Kategoriat
Hassua Leffat Sarjat

Disney+-persoonallisuustesti

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: Turvasarjat ja nostalgia! Ja hyvä on, Disney+ on myös ihan pätevä.

Kuva: Disney+

Ei sillä, että mun tarvitsisi perustella tekemisiäni, mutta se oli tarjouksessa. Siis se Disney+, jonka mahdollisesti sorruin tilaamaan pari kuukautta takaperin. Minä olin kipeä ja kaikkea! Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Katsoa jotain niistä vanhoista, tylsistä suoratoistopalveluista, joista maksan kuukausimaksua? Camoon.

Disney plussassa on paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Mitä minä olen tehnyt? Noh, lähinnä katsonut kaikkea ei-lainkaan-uutta ja ei-lainkaan-jännittävää kamaa. Koska mun valinnat taitavat lopulta kertoa aika paljon minusta, mun Disney+-taipaleesta on muodostunut huvittava persoonallisuustesti. Persoonallisuustesti, josta en välttämättä saa kovin korkeita pisteitä.

Järjestyksessään mun katsomispolku Disney plussassa on mennyt näin:

1. Alias

Don’t judge me, aivan pätevä ensimmäinen valinta. Kuka kaipaa marveleita, pieniä merenneitoja ja muita siistejä uutuuksia, kun voit velloa teinivuosiesi nostalgiassa. Nollarit 4-ever! Tosin täytyy myöntää, että Alias on kestänyt aikaa hyyyyvin heikosti. Hei vaan, male gaze, ei ole ikävä. Ja vaikka sivuutettaisiin ongelmallisuudet, niin hyvä luoja, olin unohtanut kaiken sen Rambaldi-sälän. Aika on selkeesti kullannut muistot. (Sark ja Anna Espinosa, olette edelleen suosikkipahiksiani, Sydney ja Vaughn, olette oikeastaan melko tylsiä, miksi olen koskaan kuvitellut että olette greatest love story ever?!)

Analyysi: Ihminen, joka ei osaa päästää irti, vaikka jotkut asiat ovat irtipäästämisen arvoisia.

2. Abbott Elementary

Kyllä kiitos. Tiesin, että pitäisin Abbott Elementarysta. Se on aivan mun sarjoja; leppoisa, hyvin kirjoitettu fiksu komedia täynnä hauskoja, miellyttävältä vaikuttavia tyyppejä. On sellaiset Parks & Rec -vibat koko hommassa, mikä on tietysti pelkästään hyvä asia.

Analyysi: Ihminen, joka on vähän kateellinen Quinta Brunsonille.

(Gregory on suosikkini yksin näiden vuorosanojen vuoksi.) (Oikeasti suosikkini on Ava.)

3. Prinsessapäiväkirjat

Haluaisin, että mulla olisi joku hyvä syy siihen, että kolmas asia jota päädyin katsomaan oli Prinsessapäiväkirjat… ja siis mulla on, Anne Hathaway rocks ja hei taas, nollarit ja nostalgia. Okei, aikuisenahan tämä leffa on aivan pönttö — miksi hitossa Genovian itsenäisyyspäivän juhlat pidetään San Fransiscossa?  Ja miksi Lily on oikeastaan melko ankea ystävä? Ja mitä hiton vikaa Mian täydellisessä kiharatukassa oli? Oikeastaan koko leffan juoni on yhtä mitä hittoa. Ja silti tai juuri siksi: loistava elokuva.

Analyysi: Ihminen, joka ei aina ole valmis sitotumaan uusiin asioihin — koska mitä jos ne ovatkin huonoja? — joten valitsee tutut ja turvalliset. Joo olen se tyyppi, joka tilaa ravintolassa aina samaa ruokaa ja valitsee aina samoja irtsareita.

4. The Bear

Kahden jakson jälkeen mielipiteeni on tämä: apua miten stressaava sarja. Kaipaan hermolomaa pelkästä katsomisesta. Ja anteeksi, mutta miten hitossa tämä on voittanut palkintoja parhaasta komediasarjasta? Minua ei naurata, chef.

Analyysi: Ihminen, joka yrittää olla cool ja ajan hermolla ja katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja, vaikka oikeasti haluaisi katsoa New Girliä. Myös: Ayo Edebiri -fani koska miten cool tyyppi.

5. New Girl

Joo joo.

Analyysi: Ihminen, joka tarvitsee hyväksi havaittuja turvasarjoja, koska ei aina jaksa katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja.

6. Ikuisesti sinun

Ihan kohta katson jotain järkevää. Järkevällä tarkoitan jotain, jota en ole katsonut kolmeatuhatta kert… hei, 10 Things I Hate About You, fancy seeing you here! (En katsonut.)

Ikuisesti sinun on ikuisesti yksi suosikkielokuvistani. Edes tämä traumaattinen muisto ei ole pilannut leffaa mun silmissä: vuonna yksi ja kaksi meikällä oli se nauhoitettuna VHS:lle, ja joku meni nauhoittamaan sen päälle. Mikä pyhäinhäväistys.

Analyysi: Ikuisesti sinun on loistava elokuva, en halua kuulla siitä mitään pahaa!!! -ihminen.

7. folklore: the long pond studio sessions

Tietysti halusin tietää, miten Taylor selittää folkloren kolmiodraaman. Ja saada Taylorin analyysin mirrorballista.

Analyysi: Swiftie.

8. White Collar

Rakas Neal Caffreyni on ollut ajatuksissani, sillä olen odottanut milloin Matt Bomerin tähdittämä uusi minisarja Fellow Travelers saapuu Suomeen (alkaa 19.11. SkyShowtimessa… siis julkaisuhetkellä tänään*). Oli vain loogista, että kun törmäsin Disney plussassa White Collariin, katsoin yhden jakson. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, olen vakaasti sitä mieltä, että White Collar on A-luokan televisiosarja. Just hyvällä tavalla höttöinen rikossarja.

Analyysi: No en tiedä, mutta haluaisin että käymme kriittisen keskustelun siitä, miksi sarjan nimi on suomeksi Kovat kaulassa. Ymmärrän mistä se tulee, vihaan sitä.

*Katsoin ekan vartin Fellow Travelersia. Tiedän jo nyt, että on sitä kamaa, joka rikkoo sydämeni.

9. Tangled (Kaksin karkuteillä)

Kenties pohditte, katsoinko tämän 10-vuotiaan kummilapseni kanssa. Se olisi vallan hyvä perustelu, mutta mulla ei ole 10-vuotiasta kummilasta. Ja hitto vie, mulla pitäisi olla 10-vuotias kummilapsi, koska se olisi taatusti tehnyt hyvää mun Disney-prinsessa-sivistykselle. Tiana, Tähkäpää, Merida, Moana (en edes tiennyt, että tuotemerkkioikeussyiden vuoksi Moana on Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa Vaiana), Raya… kaikki 2000-luvun Disney-prinsessat… aivan tuntematonta aluetta mulle. En ole nähnyt yhtäkään näistä leffoista. Se on korjattava.

Aloitin Tangledista, sillä olen törmännyt Twitter-keskusteluihin siitä, keiden pitäisi esittää Tähkäpäätä ja Flynn Rideria (Eugenea? Sori olen Tangled-rookie, en tiedä kummalla nimellä häntä pitäisi kutsua) oletettavasti tulossa olevassa live action -versiossa. On tärkeää, että mulla on mielipide asiasta, ja mulla ei voinut olla mielipidettä ennen kuin olin nähnyt alkuperäisen animaatioversion.

….

Mielipiteeni? Eikö paljon faniääniä saanut Florence Pugh ole 27-vuotiaana liian vanha Tähkäpääksi? Siis jos live action -Tähkäpääkin on 18-vuotias. Jos ikä ei ole ongelma, ja Tähkäpään sopii olla vähän vanhempi, Florence kieltämättä olisi ainakin ulkonäöllisesti oikein hyvä valinta. Ja kyllä, hyvä Internet, voin olla teidän kanssanne samaa mieltä, Taylor Zakhar Perez olkoon Flynn Rider. Hän on niin kauniskin ja kaikkea.

Analyysi: Ihminen, jonka mielestä Disney-prinsessat kuuluvat yleissivistykseen.

10. ?!!

No siis minä olisin katsonut Happy Endingsin, mutta sitä ei ole Disney plussassa. Mitä hittoa?! Teen reklamaation. Happy Endings on ABC:n sarja, ja Disney omistaa ABC:n. En tajua. Selkeesti kuuluisi sinne Star-osastolle. Voinko allekirjoittaa jonkun vetoomuksen?

Analyysi: Ihminen, joka haluaisi katsoa Happy Endingsin.

PS. Listalla: Reservation Dogs, edes yksi Marvel-sarja (jotta voin sanoa että olen katsonut Marvel-sarjan), The Dropout, Only Murders in the Building, Encanto koska haluan tietää oikean kontekstin sille Bruno-renkutukselle (miksi emme puhu Brunosta???), It’s Always Sunny in Philadelphia koska en vain tajua miten sitä on tsiljoona tuotantokautta, kuuluisiko mun katsoa sitä?, ööö pitäisikö mun nyt yrittää katsoa Star Warsit??, jostain hiton syystä haluaisin katsoa Under the Banner of HeaveninRevengen vika jakso koska olen pohtinut miten se sarja päättyi, Up (never seen, syytän taas puuttuvaa 10-vuotiasta kummilastani), no ne loput 2000-luvun Disney-prinsessat, Hamilton-musikaali ja Ansa vanhemmille koska hei, kuka minä olen kieltämään nostalgiarypemisen itseltäni.

PPS. Oikeasti mun pitäisi perua mun tilaus, tarjoushinta päättyy kohta. M, voisit vaikka sijoittaa ne rahat tai jotain. Eikö järkevä ihminen tekisi niin?

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Viime aikoina katsottuja sarjoja (ja niitä, joita en katsonut loppuun)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: Sarjat. Ja sarjabloggaaminen.

Kuvat: Netflix, Apple TV+, Amazon Prime, SkyShowtime, HBO Max

Ja niin päättyivät käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakot, joten voin lopettaa jeesusteluni ja palauttaa Suosikkiasioita normaaliin päiväjärjestykseen. Eli kirjoittaa sarjoista ja leffoista. Tein siis heinäkuussa päätöksen olla kirjoittamatta sarjoista niin kauan kuin Hollywoodin pysäyttäneet SAG-AFTRA:n ja WGA:n lakot ovat käynnissä, koska… periaatteet? Solidaarisuus? En minä enää edes tiedä, se vaikutti hyvältä päätökseltä silloin? Heinäkuu sumensi järkeni? Ihan sama, meni jo. Ainakin annoin oman, täysin merkityksettömän panokseni taisteluun jättistudioita vastaan.

Sarjabloggaustaukoni aikana olen oppinut, että sarjabloggaus on oikein pätevä tapa pysyä kärryillä eri suoratoistopalveluiden sisällöistä. Yllättävää, tiedän. Heinäkuun lopulta tähän hetkeen olen ollut enemmän tai vähemmän pihalla siitä, mitä kuuluu katsoa ja milloin. Tai ainakin mun sarjojen katsominen on ollut huomattavasti vähemmän järjestäytynyttä kuin normaalisti. Siis: ”kappas, tällainen sarja alkoi nyt mistähän se kertoo” vs. ”tiesin että tämä sarja alkaa juuri tänä päivänä ja tiedän mistä se kertoo”.

Heinäkuun lopulta tähän hetkeen olen joka tapauksessa hyvin epäjärjestelmällisesti raapustanut muistiin ajatuksia niistä sarjoista ja leffoista, joita olen tämän järkevän tai ei-lainkaan-järkevän sarjabloggaustaukoni aikana katsonut. Meinasin painaa deleteä koko roskan kohdalla, koska mulla on pieni pakkomielle olla blogissani jollain tavalla ajankohtainen — ja kolme kuukautta vanhat ajatuskelat ovat kaikkea muuta — mutta… noh, liian monta merkkiä menisi hukkaan. Ja ne merkit pitävät sisällään ainakin kolme täysin kelvollista läppää, joten ei-ajankohtaisia ajatuskeloja it is!

Siis sarjoja, joita olen katsonut ja yrittänyt katsoa. Tai ollut katsomatta, vaikka olisi pitänyt. Ehkä.

Heartstopper / Netflix

The Summer I Turned Pretty / Amazon Prime

Niputettu yhteen, koska huolestuttavia uutisia: saattaa olla, että olen viimein tullut liian vanhaksi teinisarjoille. Hitto. Jos sovitaan, että tämä on joku kummallinen poikkeustapaus? Koska teinisarjat rocks ja ”liian vanha teinisarjoille” on konsepti, jota en todellisuudessa allekirjoita.

Niin tai näin, elokuussa katsoin / yritin katsoa Heartstopperin ja The Summer I Turned Prettyn kakkoskaudet huolestuttavan huonolla menestyksellä. Heartstopperin pääsin sentään (pienellä kelaustaktiikalla ups) loppuun. Sehän on loistava sarja — niin mieltä lämmittävä, että koko homma on yhtä lämmintä halausta. Haluan vain hyviä asioita kaikille sarjan nuorille ihmisille, mutta ne nuoret ihmiset ovat niin nuoria, että heidän nuoruutensa alleviivaa kuinka minä en olekaan enää niin nuori. Oli korostetun ”tämä sarja ei ole minua varten” -olo, kun katsoin sitä (olen silti iloinen, että se on olemassa).

(Vähän itkin Darcyn tarinalle. Darcy, you rock, todellakin haluan sinulle vain hyviä asioita!!) (Vähän itkin sille vikan jakson Charlie+Nick-kohtaukselle. Ei minua ole kivestä tehty!) (Vähän olin Team Ne Opettajat, koska he olivat sentään aikuisia ihmisiä 😀 ) (Elle ja Tori, paljon olen sitä mieltä, että olette edelleen huippuja!)

Ja sitten tapaus TSITP. En. Vain. Pystynyt. Katsomaan. Sitä. Loppuun. Luovutin kolmannen jakson jälkeen. Oliko kakkoskausi vähän trainwreck vai olenko vain liian vanha? Kummin vain; en voi sietää sitä kolmiodraamavenkoilua. Camoon, Belly, he ovat veljeksiä. Valitse yksi, hyvä luoja. Team Conrad, Team Jeremiah, ihan hiton sama. Tärkeämpi kysymys: kai se Bellyn BFF Taylor ja Steven jossain kohtaa päätyivät yhteen? Tai oikeastaan aika sama. Hekin ovat niin nuoria. Team Ne Äidit ja ystävyys! Team Se Rantatalo! Team Ne kolmetoistatuhatta Taylorin biisiä soundtrackilla!

Starstruck, kausi 3 / HBO Max

No siis… luonnollisesti pidän tästä sarjasta (etenkin ykköskaudesta), ja kolmoskausi oli ihan leppoisa päätös Jessien tarinalle. Vähän silti kyseenalaistan, oliko kausi tarpeellinen. Vallan hyvin olisi voinut loppua kakkoskauteen. Ehkä kolmonen toi  sarjaan realismia? Mutta tarvittiinko me sitä realismia? (Itse asiassa pidin tavasta, jolla sarja loppui — kaikesta huolimatta.)

Gen V / Amazon Prime

Naiivisti ajattelin, että tämä The Boys -spinari ei olisi ihan niin raju kuin itse The Boys. Ajattelin, että olisi ikään kuin laimennettu The Boys, leppoisa teiniversio. Juup, ajattelin väärin, ihan yhtä sekopäinen, outo ja väkivaltainen se on. Mutta; aivan kuten The Boysissa, myös Gen V:ssä on jotain ihmeellistä kiehtovuutta, jonka vuoksi pidän siitä, vaikka periaatteessa vihaan kaikkea väkivaltaista, veristä, ällöä ja outoa kamaa. Mut siis… miljoona sisältövaroitusta. Kakkoskausi jo vahvistettu, joten väkivaltaisuudet ja outoudet jatkukoon.

Poker Face / SkyShowtime

Annan pisteitä SkyShowtimen Poker Facelle, koska haluan rikossarjani nykyään leppoisaan komediakääreeseen kiedottuna. Ja siis Natasha Lyonne. Aina hyvä.

Sarjat, jotka jätin kesken

Good Omens, kausi 2 / Amazon Prime: Oikein hyvä sarja. Jumiuduin kakkoskauden kakkosjaksoon. Älkää kysykö miksi. En tiedä. Ehkä kesä ei ollut allekirjoittaneelle oikea aika katsoa fantasiaa? Tosin ei syksykään saanut minua palaamaan.

Who Is Erin Carter / Netflix: Yritin. Epäonnistuin. Mysteeri ei kiinnostanut, lähinnä olin vaan että ”hei, kivat Espanja-vibat ja kiva asunto, Erin Carter”. Tai kuka ikinä oletkaan. Ei selvinnyt sen yhden jakson aikana, jonka katsoin. Eikä sekään, miksi ystävämme Erin ei ollut opiskellut katalaania edes auttavasti.

The Righteous Gemstones, kausi 3 / HBO Max: MINÄ PIDÄN THE RIGHTEOUS GEMSTONESISTA! YKSI VIIME AIKOJEN HAUSKIMMISTA SARJOISTA. EN MINÄ TIEDÄ, MIKSI JUMAHDIN KOLMOSKAUDEN KOLMOSJAKSOON.

The Afterparty, kausi 2 / Apple TV+: Apple TV:n vika, mitä menivät julkaisemaan sarjan jakson viikkotahdilla. Unohdin koko homman ekojen jaksojen jälkeen. Ja ne olivat aivan päteviä jaksoja, mutta viikko on pitkä aika odottaa seuraavaa aivan pätevää jaksoa. Näköjään olen kehittynyt ihmisenä sen verran, että pystyn aloittaa murhamysteerin katsomisen ja lopettaa sen kesken tietämättä kuka on syyllinen.

Sarjat, joita en edes aloittanut koska… reasons?

Sex Education, kausi 4 / Netflix: Olen kuullut huhua, että päätöskausi on ollut vähän pettymys? Mutta siis pitäisihän tämä nyt katsoa loppuun asti. Camoon M, yritä edes.

Beckham / Netflix: Luin kaikki dokkarisarjan paljastukset lehtiartikkeleista ja päätin että se riittää? Ja mulla taitaa nykyään olla joku ongelma David Beckhamin kanssa, vaikka ennen pidin hänestä. Tai vähintään suhtauduin häneen neutraalisti. Sori Becks, tiedän että tämä on varmasti järkytys sinulle. Ehkä ne oli ne Qatar-kytkökset, jotka saivat minut anti-Becksiksi.

Kaikki se valo jota emme näe / Netflix: Ensinnäkin: pisteitä siitä, että tätä on neljä jaksoa. Aivan tarpeeksi, haluan kaikki sarjani minisarjoina koska mulla on tunnetusti kultakalan keskittymiskyky. Toiseksi: olen ilmeisesti päättänyt, ettei mun tarvitse tuhlata aikaani edes niihin neljään jaksoon, koska kriitikot ovat lytänneet sarjan. Onko se oikeasti niin huono? Ehkä luen vain sen kirjan uudestaan.

Lessons in Chemistry / Apple TV+: Sarjabloggaustaukoni aikana ehdin unohtaa, että maksan kuukausimaksua Apple TV+:sta. En siis muistanut aloittaa Bonnie Garmusin hittiromaaniin pohjautuvaa ja Brie Larsonin tähdittämää Lessons in Chemistryä. Minä jopa valmistauduin tähän sarjaan lainaamalla kirjan ja kaikkea. Ei nyt keskitytä siihen, että en sitten ehtinyt lukea sitä ennen kuin piti palauttaa se kirjastoon.

The Buccaneers / Apple TV+: Hei mikä tämä on?? Kiinnostaa, pukudraama modernilla twistillä on aina hyvä lähtökohta. Tämän siitä saa, kun lopettaa sarjabloggauksen, ei enää tiedä mistään mitään.

Frasier / SkyShowtime: Frasier palasi liki kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Olenko koskaan kertonut, kuinka paljon vihasin ja vihaan alkuperäistä Frasieria? Ai en? Nyt kerroin. Se on yksi niistä merkittävistä sarjoista, joiden suosiota en ole koskaan ymmärtänyt. Toki voi olla, että olin liian nuori arvostamaan sitä ekalla kierroksellaan. Mutta nyt olen 34-vuotias ja tiedän, että en edelleenkään pidä Kelsey Grammerista.

Wilderness / Amazon Prime: Jossain syyskuun kieppeillä meinasin aloittaa Primen uuden psykologisen trillerin. Lähinnä koska siinä on Jenna Coleman ja tunnuskappaleena Look What You Made Me Do (Taylor’s Version). Sitten tapahtui jotain ja päätin katsoa The Princess Briden. Oh well. As you wish, M.

One Piece / Netflix: Ei mitään käryä, mistä tämä kertoo. Ilmeisen suosittu?

PS. Leffat saivat oman postauksensa.

PPS. Koska mulla oli vähän vaikeuksia pitää periaatteistani kiinni loppuun saakka, lakon aikana tilasin muuan pikkustudio Disneyn muuan suoratoistopalvelun Disney plussaan. Mulla on siis myös Disney plus -asiaa! Saakoon sekin asia oman postauksensa. Spoileri: olen katsonut hyvin höpsöjä asioita.

PPPS. Hyvä WGA ja SAG-AFTRA, buu jättistudiot ja miljoonia tienaavat studiopomot, joiden ahneuden vuoksi lakot venyivät 148 ja 118 päivän mittaisiksi ja myllersivät suoraan tai epäsuoraan tuhansien ja tuhansien ihmisten elämän ja elinkeinon.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Oma elämä Sarjat

Lakko, blogitiedote ja epämääräisiä suosikkiasioita

Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.7.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: …… solidaarisuus?

Kuva: SAG-AFTRA

Olen käynyt keskusteluja itseni kanssa. Keskustelut liittyvät käynnissä oleviin SAG-AFTRAn (Screen Actors Guild – American Federation of Television and Radio Artists) ja WGA:n (Writers Guild of America) lakkoihin. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta koko Hollywood ja yhdysvaltalainen tv- ja elokuvateollisuus on pysähtynyt, kun näyttelijöiden ammattiliitto liittyi jo aiemmin käynnissä olleeseen käsikirjoittajien lakkoon.

(Lakon syyt voi tsekata vaikka tästä artikkelista. Ei, lakko ei liity siihen, että jo valmiiksi ökyrikkaat supertähtinäyttelijät saisivat vielä lisää rahaa.)

Mulla ei ole mitään harhaluuloja itsestäni tai tämän hupsun blogini vaikutuksesta yhtään mihinkään. Isossa kuvassa se on puolikas pisara kaikissa maailman valtamerissä. Mitä tekemistä jollain hiton suomalaisella Maisalla on ammattinsa ja elantonsa puolesta maailman toisella puolella taistelevien näyttelijöiden ja käsikirjoittajien kanssa, joku voisi kysyä.

Mutta! Olen yrittänyt sivistää itseäni ja ottaa asioista selvää, seurata, mitä sarjoista ja leffoista bloggaavat tyypit ja somevaikuttajat tekevät ja mitä ammattiliitot ohjeistavat. Ja: lakko-ohjeissaan SAG-AFTRA kehottaa pidättäytymään postaamasta studioiden tuotannoista ja promoamasta niiden sisältöjä — edes silloin, jos sen tekee fanin ominaisuudessa, ilman rahallista korvausta. Eli siis mitä minä tässä höttöisessä blogissani harrastan (mun tuskin tarvitsee alleviivata, etten ole koskaan saanut rahaa yhtään mistään, mitä olen täällä kirjoittanut).

Pidän höttöisestä blogistani ja tv-sarjoista kirjoittamisesta. Mutta… ottaen huomioon, että kirjoitan ensisijaisesti yhdysvaltalaisten jättistudioiden sarjoista, siis niistä, joista kirjoittamista* ja joiden promoamista on pyydetty välttämään niin kauan kuin lakko kestää, en pysty perustelemaan itselleni miksi voisin jatkaa kuukausittaisia sarjatärppipostauksia ja suosikkisarjoista intoilemista entiseen tapaan. Edelleen; mulla ei ole mitään harhaluuloja tämän blogin vaikutuksesta, haluan vain olla tässä hommassa oikealla puolella. Ja sillä puolella eivät ole studiopomot, jotka tienaavat miljoonia ja miljoonia samaan aikaan kun 87 prosenttia SAG-AFTRAn jäsenistä ei ole oikeutettu sairausvakuutukseen.

*Journalismi ja journalistit eivät kuulu lakon piiriin, ja olisin kai voinut luikerrella itseni toiseen lopputulokseen toimittaja-porsaanreiästä, mutta puolen sekunnin blogi-identiteettikriisin jälkeen olin että ”ketä minä yritän huijata, jos olisin täällä toimittaja en kirjoittaisi 75 prosenttia siitä hötöstä jota nyt kirjoitan”.

Toimittajana kiinnittäisin myös paljon enemmän huomiota juttujeni rakenteisiin, koska tää postaus ei nyt ehkä mennyt kärjellään seisovan kolmion mukaisesti. Olisi pitänyt aloittaa tärkeimmällä, eli selväsanaisella ilmoituksella: niin kauan kuin SAG-AFTRAn lakko on käynnissä ja liitto pyytää olemaan kirjoittamasta studioiden tuotannoista — uusista tai vanhoista — Suosikkiasioiden #suosikkisarjat ja #sarjatärpit ja kaikki muut lakon piirissä olevat sarja- ja leffa-aiheet ovat tauolla.

Suosikkiasioita ei kuitenkaan ole lakossa! Kiitos viiden vuoden takaiselle itselleni, että nimesin blogini Suosikkiasioiksi, en Maisan sarjablogiksi.

Ja kai mulla on muitakin suosikkiasioita kuin tv-sarjat? Ehkä? Onko?

Hetkinen….

Epämääräinen lista suosikkiasioita ja -tyyppejä, jotka eivät liity tv-sarjoihin:

  • Lidlin paistopiste.
  • Kotka. Kaupunki siis.
  • Meripäiväparaati.
  • The Arsenal.
  • Skandivaatemerkit.
  • Pellavalakanat.
  • Sabrina Brierin instavideot.
  • Meri ja sen tuoksu.
  • Pubivisat.
  • Marimekon Mini Pixie. (Hei Martsu, voisitteko lopettaa grathojen ja karlojen jatkuvan tykityksen ja ottaa Pixien takaisin tuotantoon, thank you very much. Jossain kivoissa väreissä ja silleen.)
  • Rumat asiat, joilla on tunnearvoa.
  • Nostalgia.
  • Taylor Swift.
  • champagne problems.
  • Junamatkustaminen.
  • Onnibussin dissaaminen.
  • Bukayo Saka.
  • Oranssi. Väri siis.
  • CandyTownin irtsarit.

Jep jep. Kyllä minä jotain keksin. #SAGAFTRAstrong

PS. Ainakaan toistaiseksi ammattiliitot eivät ole pyytäneet kuluttajia boikotoimaan suoratoistopalveluita tilausten perumisilla, joten studioiden sisältöjen kuluttaminen on aivan fine.

PPS. Ehkä tämä on mun hetki yrittää kirjoittaa suomalaisista tv-sarjoista?

PPPS. Vähän pyörittelen silmiäni sille, että julistan päätökseni näin suureellisesti. Mun henkilökohtaisissa blogisäännöissä sanotaan, että tee ja kirjoita älä perustele miksi teet ja kirjoitat. Mutta, no… kai vain koin tämän tarpeelliseksi. Ihan sama, meni jo.