Tai noh, monen muunkin kevyet ja helppolukuiset hyvän mielen rom com -rakkausromaanit olisivat todennäköisesti toimineet, mutta minä nyt satuin alkaa lukemaan Emily Henryä.
Ensin luin People We Meet on Vacationin. Sitten Book Loversin. Ne olivat ennalta-arvattavia ja täydellisiä. Hyvin, mutta eivät mitenkään maatamullistavan ihmeellisesti kirjoitettuja – täydellisiä. Poppy ja Alex, Nora ja Charlie. Alusta asti on selvää, miten tarinat päättyvät, pitää vain jännittää, miten sinne päädytään. Täydellistä.
Mun kannalta oleellisesti myös kirjojen romance-taso oli täydellinen. Eli sitä ei ollut liikaa. Siis tietysti sujahtivat vaivatta rakkausromaanien genreen, mutta mun ei tarvinnut pyöritellä silmiä yliampuvalle rakkaus-lässytykselle. Oli tunteita, romantiikkaa ja rakkaudentunnustuksia, mutta sillai sopivasti kaiken muun mukana.
Edes se, etten ole kaikkein suurin minä-kertojan fani – molemmat kirjoista on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa – ei haitannut. Eipä tarvinnut yrittää lukea rivien välistä, mitä päähenkilöt ajattelevat. Helppoa ja vaivatonta.
Ja viihdyttävää! Edellä mainittu saattaa kuulostaa vähättelevältä ja sarkastiselta piilovittuilulta, mutta olen sataprosenttisen tosissani kun sanon, että mulla oli äärimmäisen hauskaa Emily Henryn maailmoissa. Kirjat olivat fiksuja ja koukuttavia. Hahmot olivat hyvin rakennettuja ja tuntuivat todellisilta – sellaisella lämpimällä rom com -tavalla siis. Tarinat olivat juuri sitä leppoisaa hyvän mielen -kamaa, jota rakastan ja jota tarvitsen tasapainottamaan oikean elämän ikäviä uutisia. Puoli ysin uutiset, kolme kappaletta Noran ja Charlien näppärää kuittailua. Vartti doomscrollausta, vartti ”lopettakaa tunteidenne pakoilu, Poppy ja Alex” –jupinaa.
People We Meet on Vacationissa (suom. Lomalla kaikki on toisin) parhaat ystävykset Poppy ja Alex lomailevat joka kesä viikon yhdessä, kunnes kaksi vuotta sitten kaikki meni piloille ja yhteydenpito lakkasi. Muuttaako vielä yksi yhteinen loma kaiken? (Vaikea kysymys, tiedän.)
Book Loversissa (suom. Rakkautta rivien välissä) toisiaan ”vihaavat” kirjallisuusagentti Nora ja kustannustoimittaja Charlie päätyvät vahingossa samaan pikkukaupunkiin. No kuinkahan siinä sitten käykään? Sisältää myös hauskaa leikittelyä rom com -kliseillä.
Henryn rom com -tuotannosta multa on lukematta vielä Beach Read, Happy Place ja Funny Story. Ne kuulostavat täydellisiltä, joten oletan, että pidän niistäkin. On exes to loversia, vastakohtia, feikkideittailua, rakkauteen pettyneitä poloisia ja rantataloja… mikä voisi mennä pieleen?
Sitten kun olen lukenut kirjat, voin alkaa odotella leffa- ja sarjaversioita. Kaikkien viiden Henryn rakkausromaanin oikeudet on kaupattu eri studioille ja tuontantoyhtiöille. Tässä vaiheessa pisimmällä vaikuttaa olevan People We Meet on Vacation, jonka pääosatähdet on jo valittu: Poppynä ja Alexina nähdään My Lady Jane -sarjasta tuttu Emily Bader ja uusimman Hunger Games -leffan Tom Blyth.
Tänks Emily, maailma kaipaa lisää hyviä rom comeja!
PS. Potentiaalinen hittikomedia -alert! Disney plussalla julkaistava FX:n English Teacher vaikuttaa kahden jakson perusteella loistavalta. Sellainen vähän edgympi, mutta yhtä hauska Abbott Elementary. Pidän kovasti!
Kirjoitus on alun perin julkaistu 20.8.2024 Lilyssä.
Suosikkisarja: My Lady Jane (Prime Video)
Kuva: Prime Video
Mulla on pieni pakkomielle olla tässä höpsössä blogissani jollain tavalla ajankohtainen. Jos kyseessä eivät ole nostalgiafiilistelyt, sarjojen, leffojen, musiikin ja muun kaman josta kirjoitan pitää olla hetkessä kiinni. Chronically online -pääni mukaan olen auttamattomasti myöhässä, jos kirjoitan sarjasta, joka julkaistiin kaksi kuukautta sitten. Koska kaikkihan siitä ovat jo puhuneet, lukeneet ja kirjoittaneet, mitä minä enää huutelen. Kaikki on jo sanottu, vinkit vinkkailtu, eteenpäin menty.
(Jos silti kirjoitan niistä kaksi kuukautta vanhoista sarjoista, mun on mainittava, että joo joo, olen myöhässä, tiedetään.) (Välillä olisi kiva päästä eroon omista ajatuskeloistani.)
Kun tämän mahdollisesti pelkästään oman pääni sisällä olevan mahdollisen ajatusharhan yhdistää pieneen perfektionismiin (ja suureen laiskuuteen… 99 prosenttia laiskuutta, yksi prosentti perfektionismia), käy niin, että juttuideat suhahtelevat ohi enkä koskaan palaa niihin. ”Hei, kirjoitan sarjasta X, se oli hyvä!” *Kuluu viisi viikkoa enkä saa aikaiseksi kirjoittaa sarjasta X* ”Nevermind, nyt se on jo aivan old news”.
(Viime aikojen suosikkiasioita -postaukset ovat pakkomielteisen mieleni kehittämä aukko järjestelmässä; viime aikoja on sopivan hähmäinen aikamääre, jonka varjolla voin kirjoittaa menneistä jutuista.)
Edellä mainitulla höpinällä on pointti, vannon. Se tulee tässä: aion nyt kirjoittaa kaksi kuukautta vanhasta sarjasta. Tosin käytin neljä kappaletta yleiseen ulinaan, enkä enää tiedä oliko mulla oikeasti mitään pointtia tai katosiko pointti johonkin turhien lauseiden sekamelskaan. (Ja kuten kohta käy ilmi, kaksi kuukautta vanha sarjani on itse asiassa taas semiajankohtainen.)
Okei. Kaksi kuukautta vanha sarjani on Prime Videon My Lady Jane. Katsoin sen kesälomalla. Vahva suositus, se on täydellisen sekopäinen ja överi! Melkein kannustan aloittamaan sarjan ilman ennakkotietoja, kuten omassa tapauksessani kävi. Sitten voi olla vaan että ”mitä hittoa minä katson, tämä on loisteliaan omituista säätöä, lisää kiitos”.
Jos kuitenkin haluaa tietää, mihin on ryhtymässä: My Lady Jane yhdistää historiallisen romantiikan höpsöön fantasiasäätöön. Siinä on ihmisiä, jotka voivat muuttua eläimiksi, luoja sentään! Sitten ”normaalit” ihmiset vainoavat näitä eläinihmisiä (etiaaneja). Koko homma sijoittuu Tudorin ajan Englantiin, ja sarja on fantasiahässäkän lisäksi komediallinen hovidraama valtapeleineen ja kruunutaisteluineen.
Pohjalla on kytkös (hyvin löyhä kytkös, mutta kytkös kuitenkin) tosielämän tapahtumiin; Lady Jane eli Lady Jane Grey peri 1500-luvun Englannissa kruunun serkultaan Edward kuudennelta. Hän ehti olla kuningatar kaikki yhdeksän päivää ennen kuin jengi suuttui, ja Jane passitettiin Tower of Londoniin, jossa hänet myöhemmin mestattiin. My Lady Jane kirjoittaa Janelle toisenlaisen kohtalon. Ja siis…. heittää mukaan niitä karhuiksi, hevosiksi ja linnuksi muuttuvia tyyppejä. Oletan, ettei niitäkään ollut oikeassa Tudorin ajan Englannissa.
Enkä edes vielä maininnut tärkeintä! Sisältää viiden tähden enemies to lovers -juonikuvion! Mitä muuta sitä voi ihminen sarjaltaan toivoa? Pääosaparin (Emily Bader ja Edward Bluemel) kemia toimii loistavasti, ja kaiken sekoilun sivussa sarja tarjoilee oikein liikuttavan ja koukuttavan rakkaustarinan. Sivuosat ovat puolestaan täynnä huvittavan yliampuvia roolisuorituksia. Oma suosikkini oli vallanhimoinen prinsessa Maria. Kaikki pisteet näyttelijä Kate O’Flynnille, miten herkullinen pahis.
Oikeasti; kirjoitukseni ei tee oikeutta sarjalle. Kunhan vain naksauttaa aivonsa vastaanottamaan höpsöä säätöä, My Lady Jane tarjoaa loistavan katsomiskokemuksen.
Ja sitten pieni huono uutinen ja syy siihen, miksi kesäkuun lopulla julkaistu sarja on viime päivät ollut taas ajankohtainen. Amazon ilmoitti, että potentiaalista ja faneista huolimatta sarja ei saa kakkoskautta, vaan loppuu ensimmäiseen kauteen ja sen kahdeksaan jaksoon. Buu! Perinteistä suoratoistopalveluiden nykymenoa, jossa uusille sarjoille ei edes anneta mahdollisuutta.
Suosittelen sarjaa silti. Vaikka tarina olisi voinut helposti jatkua, ykköskausi on yksinäänkin varsin toimiva kokonaisuus, jota voi fiilistellä minisarjana.
My Lady Jane Prime Videossa
PS. Oikoluin kirjoitukseni. Olen pahoillani. Voitteko leikkiä, ettei viittä ensimmäistä kappaletta koskaan tapahtunut? Deletoisin ne, mutta…. noh, se pakkomielle voitti kill your darlingsin.
PPS. Myös tämä on mun päässä old news, mutta: oletteko kuunnelleet Little Mixistä tutun Jaden soolodebyyttiä? Olen koukussa tähän Angel Of My Dreams -kappaleeseen, joka – kuten My Lady Jane – tunkee miljoona eri asiaa samaan tuotteeseen, mutta onnistuu maagisesti olemaan loistava.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 13.2.2024 Lilyssä.
Suosikkiasiat: nostalgiset tsemppibiisit, rom comit ja laskiaispullat.
Kuvat: Disney+, Netflix, Prime Video
Koska olen vakavasti otettava bloggaaja, mulla on luonnollisesti äärimmäisen vakavasti otettava ja järjestelmällinen tapa kirjata ylös postausideoita: sekalaisesti ympäri kalenteriani pikakirjoituksella töhrityt ajatelmat, joita en enää ymmärrä viikon päästä sekä – hieman armollisemmin järjestelmällisyyden ja muistini näkökulmasta – puhelimen muistiinpanot.
Vaikka hetkellisesti unohdin kirjoittaa blogiani, en unohtanut kirjata ylös muistiinpanoja asioista, joista voisin kirjoittaa. Tyhjennän nyt kovalevyni ja lykkään koko viime viikkojen aikana kertyneen idealistani samaan postaukseen.
Lista näyttää tältä, btw:
Move Along 18
Pari viikkoa sitten näin twiitin, jossa kerrottiin, kuinka yksi musiikkihistorian loistavimmista tsemppibiiseistä*, The All-American Rejectsin Move Along, täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Ilmeisesti pidin tätä tärkeänä ja mainitsemisen arvoisena asiana, koska otin ensin twiitistä screenshotin ja sitten lisäsin muistiinpanoihini maininnan: Move Along 18. En enää muista, mitä mun piti tuolla tiedolla tämän blogin näkökulmasta tehdä. Suosikkiasia: Move Along, ehkä? Höpistä jotain teininostalgiasta? Ihan sama, pointti kai oli, että Move Along on ikuisesti yksi suosikkikappaleistani, koska nostalgia ja 17-vuotias minä ja move along, move along just to make it through ja en edes liioittele; jos olisin ollut teini, joka ottaa tatuoinnin (en ollut), siinä olisi todennäköisesti lukenut move along. (Tai, hyvä luoja, the middle, koska Jimmy Eat WorldinThe Middle se vasta iskikin teinisydämeeni.) (Joo joo, iskee edelleen, The Middle 4-ever!!)
*Miksi Move Along tuntuu nykyään vähän surulliselta? Hiton aikuisuus 🙁
PJ Dis
Okei, pari postausta takaperin huutelin jotain sen suuntaista, etten enää jaksa melodramaattisia teinidraamoja. Luonnollisesti aloin siis katsomaan Disney plussan Percy Jackson ja olymposlaiset -sarjaa. Nämä puolijumalalapset ovat… mitä? 12-vuotiaita? Ei ole enää edes teinidraamaa vaan esiteinidraamaa. Mutta ajattelin ottaa tämän sivistyksen kannalta: eikö Percy Jackson ole varsin suosittu kirjasarja? Ja minä olen täysin pihalla koko Percy Jackson -hommasta, se on mulle aivan tuntematon fantasiamaailma. Olenkohan ollut jo vähän liian vanha silloin, kun ne kirjat julkaistiin? Ehkä. Otetaan takaisin nyt. Tosin ei tämä kauhean lupaavalta vaikuta, aloitin sarjan ehkä kolme viikkoa sitten ja olen edelleen jumahtanut kolmanteen jaksoon. Tähän mennessä suurimmat kicksit olen saanut näyttelijä Jason Mantzoukasista. Hei, Adrian Pimento, huusin ruudulleni ja pohdin, pitäisikö mun sittenkin katsoa Brooklyn Nine-Ninea.
American Symphony
No tää oli järkevä muistiinpano: katsoin Netflixistä musiikko Jon Batisten ja tämän vaimon, kirjailija Suleika Jaouadin vastakohtien vuodesta kertovan dokkarin: samalla kun Batiste säveltää sinfoniaa ja kerää Grammy-ehdokkuuksia, Jaouad käy läpi raskaita syöpähoitoja. Hieno dokkari, sellaista vedenkestävälle ripsivärille käyttöä -kamaa, luonnollisesti. Vahva suositus myös Suleikan muistelmateokselle Between Two Kingdoms: A Memoir of a Life Interrupted. Luin sen pari vuotta sitten ja ajattelen sitä yhä.
Ttwas
Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että olen kuunnellut Taylor SwiftinTied Together With A Smilea. Aliarvostettua Tayloria sanon minä.
Mr and mes snitj
Hei autocorrect, oletko sinäkin lakossa? Miten et ollut skarppina, tarkoitin tietysti Mr and Mrs Smithiä, Prime Videon uutuussarjaa, jolla on nimestään huolimatta melko vähän yhteistä sen Brangelina-leffan kanssa. Tässä on Donald Glover ja Maya Erskine, kaksi mystisen organisaation palkkalistoille päätyvää yksinäistä agenttia, joista tehdään aviopari. Seurauksena on kaikenlaista action-sälää, salaisia tehtäviä ja kasa mysteereitä. Olen ehtinyt vasta tokaan jaksoon, joten mulla ei ole vielä kovin syväluotaavaa mielipidettä. Ihan kelpo kamalta se vaikuttaa. Olen sillai 75-prosenttisesti messissä; voisin olla paljon enemmänkin innoissani, mutta myös hyvin vähemmän innoissani.
Rom com jack
Tämä on kytköksissä edelliseen kohtaan. Koska aivoni ja ilmeisesti algoritmit toimivat näin: hei, Mr and Mrs Smith, pitäisikö alkaa katsomaan sitä? Joo, minä alan katsomaan sitä. Maya Erskine on mrs smith. Maya Erskine, Maya Erskine, Maya Erskine, miksi Twitter-seinälleni yhtäkkiä nousee mainintoja Maya Erskinen tähdittämästä rom comista Plus One? Tarina kertoo, että se on hyvä? Ei, unohdetaan Plus One, minä aloitan nyt Mr and Mrs Smithin. Minä menen nyt katsomaan Mr and Mrs Smithiä… Prime Video, heeeei, Prime Videossa on myös Plus One, siinä on kiva keltainen key art, joka pomppaa silmille. Eikö joku (tuntemattomat tyypit Twitterissä) sanonut, että se on hyvä? Keskity M, Mr and Mrs Smith! Mutta sitä on monta jaksoa ja Plus One on puolitoistatuntinen rom com. Tiedäthän sinä minut, aina sanonut että puolitoista tuntia on täydellinen pituus elokuvalle. Keskity minä sanoin! MR AND MRS SMITH! En tiedä, mitä tapahtui, mutta minä katson Plus Onea. Hei tämä on hyvä, ikuisesti pisteitä hyville, uuden ajan rom comeille. Ystävät, antakaa kun minä – tuntematon tyyppi internetissä – kertoo teille: katsokaa Plus One, se on mainio rom com.
(Rom com jack viittaa luonnollisesti Plus Onen toiseen päätähteen Jack Quaidiin – jonka pitääkin Meg Ryanin lapsena tehdä hyviä rom comeja.)
Onko one day hyvä?
Ilmeisesti! Go, One Day, go! Ei sillä, että aikoisin katsoa sen, koska… noh, tiedättehän… olen lukenut One Dayn ja aion suojella poloista sydäntäni. Enkä juuri nyt edes pystyisi, sillä menin jossain hiton ”nyt tehdään järkeviä taloudellisia ratkaisuja” -mielenhäiriössä peruuttamaan Netflix-tilaukseni. Ajattelin kai, että teen itsestäni ihmisen, joka maksaa suoratoistopalveluiden tilauksista vain silloin, kun haluaa oikeasti katsoa jonkun tietyn sarjan eikä vain heittele joka kuukausi niihin rahaa vaikkei edes katsoisi mitään.
L pulla tripla
Tämän muistiinpanon tarkoitus oli kertoa, että laskiaispullat ovat leivonnaisten elittiä – ja ehdottomasti paras juhlapyhäpaakkelsi. Runebergin tortut, tippaleivät, mitä näitä ny on. Ei ole vastusta. Tämän muistiinpanon tarkoitus oli kertoa myös, että tämän vuoden parhaan laskiaispullani olen syönyt Triplan Bakery Mantelissa, se on siellä alakerrassa, siellä missä on K-Supermarket ja Lidl. 10/10, no notes. Oli vadelmahilloakin (mun täydellisessä laskiaispullassa on aina vadelmahilloa). Toiselle sijalle M:n omassa laskiaispullavertailussa yltää aina hyvä Kanniston leipomo. Tajusin muuten juuri nyt, että sekä laskiaissunnuntai että laskiaistiistai menivät jo. Tarkoittaako se, että laskiaispullakausi on päättynyt? Älkää jättäkö meitä, laskiaispullat. Jos mulla olisi kahvila, sieltä saisi laskiaispullia ympäri vuoden.
Rom com
Muistan, mitä leffaa tällä hyvin suuripiirteisellä muistiinpanollani tarkoitin, sillä lisäsin sen listalle vasta viime viikolla: Prime Videon Upgradedia. Joku (todennäköisesti taas joku mystinen tyyppi Twitterissä) suositteli sitä, intoili sen rom comille kohtuullisen hyvästä Rotten Tomatoes -tuloksesta. Pitihän se testata. Siinä on Camila Mendes, se yksi Shadow and Bonen kaiffari (=Archie Renaux) sekä mielenkiintoisella aksentilla puhuva Marisa Tomei, jonka roolihahmon nimi on Claire DuPont, mikä on ykköskategorian rom com -nimiä. Ja anteeksi, tietysti mukana on myös Lena Olin, jonka roolihahmon nimi on Catherine Laroche. Tämäkin on loistelias rom com -nimi. Annan Upgradedille kolmetuhatta kultatähteä hahmojen nimistä. Itse leffa oli ihan pätevä.
…. yritin ainakin kolme minuuttia keksiä, miten jatkan tuota äärimmäisen kaunopuheista analyysiani, mutta päässä löi tyhjää. Se oli ihan pätevä. Camila Mendes oli oikein hurmaava. Ne mainitut loistavat rom com -nimet ilahduttivat. Hei, Derry GirlsinSaoirse-Monica Jackson! Hurraa rom comit! Vietin oikein leppoisat 105 minuuttia sen seurassa, ja sitten unohdin sen olemassaolon. Eteenpäin.
True Detective
Tästä muistiinpanosta ei ole muuta sanottavaa kuin että suunnittelin aloittavani HBO Maxin uuden True Detective -kauden, mutta sitten muistin, että enhän minä pidä pelottavista sarjoista. Joten en aloittanut.
PS. Jos ei katsota liian tarkkaan, niin eikö tämä mene lähes ystävänpäiväpostauksesta? Rom comeja, biisi- ja sarjasuosituksia ja yleistä ystävällistä ajatuksenvirtaa. Pulliakin! Hyvää ystävänpäivää! 🙂
