Kategoriat
Ajattelin tänään Oma elämä Tyypit

Kiitos naisille ennen minua

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.3.2019 Lilyssä.

Suosikkityypit: Naiset, jotka raivasivat tietä

Olen vuosia työskennellyt stereotyyppisesti miesvaltaisena pidetyllä alalla, urheilutoimittajana. Vaikka urheilutoimituksiin on viime vuosien aikana tullut ilahduttavasti enemmän ja enemmän naisia, omien kokemuksieni mukaan stereotypia pitää yhä paikkaansa; valtaosa kollegoistani on ollut ja on miehiä. Olen istunut lukemattomissa presseissä ainoana naisena. Ollut ainoa naistoimittaja jääkiekkokatsomoissa ja futismatseissa. Enemmän kuin kerran minun on juttukeikalle saapuessani automaattisesti oletettu olevan valokuvaaja, ei toimittaja.

En ole kuitenkaan koskaan ajatellut, että olisin väärässä paikassa koska olen nainen. En ole koskaan ajatellut, että naiseuteni olisi esteenä työni tekemiselle tai uralla etenemiselle. Olen ajatellut että olen väärässä paikassa, koska olen kyseenalaistanut osaamiseni. Ekassa jääkiekkomatsissani mietin, että mitä hittoa minä täällä teen. En naiseuteni vuoksi, vaan siksi, että lätkä ei ole vahvinta osaamisaluettani.

Jos minulla on ollut epäilyksiä, stressiä tai riittämättömyyden tunteita työssäni, ne ovat johtuneet ihan muista asioista kuin sukupuolestani. Naiseuteni ei ole koskaan ollut ongelma, ei itselleni eikä kenellekään muulle. Tai niin minä ainakin olen itse kokenut. Kuvaajaksi olettaminen toki kumpuaa joistain vanhoista ja pölyttyneistä ajatusmalleista, mutta kun olen esitellyt itseni toimittajaksi, kukaan ei ole koskaan epäillyt tai ihmetellyt. Kukaan ei ole päin naamaa kyseenalaistanut tai tytötellyt. Olen saanut tuntea olevani ihan yhtä arvostettu kuin miestoimittajatkin, ihan yhtä tervetullut. Omissa (miesvaltaisissa ja miesten johtamissa) kotitoimituksissani minuun on aina luotettu, jopa sen itselleni haastavan jääkiekon suhteen.

Silloin kun päätin, että minusta tulee urheilutoimittaja, mielessäni ei edes puolen sekunnin ajan käväissyt ajatus siitä, etten voisi. Että minä, nainen, en voisi kirjoittaa urheilusta. Miksi olisin miettinyt niin? Eihän uravalinnassani ollut mitään ihmeellistä.

Minähän olin pikkutytöstä lähtien nähnyt telkkarissa naispuolisia urheilutoimittajia. Ylen Urheiluruudussa ja urheilulähetyksissä esimerkiksi Laura Ruoholan, sitten Inka HeneliuksenKristiina Kekäläisen… myöhemmin, muutamia vuosia ennen oman urani alkua Petra Mannerin ja Laura Arffmanin. Ja kun aloin olla paremmin selvillä myös muista kuin tv:stä tutuista toimittajista, opin tietämään muun muassa STT:n Kaija Yliniemestä ja IS:n Leena Jokisesta.

Urheilutoimittajuus saattaa olla numeroissa mitattuna edelleen miesvaltainen ala, mutta minun ei koskaan tarvinnut hakata ovea jotta pääsisin sisään. Ovi oli räjäytetty auki jo kauan ennen minua. Joku muu oli raivannut tien, ja minä sain astella kiekkokatsomoihin ja kenttien laidoille vapaasti ja vailla huolia. Ensimmäisestä työpäivästäni lähtien sain tuntea olevani täsmälleen oikeassa paikassa.

Tiedän, että maailma ei ole tasa-arvon osalta valmis, ei täällä Suomessakaan. Vaikka olen omassa kuplassani saanut pitää naiseuttani voimavarana – tai vaihtoehtoisesti suhtautua siihen hälläväliä -asenteella – minulle auki olevat ovet ovat samanaikaisesti suljettuna miljoonilta ja miljoonilta naisilta.

En halua olla sokea epätasa-arvolle. Kyllä varsin tasa-arvoisessa Suomessakin kasvanut pikkutyttö melko nopeasti oppii, että vaikka itse saa tehdä mitä vain ja olla juuri sellainen tyttö kuin haluaa, kaikki eivät saa.

Sitä oppii paikoista, joissa tytöt eivät pääsee kouluun. Oppii ihmisistä, joiden mielestä tytöt ovat vähemmän arvokkaita kuin pojat. Oppii kulttuureista, joissa tyttöys ja naiseus on puristettu ahtaaseen muottiin eikä muotin ulkopuolelle sovi harhautua. Oppii tavoista ja laeista, joiden tarkoituksena on rajoittaa tyttöjä, pitää heidät paikoillaan ja hiljaa. Estää heitä päättämästä omasta elämästään ja omasta vartalostaan. Oppii kokonaisia kansakuntia läpäisevästä epätasa-arvosta.

Ja oppii paikoista, joissa naiset eivät todellakaan kirjoita urheilusta, koska se maailma on heiltä kokonaan suljettu. Ei ole asiaa kenttien laidoille ja stadioneille, ei katsojana, saati toimittajana.

Tiedän, että minun kokemukseni työstäni ja naiseudestani ei ole universaali totuus.

Silti. Epäkohtia unohtamatta haluan tänään, kansainvälisenä naistenpäivänä, kiittää naisia ennen minua. Niitä naisia, joiden ansiosta minä en epäillyt itseäni kun noin seitsemän vuotta sitten lähdin tavoittelemaan uraa urheilujournalismin parissa. Naisia, jotka raivasivat itselleen tilaa miesten täyttämistä toimituksista ja samalla helpottivat tulevien sukupolvien, minunkin, tietä.

Minä olen epävarma monesta asiasta, mutta naiseksi – ja urheilutoimittajaksi – olen saanut kasvaa varmana siitä, että se ei ole sukupuoleni joka estää minua tekemästä yhtään mitään. Siitä etuoikeudesta – ja sitähän se edelleen on, etuoikeus – kiitän lasikattojen hajottajia ja tienraivaajia niin urheilutoimituksissa kuin laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ei se ole ollut yhdentekevää, että olen 11-vuotiaana nähnyt kuinka naisesta tulee tasavallan presidentti. Tai että olen pikkutytöstä lähtien nähnyt naisministereitä ja naisjohtajia. Tai naispuolisia urheilutoimittajia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mietin joskus, että mitä jos olisin syntynyt 1900-luvun alun Suomeen. Suomeen, jossa naisilla ei ollut vielä äänioikeutta. Haluaisin uskoa, että olisin ollut se tyyppi, jonka mielestä tuo epäkohta olisi ratkaistava välittömästi. Haluaisin uskoa, että olisin marssinut kaduilla mieltäni osoittamassa. Haluaisin uskoa, että olisin pyrkinyt tekemään kaikkeni, jotta naiset saisivat samat oikeudet kuin miehet. Mutta olisinko kuitenkaan? En tiedä.

Kiitos heille, jotka olivat niitä tyyppejä.

Entä jos minun olisi pitänyt oikeasti olla se ensimmäinen naistoimittaja kiekkokatsomoissa ja kenttien laidoilla? Luulen, että olisin siinä tapauksessa valinnut ihan eri uran. Jos minulla ei olisi ollut aiempien sukupolvien esimerkkiä työntämässä minua eteenpäin, en olisi koskaan edes yrittänyt.

Kiitos aiemmille sukupolville, naisille, joiden olkapäillä minäkin olen saanut seistä.

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ.

PS. Naistenpäivän tunnuskappaleeni on Sara Bareillesin Armor.

Koska hyvät kanssanaiset ja naiset ennen minua ja meitä, my armor comes from you.

I see
The unforgettable, incredible ones who came before me
Brought poetry, brought science
Sowed quiet seeds of self-reliance
Bloomed in me, so here I am
You think I am high and mighty, mister?
Wait ’til you meet my little sister

Kategoriat
Kirjat Leffat Sarjat

Viime aikojen suosikkiasioita: rom com -kliseitä ja nostalgiaa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.3.2019 Lilyssä.

Viime aikojen suosikkiasioita

Kuva: Warner Bros

Kuinka jännittävää, pitää opetella käyttämään WordPressiä! Vaihtelu tekee minulle hyvää, olen mahdollisesti hieman muutosvastarintainen. Jos muutos ei tule ulkoapäin, 90-prosenttisesti pysyn paikoillani. Nyt on pakko liikkua ja opetella jotain uutta.

Katsotaan kuinka selviän.

Tässä ensimmäisessä uuden Lilyn aikaisessa kirjoituksessani päätin kirjoittaa suosikkiasioistani. Tiedetään, yllätin itsenikin.

Viime aikoina olen fiilistellyt muun muassa näitä:

1. Vallan linnake (Yle Areena)

Olen vakaasti sitä mieltä, että Vallan linnake (tansk. Borgen) on yksi 2010-luvun parhaista sarjakokonaisuuksista. Se on kolme kautta ja 30 jaksoa loisteliasta tv-viihdettä. Olen tätä mieltä siitäkin huolimatta, että kaikenmaailman poliittiset shakit ei voisi vähempää kiinnostaa.

Katsoin tämän tanskalaisen, vallasta ja politiikan kiemuroista kertovan draamasarjan kun se tuli vuosia takaperin telkkarista. Ja katsoin jopa sillä vanhanaikaisella, yksi jakso viikossa -tavalla. Se kertoo paljon se.

Kun olin aikoinaan Kööpenhaminassa, raahasin matkaseurani Tanskan parlamenttitalona tunnetulle Christiansborgin linnalle ihan vaan Vallan linnakkeen vuoksi. Ei näkynyt Kasper Juulia enkä bongannut kenenkään vaihtavan salaisia tietoja sisältäviä asiakirjoja Borgenin varjoissa, joten olin hieman pettynyt.

Mutta Vallan linnakkeesta… Yle aloitti alkuvuodesta (?) sarjan uusintakierroksen, ja nyt Areenasta löytyy jo jaksoja pitkälle viimeiseen kauteen. Tässä muutama päivä takaperin päätin tylsyyksissäni aloittaa sarjan alusta. Ei hyvä idea lainkaan! Olen pahassa Borgen-koukussa.

Koska olen nähnyt sarjan yhden ainoan kerran vuosia sitten, en muista sen tarkkoja juonenkäänteitä tai yksityiskohtia. Tämä tietysti vain iskee koukkua syvemmälle. Ja ne hiton loisteliaat jaksot ovat vielä tunnin mittaisia!

Jeg har brug for hjælp.

2. Isn’t It Romantic (Netflix)

Romanttiset komedia = parasta. Romanttiset komediat, jotka kuittailevat romanttisten komedioiden kliseille = edelleen parasta. Romanttiset komediat, jotka kuittailevat romanttisten komedioiden kliseille samalla kun tekee mainittuja kliseitä = …. okei menin solmuun.

Rebel Wilsonin tähdittämä Isn’t It Romantic sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa helmikuun puolivälissä ja tuli kansainväliseen levitykseen tuoreeltaan Netflixin kautta.

En voi väittää, että olisin rakastanut elokuvaa yli kaiken, mutta kyllä puolitoista tuntia voi huonomminkin käyttää. Vaikka leffa parodioi romanttisia komedioita, se ei kuitenkaan missään vaiheessa heitä koko genreä rekan alle, pisteet siitä. Ja pisteet leffan tärkeästä sanomasta.

Omassa tapauksessani elokuvan juoni oli oikeastaan aika yhdentekevä, kaikkein hauskinta oli bongailla viittauksia rom com -klassikoihin.

Netflixistä löytyy muuten nyt myös Kuka sanoo tahdon? Siinä yksi niistä klassikoista, jotka saavat lämminhenkisiä kuitteja Isn’t It Romanticissa.

3. Little Fires Everywhere (Celeste Ng)

Kirjoitin joskus viime vuonna siitä, kuinka semihömppä kirjallisuus on parasta kirjallisuutta. Olen tätä mieltä edelleen.

Lainaan itseäni: ”Semihömppä on kepeää, muttei liian. Vakavaa, muttei kuitenkaan. Se voi olla hauskaa tai surullista, muttei koskaan liian painavaa. Taidolla kirjoitettua, muttei vaadi syväanalyysia. Se saattaa muistuttaa chick litiä, mutta on kuitenkin vähän enemmän kuin nainenjamiesrakastuvatmuttarakkaudentielläonesteitä. Ja tämä kaikella rakkaudella chick litiä kohtaan! Olen minäkin Kinsellani ja Keyesini lukenut”.

Olen lukenut viime kuukausien aikana melko vähän, mutta yhden kirjan sain sentään kahlattua loppuun asti: Celeste Ng’n Little Fires Everywheren (2017). Mainiota semihömppää!

Kirja kertoo kahdesta perheestä ja yhdestä isosta salaisuudesta. Lue kirja ennen sarjaa; Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö Hello Sunshine on muokkaamassa Little Firesista minisarjaa Hululle. Roolitus on käsittääkseni vielä kesken, mutta pääosissa nähdään Reese ja Kerry Washington. Liekö tulossa Big Little Liesin kaltainen hitti?

Suosittelen muuten myös Celeste Ng’n esikoisteosta Everything I Never Told You (2014). Hyvää, joskin astetta synkempää semihömppää sekin.

4. Itävalta

Katsoin paljon hiihdon MM-kisoja. Dopeskandaalit ja Suomen suksifiaskot olivat tietysti kurjia juttuja, mutta ei keskitytä nyt niihin. Keskitytään kisojen isäntämaahan.

Koska hitto vie, kuinka paljon kisojen tuijottaminen on saanut minut haaveilemaan Itävallan alppimaisemista. Olen aina pitänyt itseäni meri-ihmisenä, mutta kyllä vuoristoissakin taitaa olla oma taikansa. Olisipa siistiä joskus päästä kiertelemään Keski-Eurooppaa. Nähdä Alpit, vierailla pienissä alppikylissä, vaellella ympäriinsä huikean kauniissa maisemissa, uida kirkkaissa vuoristojärvissä.

Pitää kai hakea luonto-kicksejä vaikka Nuuksiosta, ei ole alppiretkiä valitettavasti tiedossa.

5. Stadi vs. Lande (MTV)

Onko muka parempaa tv:n visailuohjelmaa kuin Stadi vs. Lande? Ei ole.

Jaakko Saariluoman ja Kalle Lambergin juontama tietokilpailu on täydellisen leppoisaa viihdettä. Ketään ei nolata ja kaikilla vaikuttaa olevan hauskaa. Huonoa läppää, höpsöä huumoria ja rentoa meininkiä. Eikä katsojan tarvitse stressata kilpailijoiden puolesta, koska palkintona on ”vain” lomareissu, ei esimerkiksi suuri summa rahaa.

Sisareni on vakuuttunut, että meidän pitäisi hakea mukaan ohjelmaan. Ongelma on tämä: koska asumme kaikki (minä, siskoni ja ystävämme) Helsingissä, meidän pitäisi kai olla Stadin tiimi. Mutta kun oikeasti olemme kotkalaisia. Haittaako jos stadilaiset puhuu kotkaa? Saako junantuomat edustaa Stadia? Tai saataisiinko huijata asuinpaikkakuntamme kanssa ja muodostaa landen tiimi? Luulen että meidän menestysmahdollisuudet olisivat paremmat, jos voisimme vastata stadi-kysymyksiin.

6. Nostalgia!

Mennään ajassa taaksepäin, noin vuoteen 2000. Esiteini-ikäinen minä menee kirjastoon. Mitä hän sieltä lainaa? No ainakin Sweet Valley High’taReplicaa ja The Baby-Sitters Clubia. Siinä kolme kirjasarjaa, joita meitsi kantoi kirjastosta kotiin vuosituhannen vaihteessa.

Nostalgiaa rakastavassa sydämessäni läikähti iloisesti, kun luin Netflixin suunnitteluasteella olevasta uudesta The Baby-Sitters Club -sarjasta. Sarja lienee suunnattu lapsille ja nuorille (?), mutta ihan sama. Esiteini-minä on kovin riemuissaan 😀 Kirjoistahan tehtiin sarja jo 1990-luvulla, mutta se ei ole minulle tuttu.

Olen myös vahvasti sitä mieltä, että nuo muutkin mainitsemani kirjasarjat voitaisiin päivittää 2010-luvun sarjaversioiksi. Kaikkien suosikkikaksoset Jessica ja Elizabeth Wakefield – ulkonäöltään kuin kaksi marjaa mutta luonteeltaan kuin yö ja päivä! – kääntyisivät vallan mainiosti tällekin vuosikymmenelle (itse en ole nähnyt yhtään jaksoa ysärinä tehtyä sarjaa). Ja Amy Candlerista ja projekti kuunsirpistä sitä tarinaa riittäisikin. Se voisi olla vähän kuin lapsiystävällinen Orphan Black.

Toisaalta ehkä parempi, että kaikkea ei tungeta ruutuun. Lukeminen on hyvästä. Oletan, että Sweet Valley High’t ja Replicat ovat edelleen suosittuja kirjoja lasten parissa… onhan?

PS. Arvioni WordPressistä: hyvin pelittää! Tuli tekstin sekaan tuollainen kiva hymiö ja kaikkea! Pitää vielä treenata kaikkia muita kikkailuja.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Tv-sarjojen parhaat rakkaustarinat

Kirjoitus on julkaistu alun perin 14.2.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Tv-sarjojen rakkaustarinat

Kuvat: FOX, NBC, The CW

Hyvää ystävänpäivää!

Tykkään enemmän suomalaisesta ystävyyttä korostavasta ystävänpäivästä  – verrattuna jenkkien yltiöromanttiseen parisuhdehehkutuspäivään – mutta kyllähän tähän päivään mahtuu molempia, sekä ystävyyttä että romanttista rakkautta. Vallan loistavia asioita kummatkin!

Koska olen vähän pehmo (toki yritän vaikuttaa viileältä hälläväliä tyypiltä), mennään nyt ystävänpäivän – tai ehkä paremmin Valentine’s Dayn – kunniaksi sille yltiöromanttiselle rakkauspuolelle.

Tässä seitsemän loisteliasta tv-sarja-rakkaustarinaa, jotka ovat aikojen saatossa lämmittäneet mieltäni.

1. Leslie & Ben / Parks and Recreation

Kuva: NBC

Yllätys yllätys. Jos olet sattunut lukemaan aiempia kirjoituksiani, kenties jo tiedät että Parks and Rec on kaikkien aikojen suosikkisarjani. Kaiken mieltälämmittävän huumorin ohessa sarjassa on myös yksi parhaista fiktiivisistä rakkaustarinoista ikinä. Leslien (Amy Poehler) ja Benin (Adam Scott) romanssi on samaan aikaan täydellisen tavallinen ja täydellisen erityislaatuinen. Parasta on se, että he ovat vain kaksi tyyppiä, jotka rakastavat ja tukevat toisiaan – ei mitään turhaa draamaa vaan pelkästään kivoja juttuja! Eli #Benslie4ever!

I love you and I like you.

GxGg.gif

(Parks and Recissä on muuten muitakin loistavia rakkaustarinoita. Kuten vaikkapa April ja Andy! Tai Leslie ja Ann – koska rakkaustarinoiden ei aina tarvitse olla romanttisia)

2. Sydney & Vaughn / Alias

Tiedetään, Alias on sekopäinen ja epäuskottava agenttisatu, mutta se on myös sarja, jota rakastin teini-ikäisenä. Sydney Bristow (Jennifer Garner) on yksi mun suosikkihahmoista ikinä, ja Sydneyn ja Vaughnin (Michael Vartan) rakkaustarinalla on aina paikkansa sydämessäni. Vetoan nostalgiaan!

3. Monica & Chandler / Frendit

Paras asia jonka Frendien käsikirjoittajat koskaan tekivät, oli Monican ja Chandlerin parittaminen. Kaksi hyvää ystävää, joista tuli rakastavaisia. Onko mitään parempaa?

4. Jim & Pam / The Office US

tumblr_oaaqvaJSfR1vqsw2co1_500.gif

Aina ja ikuisesti yksi parhaista tv-pareista. Kaiken sen alun epätoivon jälkeen Jimin ja Pamin onni tuntuu niin ansaitulta. Olen päättänyt blokata mielestäni vikojen kausien ongelmat, oli täysin turha juonikuvio. Sen sijaan katson aina uudestaan ja uudestaan kuutoskauden Niagaran eli loisteliaan hääjakson.

5. Seth & Summer / The O.C.

tenor.gif

Ja mennään taas teinivuosiini. Olen tainnut mainita, että O.C. on mulle teinisarja numero yksi. Sethin (Adam Brody) ja Summerin (Rachel Bilson) romanssin arvostamiseen ei kuitenkaan edes tarvita nostalgialaseja. Hauska ja sympaattinen rakkaustarina, joka on kestänyt aikaa. Kuka kaipaa angstailevia Ryania ja Marissaa, kun tarjolla on paljon hauskempi pariskunta?

6. Cece & Schmidt / New Girl

giphy.gif

Tiedän, että Nick ja Jess ovat monelle New Girlin ykköspari, mutta meitsi fanittaa Cecen (Hannah Simone) ja Schmidtin (Max Greenfield) romanssia. Se alkoi vähän kuin vitsinä, mutta siitä kasvoikin lopulta jotain paljon enemmän.

On toki mainittava, että kaikki New Girlin rakkaustarinat ovat mainioita!

7. Lily & Marshall / How I Met Your Mother

original.gif

Olikohan Tedin niin vaikea löytää oikeaa puolisoa, koska hän halusi samanlaista sielunkumppanuutta kuin parhaat ystävänsä? Lily (Alyson Hannigan) ja Marshall (Jason Segel) ovat ehkä vähän ärsyttäviä, mutta kukaan ei voi väittää ettei heidän rakkautensa olisi aitoa.

PS. Hyviä fiktiivisiä pariskuntia ovat nämäkin:

  • Eric & Tami Taylor / Friday Night Lights
  • Emily & Richard Gilmore / Gilmoren tytöt (todellakin kyseisen sarjan paras pariskunta!)
  • Jake & Amy / Brooklyn Nine-Nine
  • Schitt’s Creekin rakkaustarinat… kirjoitin vähän aikaa sitten kanadalaisesta komediasarja Schitt’s Creekistä. Sarja ei ole vielä katsottavissa Suomessa, mutta siinä on muuten loistavia pariskuntia! Yksi syy lisää, minkä vuoksi se pitäisi saada vauhdilla vaikkapa Suomen Netflixiin.