Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Viime aikojen suosikkiasioita: kaksi ankeaa, hyvää sarjaa (ja kaksi tulevaa suosikkia?)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.9.2021 Lilyssä.

Suosikkiasioita: no komediat silti!

Kuvat: Apple TV+, Netflix, Freeform / Amazon Prime

En tiedä, olenko tässä blogissa jeesustellut tarpeeksi sillä, että minä en jaksa ikäviä ja synkkiä sarjasisältöjä. Jos en ole, jeesustelen vähän lisää: pari vuotta takaperin kyllästyin totaalisesti kaikkiin hiton Criminal Mindseihin ja Luthereihin ja muihin tympeisiin, ahdistaviin ja pelottaviin sarjoihin, jotka vain saavat menettämään yöunensa. Päätin tuolloin, että en enää halua täyttää päätäni sarjamurhaajilla ja ällöttävillä rikosmysteereillä vaan sarjoilla, joissa on mahdollisimman korkea NKI (nauru- ja kissanpentuindeksi).

Liekö se tämä syksy vai mikä, mutta olen nyt vähän lipsunut jalosta päätöksestäni; viime aikoina olen katsonut sarjoja, joiden NKI on ikävän alhainen. Toki vetoan tässä jättämääni takaporttiin: jos katson ikäviä sarjoja, ainakin niiden pitää olla hyviä. Noh, tässä kaksi viime aikoina katsottua alhaisen NKI:n hyvää sarjaa. Ja vähän muutakin sälää.

Quicksand – suurin kaikista / Netflix

Noniin. En minä tiedä, miksi päädyin katsomaan tämän kovin synkän ruotsalaisdraaman. Tai tiedän, Netflixin algoritmien vuoksi. Katso yksi synkkä sarja, algoritmit tyrkyttävät kymmenen lisää. Tässä tapauksessa syytän Netflixin algoritmeja yritysvakoilusta, pari vuotta vanha Quicksand lävähti etusivulle heti sen jälkeen kun olin katsonut Amazon Primen Cruel Summerin (siitä lisää kohta).

Quicksand oli näistä se ikävämpi. Se kertoo teinityttö Majasta (Hanna Ardéhn), sellaisesta ”parempien piirien” tyttärestä, jota vastaan nostetaan murhasyyte järkyttävästä teosta. Sarja kaipaa vahvat sisältövaroitukset: väkivallan ja seksuaalisen väkivallan vuoksi nyt ainakin. Koko homma on vähän vaikea katsoa. Koko ajan tekee mieli huutaa, että ”juokse, juokse, juokse Maja, juokse pois hänen luotaan”. Ei auta. Mutta siis hyvin ja koukuttavasti tehdyt kuusi jaksoa, vaikka aihe on inhottava. Suosittelen, kunhan perään katsoo jotain kivempaa. Tai toinen mulla toimiva kikka: menee näyttelijöiden Instagramiin katsomaan kuinka hauskaa kaikilla oli kyseisen ikävän sarjan kuvauksissa. 😀

PS. Koska algoritmien lisäksi Netflixin someviestintä tekee jatkuvasti töitä, tiedän nyt että Quicksandin miespääosaa esittävä Felix Sandman (oikein hyvä, kammottava roolisuoritus) oli aiemmin FO&O-poikabändissä Young Royalsin Simonin eli Omar Rudbergin kanssa. Tiedän myös, että eräs Young Royalsin kalakohtaus viittaa kyseiseen bändiin. Tuollaisilla asioilla täytän pääni. Koska mitä sitä matemaattisilla kaavoilla tekisikään.

Cruel Summer / Amazon Prime

Selvisin reilu viikko sitten kahden viisaudenhampaan poistosta. Itse asiassa ei ollut paha ollenkaan, olin pelännyt paljon pahempaa. Mutta kyllähän sitä pari päivää oli vähän arka suu. Anyways, mun viisaudenhampaanpoistosarjani (?) oli Amazon Primen Cruel Summer -teinidraamatrilleri. Aloitin sen operaatiopäivänä, kun piti saada jotain muuta ajateltavaa. Ja jatkoin, kun olin raahautunut verta vuotavan suuni kanssa takaisin kotiin. Oikein pätevä ja koukuttava sarja viemään ajatukset muualle. Voin kyllä suositella Cruel Summeria, vaikkei olisikaan viisaudenhampaan poisto edessä. Tosin sisältövaroitukset tähänkin, sisältää kohtauksia groomingista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Sarja kertoo kahdesta teinitytöstä, Katesta (Olivia Holt) ja Jeanettesta (Chiara Aurelia). Kate katoaa ja Jeanette ”varastaa” tämän elämän. Kun Kate vuoden päästä löydetään, syyttää hän Jeanettea roolista katoamisessaan. Jaksot hyppivät Katen ja Jeanetten näkökulmien välillä ja sijoittuvat samoihin päiviin kolmen vuoden ajalla. On epäluotettavaa kertojaa, mysteeriä ja teinidraamaa. Ja kaiken ikävän ohella ysäriä; tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1993-1995.

Sarjasta on tulossa toinen kausi. En ole oikein varma mitä ajattelen siitä. Tuntuu vähän turhalta, mutta ehkä olen väärässä. Ja onpa joku syy, miksi edelleen maksan Amazon Primestä.

Ted Lasso 208 / Apple TV+

Saisinko puhua Ted Lassosta? Tarkemmin sanottuna Ted Lasson kakkoskauden kasijaksosta? Pitää tosin ennen sitä myöntää: olen ollut ihan vähän pettynyt Ted Lasson kakkoskauteen. Ei se huono ole, ei ollenkaan. Se on vain ollut vähän all over the place. Joku harmonia siitä puuttuu. Mutta niin, se kasijakso. Mitään spoilaamatta haluan sanoa, että se yksi hetki Jamien (Phil Dunster) ja Royn (Brett Goldstein) välillä oli hyvin mahdollisesti suosikkihetkeni koko sarjasta. Iski sydämeen. Pisteitä kaikille!

Tämä George Harrisonin kappalekin oli loistava valinta kyseiseen kohtaukseen:

Maid / Netflix / tulossa 1.10.

Olenko se vain minä vai näyttääkö Netflixin tuleva Maid-draama todella hyvältä? Sarja pohjautuu Stephanie Landin elämäkertateokseen Maid: Hard Work, Low Pay, and a Mother’s Will to Survive, joten odotan kaiken ilmeisen ankeuden lisäksi inspiroivaa tarinaa nuoren äidin tahdosta rakentaa tyttärelleen parempi elämä. Trailerin perusteella vaikuttaa vähän siltä, että Margaret Qualley tulee potentiaalisesti saamaan palkintoehdokkuuksia roolisuorituksestaan. Hänen äitiään esittää tosielämän äitinsä Andie MacDowell.

The Problem / Apple TV+ / 30.9. alkaen

Toinen tuleva sarja, jota odotan: The Problem with Jon Stewart. Koska Jon Stewart rocks! On elänyt hiljaiseloa jo tarpeeksi pitkään. Ja koska sarja kuulostaa Apple TV+:n versiolta Last Week Tonight with John Oliverista. Tiedetään, John Oliver ei olisi John Oliver ilman Jon Stewartia. Mutta silti.

PS. Onneksi Sex Educationin kolmoskausi tuli just Netflixiin, ainakin siinä on korkea NKI! Hukutan ikävät asiat katsomalla  Otisin ja Ericin sydämellistä ystävyyttä.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat

Viime aikoina katsottua (eli kelvolliset, kamalat ja koukuttavat sarjat)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.9.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat! Hyvät ja huonot.

Kuvat: Amazon Prime & Netflix

Ensinnäkin: hyvää syyskuuta! Mainio kuukausi.

Toiseksi: terveiset arvon kaimalleni (oletan, nimimerkin perusteella), jonka kanssa kävin keskustelua Netflixin Rahapajasta eli La casa de papelista tovi sitten julkaistun postauksen kommenteissa. Tapahtui nimittäin niin, että tulin kipeäksi. Eli oli yhtäkkiä aikaa mutta ei energiaa mihinkään järkevään. Tämä johti siihen, että Rahapajasta tulikin nopeasti tsekattava sarja; olen nyt katsonut kaikki neljä kautta. Siihen meni reilu viikko. Melko hyvä suoritus, jaksot ovat melko pitkiä. Makasin sohvalla ja tykitin sarjaa jakso toisensa jälkeen. Ja sitten ne jo loppuivatkin. Nyt mun päässä soi bella ciao, bella ciao, bella ciao ciao ciao ja odotan uusia jaksoja. Näin myöhäisheränneenä odotus ei ole kauhean pitkä, sillä vitoskauden eka osa julkaistaan tulevana perjantaina.

Olit muuten oikeassa: kaksi ekaa kautta oli parempia kuin kaksi jälkimmäistä. Mutta siis joo, koukuttavaa kamaa olivat nekin. Tietysti vihasin sitä yhtä tapahtumaa neloskauden lopussa. Ja muutenkin alkoi jossain kohtaa vähän puuduttaa se yletön asesekoilu ja järjetön ramboilu. Olen enemmän sellaista peace and love -tyyppiä, enkä jaksa liiallista väkivaltaa ja konekivääreitä. Trailerin perusteella ramboilu yltyy vitoskaudella, mutta koska olen nyt vuosia myöhässä pudonnut tähän Rahapaja-kuoppaan, onhan sekin katsottava.

Kolmanneksi: olen viime aikoina katsonut Rahapajan lisäksi muutamat loppukesän uudet julkaisut. Ovat olleet asteikolla ihan ok–hyvä luoja en kestä tätä sarjaa miksi katson tätä. 

Aloitan ihan ookoosta:

The Chair (Johtaja) / Netflix

Sandra Oh’n tähdittämä draamakomedia oli… noh, ihan ok. Ihan ok. Sandra Oh oli tietysti loistava koska on Sandra Oh, ja katsoin kaikki jaksot suhteellisella menestyksellä, mutta siihen se jäikin. Sarja on saanut paljon kehuja – ihan aiheesta! – mutta mun mielestä siinä oli myös ongelmia. Lähinnä se, että sarja oli ehkä vähän liian kunnianhimoinen. Oli iso nippu tärkeitä teemoja, mutta niiden purkamiseen ei käytetty kunnolla aikaa ja jäivät siksi vähän etäisiksi. Sarjassa on vain kuusi jaksoa, ja homma loppui vähän yllättäen ja kesken kaiken. Kun olisi pitänyt painaa lisää kaasua, sarja olikin jo ohi ja päällimmäisenä mieleen jäi lässähtänyt loppu.

Mutta pidin minä The Chairista enemmän kuin…

Modern Love (kausi 2) / Amazon Prime

Olen aiemminkin dissanut Amazon Primen Modern Lovea. Kyseessä on siis New York Timesin samannimisesta, erilaisten ihmisten kirjoittamista esseistä koostuvasta juttusarjasta inpiraationsa saanut antologiasarja, jossa käsitellään rakkautta eri muodoissaan. NYT:n juttusarja (ja podcast) on oikein mainio ja sydämellinen, mutta sarja ei vain onnistu koskettamaan minua. Ei ykköskaudella eikä nyt. Ongelma on siinä, että se yrittää niin kovasti olla koskettava että koskettavuus tuntuu päälleliimatulta. Alkaa vain ärsyttämään kaikki se laskelmoitu itkusisältö. Mieluummin luen tai kuuntelen oikeiden ihmisten kirjoittamat oikeat esseet kuin katson niistä väännettyjä tekokoskettavia jaksoja.

Mutta pidin minä Modern Lovesta enemmän kuin…

Nine Perfect Strangers / Amazon Prime

Hyvä luoja että en kestä Nicole Kidmanin ja Melissa McCarthyn tähdittämää Nine Perfect Strangers uutuussarjaa! Ja tiedän, että tämä on nyt hieman hätiköity ja epäreilu kritiikki, sillä sarjasta on ilmestynyt vasta neljä jaksoa. Olen kuitenkin katsonut ne kaikki. En tiedä miksi. Minua ärsyttää sarjassa kaikki. Kaikki! Kaikkein eniten Kidmanin esittämä ”mystinen” wellness-guru Masha. Ärsyttävä hahmo! Ja ärsyttävä sarja! Miksi olen katsonut sitä?

PS. Viime päivien ilahduttavin sarjauutinen: Yle Areenaan tulee 27.9. This Way Up -sarjan kakkoskausi. Ykkönen oli just hyvä, joten odotan innolla kakkosta.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Dokumentit

Dokkaritärppi ja ikuinen suosikkiasia

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.8.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: komedia

Kuva: CNN / The History of Comedy

Olen sanonut tämän ennenkin: jos saisin olla minkälainen kuuluisa tyyppi tahansa, haluaisin olla kuuluisa koomikko. Siinä vain on jotain ihmeellistä hohtoa, että työkseen saa ihmiset nauramaan. En tietenkään koskaan voisi olla kuuluisa koomikko, koska valitettavasti mulle ei ole suotu koomikon aivoja, lahjoja, esiintymishalua eikä karismaa. Enkä usko, että mun sarkastinen vittuilu kantaisi kovinkaan pitkälle. Koska minusta ei olisi koomikoksi, olen päätynyt komediafaniksi. Hyvä sekin.

Ja tässä tämän komediafanin komediatärppi: Ruutu+:ssa katsottavissa oleva CNN:n dokkarisarja The History of Comedy (suom. Naurun historia). Sarjaa on tehty kaksi kautta, molemmat ovat Ruutu+:ssa. Nimi on melko mahtipontinen; ei sarja mitään kattavaa, globaalia komedian historiaa tarjoa, vaan pääpaino on Yhdysvalloissa. Tietysti komediaa ja hauskoja ihmisiä on muuallakin maailmassa.

Koska minä fanitan esimerkiksi Saturday Night Liveä ja monia yhdysvaltalaiskoomikoita, jenkkipainotus ei haittaa. Jokainen jakso keskittyy omaan teemaansa, esimerkiksi poliittiseen komediaan, improon, parodiaan ja animaatioon. Mukana on monia tunnettuja koomikoita ja komedianäyttelijöitä, jotka avaavat haastatteluissa kutakin aihetta. Erityisen mielenkiintoista on ollut oppia koomikoista, jotka vaikuttivat ennen kuin minä olin syntynyt ja jotka rakensivat kivijalan sille, mitä nykykoomikot tekevät. Nopeasti on tajunnut, että kaikki ne nykykoomikot, joita pitää superhauskoina, seisovat aiempien koomikkosukupolvien harteilla.

Toinen komediafanin tärppi: YouTube. Suosikkiasiani. YouTube on oikea aarrearkku, mitä tulee komediaan. Esimerkiksi monien komedialegendojen stand up -esiintymisiä ja sketsejä löytyy YouTuben syövereistä iso kasa. Ei tarvitse kuin kirjoittaa hakuun Richard Pryor tai George Carlin tai Gilda Radner tai Lenny Bruce tai Joan Rivers tai Your Show of Shows…. YouTube on loistava komediasivistäjä. The History of Comedyn ja YouTuben voi myös yhdistää: ensin oppia tärkeimmät ja vaikutusvaltaisimmat koomikot sarjasta, ja sitten tutustua tarkemmin heidän komiikkaansa YouTuben avulla.

The History of Comedy (Naurun historia), kaksi kautta Ruutu+:ssa.

PS. Yksi The History of Comedyn jaksoista käsittelee nuorena menehtyneitä koomikoita. Viime viikolla aihe osui lähelle, kun luin brittikoomikko Sean Lockin kuolemasta. Hän menehtyi syöpään 58-vuotiaana. En ollut aiemmin kuullut hänestä, mutta päädyin ottamaan selvää, kun Twitter täyttyi surunvalitteluista (oli ilmeisen rakastettu ihminen, eikä vain koomikkona). Sean Lock  tunnettiin erityisesti komediapaneeliohjelmien 8 Out of 10 Cats ja 8 Out of 10 Cats Does Countdown vakiopanelistina. YouTubessa on paljon best of -kamaa kyseisistä sarjoista, ja olen niiden kautta tutustunut Sean Lockin komediaan. Ja oli kyllä valtavan hauska tyyppi! Jos minulle ei ole suotu niitä koomikon aivoja, niin Sean Lockille selkeesti oli. Kummallinen ja absurdi deadpan -huumori on mun suosikki komediatyyli, ja Sean Lock oli siinä mestari. RIP.

LUE MYÖS: