Kirjoitus on alun perin julkaistu 7.4.2020 Lilyssä.
Suosikkisarja: Unorthodox (Netflix)
Olen katsonut paljon komediasarjoja. Tuttuja, hyväksi havaittuja, sielua lämmittäviä, naurattavia, iloa tuovia suosikkeja; Parks and Reciä, 30 Rockia, Brooklyn Nine-Nineä, SNL:n sketsejä. Aloitin alusta Communityn, kun se oli näemmä tullut Netflixiin (suositus, jos kaipaa hyyyvin hölmöä, absurdia huumoria; Community – eli Paluu pulpettiin – on just hyvä siihen tarkoitukseen…. ja on vielä kaikki kuusi kautta tarjolla).
Viime päivien parhaasta sarjakokemuksesta on kuitenkin tuttujen komedioiden sijaan vastannut Netflixin tuoreehko minisarja Unorthodox. Liputan aina ja ikuisesti ikisuosikkien puolesta, mutta hitto vie, välillä on kyllä siistiä uppoutua johonkin uuteen. Tarinaan, jonka loppuratkaisua ei tiedä, vuorosanoihin, joita ei ole kuullut, hahmoihin, joita ei tunne.
Netflix yritti pitkään tyrkyttää Unorthodoxia katsottavakseni. Se keikkui katsotuimpien listalla ja näkyvästi etusivulla. En kuitenkaan jaksanut kiinnostua siitä. En tiennyt siitä mitään, mutta silti kuvittelin etten pitäisi siitä. Oletin kai, että se olisi jotenkin synkkä, ehkä jopa jotain dystopiameininkejä. En tiedä.
Netflix voitti väsytystaistelun. Kun olin tarpeeksi pitkään tuijottanut Unorthodoxin mainosta etusivulla, laitoin sen lopulta pyörimään. Ja kappas, eihän se mitään dystopiameininkejä ollut. Ei, pidin sarjasta kovasti, katsoin sen yhdeltä istumalta. Itse asiassa olin pettynyt, kun sitä oli vain neljä jaksoa. Tarina vei mukanaan, olisin halunnut lisää!
Unorthodox kertoo New Yorkissa asuvasta Estystä (loistava Shira Haas), nuoresta hasidijuutalaisesta naisesta, joka pakenee onnetonta avioliittoaan Berliiniin. Sarja pohjautuu löyhästi saksalais-yhdysvaltalaisen Deborah Feldmanin omaelämäkerralliseen teokseen Unorthodox – The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots (2012).
Sarja on koukuttavaa ja hyvin tehtyä viihdettä, mutta samalla myös kiehtova ja opettavainenkin katsaus maailmaan, josta en tiennyt juuri mitään. Olin kyllä kuullut konservatiivisista ortodoksijuutalaisista, mutta heidän tavoistaan, perinteistään tai elämäntyylistään minulla ei ollut mitään käsitystä. Sarjatodellisuus on tietysti eri asia kuin oikea elämä, mutta Unorthodoxin jälkeen katsoin myös sen tekemisestä kertovan Making of -pätkän. Sen perusteella vaikuttaa siltä, että tämä kyseinen sarjatodellisuus on ainakin niin lähellä oikeaa elämää kuin vain mahdollista. Sarjan tekijät alleviivasivat, kuinka tärkeää heille oli kuvata hasidijuutalaisuus mahdollisimman aidosti ja yksityiskohtaisesti. Taisivat onnistua. Yksi tärkeä yksityiskohta on kieli; Unorthodox on ensimmäinen pääosin jiddišinkielinen Netflix-sarja.
Luulin, että Unorthodox olisi tähän hetkeen liian synkkä ja ahdistava. No, saattaa se paikoin olla sitäkin, mutta se on myös kovin inspiroiva ja elämänmyönteinen. Ja koska matkustaa ei saa, sarja vie sopivasti New Yorkiin ja Berliiniin.
Unorthodox-minisarjan neljä jaksoa + Näin tehtiin Unorthodox katsottavissa Netflixissä.
PS. Iloa tuova suosikkiasia just nyt? John Krasinskin Some Good News ja Hamilton-musikaalin alkuperäisen Broadway-kokoonpanon mieltä lämmittävä Zoom-konsertti.
