Kategoria: Sarjat

Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.1.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja: Anne with an E (suom. Anna, a lopussa) / Netflixissä

Nyt on käynyt niin, että olen rakastunut sarjaan, johon en olisi koskaan kuvitellut rakastuvani. Netflixistä löytyvä, alun perin CBC:n kanadalaissarja Anne with an E (suom. Anna, a lopussa) on totaalisen ihastuttava. Enkä minä edes käytä sanaa ihastuttava.

Olen rakkauteni kanssa tietysti täydellisen myöhässä. Sarja alkoi jo maaliskuussa 2017 ja ensimmäinen kausi tuli Netflixiinkin saman vuoden toukokuussa. Sori, Anne with an E, en tiennyt mitä missasin. Jotenkin kuvittelin, että et olisi minua varten. Oli ennakkoluuloja. En ole kaikkein suurin historiallisen draaman fani, joten luulin kai, että en jaksaisi 1800-luvun lopun Kanadaan sijoittuvaa, vähän höpsön nimistä sarjaa.

Olin väärässä.

Kävi niin, että olin pannut merkille, kuinka kaikkiin Netflixin some-julkaisuihin tuntui tulevan kommentteja, joissa vaadittiin sarjalle jatkoa (näillä tiedoilla Anne with an E päättyy perjantaina 3.1. julkaistuun kolmanteen kauteen). Kiinnosti tietää, mistä kaikki hössöttivät. Joten laitoin sarjan pyörimään. Ja niin minä katosin Vihervaaraan.

Anne with an E pohjautuu L. M. Montgomeryn kuuluisan Anna-kirjasarjan ensimmäiseen ja tunnetuimpaan teokseen Annan nuoruusvuodet (engl. Anne of Green Gables, julkaistu v. 1908). Minä en ole lukenut tuota tyttökirjallisuuden klassikkoa, joten starttasin sarjan melko hatarilla tiedoilla. Orpotyttö Annesta (tai Annasta, miten vain… miksihän nimi on suomennettu Annaksi?) kertova sarja olikin yllättäen ihan suosikkikamaa.

Se on hyvin tehty ja kauniisti kuvattu. Ja pääosan esittäjä Amybeth McNulty on, no, ihastuttava hänkin. Parasta on se, kuinka sarja onnistuu olemaan äärimmäisen koskettava, mutta samalla äärimmäisen inspiroiva. En ole pitkään aikaan itkenyt niin paljon sarjan vuoksi kuin Anne with an E:n ensimmäistä kautta katsoessani. Jos kaipaa vuoden alkuun mukavan puhdistavaa itkukokemusta, suosittelen lämpimästi Anne with an E:tä, erityisesti ekaa ja tokaa jaksoa. Hitto vie, että ne iskivät sydämeen.

Kun itkut on itketty, Anne with an E vyöryttää päälle sellaisia viisauksia (L.M. Montgomeryn viisauksia), että tekee mieli pysäyttää jakso ja kirjoittaa ne muistiin. Kovien kokemusten sisuunnuttama Anne on ääri-inspiroiva hahmo, täynnä elämän iloa ja janoa. Olisin kuvitellut, että hän olisi kaikessa pirteydessään ärsyttävä hahmo, mutta eipä ole, vaan uusi fiktiivinen suosikkityyppini. Uuden vuosikymmenen tavoitteeni on olla vähän enemmän kuin Anne.

Aloitan tästä Annen viisaudesta:

It’s been my experience that you can nearly always enjoy something if you make up your mind firmly that you will.

Ja muistan tämän:

I’ll choose myself and that way I’ll never be disappointed.

Ja tämän:

Isn’t it amazing how everyday can be an adventure! 😀

Hurraa, Anne, olet huippu!

Anne with an E (Anna, a lopussa) löytyy Netflixistä. Kolmas ja viimeinen kausi tuli juuri katsottavaksi.

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.12.2019 Lilyssä.

Suosikkisarja: The Crown (Netflix)

Kirjoitus sisältää viittauksia The Crownin kolmoskauden tapahtumiin, mutta ei varsinaisia juonipaljastuksia.

Kiireestä valittaminen on aina vähän tarpeetonta, mutta syyllistyn siihen än, yy, tee, NYT: olin marraskuussa epätavallisen kiireinen. Kiire näkyi muun muassa (=etenkin) siinä, että ehdin vasta nyt katsoa loppuun The Crownin tuoreen kolmannen kauden. Siis eihän sen julkaisusta toki ole kuin reilut kaksi viikkoa, mutta silti.Tavallisesti olisin ollut tehokkaampi.

Parempi myöhään, kai…

Joka tapauksessa, tässä neljän sanan ensireaktio koko kauden nähtyäni: ENEMMÄN PRINSESSA ANNEA, KIITOS.

Oli kolmoskausi ihan hyvä. Tietysti oli. Jos otat nipun huippunäyttelijöitä ja huipputekijöitä, triljoona euroa ja maailman mielenkiintoisimpaan perheeseen pohjautuvan lähdemateriaalin, tuloksena on hyvin todennäköisesti laatukamaa.

Laatukamaa kolmoskausi oli, ilman muuta, mutta olin siihen silti vähän pettynyt.Ensimmäisestä jaksosta alkanut pieni jäytävä pettymyksen tunne saavutti huippunsa Moondust-nimisessä seiskajaksossa. Prinssi Philipin (oikein hyvä Tobias Menzies) keski-iänkriisi oli toki pätevää materiaalia hahmon kasvutarinan näkökulmasta, mutta minusta se oli vain supertylsää katsottavaa.

Tuo jakso ei kuitenkaan olisi häirinnyt minua niin paljon, jos se ei olisi alleviivannut koko sarjan isointa ongelmaa. Siis sitä, että se sysää jatkuvasti itsensä kuningattaren sivurooliin. Tai vaihtoehtoisesti kuvaa hänet vähän negatiivisessa valossa.

En ole mikään brittimonarkian asiantuntija, mutta uskoakseni Elisabeth II:n elämään mahtuu paljon muutakin kuin vaihtuvien pääministerien läksyttämistä ja Buckinghamim palatsissa tai Windsorin  linnassa patsastelemista. (Sitä en tiedä, oliko ja onko oikea Elisabeth välillä niin kylmä äiti lapsilleen kuin sarja välillä antaa ymmärtää.) The Crownin uusi Elisabeth on hitto vie Oscar-voittaja, loistelias Olivia Colman! Olisin halunnut enemmän jaksoja, joissa kuningatar on muutakin kuin sivujuonne muiden tarinoissa. Nyt lähemmäs sitä päästään jaksossa, jossa Elisabeth lähtee heppareissulleen.

Ja kun nyt valittamisen makuun pääsin, toinen hahmo, jota olisin halunnut nähdä paljon enemmän oli prinsessa Anne. Aiemmin vain pikkurooleissa esiintynyt Erin Doherty oli roolissaan mainio, ja Anne oli huipuista huipuin badass – olen ymmärtänyt, että oikea prinsessa Anne on sitä myös.

Kolmoskauden tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1964–1977. Noiden vuosien aikana tosielämän prinsessa Anne kaikkien hovihommiensa ohella muun muassa ässäili menemään olympiatason esteratsastajana, meni naimisiin miehen kanssa josta myöhemmin erosi… ja ainiin, joutui kidnappausyrityksen kohteeksi! Ja esti itse kyseisen yrityksen periaatteessa niin, että vain kieltäytyi tulemasta kidnapatuksi.

“I said I didn’t think I wanted to go … And we had a fairly low-key discussion about the fact that I wasn’t going to go anywhere, and wouldn’t it be much better if he went away and we’d all forget about it”, prinsessa Anne on kuvaillut vuoden 1974 tapausta.

Tappavan tylsä tunti Prinssi Philipin keski-iänkriisiä mahtui kyllä mukaan,mutta tuo ei läpäissyt seulaa?! En tajua. Hyvä Peter Morgan, en tajua.

Mutta oli kolmoskaudessakin hetkensä. Aberfanin onnettomuutta kuvaava jakso oli kaikessa kamaluudessaan upea, prinsessa Alicen tarina oli kiehtova ja prinssi Charlesiin liittyvät juonikuviot olivat mielenkiintoisia. Jos oli Erin Doherty huippukiinnitys prinsessa Annen rooliin, sitä oli myös Charlesina nähtävä Josh O’Connor. Kauden suosikkijaksoni taisi olla Charlesiin keskittyvä Wales-jakso Tywysog Cymru.

Neloskaudella mukaan liittyy eräs Lady Diana Spencer, joten lähtökohtaisesti voisi olettaa, että Josh O’Connor ja prinssi Charles ovat tuolloin vieläkin isommassa roolissa.

Nyt kun antaisivat Olivia Colmanillekin kunnolla hommia.

PS. Kun The Crown on saatu alta pois, perjantaina julkaistaan toinen kovasti odottamani loppuvuoden sarjakausi; The Marvelous Mrs. Maiselin (Amazon Prime) kolmoskausi. Hurraa!