Kategoriat
Ajattelin tänään Oma elämä Tyypit

Esittäytymispostaus vain viisi ja puoli vuotta myöhässä

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.8.2023 Lilyssä.

Suosikkityyppi: tuota… minä itse? 

Okei. Kävi ilmi, että on vaikea kirjoittaa blogia tv-sarjoista, jos ei voi kirjoittaa tv-sarjoista. Mut hei, periaatteet ja niin. Olemme joka tapauksessa tulleet pisteeseen, jossa A) toivon kovasti että ne hiton lakot loppuvat jotta pystyn kirjoittamaan mitään järkevää ja B) mun on kaivettava luonnoksistani kirjoitus, jonka ensimmäinen versio on tallennettu yli neljä vuotta sitten. Tarkemmin 21.3.2019.

Katsokaas: silloin kun viisi ja puoli vuotta sitten aloitin tämän blogin, en koskaan kirjoittanut sellaista näppärää ”hei, minä olen X”-postausta. Siis että jengi tietäisi kuka tätä kirjoittaa. Vuosien varrella olen aina silloin tällöin miettinyt, että olishan se ihan kohteliasta esitellä itseni, päivittänyt sitä maaliskuussa 2019 aloitettua postausta — ja sitten kuitenkin aina jättänyt sen julkaisematta.

Keskustelut pääni sisällä ovat menneet jotakuinkin näin:

”Camoon M, jos nyt vaan julkaisisit sen. Mitä hiton väliä??”

”Ei ei, jos nyt en kuitenkaan, ketä kiinnostaa?”

”Kiinnostaahan sinuakin minkälaiset tyypit kirjoittavat niitä blogeja, joita sinä luet.”

”Aivan eri asia!”

”K.”

”No mutta tietoturva ja identiteettivarkaudet, ei kannata julkaista mitään henkilökohtaista internetissä.”

”Sinä poistit siitä postauksesta sisarustesi sukupuolet ja vanhempiesi kissan nimen (true story), ehkä olet kuivilla.”

”Hei, jengi tietää jo että rakastan Parks and Reciä ja huonoja rom comeja, eikö se riitä?”

”Huoh, hyvä luoja että olet raskas tyyppi.”

Joooo, mun pään sisällä ei ole aina kaikkein leppoisinta.

Mutta siis oikeasti: mitä hiton väliä? Ja siis, desperate times…

Joten hei vaan, tässä meitsin esittäytymispostaus vain reilut viisi ja puoli vuotta myöhässä. Se on muotoa elämäni aakkoset, koska blogiklassikot ovat klassikoita syystä.

Arsenal, suurin urheilurakkauteni tuo pohjoislontoolainen jalkapalloseura. En erityisemmin pidä siitä, että mielialani on sidoksissa joukkoon pallon perässä juoksentelevia parikymppisiä miljonäärejä, mutta minkäs teet. #coyg

Blogi! On hauskaa kirjoittaa juuri siitä mistä itse haluaa. Tuntuu kivalta, että on oma pieni nurkkansa netissä. Kirjoitan Suosikkiasioita samanaikaisesti täysin vakavissani ja sataprosenttisen läpällä. Vakavasti tai läpällä, olen saanut tästä paljon iloa.

C

D

→ saanko yhdistää C:n ja D:n? CD! Eli musiikkia. Olen vielä sitä sukupolvea, joka on ostanut CD-levyjä (ja lapsena kuunnellut kasettejakin, mutta ei nyt mennä siihen). Väittäisin, että Spice Girlsin Spiceworld on ollut ensimmäinen itse ostamani CD-levy. Olin Spaissari-fani. Teini-ikäisenä kuuntelin The KillersiäGood CharlotteaArctic Monkeysiä ja The All-American Rejectsiä. Nyt kuuntelen Phoebe Bridgersiä. Ja musikaalien soudtrackeja. Ja höpsöjä kasari- ja ysärihittejä. Ja ikuisesti Taylor Swiftiä. Ja edelleen The Killersiä. Ja aina tsemppibiisejä.

Elämänohjeeni, à la aikamme suuri filosofi Alexis Rose:

(jos luit sen kiusallisen sekasotkun tämän postauksen alusta, kenties huomaat etten ole aina hyvä noudattamaan omia ohjeitani)

Fun fact! En ole koskaan juonut kupillista kahvia tai polttanut tupakkaa. Okei nuo olivat melko tylsiä faktoja. Ehkä oon vähän tylsä.

G. G? En saa päähäni kuin sanan golf. Ja siis minä en pelaa golfia. Mutta fantasiaelämässäni todellakin pelaan golfia; ajan tyylikkäille golfkentille tyylikkäällä Mersulla, pukeudun tyylikkäisiin golfasuihin ja olen all around -tyylikäs golf-ihminen. Ehkä ensi kesänä hankin green cardin. Golfin sijaan olen elämäni aikana harrastanut tennistä, salibandya ja telinevoimistelua — viimeistä huonolla menestyksellä koska olen pitkä, kankea ja pelokas.

Helsingin yliopisto, siellä kävin kouluni. Parasta yliopistovuosissa: ystävät ja Pääkkärin kahvila (ja Cafe Portaali, Metsiksen Unicafe, Gaudeamus… oikeastaan kaikki mestat joissa saattoi hengata kaverien kanssa luentojen välillä ”opiskelemassa”). Yliopiston takia H:ni on myös Helsinki, muutin tänne opiskelemaan ja jäin. Rakastan Helsinkiä.

Ikäni? 34. Voisin kai periaatteessa kärsiä ikäkriisistä, sillä en ole ”saavuttanut” monia asioita, joita ”kuuluisi” olla saavuttanut kolmekymppisenä. Lähinnä kai mennä naimisiin ja saada lapsia. Mutta en oikein osaa ikäkriiseillä. Ai että valittaisin, että olen saanut elää taas yhden vuoden lisää? Kun samalla niin moni ei saa. Noup.

Joensuu, sielläkin olen asunut! Noin puoli vuotta kun olin 20, opiskelin hetken Joensuun yliopistossa. Selkein muistoni: pyöräilin opiskelijabileistä kotiin keskellä kylmintä ja lumisinta talvea. Yön aikana oli  satanut lisää lunta, eikä aurat olleet kello neljältä aamuyöstä ehtineet kaikkialle. Mutta kallista joukkoliikennettä — saati taksia! — ei pihi opiskelija voinut käyttää. Ei, vaikka pyörällä ei päässyt eteenpäin ja kotiin oli viisi kilometriä. Edellä polki vaihtareita jostain lämpimästä maasta. He kaatuilivat pyörillään jäisellä autotiellä. Pohjois-Karjala, hyvä paikka olit sinäkin. Et vain oikea paikka minulle, etelärannikon lapselle.

Kotka, kotini aina, vaikka en olekaan asunut siellä 14 (!?) vuoteen. Mutta born and raised, mihin siitä pääsee. Miä oon Kotkast. Nykyisin puhun poukkoilevaa Kotkan ja Helsingin murteiden sekä kirjakielen hybridiä. Miä mä minä... kaikki sekaisin. Mitä pidempään olen ollut poissa ja mitä kauemmas olen matkustanut, sitä enemmän rakastan Kotkaa. Ja samanaikaisesti livun koko ajan kauemmas kotkalaisuudesta. Se vähän rikkoo sydäntäni.

Luonteeni? Introvertti (yllätys, tiedän). Vähän liian mukavuudenhaluinen, mutta ahkera silloin kun pitää olla. Yhtä aikaa ihan sama, ei kiinnosta, olen kuka olen take it or leave it ja Taylor Swiftin mirrorball. Vahva usko ihmisten ja maailman hyvyyteen ja siihen, ettei mitään pahaa tapahdu mutta on 95 prosenttia ajasta täysin vakuuttunut että todellakin pahin mahdollinen tapahtuu. Miettii liikaa. Tarkastaa ainakin kahdesti että lieden levyt ovat kiinni ennen kuin lähtee kotoa. Piilopehmo. Sarkastinen. Omasta mielestään fiksu tyyppi, jolla on parhaat läpät ja loistavat suosikkiasiat. Fangirl. Ärsyyntyy, jos ei tiedä mitä maailmassa tapahtuu ja mistä puhutaan. Asioiden googlettaja. Yrittää parhaansa.

Maisa, minä. Nimeni. Mulla saattaa olla melko monta M-kirjaimella alkavaa lempinimeä, mutta ei niistä sen enempää. Maisa on suosikkityyppini numero 1. Koska olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen pitää olla oma suosikkityyppinsä numero 1. Love yourself first ja sitä rataa.

Netflix. Aloitin tämän blogin aikoinaan, kun halusin kirjoittaa kaikista Netflix-sarjoista, joita katsoin. Nyt kirjoitan niistä kolmestatuhannesta suoratoistopalvelusta, joita nykyään käytän. Tämä blogi on hyvä väline siihen, että pysyy kartalla mitä sarjoja ja leffoja on tulossa mistä ja milloinkin.

Osaan tehdä origami-kurjen ja aivan pätevän kärrynpyörän. Osaan kirjoittaa paremmin kuin puhua — jos ei oteta huomioon pään sisäistä puhetta, ajatuskeloissani olen hyvin sujuvasanainen. Osaan kyrilliset aakkoset, mikä on suurin piirtein ainoa jälki 11 vuoden venäjän opiskelusta. Osaan olla olematta pyörittelemästä silmiäni vaikka tekisi mieli pyöritellä silmiä. Osaan pelata Super Nintendoa, mutta vain niitä klassikko-Marioita. Osaan sen Suomen presidentit -litanian vaikka unissani. Osaan olla ärsyttävä besserwisser. Haluaisin osata laulaa ja soittaa pianoa ja tehdä ollien skeittilaudalla ja pitää vakuuttavia puheita.

Pubivisat! Rakastan, koska osaan olla ärsyttävä besserwisser ja pubivisoissa siitä on hyötyä.

Q … Q. Q? Tuota… Q… kuu.. tähdet… yö… Yö… Olli Lindholm… muusikko… musiikki… ala-asteella suurin kriisini oli se, kun sain musiikin teoriakokeesta kutosen. Oikeasti, kyyneleitä sen kutosen takia. Ala-asteaikani taisi olla melko helppo jos tuo oli isoin ongelmani. PS. M, ihan hyvin pärjäsit elämässä vaikka sait kerran kutosen. Ei sinusta muusikkoa tosin tullut.

Rakastan merta, irtokarkkeja, Tony’s Chocolonelya, Arsenalia, tärkeitä ihmisiä, tv-sarjoja, kevättä, fandomeita, paperivalokuvia, kissavideoita, hotelliaamupaloja, Trivial Pursuitia ja tyyppejä, jotka ovat innostuneita asioista.

Sisarukset, niitä on kaksi, minä olen keskimmäinen lapsi. Mulla on paha tapa pyöritellä silmiäni kaikelle sentimentaaliselle lässytykselle, mutta yritän nyt lausua jotain vilpitöntä: en voi kuvitella elämääni ilman sisaruksiani. On kiva tietää, että ainakin kaksi ihmistä on aina mun puolella, tapahtui mitä tapahtui.

Toimittaja, se minä olen ammatiltani. Tai siis olin silloin, kun vuonna 2019 aloitin tämän postauksen kirjoittamisen. Nyt olen ollut jo hyvän tovin muissa hommissa, mutta toimittajan ammatti-identiteetti on jossain tuolla syvällä edelleen.

Urheilu. Siitä minä työkseni kirjoitan. Tai siis kirjoitin. Aiemmin. Kun olin toimittaja. Nyt saan olla vain urheilufani. Kivaa sekin. Parasta urheilussa? Se on yksi harvoja asioita, joka voi olla samanaikaisesti maailman tärkeintä ja maailman turhinta.

Viestintä. Sitä minä opiskelin. En ollut kaikkein aktiivisin #kannu4ever tai #mediannainen, mutta ihan hauskaa mulla oli. Sain ystäviä, jotka ovat ystäviäni yhä. Sain hienolta kuulostavan tutkinnon. Olin vaihtarina Amsterdamissa, joka on huippumesta. Pukeuduin ainakin kolmesti valtsikan punaisiin haalareihin. Opin ja unohdin habermasithallit ja foucault’t. Nyt muistelen vähän haikeudella Portsun lauantaitedareita, vaikka olivat silloin tuskaa.

W ..W?? Koska yllä puhuin viestinnän opinnoistani, mieleen tulee vain Wiio. Meil on bissee, hauskaa ja Wiio… Osmo A. Wiio oli varsin vaikutusvaltainen viestinnän proffa. Ei millään lailla merkityksellinen elämäni kannalta, hän vaikutti Helsingin yliopistossa kauan ennen minun aikaani. Tai no, olenhan minäkin Wiion lakeja opiskellut. Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Ensimmäinen Wiion laki siinä niin. Mutta en minä voi omistaa kirjainta professorille. W. W? W? WWF? Eläimet? Eläimet! Kun olin lapsi, meillä ei ollut koskaan lemmikkieläintä. Ei koiraa, ei kissaa, ei hamsteria. Minä olen allerginen kissoille, siinä yksi syy. Kun muutin pois kotoa, äiti otti heti kissan. Nyt porukoilla on tuhansien lempinimien kissa, joka on täysin puolueettoman mielipiteeni mukaan kissoista paras.

X x x x — mikä alkaa X:llä? Ei mikään ala X:llä. Tulee mieleen vain yhtälöt. Kerrottakoon siis, että olen maailman huonoin matematiikassa. Mulla ei ole lainkaan laskupäätä. Okei, ehkä nyt vähän liioittelen. Osaan minä laskea yhteen ja tehdä helppoja prosenttilaskuja. Muistan jotenkuten kertotaulut ja osaisinko jopa edelleen käyttää jakokulmaakin. Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka on opittu neljänteen luokkaan mennessä. Siitä eteenpäin menee liian vaikeaksi. Yläasteella vielä pärjäsin kohtalaisesti, koska kaavat saattoi opetella ulkoa. Lukiossa oli jo hankalaa, kun olisi pitänyt oikeasti ymmärtää ja soveltaa. En kirjoittanut edes lyhyttä matikkaa.

Yksin matkustaminen. Sitä olen tehnyt jonkun verran. Olen eksynyt Venetsiassa, eksynyt Brisbanessa, eksynyt Kölnissä… palloillut suurkaupungeissa, aina löytänyt tieni ja pärjännyt. Yksin matkustaminen on tietysti opettavaista. Minä olen oppinut muun muassa sen, että matkustan mieluummin muuten kuin yksin. Eli ehkä parempi Y olisi ystävät. Koska ystävät rocks.

Z — kirjoitin juuri googleen suomalaiset sanat jotka alkavat Z:lla. Zen, zeppeliini, zombi, zoologia, zoomata… suosikkini oli zeniitti, joka tarkoittaa taivaan ylintä pistettä eli kohtaa, joka on suoraan katsojan pään yläpuolella. Nyt tiedetään sekin.

Å åååå? Suomalaiset sanat jotka alkavat Å:lla oli vähän nihkeempi googletus. Åkei, ei sit.

Äiti ja iskä, vanhempani mun. Paras asia, jonka olen heiltä saanut? Onnellinen ja turvallinen lapsuus. Ikävin asia, jonka olen heiltä saanut? Huono näkö ja epätasaiset hampaat.

Öööö, mitä vielä haluan sanoa? Kai kiitokset. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti ja kiitos jos olet lukenut kirjoituksiani. Olen iloinen jokaisesta klikkauksesta ja lukuhetkestä. Aidosti. Täysin vakavissani, en yhtään läpällä.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Oma elämä Sarjat

Lakko, blogitiedote ja epämääräisiä suosikkiasioita

Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.7.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: …… solidaarisuus?

Kuva: SAG-AFTRA

Olen käynyt keskusteluja itseni kanssa. Keskustelut liittyvät käynnissä oleviin SAG-AFTRAn (Screen Actors Guild – American Federation of Television and Radio Artists) ja WGA:n (Writers Guild of America) lakkoihin. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta koko Hollywood ja yhdysvaltalainen tv- ja elokuvateollisuus on pysähtynyt, kun näyttelijöiden ammattiliitto liittyi jo aiemmin käynnissä olleeseen käsikirjoittajien lakkoon.

(Lakon syyt voi tsekata vaikka tästä artikkelista. Ei, lakko ei liity siihen, että jo valmiiksi ökyrikkaat supertähtinäyttelijät saisivat vielä lisää rahaa.)

Mulla ei ole mitään harhaluuloja itsestäni tai tämän hupsun blogini vaikutuksesta yhtään mihinkään. Isossa kuvassa se on puolikas pisara kaikissa maailman valtamerissä. Mitä tekemistä jollain hiton suomalaisella Maisalla on ammattinsa ja elantonsa puolesta maailman toisella puolella taistelevien näyttelijöiden ja käsikirjoittajien kanssa, joku voisi kysyä.

Mutta! Olen yrittänyt sivistää itseäni ja ottaa asioista selvää, seurata, mitä sarjoista ja leffoista bloggaavat tyypit ja somevaikuttajat tekevät ja mitä ammattiliitot ohjeistavat. Ja: lakko-ohjeissaan SAG-AFTRA kehottaa pidättäytymään postaamasta studioiden tuotannoista ja promoamasta niiden sisältöjä — edes silloin, jos sen tekee fanin ominaisuudessa, ilman rahallista korvausta. Eli siis mitä minä tässä höttöisessä blogissani harrastan (mun tuskin tarvitsee alleviivata, etten ole koskaan saanut rahaa yhtään mistään, mitä olen täällä kirjoittanut).

Pidän höttöisestä blogistani ja tv-sarjoista kirjoittamisesta. Mutta… ottaen huomioon, että kirjoitan ensisijaisesti yhdysvaltalaisten jättistudioiden sarjoista, siis niistä, joista kirjoittamista* ja joiden promoamista on pyydetty välttämään niin kauan kuin lakko kestää, en pysty perustelemaan itselleni miksi voisin jatkaa kuukausittaisia sarjatärppipostauksia ja suosikkisarjoista intoilemista entiseen tapaan. Edelleen; mulla ei ole mitään harhaluuloja tämän blogin vaikutuksesta, haluan vain olla tässä hommassa oikealla puolella. Ja sillä puolella eivät ole studiopomot, jotka tienaavat miljoonia ja miljoonia samaan aikaan kun 87 prosenttia SAG-AFTRAn jäsenistä ei ole oikeutettu sairausvakuutukseen.

*Journalismi ja journalistit eivät kuulu lakon piiriin, ja olisin kai voinut luikerrella itseni toiseen lopputulokseen toimittaja-porsaanreiästä, mutta puolen sekunnin blogi-identiteettikriisin jälkeen olin että ”ketä minä yritän huijata, jos olisin täällä toimittaja en kirjoittaisi 75 prosenttia siitä hötöstä jota nyt kirjoitan”.

Toimittajana kiinnittäisin myös paljon enemmän huomiota juttujeni rakenteisiin, koska tää postaus ei nyt ehkä mennyt kärjellään seisovan kolmion mukaisesti. Olisi pitänyt aloittaa tärkeimmällä, eli selväsanaisella ilmoituksella: niin kauan kuin SAG-AFTRAn lakko on käynnissä ja liitto pyytää olemaan kirjoittamasta studioiden tuotannoista — uusista tai vanhoista — Suosikkiasioiden #suosikkisarjat ja #sarjatärpit ja kaikki muut lakon piirissä olevat sarja- ja leffa-aiheet ovat tauolla.

Suosikkiasioita ei kuitenkaan ole lakossa! Kiitos viiden vuoden takaiselle itselleni, että nimesin blogini Suosikkiasioiksi, en Maisan sarjablogiksi.

Ja kai mulla on muitakin suosikkiasioita kuin tv-sarjat? Ehkä? Onko?

Hetkinen….

Epämääräinen lista suosikkiasioita ja -tyyppejä, jotka eivät liity tv-sarjoihin:

  • Lidlin paistopiste.
  • Kotka. Kaupunki siis.
  • Meripäiväparaati.
  • The Arsenal.
  • Skandivaatemerkit.
  • Pellavalakanat.
  • Sabrina Brierin instavideot.
  • Meri ja sen tuoksu.
  • Pubivisat.
  • Marimekon Mini Pixie. (Hei Martsu, voisitteko lopettaa grathojen ja karlojen jatkuvan tykityksen ja ottaa Pixien takaisin tuotantoon, thank you very much. Jossain kivoissa väreissä ja silleen.)
  • Rumat asiat, joilla on tunnearvoa.
  • Nostalgia.
  • Taylor Swift.
  • champagne problems.
  • Junamatkustaminen.
  • Onnibussin dissaaminen.
  • Bukayo Saka.
  • Oranssi. Väri siis.
  • CandyTownin irtsarit.

Jep jep. Kyllä minä jotain keksin. #SAGAFTRAstrong

PS. Ainakaan toistaiseksi ammattiliitot eivät ole pyytäneet kuluttajia boikotoimaan suoratoistopalveluita tilausten perumisilla, joten studioiden sisältöjen kuluttaminen on aivan fine.

PPS. Ehkä tämä on mun hetki yrittää kirjoittaa suomalaisista tv-sarjoista?

PPPS. Vähän pyörittelen silmiäni sille, että julistan päätökseni näin suureellisesti. Mun henkilökohtaisissa blogisäännöissä sanotaan, että tee ja kirjoita älä perustele miksi teet ja kirjoitat. Mutta, no… kai vain koin tämän tarpeelliseksi. Ihan sama, meni jo.

Kategoriat
Ajattelin tänään Kirjat Sarjat

Kirja vs. sarja

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.4.2023 Lilyssä.

Suosikkisarja (?): Shadow and Bone

Olen sillä tavalla jäärä, että jos joku jossain heittää kommentin jonka mukaan ”kirja on kyllä paljon parempi kuin sarja”, mun on selvitettävä että miten niin muka on. Siis olen miljoonalla muullakin tavalla jäärä (ja paljon tärkeämmissä asioissa), mutta tämän blogin kontekstissa kirjojen sarjaversiot ja pöyristyneiden kirjafanien kommentit ovat oikein hyvä syy jääryyteen (onko jääryys sana?)

Eikä empiiriset kirja vs. sarja -tutkimukseni rajaudu pelkästään negistelyyn. Yhtä lailla kiinnostaa yleinen kirjahype, joka on tavallisesti seurauksena, kun rakastettu kirja saa sarjaversion. Tuo kohtaus oli suoraan kirjasta! Hei sarja käytti kirjan kuuluisaa dialogia! Nuo kirjasta tutut vuorosanat! Näyttelijä X on täydellinen kirjasta tuttu hahmo Y! Ja niin edelleen. Minä haluan ymmärtää kirjafanien fiilistelyä, joten kirjastoon matkani käy.

Ideaalitilanteessa olen tietysti lukenut kirjan ennen sarjaa. Kirja vai sarja ensin -kysymyksessä ei mielestäni ole mitään järkeä, koska tietysti kirja ensin. Kirja on alkuperäinen teos, sarja aina suodatettu versio, jonkun muun mielikuvituksen läpi kulkenut mukaelma. Kaikella rakkaudella kirjoihin pohjautuvia sarjoja kohtaan. Jos sarja pohjautuu kirjaan, kirjafaneilla on erityisoikeus valittaa siitä. I don’t make the rules, näin se vain on! Kirja ja kirjafanit olivat ensin.

Jos järjestykseni on väärä — sarja ennen kirjaa — voi käydä niin, että kirjan lukeminen avaa silmät kaikelle, mikä sarjassa olikin pielessä. En vain tiennyt sitä. Hei, kirja todellakin on paljon parempi kuin sarja! Hei miksi sarja pilasi tuon kohtauksen, hei miksi sarja pilasi nuo vuorosanat, hei miksi tuo sarjaversio X kirjasta tutusta hahmosta Y käyttäytyi niin, eihän hän kirjassa käyttäytynyt.

 Tai: miksi tämä sarja leikkaa ja liimaa kohtauksia ja juonenpätkiä eri kirjoista ja kirjasarjoista täysin mielivaltaisesti ihan väärään järjestykseen, mikä on tämä typerä sekasotku?

Kyllä, looking at you, Shadow and Bone.

Olen sanonut tämän ennenkin: Netflixin Shadow and Bone on omassa teinifantasiasarjojen kategoriassaan oikein pätevä tapaus. Sen kaksi kautta ovat olleet leppoisia ja koukuttavia, sellaisella aivot narikkaan -tavalla. Tuossa nuo nuoret, kauniit ihmiset ja taikatyypit säätävät menemään ja pelastavat maailman. Ei tarvitse ylianalysoida, kunhan katsoo ja viihtyy ja sitten unohtaa koko homman.

Mutta! Koska olen jäärä, piti selvittää että mitä ne kirjafanit nyt huutavat siitä yhdestä kohtauksesta tai tuosta juonenkäänteestä tai niistä vuorosanoista. Leigh Bardugon Grishaverse-kirjoja tuntemattomille pohjustuksena, että Netflixin Shadow and Bone yhdistää kaksi erillistä, samaan Bardugon Grishaverse-universumiin sijoittuvaa kirjasarjaa, Shadow and Bone -trilogian ja Six of Crows -duologian.

Minä tein sillä tavalla tyhmästi, että luin Crooked Kingdomin, Six of Crows -duologian toisen osa. Joo joo, tietysti olisi pitänyt ensin lukea koko Shadow and Bone -trilogia ja sitten duologian avausosa Six of Crows, mutta en jaksanut. Eikä pointtina ollutkaan käydä läpi koko Grishaverseä, vaan ymmärtää eroja sarjan ja kirjojen välillä, ymmärtää kirjafaneja. No, nyt ymmärrän: miksi sarja leikkaa ja liimaa kohtauksia ja juonenpätkiä eri kirjoista ja kirjasarjoista täysin mielivaltaisesti ihan väärään järjestykseen, mikä on tämä typerä sekasotku?

Jos olisin lukenut kirjoja ennen sarjaa, en olisi pitänyt sitä oikein pätevänä tapauksena. Olisin vain ollut ärsyyntynyt, kun palapeli on koottu ihan väärin ja väärässä järjestyksessä (sanoo hän siis yhden kirjan perusteella, mutta silti 😀 ). Ymmärrän Netflixin tarpeen tunkea kaksi eri kirjakokonaisuutta yhteen sarjaan, mutta… noh, olisivat tehneet sen paremmin! Sitä paitsi jos suunnitteilla oleva Six of Crows -spin-off joskus näkee päivänvalon, mitä on enää jäljellä, kun duologiasta tuttuja kohtauksia on heitelty sinne tänne kahteen Shadow and Bone -kauteen.

Hyvä on, tämä on jäljellä: I would come for you. And if I couldn’t walk, I’d crawl to you, and no matter how broken we were, we’d fight our way out together — knives drawn, pistols blazing. Because that’s what we do. We never stop fighting.

Koska loppujen lopuksihan tämä kaikki on ollut turhaa nillitystä; kunhan poloinen piinattu sielu Kaz Brekker on mukana, minä katson — teki Netflix tarinalla mitä hyvänsä. Mutta tietäkää, että samalla pyörittelen silmiäni typerälle sekasotkulle ja huudan ruudulle, että ei sen noin kuulu mennä! Olen lukenut kirjat (=yhden kirjan), saan valittaa! 😀

Shadow and Bonen kaksi kautta katsottavissa Netflixissä. Sarjan ja mahdollisen spin-offin kohtalot ovat vielä auki.

PS. Menee tämä toisinkin päin: rakastan Normal People -sarjaa, mutta sen pohjalla oleva Sally Rooneyn romaani on mulle melko yhdentekevä. En enää edes muista, mitä mieltä olin siitä.

PPS. Mun pitäisi lukea enemmän fantasiaa, kivaa vaihtelua. A Court of Thorns and Roses on joku varsin suosittu fantasiakirjasarja, eikö? BookTok on kertonut näin vaikka en olekaan BookTokissa. Ehkä mun pitäisi testata sitä. Sitäkin ollaan näemmä muokkaamassa tv-sarjaksi. Ehtisin siis vielä kirjafaniksi, joka voi sitten valittaa sarjasta kirjafanin auktoriteetilla.