Tekijä: Maisa

Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat Suosittelen

Popkulttuurissa pinnalla just nyt: Crazy Rich Asians ja representaatioiden tärkeys

Kirjoitus on julkaistu alun perin 20.8.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: populaarikulttuurin monipuoliset representaatiot  

Suosikkileffa, jonka haluan nähdä: Crazy Rich Asians

Kuva: Warner Bros

Tämän hetken kuumin populaarikulttuurin ilmiö: Crazy Rich Asians. Jon M. Chun ohjaama, Kevin Kwanin samannimiseen kirjaan pohjautuva leffa on pyörinyt elokuvateattereissa vasta muutaman päivän (se sai Pohjois-Amerikassa ensi-iltansa 15.8.), mutta jo nyt sen voi sanoa olevan hitti, niin kulttuurisesti kuin dollareissa mitattuna.

Crazy Rich Asians takoi viikonlopun aikana pöytään huippulukemat ja nousi vaivatta Pohjois-Amerikan katsotuimmaksi leffaksi. Se on viiden päivän aikana tuottanut pelkästään Yhdysvalloissa ja Kanadassa 34 miljoonaa dollaria – isoja lukuja monelle elokuvalle, mutta varsinkin romanttiselle komedialle.

Elokuva kertoo aasialais-amerikkalaisesta Rachel Chusta (Constance Wu, mm. Fresh Off The Boat), joka matkustaa tapaamaan poikaystävänsä Nick Youngin (Henry Golding) perhettä Singaporeen. Rachelin yllätykseksi Nickin perhe onkin leffan nimen mukaisesti crazy rich, tiedossa siis luokkaeroja, glamouria ja romantiikkaa. Soppaa hämmentää Nickin sukulaiset, erityisesti hänen dominoiva Eleanor-äitinsä (Michelle Yeoh), jonka mielestä Rachel ei vain ole tarpeeksi hyvä hänen pojalleen.

Perinteistä rom com -matskua siis, mutta silti niin paljon enemmän. Crazy Rich Asiansilla on hullun tärkeä kulttuurinen merkitys.

Aasialais-amerikkalaisten ja aasialaisten kuvaukset ovat Hollywood-leffoissa harvinaisuus. Etenkään pääosissa heitä ei juurikaan ole näkynyt. Vuonna 2017 julkaistujen sadan tuotteliaimman Hollywood-leffan henkilöhahmoista vain viisi prosenttia oli aasialaistaustaisia. Näissä sadassa elokuvassa vain neljässä oli aasialainen pääosa (Lähde: USC Annenberg Inclusion Initiative / Hollywood Reporter).

Crazy Rich Asians on 25 vuoteen ensimmäinen Hollywoodin studioelokuva, joka on roolitettu pelkästään aasialaistaustaisilla näyttelijöillä. Monissa leffasta kertovissa artikkeleissa ja arvosteluissa onkin korostettu representaatioiden tärkeyttä. Sitä, kuinka tärkeää aasialaisille ja aasialaistaustaisille ympäri maailman on nähdä Crazy Rich Asiansin kaltainen iso Hollywood-tuotanto.

Kerrankin valkokankaalla on tarina, joka representoi länsimaalaisessa populaarikulttuurissa niin usein sivuutettua ja vähäteltyä kulttuuria ja ihmisryhmää. Kerrankin Hollywood-elokuvan (ja vielä romanttisen komedian!) tähtinä ovat taiwanilais-yhdysvaltalainen Constance Wu, brittiläis-malesialainen Henry Golding, malesiankiinalainen Michelle Yeoh, kiinalaisia ja korealaisia sukujuuria omaava Awkwafina ja korealaisten siirtolaisvanhempien kasvattama koomikko Ken Jeong.

Leffan traileri alla:

Representaatioiden tärkeys on helppo sivuuttaa, jos ei itse ole marginaalissa. Enkä oikeastaan tiedä, onko minulla, valkoihoisella heteronaisella, edes kompetenssia kirjoittaa representaatioista tässä yhteydessä. Eihän minulla ole asiasta omakohtaista kokemusta.

Minä olen saanut kasvaa ympärilläni populaarikulttuurin kuvasto, joka on täynnä oman näköisiäni ihmisiä. Pikkutytöstä lähtien olen nähnyt tv:ssä ja elokuvissa valkoihoisia supersankareita, valkoihoisia prinsessoja, valkoihoisia perheitä… Olen katsonut kymmenittäin romanttisia komedioita, joissa valkoihoinen mies ja valkoihoinen nainen rakastuvat.

En tiedä miltä tuntuu, kun oma kulttuuriperintö, ihonväri tai uskonto typistetään stereotypiaksi – tai jos sitä ei kuvata lainkaan! Hollywood ei ole rodullistanut minua negatiivisesti. Olen nähnyt omasta kulttuuristani ja ihonväristäni monipuolisia ja moninaisia positiivisia representaatioita. Populaarikulttuuri ei ole koskaan kertonut minulle, etten voisi olla jotain. Päinvastoin, olen saanut populaarikulttuurin kautta nähdä, että voin olla mitä tahansa.

Minun on mahdotonta kuvitella, miltä se tuntuisi ja miten se vaikuttaisi, jos olisin populaarikulttuurissa pelkkä sivuhuomio tai vitsin aihe, se kiintiö-mikä tahansa. Tästä syystä Crazy Rich Asiansin kulttuurinen ja sosiaalinen merkityksellisyys jää minun kohdallani todennäköisesti melko pintapuoliseksi. Voin toki kirjoittaa, katsoa ja yrittää ymmärtää, mutta ymmärränkö kunnolla kuitenkaan. Tuskin.

Yhden asian kuitenkin tiedän. Minulla ei ole mitään oikeutta kyseenalaistaa Crazy Rich Asiansin ja sen esittämien representaatioiden tärkeyttä. Minä en saa sanoa, että on ihan sama minkänäköisiä tyyppejä valkokankaalla pyörii, sehän on vaan fiktiota, pelkkää Hollywood-hömppää. Mikä saattaa olla minulle (=valkoihoiselle ihmiselle) merkityksetöntä, on monille uskomattoman tärkeää.

Minä en ole paras ihminen kirjoittamaan Crazy Rich Asiansin kulttuurisesta merkittävyydestä ja representaatioiden tärkeydestä. Alla tekstejä ja näkemyksiä ihmisiltä, jotka ovat:

  • ’The heroes of our own stories’: Why representation matters in Crazy Rich Asians / CBS
  • The Stakes Are High for ’Crazy Rich Asians’ – And That’s the Point / Rebecca Sun & Rebecca Ford, Hollywood Reporter
  • Crazy Rich Asians Is More Than Glitz and Glamour. It’s Groundbreaking for People Like Me / Suyin Haynes, Time
  • What ’Crazy Rich Asians’ Mean For 29 Asian Writers Who Wish They’d Had the Movie Growing Up / Rachel Simon, Bustle
  • 21 Tweets That Sum Up Why ’Crazy Rich Asians’ Matters So Much To So Many / Brittany Wong, Huffington Post
  • An all-Asian Cast and No Martial Arts: Why the ’Crazy Rich Asians’ Movie Matters / Allyson Chiu, The Washington Post

Alla: Constance Wu On Why Representation Matters / BUILD Series:

Kategoriat
Ajattelin tänään Sarjat

Kyllä, Netflixin kohusarja on juuri niin kamala kuin on varoitettu

Kirjoitus on julkaistu alun perin 14.8.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: … tuota … hyvät tv-sarjat? Ja Netflix, harha-askeleistaan huolimatta.

Kuva: Netflix

Unohdetaan blogin positive vibes only -periaate hetkeksi.

Netflixin uudesta Insatiable -sarjasta on nimittäin hyvin vaikeaa keksiä mitään positiivista sanottavaa. Se on yksinkertaisesti kamala. KAMALA!

Eikä edes kamala sillä tavalla, että se muuttuu jo hyväksi. Pelkästään kamala.

Yhdestä asiasta sarjalle voi toki antaa pisteitä. Vaatii aika paljon lahjakkuutta tehdä sarja, joka loukkaa samanaikaisesti lihavia, seksuaalivähemmistöjä, konservatiiveja, kristittyjä, naisia ja hyvin todennäköisesti lähes kaikkia muitakin ihmisryhmiä.

Insatiablesta syntyi kohu jo ennen kuin se edes alkoi. Kun sarjan traileri julkaistiin, change.orgiin perustetiin vetoomus, jossa vaadittiin Netflixiä hyllyttämään koko tekele. Niin ei tapahtunut (Insatiable tuli Netflixiin 10.8.), mutta vetoomukseen kertyy edelleen allekirjoituksia, kirjoitushetkellä niitä on reilut 230 000 ja lisää tulee jatkuvasti.

Ei ihme, että ihmiset suuttuivat. Sarjan premissi on nimittäin suurin piirtein tämä: ylipainoinen lukiolaistyttö (normaalipainoinen ja monien kauneusihanteiden mukaisesti oikein nätti näyttelijä Debby Ryan fat suitissa) ajautuu tappeluun kodittoman miehen kanssa (ai miksi, saatat kysyä?? tietysti siksi, koska koditon mies yrittää varastaa tytön suklaapatukan). Koditon mies lyö tyttöä, Patty-nimeltään (koska Patty ja fatty rimmaavat kivasti). Pattyn leuka murtuu ja hän ei voi syödä kolmeen kuukauteen. Ja sitten tsadam, Patty onkin yhtäkkiä laiha (eli sarjan mukaan kaunis). Laiha-Patty haluaa kostaa kiusaajilleen. Seuraus: Patty osallistuu kauneuskilpailuihin näyttääkseen kaikille! Avukseen Patty saa teinitytön seksuaalisesta ahdistelusta syytetyn lakimiehen (ja tietysti väärin syytetyn, koska mitä muutakaan #metoon aikakaudella kaivataan kuin tarinoita ahdistelusta valehtelevista naisista).

Seuraa joukko täysin absurdeja tapahtumia ja toinen toistaan loukkaavampia vuorosanoja. Mikä alkaa fat shamingistä, päättyy totaalikatastrofiin. En oikeasti valehtele kun sanon, että katsoin sarjaa suu auki ja ihmettelin, sanoiko tuo tyyppi oikeasti noin ja tapahtuiko tuo ja tuo juonikuvio juuri, vai kuvittelinko vain.

Okei, tässä välissä on ehkä tunnustettava, etten katsonut kaikkia jaksoja alusta loppuun (sitä on 12 ikuisuudelta tuntuvaa jaksoa!). Kestin juuri ja juuri puolitoista jaksoa, sitten silmistä alkoi vuotaa liikaa verta. Hyppelin loput läpi pikakelauksella. Sen (ja kaikkien lukemieni murskakritiikkien) perusteella pystyn kuitenkin väittämään, ettei sarja parannu missään vaiheessa. Se oikeastaan vain pahenee, keksii jatkuvasti uusia tapoja olla pöyristyttävän huono. Hei, vähän vitsejä pedofiliasta, joko naurattaa? Eikö? Korotetaan panoksia valeraskaudella! Demonilla? Ei naurata vai? Tehdään sitten komedian sijaan trilleri! Kidnappauksia ja murhia kaikille!

Mauttomien – ja ei-hauskojen – vitsien ohella Insatiable kyllä heittää ilmoille yritelmiä vilpittömyyteen. Niitä on kuitenkin kovin vaikea ottaa tosissaan, kun ympärillä on kaikki se kamaluus. Eikä vilpittömät (koskettaviksi tarkoitetut?) hetket oikein johdakaan mihinkään.

Kun oikein siristän silmiäni, pystyn kyllä näkemään, mitä sarjan tekijät ovat yrittäneet. He ovat halunneet tehdä edgyn teinisarjan. Vähän Carrieta, vähän Heathersia, vähän Tracy Flickiä. Teinityttö kostaa kiusaajilleen! Voimaannuttava tarina, mustaa huumoria! Ja kaikki ne mauttomat ja loukkaavat vitsit, hah hah hah. Ne ovat satiiria, ettekö tajua! Koko sarja on satiiria!

Ei mene läpi.

Kategoriat
Sarjat Tyypit

Some-vaikuttaja, jonka haluat tuntea: Jameela Jamil

Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.8.2018 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Jameela Jamil

Suosikkisarja: The Good Place (NBC 2016 -)

Kuvat: NBC / The Good Place

Fanituksen kohteeni just nyt: näyttelijä, aktivisti, some-vaikuttaja ja all-around badass Jameela Jamil. Jos nimi ei ole vielä tuttu, kehotan tutustumaan. Suuuper inspiroiva tyyppi nimittäin. Ja mitä mainioin ig-seurattava.
 
Radio- ja tv-juontajana uransa aloittanut britti breikkasi Yhdysvalloissa pari vuotta sitten, kun hän sai roolin komediasarja The Good Placessa (eka kausi Netflixissä, toinen tulossa sinne pian, kolmas alkaa Jenkeissä syksyllä, vahva suositus!). Kyseessä on Jamilin ensimmäinen duuni näyttelijänä – vaikea uskoa, sillä hän loistaa roolissaan Tahani Al-Jamilina, name-droppailevana it-tyttönä, jonka BFF on Beyoncé. 
 
Sivuhuomio: saat aikaiseksi hyvän The Good Place -juomapelin, kun otat huikan aina kun Tahani mainitsee milloin kenetkin tuntemansa julkkiksen. Sitä pelataan tietysti samppanjalla.

Tahani on paras osa jo muutenkin huippua The Good Placea, mutta Jameela Jamil on huipputyyppien huipputyyppi myös roolinsa ulkopuolella. Siis sellainen tyyppi, joka oikeasti päätyisi hyvään paikkaan. 

Hyvä paikka -pisteitä kertyy erityisesti hänen perustamastaan I Weigh -liikkeestä, joka kannustaa ihmisiä arvostamaan itseään ja taistelemaan epärealistisia ja haitallisia kauneusihanteita vastaan – tai oikeastaan unohtamaan koko kauneusihanteet ja näkemään itsensä ja elämänsä muuten kuin ulkonäön kautta.

I Weigh’n tarina menee jokseenkin näin: Jamil törmäsi Instagramissa kuvaan Kardashian-Jenner -klaanin sisaruksista. Jokaisen sisaruksen kohdalle oli merkitty kilomäärä; Kim painaa näin ja näin paljon, Kendall tämän verran. ”Näin naisia opetetaan arvottamaan itseään. Kilojensa mukaan”, Jamil kirjoitti raivostuneena Intagramissaan ja lisäsi sitten kuvansa, johon oli merkinnyt oman ”painonsa”: hyvät ystävät, rakastamansa työn, taloudellisen itsenäisyyden, naisten oikeuksien puolesta puhumisen ja muut seikat, jotka määrittävät häntä kilojen sijaan. Näin:

Jamil kehotti muita tekemään samoin ja pian #iweigh ja #fuckingkg levisivät sosiaalisessa mediassa. Syntyi I Weigh -instagramsivu, jossa Jamil julkaisee (pääosin) naisten tekemiä I Weigh -postauksia. Sivulla on pian 100 tuhatta seuraajaa. Some-vaikuttamista parhaimmillaan ja positiivisimmillaan!

Epärealistisia kauneusihanteita vastaan Jamil taistelee muillakin keinoilla. Hän on muun muassa äänekkäästi vaatinut lehtiä lopettamaan kuvien jälkikäsittelyn, eikä salli omia kuviaan photoshopattavan lainkaan. Ja vaikka I Weigh alkoi osaltaan Kardashianin sisarusten puolustamisesta, Kim Kardashian sai kuulla kunniansa kun hän mainosti ig-tilillään ruokahalua hillitseviä tikkareita. ”You are terrible and toxic influence on young girls”, Jamil twiittasi.

Jamil kertoi Bustlen haastattelussa, että häntä ajaa eteenpäin toive siitä, ettei lapset ja nuoret joutuisi kasvamaan samojen saavuttamattomien kauneusihanteiden kanssa kuin hän itse ja että naisten alistaminen, vähättely ja kiusaaminen loppuisi.

I consider myself kind of a Trojan horse in this industry because I want to expose the secrets and I want to change all the things about this industry that really hurt me and my friends when we were young. What I’m saying isn’t anything profound or controversial, I’m just telling people to stop treating women like shit. Please stop treating women like shit. We are 50 percent of the world and we made you and then fed you with our tits. Stop it.

Men are told to be succesful enough to date a supermodel, women are told just to be a supermodel. This is ridiculous. It’s so empty and boring.

Hear, hear! 

PS. Name-droppailu Tahanin tapaan on taidetta. Case in point nämä helmet The Good Placesta:

The only trolley I’ve ever been on is James Franco’s ironic trolley. It travels backwards from his penguin grotto to his garage of adult tricycles.

I haven’t been this upset since my good friend Taylor was rudely upstaged by my other friend Kanye, who was defending my best friend, Beyoncé.

I am an expert at mediating conflict, like when my friends Scary, Sporty, Posh and Baby had an issue with my other friend, Archbishop Desmond Tutu.