Päivän musiikkisuositus: brittilaulaja Rayen juuri julkaistu albumi This Music May Contain Hope. Rakastin! Pitää sisällään megahitin Where Is My Husband! ja kasan kappaleita, jotka iskevät sydämeen ja sieluun ja saavat TUNTEMAAN ASIOITA.
Oikeasti, peräkkäisten I Know You’re Hurting – ja Life Boat -kappaleiden yhdistelmä oli ihan vähän uskonnollinen kokemus. Jos elämäsi on nyt tai milloinkaan heittänyt eteen mitä tahansa ikävyyksiä, ankeuksia tai suruja, This Music May Contain Hope on just oikea levy. Se on nimensä mukainen, katarttinen kuuntelukokemus: sen jälkeen tuntuu vähän toiveikkaammalta. Kunhan on ensin TUNTENUT niitä hiton ASIOITA.
Suosikkikappaleeni: I Know You’re Hurting, I Will Overcome, Happier Times Ahead ja Click Clack Symphony. Koska tsemppibiisien ikuisena rakastajana rakastan musiikkia, joka kertoo mulle että kaikki menee hyvin.
Please, my dear, don’t stop believing in miracles ❤️
Viisi uutuussarjaa, viisi mahdollisuutta valittamiseen! Hyvä on, kyllä minä osasta jopa pidin. Tai vähintään pidin niistä tarpeeksi katsoakseni ne loppuun.
Imperfect Women / Apple TV
Mikä:Araminta Hallin samannimiseen romaaniin pohjautuva psykologinen trilleri murhamysteeristä, joka mullistaa vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden. Pääosissa Kerry Washington, Elisabeth Moss, Kate Mara ja Joel Kinnaman.
Tuomio: Yhden jakson perusteella vahva noup. Vihasin syvästi ykkösjaksoa ja todellakin toivon, että sarja paranee. Koska mitä hittoa, cast on timanttinen. Kerry! Elisabeth! Miten on mahdollista, että tuon tason näyttelijätähdet kuulostavat ja näyttävät niin pökkelömäisiltä? Syytän käsikirjoitusta, dialogi oli kuin tekoälyn tuotosta. Koko homma tuntui saippuasarjalta, jossa näyttelijät näyttelevät toisiaan päin, eivät toistensa kanssa. Ehkä mulla oli turhan korkeat odotukset? Toisaalta tuntuu siltä, että vaikka näyttelijäsuoritukset ja käsikirjoitus olisivat olleet parempia, kyseessä olisi silti vain geneerinen murhamysteeri murhamysteerien joukossa.
Katsonko loppuun: Annan vielä mahdollisuuden, mutta jos kakkosjaksossa ei tapahdu merkittävää parannusta, lopetan. Ykkösjakso oli niin huono, etten edes välitä, jos en saa tietää kuka oli murhaaja. Olen lukenut sarjasta ihan kelpo arvostelujakin, joten jotain parannusta on kai tapahduttava. Kai?
How to Get to Heaven from Belfast / Netflix
Mikä:Derry Girlsin luojan Lisa McGeen tummasävyisessä komediallisessa rikosmysteerissä kolme naista saa tiedon teiniaikaisen ystävänsä kuolemasta. Kolmikko alkaa selvittämään epäilyttäväksi paljastuvaa kuolemantapausta, ja samalla setvimään vuosia säilyttämäänsä salaisuutta.
Tuomio: Jos kaipaa ystäväporukkaa ja murhamysteeriä, How to Get to Heaven from Belfast on ensikosketuksen perusteella huomattavasti parempi kuin Imperfect Women. On murhamysteeri samalla tavalla kuin Only Murders in the Building on murhamysteeri: leppoisa ja huumorilla kuorrutettu täynnä hauskaa säätöä, huvittavia hahmoja ja nokkelaa dialogia. Ei Derry Girlsin tasoinen täysosuma, mutta vaikuttaa hauskalta ajanvietesarjalta.
Katsonko loppuun: Okei vähän tyhmä valituksen aihe kehujeni jälkeen, mutta toivon, että jaksot olisivat lyhyempiä. Tarina ei pidä huomiotani 47–56-minuuttisten jaksojen ajan. Tai vaihtoehtoisesti kauden pitäisi olla lyhyempi, kahdeksan lähes tunnin pituista jaksoa tuntuu liian pitkältä sitoumukselta. Tästä huolimatta: luulen, että katson sarjan loppuun. Olen kuitenkin päässyt jo nelosjaksoon.
Vladimir / Netflix
Mikä: Rachel Weisz on pidetty kirjallisuuden professori, jonka aviomies – myöskin saman yliopiston professori – on pidätetty virastaan seksiskandaalin takia. Seurauksena on pieni keski-iän kriisi ja hullaantuminen nuoreen kollegaan Vladimiriin (Leo Woodall). Rachel Weiszin roolihahmolla ei ole nimeä, mikä lienee kiva tyylikeino, mutta ärsyttää minua suunnattomasti, koska Rachel Weisz on koko homman keskiössä ja rikkoo jatkuvasti neljännen seinän selostamalla katsojalle, mitä ajattelee. Miksi hän ei saa nimeä?
Tuomio: Jos äsken valitin liian pitkiä jaksoja, Vladimir saa pisteitä napakoista puolituntisista jaksoista. Ovat sopivia suupaloja. Periaatteessa en pidä sarjasta ollenkaan: tyylilaji ei ole oikein minua varten enkä erityisemmin pidä jatkuvasta neljännen seinän rikkomisesta. Ja siis anteeksi, pitäisikö mun ajatella, että superseksikäs jumalatar aka Rachel Weisz olisi epähaluttava ja näkymätön, koska on keski-ikäinen? Hän on Rachel Weisz!
Katsonko loppuun: Todennäköisesti. Ja oikeasti, suurin syy tähän on lyhyet jaksot ja sarjan yleinen helppous. On sopiva sarja heittää päälle kun laittaa pyykkejä kuivumaan tai syö lounasta.
Rooster / HBO Max
Mikä: Lisää yliopistokampuksia ja keski-ikäisyyttä! Muun muassa Ted Lasson, Scrubsin ja Shrinkingin luojana tunnetun Bill Lawrencen komediasarjassa Steve Carell esittää dekkarikirjailijaa, joka päätyy ottamaan vastaan pestin yliopiston vierailevana luennoitsijana. Saman yliopiston palkkalistoilla on hänen aikuinen tyttärensä, joka käy läpi aviokriisiä.
Tuomio: Bill Lawrencen kädenjäljen tunnistaa. Esitän saman pöntön kritiikin kuin aiemmin Shrinkingin kohdalla: sarja on kovin sarjamainen. Dialogi on nokkelaa, mutta sellaista, joka huutaa, että katsot käsikirjoitettua komediasarjaa, tietysti dialogi on nokkelaa. Tästä huolimatta pidän sarjasta; hahmot ovat kiinnostavia, kolmen ensimmäisen jakson perusteella juoni kantaa hyvin ja yleisviba on mukavan leppoisa. Pidän erityisesti tytärtä näyttelevästä Charly Clivestä sekä englannin lehtoria esittävästä Danielle Deadwyleristä.
Katsonko loppuun: Kyllä. Tätä tukee yksi jakso viikossa -julkaisumalli; en kyllästy vaan saan maanantai-iltoihini helpon komediahetken.
Harry Hole / Netflix
Mikä:Jo Nesbøn dekkareihin pohjautuvassa norjalaisessa rikossarjassa on omien demoniensa kanssa painiva juro rikostutkija, joka jahtaa sekä korruptoitunutta kollegaa että sarjamurhaajaa.
Tuomio: Onhan tuo nähty, angstaileva tutkija setvimässä murhia ja sisäisiä mörköjään. Yhden jakson perusteella sarja on ankea ja väkivaltainen, mutta silti ihan kiinnostava. Vaikuttaa hyvin tehdyltä, joskin geneeriseltä rikospläjäykseltä. Vertaan nykyään kaikkia rikossarjoja viime vuonna ilmestyneeseen Dept. Q:hun, josta pidin kovasti, ja tässä vertailussa Harry Hole jää selvästi kakkoseksi.
Katsonko loppuun: Nojoo, mahdollisesti. Sitten kun mulla on rikossarjaolo. Just nyt ei välttämättä ole. Sarjan ankeus alkoi välittömästi tympimään. Lähinnä fiilistelin sitä Harry Holen tyttöystävän keltaista huvilaa.
PS. Katsoin myös Louis Theroux’n Netflix-dokkarin Matka manosfääriin. Tässä tiivistelmä, miltä näytin koko puolitoistatuntisen:
Hurraa, siirsin rakkaan Suosikkiasioita-blogini omalle sivulleen reilun kahdeksan Lily-vuoden jälkeen. Tulkoon tästä hyvä!
Homman nimi on sama kuin aiemminkin: suosikkisarjoja, sarjavinkkejä, uutuussarjalistoja ja muuta hauskaa sälää. Popkulttuuria, huonoa läppää ja ikuista fangirl-meininkiä. Intoilua ja valitusta, hassuttelua ja silmien pyörittelyä. Suosikkiasioita!
Koska en halunnut jättää blogilapsiani taakse, otin mukaani koko Lily-aikaisen juttuarkistoni. Suosikkiasioita.fi pitää siis sisällään (melkein) kaikki vuosina 2018–2026 Lilyyn kirjoittamani tekstit.
Ennen uutta on hyvä tehdä tili menneen kanssa, joten tässä omat suosikkikirjoitukseni Suosikkiasioiden Lily-vuosien ajalta:
Prinsessa-analyysejä oli hyvin hauska kirjoittaa. Vielä joskus täydennän sarjan puuttuvilla Disney-prinsessoilla. Pocahontas kiinnostaa erityisesti, sillä en osaa äkkiseltään sanoa sen esikuvallisuudesta mitään. Disneyn leffaversion siis.
Omasta mielestäni jokainen Erään romanttisen komedian anatomia on parasta mitä olen Suosikkiasioihin kirjoittanut, koska ovat pönttöjä tapauksia täynnä huonoa läppää ja mulla on ollut hyvin hauskaa niitä kirjoittaessani.
Tämä kirjoitus ei ole listalla siksi, että se olisi erityisen hyvä tai että pitäisin siitä erityisemmin. Eikä se ole kestänyt kovin hyvin aikaakaan; tänä päivänä en esimerkiksi koskaan nostaisi tympeää armeijapropagandaa vastaavalle listalle. Kirjoitus on kuitenkin henkilökohtaisesti merkityksellinen, sillä se pitää sisällään suosikkikappaleeni, jonka olen Suosikkiasioihin kirjoittanut.
Se on tämä kuvailuni YouTube-kuopasta:
Olen saattanut mainita, että putoan tasaisin väliajoin YouTube-kuoppiin. Se on sitä kun katsot ihan vaan yhden YouTube-videon aiheesta X, paitsi että ei se mihinkään yhteen jää, YouTube puskee aiheesta X ja sen jälkeen aiheeseen X vähän liittyvästä aiheesta Y päättymättömän videoiden virran, ja yhtäkkiä olet käyttänyt kaksi tuntia elämästäsi siihen, että katsot kuinka meikkaamisesta tubettavat yhdysvaltalaiset semijulkkikset, joiden nimiä et aiemmin ollut edes kuullut, riitelevät – jos nyt oikein ymmärsit – hiusvitamiineista ja siitä kuka tukikaan ketä ja kuka puukotti ketä selkään ja Bye Sister, ja nyt tiedät tuonkin ja siinä meni kaksi tuntia elämästäsi joita et saa takaisin.
Tai siis jotain tuon suuntaista. Täysin hatusta vedetty esimerkki.
Aikansa tuote tuokin tapaus, mutta kappale ilahduttaa minua edelleen typeryydellään.
Oikeastaan tämä kirjoitus nolottaa minua ja meinasin deletoida sen kokonaan, mutta sitten ajattelin, että on ihan hyvä opetus itselleni. Kyllä, sisältää naiivia pohdintaa ja koko homma paljastaa tuolloisen ymmärtämättömyyteni Lähi-idän kompleksisesta historiasta, mutta vastapainona minä kuitenkin siteeraan Roland Barthesia. Annan itselleni pisteitä siitä.
Käyttöliittymä ei oikein tuo tätä postausmuotoa, mutta Suuri tsemppibiisilista pääsee listalle siksi, että se on yksi luetuimmista Suosikkiasioiden kirjoituksista ja tämän vuoksi sillä on paikkansa sydämessäni.
Suosikkikirjoituksiani taitaa yhdistää se, että ovat jollain tavalla läppää. X asiaa, jotka tiedän Y sarjasta -kohtelun ovat vuosien aikana saaneet myös Euphoria, Stranger Things ja Succession.
Tämä on se korona-ajan kirjoitus, jota muistelen kaikkein eniten lämmöllä. Ja se pitää nostaa esiin nyt, jotta voin toukokuussa vedota pitkään fanihistoriaani, mikäli Arsenal oikeasti menee voittamaan Valioliigan. Minä olen kestänyt paljon! Olen ollut Emiratesilla vuonna 2013, luoja sentään.
Edelleen totta koko lista, paitsi yksi kohta: Lidlin pikakassat, it was me, not you. Osaan nyt paremmin. Sorppa neljän vuoden taakse.
Siinä ne. Uusia suosikkikirjoituksia kohti!
PS. Mulla on myös kasa inhokkikirjoituksia Suosikkiasioiden 2018–2026 arkistoista. Ei nyt mennä niihin. Sanottakoon silti, että otin nekin mukaan, vaikka olisinkin voinut jättää ne taakseni. En edes editoinut typeryyksiäni pois.
PPS. Lily-aikaisessa blogissani oli 286 postausta, uudelle sivustolle siirrettyjä juttuja oli 284. Tämä johtuu siitä, että menin sekaisin siirto-operaatiossani ja päätin, että nämä kaksi matkasta pudonnutta eivät olleet niin tärkeitä, että olisin alkanut säätää niiden vuoksi. Säädin tarpeeksi ihan muutenkin.
PPPS. Eniten harmittaa, että kommentit jäivät vanhalle sivustolle. Tosin eiväthän ne edes toimineet Lily-säädön jälkeen.
