Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.5.2020 Lilyssä.
Suosikkisarja: Supernatural
Hyvät ystävät, täällä seilataan nyt hyvin, hyvin kummallisilla vesillä.
En tiedä meneekö tämä vallitsevan tilanteen piikkiin vai mitä, mutta ”kaikki fantasiasarjat ovat pönttöjä, pyörittelen silmiäni yliluonnollisille öttiäisille” -meikäläinen on jäänyt koukkuun Supernaturaliin.
Niin, siihen sarjaan, josta olen tässä blogissa todistettavasti kirjoittanut lauseen ”en ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset rakastavat Supernaturalia”.
Sarjaan, jossa on about jokainen yliluonnollinen öttiäinen joita fantasiamaailmat päällään kantavat: demoneja, enkeleitä, vampyyreja, ihmissusia, aaveita, pahoja henkiä, noitia, jumalia, zombeja. Hirviöitä hirviöiden perään, kaikkia mahdollisia ja mitä mielikuvituksellisimpia kummallisuuksia ja ällötyksiä. Sitä kamaa, jolle perinteisesti tykkään pyöritellä silmiäni.
Eikä tämä koukutukseni ole mitenkään kevyimmästä päästä. Ei, olen uponnut kunnolla.
Parasta ja pahinta on se, että sitä hiton sarjaa on NELJÄTOISTA valmista tuotantokautta. 14! Viidestoista ja viimeinen ehti sekin käynnistyä ja edetä melko pitkälle, mutta kuvaukset ja tuotanto keskeytyivät erään tympeän k-sanan vuoksi.
Tämä homma alkoi – kuten niin monesti mun kohdalla – YouTubesta. Joku algoritmi jossain päätti, että mitäpä muuta tuokaan tyyppi eristäytymisaikana tekisi kuin katsoisi 300+ jaksoa Sam ja Dean Winchesterin hirviönmetsästysseikkailuja.
Ensin algoritmi tyrkytti katsottavakseni blooperseja. Olivat hauskoja, joten katsoin lisää. Sitten tulivat erilaiset videopätkät. Hassuja kohtauksia sarjasta, ne miljoonat destiel-videot. YouTube-kuoppa syveni. Pian olin ajautunut katsomaan näyttelijöiden Comic-Con-paneelikeskusteluja.
YouTube-kuopan pohjalla mielessäni viattomasti käväisi, että jospa katsoisin yhden jakson kunnolla ja kokonaan. Ja kappas, kaikki neljätoista tuotantokautta sattui löytymään Amazon Primestä. Aloitin ekasta jaksosta, mutta hyppäsin siitä suoraan neloskauteen. Internet oli tuossa vaiheessa jo opettanut, että sarja paranee kun mukaan tulevat enkelit (=Castiel) ja muu jumalaan ja taivaaseen liittyvä tarusto.
Kaudet ovat ylipitkiä ja joukossa on paljon turhia ja vähemmän onnistuneita täytejaksoja. Kyseessä ei ole kaikkein tasalaatuisin sarja. Olen kelannut useamman jakson ja monien tylsien kohtausten yli. Tästä huolimatta voin täydestä sydämestäni sanoa, että Supernatural on miljoona kertaa parempi sarja kuin olin kuvitellut. Hyvät jaksot ovat oikeasti todella hyviä.
”En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset rakastavat Supernaturalia”.
Hoi Maisa puolen vuoden takaa, sinä ennakkoluuloinen pönttöpää! Kuunteletko, saat nyt vastauksen pohdintaasi:
Supernatural on hauska. Mun ei tarvitse pyöritellä sille silmiäni, koska se pyörittelee silmiä itse itselleen. Älkää käsittäkö väärin, ei se mikään komediasarja ole. Enkä silmien pyörittelyllä tarkoita sitä, että se heittäisi homman leikiksi. Siinä on taitavasti käsikirjoitettuja, vakavaksi tarkoitettuja juonikuvioita ja draamaa – kaikkien niiden yliluonnollisten öttiäisten rinnalla siis. Siinä on uskonnollista tarustoa ja mytologiaa, helvetin kuninkaita ja langenneita enkeleitä. Kaksi veljestä, jotka metsästää monstereita. Perhesuhteita, veljesrakkautta ja suuria tunteita. Välillä joudutaan helvettiin, välillä kuollaan, välillä käväistään taivaassa.
Supernatural ei kuitenkaan missään vaiheessa ota itseään liian vakavasti. Sitä ympäröi sellainen mukavan kevyt komedia- ja höttöpilvi. Eikä se sido itseään yhteen, tiukasti määriteltyyn genreen. Oikeastaan se ei sido itseään yhtään mihinkään, vaan rikkoo rajoja ja taivuttaa sääntöjä, tekee mitä tahtoo. Mutta järkevällä ja maltillisella tavalla. Fanitan aina hyvin ja perustellusti tehtyä neljännen seinän rikkomista ja taidolla rakennettuja metatasoja, ja Supernatural hallitsee ne hommat. Se on nokkela, fiksu ja kekseliäs. Minä saatan olla Supernatural-rookie, mutta osasin silti arvostaa esimerkiksi kuutoskauden loisteliasta The French Mistakea. Yksi huvittavimmista yksittäisistä tv-sarjajaksoista, jonka olen koskaan nähnyt.
Lopuksi sanottakoon, että mikään edellä mainittu ei toimisi ilman oikeita näyttelijöitä. Winchesterin hirviönmetsästäjäveljeksiä esittävät Jared Padalecki (Sam) ja Jensen Ackles (Dean) ovat just oikeat tyypit rooleihinsa. Heillä on luontaista kemiaa, jonka varaan koko Supernatural rakentuu. Öttiäiset ja kummallisuudet ja korkealentoiset juonikuviot eivät haittaa, kun sarja ankkuroituu johonkin aitoon; kahteen veljekseen, jotka tekee mitä vain toistensa puolesta. Ja heittää samalla hauskaa läppää. Kun mukana on vielä Misha Collinsin Castiel ja huippuja, moniulotteisia pahiksia niin ei mikään ihme, että sarja on kestänyt 15 vuotta.
Joten carry on my wayward son, sori että tuomitsin ennen kuin tunsin.
Supernaturalin tuotantokaudet 1-14 ovat katsottavissa ainakin Amazon Primessä. Sarjan viidestoista ja viimeinen tuottari tulee Subilta (?), mutta on tauolla koska tuotanto jäissä.
PS. Kun pyörittelen silmiäni fantasiasarjoille, en koskaan pyörittele silmiäni fantasiasarjojen faneille. Tai minkään muunkaan asian faneille. Minä fanitan faniutta ja fandomeja, vaikka en aina itse ymmärtäisikään faniuden kohdetta.
Itse asiassa – ja pahoittelen etukäteen, että nostan esille maailman tylsimmän puheenaiheen – käsittelin gradussani fanitutkimusta. En tosin populaarikulttuurin faniutta, vaan jalkapallon. Yhtä kaikki, fanius on mun mielestä loputtoman kiinnostava aihe.
Ja Supernaturalin valtavan intohimoisesta faniyhteisöstä kirjoittaisi helposti vaikka väikkärin. Hyvin kiehtova fandom! Yksi tärkeä syy sille, miksi sarja on niin rakastettu ja pitkäikäinen on taatusti sekin, että sarja myös rakastaa fanejaan takaisin. Esimerkiksi 200:s jakso, Fan Fiction, on suuri rakkauskirje SPN-faneille. Sanoinko jo, kuinka paljon arvostan metatasoja?
PPS. Saako olla mielipide parhaasta jaksosta, vaikka on hyppinyt osan yli eikä ole nähnyt jokaista kautta? Saa kai. Suosikkini Supernaturalin miljoonasta jaksosta on ollut 11:nnen kauden nelosjakso Baby. Hieno jakso!
LUE MYÖS:
