkohtelias rom com -miehelle, näin lukee rom com -sääntökirjassa.

Leppoisa K-rautasetä kertoo, että sattumoisin North Islandin paras urakoitsija asuu lähellä.

KUKAHAN TÄMÄ PARAS URAKOITSIJA ON?

Jake Taylor tietysti! Siis remonttimiehemme. Onko geneerisempää rom com -miehen nimeä kuin Jake hiton Taylor?? Taatusti on ollut miljoona Jake Taylor -nimistä elokuvahahmoa.

  • Jake Taylor, portrayed by Tom Berenger in films Major League and Major League II
  • Jake Taylor, portrayed by Joshua Jackson in the film Cursed
  • Jake Taylor, portrayed by Randy Wayne in the film To Save a Life
  • Jake Taylor, a fictional character of Nan’s Christmas Carol
  • Jake Taylor, portrayed by Charley Grapewin in the film Atlantic City
  • Jake Taylor, portrayed by Jordan Fisher in the film Work It
  • Jake Taylor, portrayed by Adam Demos in the film Falling Inn Love

Ainakin nämä. Kiitos Wikipedia.

Mutta eipäs meidän Gabsterimme halua apua, kun selviää että Jake Taylor on just se ärsyttävä tyyppi. Joka muuten on ollut vain ystävällinen, joskin vähän kaikkitietävä ja plaah, Gabrielaa kohtaan. Mutta ne rom com -säännöt.

”Kukaan ei osannut johtaa majataloa niin kuin Mabel Browning”, meille kerrotaan. Mabel on se kuollut ex-omistaja.

Okei nyt GabGab on jo bestiksiä söpön kahvilapariskunnan kanssa. Quelle surprise osa 2. Rom com -ystävyydet solmitaan aina kovin vauhdilla. Miksei mulla ole kantakahvilaa, jonka suloinen omistajapariskunta pitää minusta huolen? Olen kateellinen, kantakahvila jossa minut tunnetaan on yksi suurimmista elämäntavoitteistani.

G päättää kunnostaa Bellbirdin, se on hänen tilaisuutensa ”luoda vähäpäästöinen koti, josta olen aina haaveillut”. Eli homma linkittyy Gabrielan työkuvioihinkin.

Elokuvaa on muuten mennyt vajaa puoli tuntia, ja ei ole tapahtunut varsinaisia eye roll -hetkiä. Pettymys. Kaikki on ollut melko järkevää tähän asti. Siis rom com -standardeilla järkevää. Pidän Gabrielasta, pidän kylän asukkaista (mukavia ja värikkäitä persoonia, luonnollisesti, sellaista kaikki tuntevat kaikki -meininkiä). Remonttimies Jake Taylor on melko plaah edelleen mutta olen valmis antamaan hänelle tilaisuuden. Koska haluan Gabrielalle onnea ja rakkautta ja hyviä asioita. Tosin eikö se onni voisi löytyä jostain muualta….? Hyvä on, annan tilaisuuden.

Hetkinen, miksi G puhuu Poikaystävä mikä lien kanssa videopuhelua? Unohda se jamppa, G!

Ja toinen leffapahis heti perään, Charlotte!

REMONTTIMONTAASI! Tietysti. Rasti ruutuun.

Norm on se suloinen rautakauppamies. Olen Team Norm, kaikessa. Norm lupaa Gabrielalle luottoakin. Siinä leffan rahapuoli, uskokaamme siis, että Gabrielalla on luoton ja säästöjensä turvin varaa remontoida täysin rempallaan oleva majatalo.

Nonnis, nyt selviää pahis-Charlotten suunnitelmat, haluaa Bellbirdin itselleen. Mabelin lapsenlapsi kuulemma lupasi sen hänelle. Haluaa olla kylän majatalomoguli. Char antaa G:lle shekin. ”Lunasta se ja palaa takaisin Amerikkaan todelliseen elämääsi”, hän sanoo hyvin alentuvalla äänellä. Buu, Charlotte, buu. Emme edelleenkään pidä sinusta.

VAHINKOTREFFIT!

Okei, remonttimies-Jakella on kuulemma ollut high school sweetheart -tyttöystävä, joka kuoli kolme vuotta sitten.

JA NÄIN FALLING INN LOVE SAA MEIDÄT TYLSÄN JAKE TAYLORIN PUOLELLE. Koska pakkohan meidän on nyt toivoa onnea poloiselle Jakelle. Damn. Olisin mieluummin pitänyt tylsänä ja jatkanut dissaamista.

”Rakkaus ei ole kiinnostanut häntä sittemmin”, kertoo mukava kukkakauppias. Gabrielan uusi BFF, muuten. Sanoinhan, nopeita ystävyyssuhteita.

Flashback jota kukaan ei toivonut: CHÄD! Soittaa, haluaa Gabrielan mukaan perustamaansa firmaan. Mutta se Chadzteristä, koska sattumoisin G + J päätyvät vahinkotreffeille. Ja luojan kiitos, treffit tarjoavat eye roll -hetkiä. Olin jo menettää toivoni. Parempi myöhään jne.

Jake Taylor – tai siis näyttelijä Adam Demos – ei ole kaikkein karismaattisin tapaus, se ehkä tässä mättää. Kun taas Christina Milian on hyvin karismaattinen ja herttainen. Ja ilmeisesti vampyyri, koska näyttää melko lailla samalta kuin AM to PM -kappaleen musiikkivideolla vuonna 2001.

Gabby on kipeä, joten luonnollisesti kaikki hänen kolmessa minuutissa saamansa sydänystävät tulevat huolehtimaan; Jake, kukkakauppanainen ja kahvilapariskunta.

NYT tiedän mikä tässä mättää. Ei kemiaa. Jotenkin kiusallisia kaikki Gabrielan ja Jaken kohtaukset, joiden pitäisi tässä vaiheessa olla suloisia. Mutta koska minulta ei kysytä, homma etenee: Gabriela pyytää vihdoin ja viimein Jakea auttamaan Bellbirdin kunnostamisessa.

”En tiedä ovatko he rakastumassa vai tappamassa toisensa”, kuuluu kahvilapariskunnan toisen osapuolen analyysi Gabrielan ja Jaken työ-/ystävyyssuhteesta.

”Ehkä molempia”, pohtii puoliso. Eye roll.

UUTTA VAI VANHAA?

Mukasuloista flirttailutappelua aiheuttaa se, että Gabby haluaisi aurinkopaneeleita ja kaikkea muuta uutta kamaa, kun taas Jakey tykkäisi kunnostaa vanhat kamat, jottei majatalon ”alkuperäinen viehätys tuhoudu”.

Majatalon seinästä löytyy pinkka vanhoja rakkauskirjeitä. Oletan, että niillä on joku merkitys jossain kohtaa.

Okei nyt remontti-Jake lässyttää jotain sentimentaalista niistä kirjeistä. Minä pyörittelen silmiäni, koska en jaksa sentimentaalista lässytystä.

Kukkakauppanainen – G:n frendi – on myynyt Charlottelle varatun lannoitteen G:lle. Draamaa lannoitteesta!

EYE ROLL. En jaksa edes kirjoittaa miksi mutta EYE ROLL. Päästin suustani juuri seuraavan äänen: ööäääääääjhhhhh. Koska eye roll. En pysty suhtautumaan vakavasti tähän rom com -pariskuntaan. Hiton viiden pennin Hemsworth tämä Jake Taylor. Saisinko elokuvan, jossa on vain Christina Milian ja kylän asukkaat, miinus Jake Taylor? Ilmeisesti päätin jatkaa Jake Taylorin dissaamista kuollut tyttöystävä -kortista huolimatta.

Melkein ensisuudelma, mutta Gilbert keskeyttää. Siis se vuohi. Gilbert on selkeesti mun kanssa samaa mieltä Jake Taylorista.

Oh c’mon, pieni lihaksien esittely sessio Jakey-boylta. E  Y E R O L L .

OIKEAT TREFFIT

Juup eli tässä kävi nyt niin, että pahis-Charlotte ryöväsi Gabzin puhelimen. Laittaa varmaankin G:n nimissä viestin Poikaystävä mikä lielle. Että tule tänne tapaamaan minua. Koska haluaa G:n pois kuvioista voidakseen olla majatalomoguli.

…. Jep, niin siinä kävi.

Nyt Jake vie Gabbyn treffeille. Rakastumaan Uuteen-Seelantiin. Ei siinä, hienoja maisemia. Treffi-picnicillä lukevat niitä talon seinästä löytyviä rakkauskirjeitä. Postilaki, tyypit, postilaki! Eivät välitä.

Okei päätin jo etten nillittäisi tästä, mutta nyt en enää pysty olemaan hiljaa: melko paljon kirjoitusvirheitä Netflixin suomennoksissa. Ihan kuin suomentaja ei olisi laittanut kaikkia panoksiaan FALLING INN LOVEN kääntämiseen?? Ei kai se voi olla mahdollista? Kyseessä on kuitenkin Falling Inn Love. Show some respect.

Juu eli vähän niitä rakkauskirjeitä, postilain rikkomista, traaginen tarina sodan erottamista rakastavaisista….. ja G:n ja J:n ensisuudelma. Kun ovat ensin avautuneet kuinka majatalon remppaaminen on tehnyt onnelliseksi.

Ja nyt pelehditään jo meressä. Mutta kivat bikinit, Gabsteri!

KRIISI!

Treffien jälkeen soittaa Chääd. You suck, Chad, edelleen. Tarjoaa taas työtä, alkaisi kahden viikon päästä.

Ja tappelu. Koska tarvitaan kriisi. Jake: blaa blaa blaa, miksi haluaisit työskennellä tuollaiselle juntille? G: hieno tilaisuus, enhän minä aikonut jäädä. Sovimme että remontti ja sitten Bellbird myydään. Jake: mutta luulin että olisit oivaltanut jotain täällä, etkä halua enää oravanpyörään blaa blaaa.

Hiton Jake. You suck. Mikä oikeus sinulla on vaatia Gabrielaa ”oivaltamaan asioita” ja nillittää tarjotusta työmahdollisuudesta? Buu, Jake, buu.

Mutta siis KRIISI.

Remontti valmis, kriisi jatkuu. Bellbird menossa myyntiin. Juhlat Bellbirdissä, paikalla koko kylä. TIETYSTI. G + J puhumassa, avautumassa tunteistaan …. ja paikalle tulee Poikaystävä mikä lie. Luonnollisesti. Jake on että what the fuck ja pyörittelee silmiään. PML on tuonut mukanaan potentiaalisen ostajan majatalolle, jonkun australialaisen sijoittajanaisen. Charlotte, joka haluaa siis ostaa majatalon, ei pidä tästä. Ei hänen suunnitelmansa näin pitänyt mennä! G + J saavat sijoittajalta tarjouksen – ja koska kriisi jatkuu hyväksyvät sen.

Kukkakauppanainen puhuu Jakelle. ”Kerro hänelle mitä tunnet, älä päästä häntä menemään” jne. Jake on menossa puhumaan, mutta…

VIIME HETKEN DRAAMAAA! Charlotten – siis pahis-Charlotten – majatalo on tulessa. Jake plus muu kylä ovat vapaapalokuntalaisia, lähtevät siis kaikki kiireellä sammutustöihin. Jake on näemmä palopäällikkö (HYVÄ LUOJA EYE ROLL EYE ROLL!!) ja pelastaa miehen tulipalosta. Eye roll. Sitten ollaankin jo pankissa viimeistelemässä Bellbirdin myynti. Välissä G on heittänyt PML:n pihalle, koska eivät ole oikeat toisilleen. No shit.

LOPPURATKAISU!

Nyt pitää sitten keksiä, kumpi päättää pankissa julistaa tunteensa ja pitää suureellisen rom com -puheen, Gabriela vai Jake. Että eihän me nyt Bellbirdiä myydä vaan aletaan yhdessä pyörittää majataloa ja vellotaan rakkaudessamme.

EI MUTTA SE ONKIN CHARLOTTE JOKA TÄMÄN HOMMAN RATKAISEE! OMG.

Charlotte pamahtaa pankkiin ja tunnustaa syntinsä. Että se oli hän, joka tekstasi Poikaystävä mikä lielle ja käärmeili G:n selän takana. Charlotte – josta nyt ilmeisesti pidämmekin – pitää sen suureellisen rom com -puheen, mutta aiheena majatalot ja yhteisöllisyys. On, että älkää nyt myykö Bellbirdiä tuolle sijoittajanaiselle koska yhteisö ja ystävät jne.

Ja eivät tietenkään myy, päättää Gabriela. KOSKA HÄNEN TODELLINEN ELÄMÄNSÄ ON TÄÄLLÄ. Eye roll. Jake haluaa kuitenkin vielä mököttää, joten ei suureellista rom com -suudelmaa.

Mutta ainakin Gabriela ja Charlotte ovat ystäviä! Kuinka somaa. Tulipalolla ei loppupeleissä ollut juonen kannalta mitään virkaa,btw.

Suureellinen rom com -suudelma nähdään sitten Bellbirdin pihamailla.

Jake on päättänyt olla aikuinen ihminen ja on lopettanut mököttämisen. On suurena romanttisena eleenä kaivanut tietoa niiden seinästä löytyneiden rakkauskirjeiden kirjoittajista (kävi hyvin).

Ja sitten eye rollien eye roll, tämä tylsä puupökkelö on kirjoittanut Gabrielalle rakkauskirjeen. Olisi kai suloista, jos en olisi silmienpyörittelijä, joka ei pidä Jake Taylorista. Julistaa siinä kirjeessään, että haluaa pyörittää majataloa yhdessä Gabbyn kanssa. Halleluja.

Suudelma (jotenkin awkward sellainen) – Gilbert (se vuohi) – suudelma.

THE END.

Tuomio: periaatteessa ihan pätevä rom com. Olisi voinut olla jopa ihan hyvä, jos pääparin välillä olisi ollut enemmän kemiaa. Mahdollisuudet oli sellaiseen Reese Witherspoon + Josh Lucas Sweet Home Alabamassa -tyyppiseen meininkiin. Missattu tilaisuus. Pisteet Christina Milianille ja Uudelle-Seelannille, kukkanaiselle, Normille ja Gilbertille. Ja fuck those dudes.

PS. Eikö Christina Milianin AM to PM -kappaleen nimi pitäisi olla mieluummin PM to AM, jotta siinä olisi jotain järkeä? Kun bilettäminen tavallisesti tapahtuu illasta aamuun eikä toisin päin – jos oikein muistan.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Disney+:n sarjat, jotka haluan nähdä (eli valmistautumista väistämättömään osa 2)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.3.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney+, ilmeisesti

Kuva: Disney+

Viime vuoden huhtikuussa kirjoitin postauksen otsikolla HBO:n sarjat, jotka haluan nähdä (eli valmistautumista väistämättömään).

Eräs pandemia jylläsi tuolloin ensimmäisiä kuukausiaan. ”Mitä kauemmin tämä homma jatkuu, sitä todennäköisempää se on. Siis se, että minä hankin HBO Nordicin”, kirjoitin ja listasin HBO:n sarjat, jotka halusin nähdä.

Tuosta kirjoituksesta on kulunut 11 kuukautta. Eräs pandemia jyllää yhä vaan, mutta en ole hankkinut HBO:ta. En edelleenkään tiedä, onko tämä onnistuminen vai epäonnistuminen.

HBO:hon on tullut lisää sarjoja, jotka haluaisin nähdä. Koska tietysti. Ja HBO:n rinnalle suoratoistobudjetistani* ja ajankäytöstäni taistelemaan on tullut lisää suoratoistopalveluita.

Lähinnä yksi. Jos nyt päättäisin – 11 kuukauden takaista minääni lainaten –  ”heitellä rahojani kaikkiin mahdollisiin suoratoistopalveluihin”, kallistuisin todennäköisesti Disney plussaan. Erityisesti siksi, että helmikuun lopulla sen kylkeen tuli sisältöbrändi (pöh mikä sana) Star, jossa on kaikkea hauskaa vanhaa kamaa Disneyn eri studioilta.

*Budjetti kuulostaa siltä, kuin mulla olisi joku tarkka rahankäyttösuunnitelma. Ei ole. En ole niin viisas.

Joten, (valitettavasti) uusinta; Mitä kauemmin tämä homma jatkuu, sitä todennäköisempää se on. Siis se, että minä hankin Disney plussan. Sitten kun väistämätön jollain aikajänteellä tapahtuu, mulla on valmiina lista sarjoista, joita haluan Disney plussasta (ja sen yhteydessä olevalta Starilta) katsoa. Ne ovat tässä:

Alias (Star)

ALIAS! Rakastan Aliasta, todennäköisesti siksi, että katsoin sitä teininä ja se on yhtä suurta nostalgiaa koko sarja. Sydney Bristow oli ja on suuri tv-sarjasankarini. WWSBD. Olen kaivannut Aliasta johonkin Suomessa näkyvään suoratoistopalveluun iät ja ajat, joten  Disney plussa saa miljoona plussapistettä pelkästään siitä. En minä mitään hypetettyjä The Mandalorianeja tarvitse, haluan vain katsoa kun Sydney Bristow ässäilee ympäri maailmaa. Aliaksessa on muuten myös pari mun suosikki tv-sarjapahista, Julian Sark ja Anna Espinosa.

Hamilton

Musikaalifani minussa todellakin haluaa nähdä Hamiltonin, vaikka sitten ruudun välityksellä. Disney plussassa on Broadway-lavalta tallennettu esitys, jossa on alkuperäinen Broadway-kokoonpano. Mun suosikki Hamilton-kappale on sen huvittavuuden vuoksi You’ll Be Back. 😀 Ja pidän tietysti myös tsemppikappaleeksi soveltuvasta My Shotista.

Don’t Trust The B—- In Apartment 23 (Star)

Hyvä on, tämä höpsö komediasarja pääsee listalle, koska haluan tekosyyn puhua tästä ↓↓ SNL-sketsistä. Ja Bill Haderista. Tai lähinnä vain kertoa, että välillä mun tekee mieli huutaa I’M HAVING A MELTDOWN ja WHATNOT THE B! mutta en tiedä kuinka moni ymmärtäisi mun SNL-viittauksia.

Ja siis onhan Don’t Trust the B—- in Apartment 23 ihan hauska sitcom, sellaisella coolilla ja vähän aliarvostetulla tavalla. Fiktiivinen James Van Der Beek on ainakin huvittava. Ja Krysten Ritterin Chloe myös.

Revenge (Star)

Okei, Reveeeenge! Hahaa, täydellinen sekasotkusarja, kunnon draamasarjasaippuaa. EmilyAmandaEmily. Tietysti katsoisin. Uskoakseni en ole koskaan katsonut Revengeä kokonaan, en ainakaan osaa sanoa miten se loppuu. Olenkohan ehkä lopettanut kahden ensimmäisen kauden jälkeen? Saiko EmilyAmanda kostonsa? Mitä kävi Victoria Graysonille? Ja voisinko minä saada samanlaisen merenrantatalon kuin Emilyllä? Tärkeitä kysymyksiä.

WandaVision

2021 uutuussarjalistauksessa kirjoitin Disney+:n WandaVisionista näin:

Pitää myöntää, että mun Marvel Cinematic Universe -tietämys on melko hataralla pohjalla. Avengers ja mitä näitä ny on. Supersankareita, Stan Lee. En ole muistaakseni nähnyt yhtään Avengers-leffaa. Disney plussan WandaVision on joka tapauksessa MCU:n hahmoista Scarlet Witchistä ja Visionista kertova kuusijaksoinen minisarja. Pääosissa Elizabeth Olsen ja Paul Bettany. Ilmeisesti Disney+ on tekemässä minisarjoja muistakin MCU:n hahmoista osana Marvel Cinematic Universen Phase Fouria. Vuoden 2021 aikana pitäisi ilmestyä myös ainakin Falcon and The Winter Soldier sekä Loki.

Trailerin perusteella Phase Four käynnistyy melko… kokeellisesti? Mutta hei, Kathryn Hahn! Kaikki leffat ja sarjat joissa on Kathryn Hahn saa automaattisesti pisteitä.

…. kokeellisesti joo, mutta WandaVision on joka tapauksessa tähän mennessä tämän vuoden eniten sarja-FOMOa aiheuttanut sarja. Koska se ilmeisesti leikkii sitcom-kliseillä! Eli ei perinteistä supersankarisäätöä. Kuulostaa hauskalta. Ja sitten siinä kai tapahtuu jotain suuria ja jännittäviä asioita, koska Twitterissä jaksoista on aina keuhkottu. Ja Kathryn Hahnin esittämä Agnes on ymmärtääkseni loistava hahmo. Olen valmiiksi Team Agnes, mistään mitään tietämättä. Ja ikuisesti Team Kathryn Hahn.

 Olisi kovin minua mennä spoilaamaan sarja etukäteen, mutta ehkä nyt odotan hetken. Ei sitä tiedä milloin alan heittelemään rahojani kaikkiin mahdollisiin suoratoistopalveluihin.

Ms. Marvel

Kuten sanottu, MCU-tietämykseni (ja kiinnostukseni) on heikkoa, mutta hyvin tehdyt teinisarjat kelpaavat aina. Teini-ikäisestä  Kamala Khanista eli Neiti Ihmeestä kertova Ms. Marvel on sitä samaa MCU:n Phase Fouria kuin WandaVision, 19. maaliskuuta alkava The Falcon and the Winter Soldier ja kesäkuussa ilmestyvä Loki. Ja muut tulevat Marvelin leffat ja sarjat, joiden yhteistä universumia yritän ymmärtää mutta menee vain pää sekaisin.

Ms. Marvelin on tarkoitus ilmestyä loppuvuodesta 2021. Sen nimiroolissa on kanadalainen Iman Vellani.

Cougar Town (Star)

Loistavaa, Disney plus (tai siis Star) on täynnä huvittavan hölmöjä sarjoja! Kuinka pönttö sarja Cougar Town olikaan! En oikeastaan edes muista mitä siinä tapahtuu, muuta kuin että Courtney CoxBusy Philipps ja Christa Miller juovat paljon viiniä. Mitäpä sitä muuta. Cougar Townia on näköjään tehty kuusi tuotantokautta. Kuusi! Olisin voinut vannoa, että se kesti max kaksi kautta.

Kaikki yllä oleva saattaa kuulostaa dissaukselta, mutta todellakin haluan katsoa kaikki kuusi pönttöä viininjuontikautta. Luulen, että osaisin arvostaa sarjaa enemmän näin kolmekymppisenä.

Scrubs (Star)

En osannut arvostaa myöskään Scrubsia (suom. Tuho-osasto) silloin aikanaan. Olisi syytä ottaa uusintakatseluun, ehkä nyt ymmärtäisin sen vitsejä paremmin (tai yhtään). Mun muistikuvissa Scrubs nimittäin on melko yhdentekevä ja epähauska sarja. Fun fact: Scrubsin luoja, tuottaja Bill Lawrence on ollut luomassa myös mainittua Cougar Townia ja viimeisimpänä loistavaa Ted Lassoa.

Dollface (Star)

Haluan nähdä myös ”feministiseksi komediasarjaksi” kuvaillun Dollfacen, lähinnä siksi että sen pääosassa on Kat Dennings, joka on mun kirjoissa ääricool tyyppi. Ollakseni rehellinen, Dollfacen traileri vaikutti vähemmän loistavalta eikä se ole saanut parhaita arvioitakaan, mutta en välitä. Laitan sarjan silti mun kuvitteelliselle Disney+-listalle. Coolin Kat Denningsin lisäksi sitä tähdittävät coolit Brenda Song ja Shay Mitchell.

Sarja on alunperin Hulun, Disney plussassa on myös sen sarjoja. Koska vähemmän yllättäen jättimäisen The Walt Disney Companyn omistajalonkerot ulottuvat melko laajalle. Disney plussaan on myöhemmin tulossa myös esimerkiksi Hululle valmistuvat, uutuussarjalistalta löytyvät The Dropout ja Dopesick.

Disney-klassikot

Okei, eivät ole sarjoja, mutta olenko väärässä jos oletan Disney plussan sisältävän kaikki Disneyn klassikkopiirretyt? Koska niidenkin vuoksi voin olla valmiina heittelemään rahojani. En ole edes nähnyt Frozen kakkosta! Plus Suosikkiasioiden Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia -juttusarja ei ole päivittynyt hetkeen, kenties helppo pääsy Disney-piirrettyjen ääreen vauhdittaisi asiaa. LumikkiTuhkimoAuroraBelleAriel ja Jasmine ovat jo analysoitu, PocahontasMulanTähkäpää ja Tiana puuttuvat (virallisista Disney-prinsessoista). Nuo modernin ajan Disney-prinsessat.

Tähän mennessä analyysien tuloksena on muuten se, että mun suosikki Disney-prinsessa on hieman yllättäen Tuhkimo.

Soul

Piirretyistä puheen ollen, haluan nähdä Pixarin Soulin! Taitaa olla melko super. Voittanee pian kai myös Oscarin.

The Mandalorian

Ihan vain ymmärtääkseni meemejä (hieman myöhässä), lisään listalle kuitenkin The Mandalorianin. Toki tässä on sellainen pieni juttu, että olen nähnyt tasan nolla Star Wars -leffaa. Mutta tiedän, että The Mandalorianissa on Baby Yoda. Uskon tämän riittävän pohjatiedoksi. Ja siis mitä muuta Star Warseista muka pitää tietää kuin Luke, I’m Your Father? Täydellisesti hallussa koko Star Wars -universumi.

11 kuukautta sitten päätin HBO-postaukseni näin:

Kello käy. Annan itselleni noin kaksi viikkoa ennen kuin sorrun.

Mutta enpäs sortunut! Katsotaan, kuinka kauan pysyn erossa Disney plussasta.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat Suosittelen

Wait ’til you meet my little sister

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.3.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: seuraavat sukupolvet

Kuva: Netflix

Sara Bareillesin kappaleessa Armor on kohta jossa lauletaan:

I see
The unforgettable, incredible ones who came before me
Brought poetry, brought science
Sowed quiet seeds of self-reliance
Bloom in me, so here I am
You think I am high and mighty, mister?
Wait ’til you meet my little sister

Pidän tuosta kohdasta. Se toimii myös mainiona ohjenuorana kansainvälisenä naistenpäivänä (ja aina); ymmärrä että seisot sinua edeltävien naissukupolvien olkapäillä, ole itse nostamassa seuraavia sukupolvia.

Wait ’til you meet my little sister

Jos sosiaalista mediaa on uskominen, käynnissä on suuri sukupolvien taistelu milleniaalien ja Z-sukupolven välillä. Z-sukupolvi kuulemma naurestelee milleniaalien sivujakauksille ja pillifarkuille, milleniaalit yrittävät vastata huutoon naureskelemalla nuoremmilleen.

Tapelkoon ken haluaa. Ja kyllähän minäkin – näin 31-vuotiaana milleniaalina – välillä pyörittelen silmiäni nykynuorisolle, älypuhelimet kädessä syntyneelle Z-sukupolvelle. Eikö se kuulu asiaan?

Suurimman osan ajasta kuitenkin fiilistelen sitä, että maailma on täynnä fiksuja, suvaitsevaisia ja empaattisia nuoria ihmisiä, joille ne asiat, jotka minun on täytynyt opetella, ovat täysin itsestäänselviä. En minä esimerkiksi ollut kuullutkaan termiä intersektionaalinen feminismi ennen kuin olin aikuinen.

Katsoin muutama päivä sitten Netflixin tulleen leffan Moxie (suom. Näpit irti!). Sen on ohjannut suosikkityyppini Amy Poehler. Oikein pätevä naistenpäivän leffatärppi.

Moxie kertoo lukioikäisestä Vivianista (Hadley Robinson), joka kokee feministisen herätyksen. Koulun uusi tyttö Lucy (Alycia Pascual-Peña) auttaa Viviania näkemään, että koulun poikien boys will be boys -käytös on oikeasti seksististä paskaa, pahimmillaan seksuaalista häirintää ja väkivaltaa. Vivian inspiroituu äitinsä Riot grrl -nuoruudesta ja perustaa anonyymin Moxie-zinen koulunsa patriarkaalisia rakenteita ravistelemaan.

Leffa oli oikein viihdyttävä ja hyvää tarkoittava. Alleviivatun intersektionaalinen. Ei täydellinen, mutta yhtä kaikki hienoa, että Moxien kaltaisia leffoja tehdään. Ja hienoa on myös se, että eihän niitä välttämättä edes tarvitsisi tehdä. Tuntuu nimittäin siltä, että isolle joukolle nykynuorista – tai ainakin Moxien oletetulle kohderyhmälle – elokuvan alleviivaamat ”opit” ja esiin nostamat epäkohdat ovat jo tuttuja juttuja. Sellaisia, jotka tiedostetaan ja joita yritetään korjata. Hyvä niin.

Ei maailma tietenkään ole valmis ja virheetön, kaukana siitä. Eivätkä nykynuoret ole täydellisen valveutuneita ja virheettömiä.

Silti, näin naistenpäivänä – jonka syitä ei sovi unohtaa – sanottakoon, että mulla on täysi luotto Suomen ja maailman tyttöihin ja nuoriin naisiin. Ja nuoriin ihmisiin ylipäänsä. Z-sukupolvi näyttäytyy meikä-milleniaalille aiempia sukupolvia avoimempana ja suvaisevaisempana, vaikeistakin asioista puhuvana, epäkohtiin puuttuvana ja maailmaa muuttavana.

Onko se mikään ihme? Jos kerran seistään edeltävien sukupolvien olkapäillä, eikö sukupolvi toisensa jälkeen väistämättä nouse aina vähän korkeammalle.

Wait ’til you meet my little sister

Moxie (Näpit irti!) katsottavissa Netflixissä. Elokuva perustuu Jennifer Mathieun samannimiseen kirjaan.

PS. Hyvää naistenpäivää. My armor comes from you.