Kategoriat
Ajattelin tänään Nostalgia Sarjat

”Merenneitosarja”, heikkoja muistijälkiä ja 2000-luvun alun tv-nostalgiaa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 5.2.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: nostalgia

Olen nähnyt elämäni aikana – reilussa 30 vuodessa – monta tv-sarjaa. Hyviä, keskinkertaisia, huonoja. Jotkut niistä ovat porautuneet muistiini – kenties siksi, että olen katsonut ne läpi kolme miljoonaa kertaa.

Jotkut olen unohtanut kokonaan. Oletettavasti. En kai voi olla varma että olen unohtanut jotain jos olen unohtanut sen. Tai jotain.

Sitten on sellaisia sarjoja, jotka muistan ja toisaalta en muista. Lapsuuden ja nuoruuden sarjoja, jotka ovat jättäneet niin hennon muistijäljen, että ne ovat muistissa vain pieninä epätarkkoina välähdyksinä. Muistan että olen katsonut niitä, muistan pieniä paloja sieltä täältä, ehkä jonkun näyttelijöistä. Siinä kaikki. En muista mitään tarkkaa juonikuviota tai kohtausta.

Koska nostalgia on ikuinen suosikkiasia, tässä hieman tv-nostalgiaa ja sarjavälähdyksiä 2000-luvun alkuvuosilta. Kolme sarjaa, jotka olen katsonut jossain kohtaa lapsuus- tai nuoruusvuosiani. Ehkä. Ainakin muistan ne hämärästi. Ja googletin ne, joten eivät ole oman mielikuvitukseni tuotetta vaan ihan oikeita sarjoja, joiden katsomiseen olen elämäni aikana tuhlannut minuutteja.

Pasadena

Kyllä, Wikipedia vahvistaa että tällainen sarja on ollut olemassa. Sitä esitettiin yhden kauden ajan vuonna 2001. Suomessa se näkyy tulleen Maikkarilta kesällä 2002. Olen kai katsonut sen silloin, 13-vuotiaana.

Sarjan nimi, Pasadena, viittaa tapahtumapaikkaan, Pasadenan kaupunkiin Kaliforniassa.

Muistan tytön, jonka nimi oli Lily. Hän oli päähenkilö. Sitten oli kahden perheen välistä tappelua. Ja Lilyllä oli joku poikaystävä, tai ainakin poikaystäväkandidaatti. Tekee kovasti mieli väittää että hänen nimensä oli Henry ja hänellä oli ruskeat hiukset.

Muistan myös uima-altaan. Kuoliko joku sinne? Joku kai kuoli, se oli se Pasadenan mysteeri. Ehkä. Näyttelijöistä muistan Balthazar Gettyn, lähinnä siksi että hän oli myöhemmin Aliaksessa.

Wikipedia kertoo: Pasadenan päähenkilö on Alison Lohmanin näyttelemä teini-ikäinen Lily McAllister, joka näkee tuntemattoman henkilön itsemurhan ja alkaa tutkia varakkaan perheensä salaisuuksia.

Ei mitään muistikuvia, miten sarja päättyi…

… löysin YouTubesta sarjan ekan jakson. Ei soita mitään kelloja. En edelleenkään muista mitään juonesta. Enkä nopealla selauksella nähnyt uima-allasta. Ja olin ihan satavarma, että Lily olisi ollut vaaleatukkainen. Ei ollut! Se pimpelipompeli-alkutunnari kuulosti etäisesti tutulta, siinä kaikki.

Fastlane

Jep, Wikipedian mukaan Fastlanekin on ihan oikea sarja eikä minun mielikuvitukseni tuotosta. Esitettiin vuonna 2002, kesti yhden kauden.

Luullakseni olen katsonut Fastlanea, mutta en pysty sanomaan mitään yksityiskohtaista sarjan juonesta. En yhtään mitään. Oli kai poliisisarja? Ja ehkä liittyi jotenkin autoihin, nimi ainakin viittaisi siihen. Yrittiköhän Fastlane ratsastaa vuotta aiemmin julkaistun ensimmäisen Fast & Furious –leffan suosiolla? Ei tainut onnistua, kun kesti vain yhden kauden. Fast & Furious -leffoja sen sijaan on tähän päivään mennessä julkaistu 5879.

Ainoa konkreettinen asia jonka muistan Fastlanesta on se, että pääosassa oli näyttelijä Peter Facinelli. Tuli sittemmin tuli tunnetuksi Twilight-leffoista, joten ihan hyvin hänelle kai kävi vaikka Fastlane oli floppi.

Wikipedia: Van Ray and Deaqon Hayes are two mismatched cops teamed together by shady, sexy police lieutenant, Wilhelmina ”Billie” Chambers, in a secretive undercover division of the Los Angeles Police Department. Operating with the motto ”Everything we seize, we keep. Everything we keep, we use,” their base of operations is the ”Candy Store”— a warehouse containing a fortune in confiscated cars, clothes, weapons and everything else needed to blend into the seedy criminal underworld of Los Angeles.

Candy Store. APUA. Miksi minä olen katsonut tuota?  Tai olenkohan edes? Vaikka luen kuvauksen, ei ole edelleenkään mitään muistikuvia yhtään mistään paitsi hämärästi Peter Facinellistä.

”Merenneitosarja”

Noniin. Muistan, että olen katsonut sarjaa, joka kertoi tytöstä, joka pystyi hengittämään veden alla. Väittäisin, ettei hänellä ollut pyrstöä kuten merenneidoilla yleensä, mutta oli kuitenkin jotain muuta kuin ihminen. Tyttö oli kovin kaunis. Pystyiköhän hän myös puhumaan tyyliin delfiineille tms.? Ehkä. Tämä merityttö ystävystyi joidenkin poikien kanssa. Sitten oli merentutkimuslaitos. Siinä kaikki. En muista sarjan nimeä.

Google-tauko.

Okei, Demi.fi-keskustelupalsta valisti minua, että sarjan nimi oli Ocean Girl. Olikohan sillä joku suomenkielinen nimi?? Palstalle kirjoittaneen mukaan sarjaa esitettiin Summerissa… paitsi että nyt kun asiaa selvittelin, niin ilmeisesti myös toista merenneitosarjaa, Ocean Girlin tavoin australialaista H2O:ta esitettiin Summerissa. Onko Summerissa ollut kaksi australialaista merenneitosarjaa? Tätä jälkimmäistä esitettiin Wikipedian mukaan kesällä 2007, 2008 ja 2010, siis mun Summeri-vuosien jälkeen. Eli Ocean Girl lienee Summerin OG-merenneitosarja. Ja on kai tullut joskus vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Näin sen täytyy olla.

Wikipedia kertoo, että meritytön nimi oli Neri! En olisi muistanut.

Neri is a young girl with an affinity for water, the ability to swim long distances and super-human lung capacity. She lives alone on an otherwise deserted island, and sleeps in a nest in a tree. Early in the first season, Neri befriends two Australian boys; Jason and Brett Bates. The Bates brothers live in an elaborate underwater research and environmental protection facility called ORCA (Oceanic Research Center of Australia) located near Port Douglas, Queensland.

Ihan kelpo suoritus, muistini. Muistin tytön, pojat ja merentutkimuslaitoksen. Mitään muuta en sitten muistanutkaan.

Hei, spoiler alert — Neri oli avaruusolento! Ja hänellä oli sisko, Mera. Sarjaa tehtiin neljä tuotantokautta, se esitettiin Australiassa alunperin vuosina 1994-1997.

PS. YouTubessa on Ocean Girlin kokonaisia jaksoja! Täydellistä. Kenties hieman nostalgiaa viikonloppuihinne? 😀

Kategoriat
Ajattelin tänään Muu kulttuuri Nostalgia

#rakasdemi ja megamoka, joka jäi mieleen

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.2.2021 Lilyssä.

Suosikkilehti: Demi (1998-2021)

Kuinka surullinen uutinen: Demi-lehti lopettaa. Demi kertoi tiistaina Instagram-tilillään, että Demi-lehden ilmestyminen päättyy ja demi.fi sulkeutuu.

Demi.fin käyttäjämäärä ja Demi-lehden lukijamäärä ovat laskeneet, eikä Demi-mediaa voida taloudellisista syistä jatkaa, päätöstä perusteltiin.

Toimittajana printtilehtien kuolemat iskevät aina, vaikka onkin jo vuosia tiedostanut, että sitä kohti ollaan menossa ja kovaa. Ei lehtien kaatumiset yllätä, mutta surullista se on yhtä kaikki.

Demin tapauksessa extrasurullista, koska sitähän minäkin olen aikoinaan lukenut. 2000-luvun alun teininä Demi linkittyy vahvasti omaan lapsuuteeni. Ensin kotiin tuli Koululainen, sitten vähän vanhempana Demi. Oli aina ilon päivä, kun postilaatikossa odotti uusi numero. Näin jälkikäteen ajatellen näillä lehdillä oli varmasti roolinsa siinä, että minusta tuli toimittaja. Ne opettivat, innostivat ja inspiroivat.

Demin instatilillä pyydettiin jakamaan Demi-muistoja hashtagilla #rakasdemi. Tägini ei ehkä täältä blogista kanna someen asti, mutta kerron silti omat muistoni.

#rakasdemi,

muistan kaikki ne julisteet, joilla koristelin huoneeni. Joskus niissä julisteissa oli täysin väärät ja tylsät tyypit, joskus just oikeat. Se oli joka tapauksessa aina jännittävä hetki, kun sai käteensä uudet julisteet. Mun lapsuuden kodissa, entisen huoneeni vaatekaapin ovessa – tosin kaapin sisäpuolella – on edelleen virttynyt Justin Timberlaken juliste, Demin peruja. Siinä se on ollut kohta 20 vuotta. Nauran sille aina, mutta en siltikään ota sitä pois ja viskaa saunan uuniin. Ei sitä vaatekaappia niin usein avata, olkoon Justin paikoillaan.

#rakasdemi,

muistan – enemmän kuin mitään muuta – megamokat. Miten legendaarinen palsta! Luin sen aina ensimmäisenä. Edelleen, noin kahden vuosikymmenen jälkeen, muistan yhden mokan.

Pahoittelut, en varmastikaan tee oikeutta tälle tarinalle, mutta se meni jotenkin näin: mokan kertojan perheen koira oli päässyt karkuun. Koiran nimi oli Kismet, kutsumanimeltään Kismi. Koiraa etsittäessä huudeltiin siis Kismiiiii. Etsintäreissulla kertoja törmäsi ihastukseensa, joka laittoi merkille, että joku oli vialla. Ihastus kysyi, voisiko auttaa. Hätäisesti koiraa etsinyt kertoja vastasi: ”Joo, Kismiiiii”. 😀

Kismet-koiran omistaja, toivottavasti koira löytyi.

#rakasdemi,

näin aikuisena ja toimittajana olen arvostanut sitä, minkälaista journalismia teitte. Tärkeää, monipuolista, moniäänistä, voimaannuttavaa, opettavaista, sivistävää, suvaitsevaista. Demi-sukupolvet toisensa jälkeen saivat lukea, kuinka on ok olla oma itsensä.

Miten mieletön perintö.

Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

Yllättävä rakkaustarina

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.2.2021 Lilyssä.

Suosikkisarja: … ?

Se tapahtui vähitellen.

Syytän siskoani. Hän oli yksi marraskuinen maanantai luonani, kun se tuli telkkarista. Mitä olisin muka voinut tehdä? Pitihän minunkin sitä katsoa – tiedättehän, seurana.

Kaikki oli niin värikästä. Ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia! Kukaan ei ollut ilkeä ja ikävä ihminen – päinvastoin, kaikki auttoivat ja tsemppasivat toisiaan. Se sai hyvälle tuulelle – ja ehkä vähän nälkäiseksi.

Kului joitain viikkoja. Oli kiireitä ja iltavuoroja, ja unohdin avata telkkarin silloin kun se tuli. Kaikki ne värit ja ystävälliset ihmiset, niitä en kuitenkaan unohtanut.

Sitten tuli joulukuu. Satuin avaamaan telkkarin oikeaan aikaan. ”Kappas, tää ohjelma”. Kai sitä voisi katsoa tätä, ei ole muutakaan tekemistä. Toiselta kanavalta olisi tullut The Big Bang Theory, mutta ihan sama, ajattelin. En halunnut katsoa sitä, vaan sitä. Olin yksin, ei ollut siskoa tällä kertaa hallitsemassa kaukosäädintä. Tietoinen valinta.

Minä tunnen itseni. Olen kuka olen. Yhdysvaltalaisia sitcomeita rakastava, sarkastisia draamakomedioita ja Emmy-palkittuja hifistelysarjoja katsova, sentimentaalista lässytystä kammoksuva, tosi-tv:tä vieroksuva, Suomi-sarjoja välttelevä silmien pyörittelijä.

Ja silti…

Katsoin sen jakson. Ja seuraavalla viikolla olin kello 20 taas television edessä – eikä se enää ollut sattumaa, ei vahinko. Minä olin oikeasti odottanut sitä, avannut telkkarin sen vuoksi. Sitä seuraavalla viikolla en nähnyt jaksoa iltavuoron takia, joten katsoin sen kun tuli uusintana. Täysin tietoinen valinta, jälleen. Tavallisesti en olisi vaivautunut.

Toki olisin voinut käyttää sen ajan jonkun coolin ja hypetetyn Netflixin sarjamurhaajadokkarin katsomiseen, mutta ei käynyt edes mielessä. Ei, minä HALUSIN nähdä sen jakson. Koska kuka putoaa?!? Ja vieläkin tärkeämpää: mitä tällä kertaa tehdään?

Aina kun joku heistä auttaa kilpakumppaniaan, sydämessäni läikähtää iloisesti. Miten mukavaa ja sympaattista! Juuri tätä maailma tarvitsee, varsinkin juuri nyt. Hyviä ihmisiä, jotka auttavat toisiaan. Lainaavat sokeria, tukevat ja kehuvat. Ja ne kaksi leppoisaa miestä, sellaisiakin tyyppejä tarvitaan. Ihmisiä, jotka sanovat jotain positiivista, vaikka koko homma olisi todellisuudessa vähän epäonnistunut. Niin mukavaa ja sympaattista sekin.

Mukavaa ja sympaattista koko homma! Enkä pyörittele silmiä tai kaipaa sarkastista läppää. Pidän siitä sellaisenaan, mukavana, sympaattisena ja positiivisena.

Tänään se tulee taas, on itse asiassa semifinaali. Jännittävää! Meinasin ostaa kisakatsomoon laskiaispullia. Kokemus on opettanut, että kannattaa olla pullaa kun sitä katsoo.

Olemme tulleet kauaksi siitä marraskuisesta illasta. Nyt suunnittelen hyvä luoja kauppaostokset sen mukaan.

………….

……………… onkohan tämä merkki siitä, että pandemia on rikkonut minut?

Suosikkisarja: Koko Suomi leipoo (MTV)

PS. Team Pihla.