Avainsana: Netflix

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Hurraa Fleabag ja pari muuta ajatusta Emmy-gaalasta 2019

Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.9.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Emmy-gaala (ja tv-sarjat!)

Kuva: Prime Video

Emmy-gaala on suosikkini kaikista prameista palkintohärdelleistä. Oscarit on ihan kiva ja kaikkea, mutta olen hyvällä tuurilla nähnyt ehkä kolme parhaan elokuvan ehdokasta. Ei siis juurikaan löydy näkemystä siitä, kenen pitäisi voittaa. Emmy-gaala on eri juttu, koska siinä palkitaan tv-sarjoja. Ei sillä, että olisin nähnyt jokaisen – tai edes suurimman osan – ehdolla olevista sarjoista, mutta ainakin voin kannustaa omia suosikkejani ja valittaa, jos joku ihan väärä sarja voittaa.

Tämän vuoden Prime Time Emmyt jaettiin Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ihan pari ajatusta siis…

1. Hurraa Fleabag!

Paras juttu: loistava Fleabag ja sen luoja/päätähti/käsikirjoittaja Phoebe Waller-Bridge saivat paljon rakkautta. Fleabag palkittiin parhaana komediasarjana, Waller-Bridge komediasarjan naispääosasta ja käsikirjoituksesta, minkä lisäksi sarja sai vielä ohjaus-Emmynkin. Hurraa! Sarjan kakkoskausi on mestariteos, joka ansaitsee kaikki mahdolliset palkinnot. Hyvin mahdollisesti vaikuttavin yksittäinen sarjakausi, jonka olen koskaan katsonut.

Jos olen oikein vakoillut (löysin vastauksen Yle Areenan somesta), Yle näyttää Fleabagin molemmat kaudet alkukeväästä 2020. Ja tällä hetkellä sarja löytyy Amazon Primestä (täydellinen syy ottaa ilmainen seitsemän päivän testijakso; kaksi kautta ja 12 jaksoa).

2. Pitäisi hankkia HBO…

…jotta voisin katsoa Barryn, Killing Even, Fosse/Verdonin, Successionin, Chernobylin ja The Actin… eli kaikki palvelussa näkyvät gaalassa palkitut sarjat.

Kovin sarja-FOMO on Barryn kohdalla, koska siinä on pääosassa suosikkityyppeihini lukeutuva Bill Hader (joka palkittiin toisen kerran peräkkäin parhaasta komediasarjan miespääosasta). Toinen sarja, jonka perään haikailen on draamasarjan käsikirjoitus-Emmyllä nyt palkittu Succession.

3. Kappas, Game of Thrones ei voittanutkaan kaikkea

Onnistuiko Game of Thrones olemaan samaan aikaan sekä iso voittaja että iso häviäjä? Jäähyväiskausi palkittiin täysin odotetusti parhaana draamasarjana ja Peter Dinklage sai taas sivuosapystin, mutta siinä kaikki Prime Time Emmyt (aiemmin jaettuja Creative Arts Emmyjä irtosi sentään kymmenen).

Käviköhän niin, että saman kategorian päällekkäiset GoT-ehdokkuudet söivät ääniä toisiltaan ja lopulta kaikkien ohi kiilasikin ihan joku muu?

4. Onko Ozark sarja, jota pitäisi katsoa?

Netflixin Ozark kuuluu mun kirjoissa samaan kategoriaan kuin jo päättynyt The Americans: sarjoihin, joiden kuvittelen olevan aivan tusinakamaa, mutta jotka ilmeisesti ovat kaikkea muuta. Siitä huolimatta, että Ozark (samoin kuin The Americans aikoinaan) kerää ylistystä ja palkintoehdokkuuksia, en jaksa vaivautua katsomaan sitä.

Lainaan Wikipediaa:

”Ozark kertoo meksikolaisen huumekartellin rahoitusneuvojasta, joka joutuu epäonnistuneen rahanpesuoperaation jälkeen lähtemään perheineen Chicagosta Ozarkvuorten järviseudulle ja keksimään uusia keinoja maksaakseen miljoonien dollarien velkansa mafiapomolle”.

Mikään tuosta ei saa minua vakuuttuneeksi, että Ozark on sarja, josta pitäisin. Koska minulta ei kuitenkaan kysytä, sarja on ilmeisen suosittu ja voitti nyt kaksi Emmyä; Julia Garner päihitti neljä GoT-naista ja Killing Even Fiona Shawn draamasarjan naissivuosan kategoriassa ja Jason Bateman voitti monen yllätykseksi draamasarjan ohjaus-Emmyn (ja jätti Garnerin tavoin Game of Thronesin ilman pystiä).

Kenties pitäisi päästä yli ennakkoluuloistani….

5. Note to self: katso Pose

Ei muuta. Tai jotain muuta: hurraa parhaasta draamasarjan miespääosasta palkittu Billy Porter!

6. Ja hurraa Michelle Williams

…joka piti yhden tämän vuoden siteeratuimmista puheista noutaessaan parhaan minisarjan naisnäyttelijän pystiään Fosse/Verdonista:

”The next time a woman — and especially a woman of color, because she stands to make 52 cents on the dollar compared to her white, male counterpart — tells you what she needs in order to do her job, listen to her. Believe her”.

LUE MYÖS:

24.5.2019 Fleabagin kakkoskausi on täydellinen sarjakokemus
15.4.2019 20 asiaa, jotka tiedän Game of Thronesista näkemättä jaksoakaan
Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Netflix-vinkki: Loistava (ja sydäntäsärkevä) Unbelievable

Kirjoitus on alun perin julkaistu 14.9.2019 Lilyssä.

Suosikkisarja: Unbelievable (Netflixissä)

Kirjoitus sisältää viittauksia sarjan tapahtumiin, mutta ei mitään, mitä traileri ei jo kertoisi.

Sisältövaroitus: Unbelievable kertoo tositapahtumaan perustuvasta raiskaustapauksesta ja sisältää kohtauksia, jotka voivat olla ahdistavia ja vaikeita katsoa.

Kuva: Netflix

Jos mahdollista, kannattaa katsoa Unbelievablen (suom. Epäuskottava) – Netflixin tuoreen true crime -minisarjan – ensimmäinen ja toinen jakso yhteen putkeen. Ne muodostavat sydäntäsärkevät vastakohdat sille, miten raiskaustapauksia pitäisi ja ei pitäisi tutkia.

Sarja alkaa, kun nuori Marie (upean roolityön tekevä Kaitlyn Dever) kertoo tulleensa raiskatuksi. Tapausta tutkivat poliisit tekevät kaikki mahdolliset virheet, ja niillä virheillä on surullinen vaikutus Marien koko elämään.

Toisessa jaksossa hypätään kolme vuotta eteenpäin. Nyt raiskauksesta ilmoittaa toinen nuori nainen, Amber (Danielle Macdonald). Tätä rikosta alkaa selvittää etsivä Karen Duvall (Merritt Wever), joka on kaikkea, mitä Marien tapauksen etsivät eivät olleet: empaattinen, hienotunteinen, perinpohjainen, sinnikäs, tarkka ja ammattimainen.

Ensimmäistä jaksoa on jo itsessään vaikea katsoa, mutta kun Marien kokemat epäoikeudenmukaisuudet rinnastaa toisen jakson tapahtumiin, sydän särkyy vielä vähän lisää. Miksei Marie saanut omaa Karen Duvalliaan?

Jos sydän ei ole vielä tarpeeksi rikki Marien puolesta, viimeinen niitti on tieto siitä, että Unbelievable perustuu tiukasti tositapahtumiin. Vuonna 2008 Lynnwoodin kaupungissa Washingtonissa tuntematon mies murtautui 18-vuotiaan naisen asuntoon ja raiskasi naisen. Poliisit tekivät juuri ne samat virheet kuin sarjassakin, ja nainen leimattiin valehtelijaksi – aivan kuten fiktiivinen Marie.

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2011, kaksi etsivää Coloradossa – Stacy Galbraith ja Edna Hendershot – yhdistivät voimansa tutkiessaan väkivaltaisten raiskausten sarjaa. Nämä kaksi tosielämän naista ovat inspiraationa Merritt Weverin esittämälle Karen Duvallille ja Toni Colletten Grace Rasmussenille.

Unbelievablessa seurataan rinnakkain vuoden 2008 ja 2011 tapahtumia. Lopputuloksena on paitsi loistava true crime -mysteeri, myös vaikuttava ja tärkeä kertomus epäoikeudenmukaisuudesta ja oikeusjärjestelmän puutteista. Sarja ottaa aiheensa – ja tosielämän inspiraationsa – äärimmäisen vakavasti ja käsittelee sitä hienotunteisesti ja raiskausten uhreja kunnioittaen. Pisteitä myös siitä, että vaikka poliisit, ystävät ja media leimaavat Marien valehtelijaksi, katsojan ei tarvitse missään vaiheessa epäillä hänen kertomuksensa luotettavuutta.

Unbelievable (Epäuskottava) -minisarjan kahdeksan jaksoa ovat Netflixissä.

PS. Unbelievable pohjautuu T. Christian Millerin (ProPublica) ja Ken Armstrongin (The Marshall Project) kirjoittamaan, Pulitzer-palkittuun artikkeliin An Unbelievable Story of Rape. Artikkeli on luettavissa täällä. Kannattaa tosin lukea se vasta sarjan katsomisen jälkeen jos ei halua spoilata itseltään sen true crime -mysteerielementtejä.

Tapahtumat on kerrottu myös Anatomy of Doubt -nimisessä podcastissa, joka löytyy This American Life -verkkosivuilta.

Kategoriat
Kirjat Sarjat Suosittelen

Viime aikojen suosikkiasioita: Elite, Mindhunter ja kolme mainiota kirjaa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.9.2019 Lilyssä.

Viime aikojen suosikkiasioita: Elite, Mindhunter ja kolme hyvää lukukokemusta

Kuvat: Netflix, Penguin Random House, Crown Publishing House.

Okei, syyskuu. Olen alkanut käymään taas jumpassa. Olen venytellyt (lähes) joka päivä. Pesin ikkunat, jotka piti pestä alkukesästä. Tuntuu tarmokkaalta ja tekee mieli pukeutua villapaitoihin. Juon noin kolmesataa kuppia teetä päivässä. Ulos mennessäni haistelen ilmaa ja totean, että kyllä, se on syksy nyt – vaikka kesäiset lämpötilat yrittävätkin harhauttaa. Lenkillä tekee mieli ottaa kuvia pihlajanmarjoista. Pitäisi varmaan aloittaa jokin uusi harrastus – potkunyrkkeily tai maalauskurssi tai ranskan opiskelu – jotta olisin vieläkin täydellisempi syksyklisee.

Lisäisin syksykliseiden listalle Netflixin tuijottamisen, mutta sitä teen kyllä ympäri vuoden. Mainion Derry Girlsin lisäksi olen viime aikoina fiilistellyt espanjalaista teinimysteerisekamelskaa ja raivostuttavan hyvää Mindhunteria.

Ja hyviä kirjojakin olen lukenut!

Eli viime aikojen suosikkiasioitani:

1. Elite (Netflixissä)

Tapahtui viime viikolla.

Olin ollut yömyöhään töissä. Raahauduin kotiin kovin väsyneenä noin kello 01.30. Fiksu ihminen olisi siinä kohtaa käynyt nukkumaan. Minä en ollut fiksu ihminen. Nukkumaan käymisen sijaan minä valvoin vielä reilun tunnin ja kävin lopulta nukkumaan noin kello 02.45. Miksi?

Koska oli katsottava jakso (okei okei, puolitoista jaksoa) Eliteä.

Espanjalaisen teini-/mysteerisarjan toinen kausi tuli Netflixiin muutama päivä sitten. Ja oli muuten täysin sekopäinen kausi, yhtä melodramaattista saippuaoopperaa. Ja niin hiton koukuttavaa! Ensimmäiseltä kaudelta tutun murhamysteerin jälkipuinti sai kaverikseen katoamismysteerin. Oli seksiä ja huumeita ja uusia pareja, ihmissuhdedraamaa, rikkaiden ihmisten juhlia ja teinityttöjä, joilta ottaisin mieluusti meikkausoppitunteja. Oli kauniita ihmisiä, luokkaeroja ja isoja ja isompia kriisejä. Paaaaljon hidastettua tanssimista (yökerhossa, joka ilmeisesti on avoinna alaikäisille???). Ja koska tämä kaikki ei riitä, mukaan heitettiin pieni petos ja suuri tabu. Ja oliko huumekauppaa pyörittävä mafiakin jotenkin mukana? En ole ihan varma.

Parasta Elitessä on tämä: se on niin ylivedetty ja täynnä kaikkea sälää, etten osaa ottaa sitä millään lailla vakavasti. En jaksa pysähtyä miettimään sen övereitä juonenkäänteitä tai pilkkoa sitä osiin. Se on mitä on: koukuttava, epärealistinen, ylidramaattinen kauniiden teini-ihmisten sekamelska, joka on paikoin melkein pehmopornoa, paikoin musiikkivideota, paikoin vallan mainiota draamaa.

Está bien.

Eliten kaksi valmistunutta kautta löytyvät Netflixistä. Kolmoskausi tilattu, eli mysteerit jatkukoot! 

2. Mindhunter (Netflixissä)

Kirjoitin tuossa taannoin, kuinka nykyään vihaan rikossarjoja. En jaksa katsoa mitään liian pelottavaa ja ahdistavaa. En halua, että mieleni on täynnä ikäviä asioita… eli luonnollisesti katsoin Mindhunterin, sarjan, joka kertoo sarjamurhaajista. Puolustuksekseni sanottakoon, että on muuten todella, todella hyvä sarja – tuore kakkoskausi vielä parempi kuin ensimmäinen. Joka hiton yksityiskohta on niin tarkkaan mietitty, jokainen kohtaus niin visuaalisesti upea, jokainen näyttelijäsuoritus loistava.

Rikossarja-avautumisessani kerroin, kuinka liian pelottava ja liian ahdistava ja täynnä ikäviä asioita oleva Luther on saanut minut katsomaan sänkyni alle joka ilta. Murhamiesten varalta siis. No, Mindhunterin seurauksena katson nykyään myös suihkuseinän taakse. En nimittäin ole katsonut pelkästään Mindhunteria. Sen seurauksena olen katsonut sellaisia YouTube-pätkiä kuin My Father BTK ja The Real Serial Killers of Mindhunter. Olen lukenut Atlantan lapsimurhista ja Mansonista. Olen lukenut BTK:stä ja siitä, kuinka vuosikymmenten ajan Kansasin Wichitassa asuvat naiset tarkistivat kotiin tullessaan puhelimensa toimivuuden. Ja tsekkasivat sen jälkeen, ettei kukaan lymyile kylpyhuoneessa.

Tiivistys: olen idiootti, jonka pitäisi lopettaa sarjamurhaajien googlaaminen. Ja Mindhunter on raivostuttavan hyvä ja hyvin tehty sarja.

PS. Tällä hetkellä suosikkiasioitani on New Girl ja YouTubesta löytyvät Veepin bloopersit. Hukutan sarjamurhaajat komedialla.

Lue lisää: Rikossarjoista parhaat (tyypiltä, joka vihaa rikossarjoja)

3. Crazy Rich Asians (Kevin Kwan)

Viime aikojen kirjakoukutus: Kevin Kwanin Crazy Rich Asians ja jatko-osa China Rich Girlfriend. Kuinka hauskoja! Juuri nyt odotan kuumeisesti, että saisin käsiini trilogian kolmososan, Rich People Problemsin. Nämä eivät ole edes semihömppää, vaan loisteliasta täyshömppää kaikilla mausteilla. Jatkoon! Ehtii niitä jaloja klassikoita lukea myöhemminkin.

Paras hahmo on muuten Astrid.

Kirjoitin Crazy Rich Asians leffasta noin vuosi takaperin, mutta en itse asiassa ole vielä nähnyt sitä. Nyt haluaisin!

4. Conversations with Friends (Sally Rooney)

Kun nyt semihömpästä oli puhe… lasken tämän hetken hypetetyimmän kirjailijan Sally Rooneyn siihen kategoriaan. Kehutun ja palkitun irlantilaiskirjailijan esikoisteos Conversations with Friends oli oikein mainio – ymmärrän hypen täysin. Pitää kuitenkin sanoa, että minä pidin enemmän Normal Peoplesta, hänen toisesta kirjastaan. Kirjoitin siitä aiemmin.

5. The Last Girl (Nadia Murad)

Hömpästä ja semihömpästä täysin vakavaan – ja tärkeään.

Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2018 saaneen Nadia Muradin muistelmateos on äärimmäisen karua ja ahdistavaa luettavaa. Irakin jesidivähemmistöön kuuluvan Muradin elämä mullistui vuonna 2014, kun Isis hyökkäsi hänen kotikyläänsä. Miehet ja vanhemmat naiset murhattiin, nuoret naiset – myös Nadia Murad – pakotettiin seksiorjiksi.

The Last Girl on vaikuttava teos – nuoren naisen taisteluhuuto Isisin hirmutekoja vastaan. Kaiken kamaluuden keskellä se on ennen kaikkea tarina selviämisestä. Kirja on hyvin vangitsevasti kirjoitettu. Vaikka tietää, että Murad onnistuu pakenemaan kaappaajiltaan, lukijan sydän pamppailee mukana koko pakomatkan ajan.

Nykyään Nadia Murad  on ihmisoikeusaktivisti, jonka perustama Nadia’s Initiative -organisaatio auttaa kansanmurhien ja ihmiskaupan uhreja. Tosielämän sankari ja suosikkityyppi.

LUE MYÖS:

20.8.2018 Popkulttuurissa pinnalla just nyt: Crazy Rich Asians ja representaatioiden tärkeys
12.7.2019 Rikossarjoista parhaat (tyypiltä, joka vihaa rikossarjoja)