Kategoriat
Sarjat Suosittelen

17 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2024 (osa 2: Netflix)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 14.1.2024 Lilyssä.

Suosikkiasia: Netflixin uutuussarjat 2024

Kuvat: Netflix

Uutuussarjalista 2024 Netflix-edition! HBO Maxin, Prime Videon, Apple TV+:n, Disney+:n ja SkyShowtimen uutuussarjat löytyvät ykkösosasta täältä.

(mikä / milloin jos julkaisupäivä tiedossa)

The Brothers Sun / 4.1.

Toimintaa, draamaa, komediaa ja Oscar-voittaja Michelle Yeoh.

Salaperäinen vihollinen ottaa kohteekseen taipeilaisen triadin jäsenen perheen, ja tämä lähtee Los Angelesiin suojelemaan itsepäistä äitiään ja huoletonta pikkuveljeään.

Poika nielaisee maailmankaikkeuden / 11.1.

Huonon tarinan aika! Viime eduskuntavaaleissa sain itseni äänestämään vasta viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä. Koska tietysti. Ja tietysti pienen lähikirjastoni äänestyspaikalla oli kello 17 järjetön viimeisen päivän jono. Kansalaisvelvollisuudet jne., joten jäin jonottamaan. Ajankuluksi nappasin hyllystä kirjan, Trent Daltonin Boy Swallows Universen. Ja nyt siitä samaisesta äänestysjonokirjastani on näemmä tehty minisarja! (Läpinäkyvyyden vuoksi kerrottakoon, etten koskaan lukenut kyseistä kirjaa enempää kuin mitä jonossa ehdin. Tämä olisi vähän parempi huono tarina, jos olisin oikeasti lukenut sen loppuun.)

Kasvavassa iässä oleva nuorukainen kohtaa karun todellisuuden ja perhettään uhkaavat vaarat 1980-luvun Brisbanen esikaupunkialueella, kertoo Netflix ja minä kerron teille, että presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys on 17.–23.1.2024. En suosittele jättämään äänestämistä viimeiselle päivälle, MAISA. Ellet halua jonottaa.

Six Nations: Full Contact / 24.1.

Rugby on minusta kiehtova laji, mutta en tiedä siitä juuri mitään. Netflix jatkaa onneksi sporttidokkareiden tehtailuaan, joten ehkä tämän jälkeen tiedän ainakin sen, mikä homma on Six Nations -turnaus.

Griselda / 25.1.

Sofía Vergara esittää kolumbialaista huumepomoa Griselda Blancoakokaiinin kummitätiä, tositapahtumiin perustuvassa rikosdraamassa.

NASCAR: Täyttä vahtia / 30.1.

Sanoinko jo jotain sporttidokkareiden tehtailusta? Jos minä olisin urheilulaji, olisin tuohtunut jos Netflix ei olisi tehnyt minusta dokumenttia. Nascar lienee toivovan, että saa samanlaisen boostin kuin F1 sai Drive to Survivesta.

Sinä päivänä (One Day) / 8.2.

David Nichollsin hittiromaanin pohjalta on tehty vuonna 2011 julkaistu Anne Hathawayn ja Jim Sturgessin tähdittämä leffa, ja nyt Emman ja Dexterin tarina nähdään minisarjana. Päärooleissa Ambika Mod ja The White Lotusin kakkoskaudelta tuttu Leo Woodall. Olen aikoinaan lukenut kirjan, ja mulla olisi siitä paljon sanottavaa, mutta kaikki sanottavani olisi massiivinen spoileri. Sanon siis vain tämän: olen yleensä huono muistamaan lukemaani, mutta muistan tasan tarkkaan, missä olin ja mitä ajattelin, kun luin erään kappaleen One Daystä.

Avatar: The Last Airbender / 22.2.

Samannimisen, vuosina 2005-2008 esitetyn animaatiosarjan live action -versio. Fantasiaseikkailun keskiössä on 12-vuotias Aang (Gordon Cormier), joka herää sadan vuoden jälkeen viimeisenä elossa olevana airbenderinä – ”Avatarina”, joka pystyy hallitsemaan kaikkia neljää elementtiä: vettä, maata, tulta ja ilmaa.

Supersex / 6.3.

Italialainen elämäkertadraama Rocco Siffredistä, kuuluisasta italialaisesta pornotähdestä. Meinasin jättää aiheensa vuoksi listalta, mutta sitten olin että ”älä ole tylsä kukkahattutäti, M!”

The Signal / 7.3.

Saksalainen scifisarja mystisesti katoavasta astronautista, jonka aviomies yrittää selvittää, mitä on tapahtunut.

3 Body Problem / 21.3.

Game of Thronesin luojien David Benioffin ja D. B. Weissin sekä Alexander Woon ilmeisen kunnianhimoinen (ja kallis) scifi-sarja pohjautuu Liu Cixinin trilogiaan.

1960-luvulla Kiinassa tehty kohtalokas päätös vaikuttaa ajan ja avaruuden halki tutkijajoukkoon nykyajassa pakottaen heidät kohtaamaan ihmiskunnan suurimman uhan.

The Gentlemen / 7.3.

Guy Ritchien luoma rikosdraama jatkaa Ritchien samannimisen, vuonna 2019 ilmestyneen elokuvan tarinaa. Leffassa pääosaa esitti Matthew McConaughey, nyt keskiössä on Theo James. Mukan myös mm. Kaya Scodelario  ja Joely Richarson.

Dead Boy Detectives / 25.4.

Neil Gaimanin ja Matt Wagnerin luomiin DC Comicsin hahmoihin pohjautuva Dead Boy Detectives sijoittuu samaan universumiin kuin Gaimanin The Sandman. Sarja seuraa yliluonnollisia rikoksia ratkovia, nuoria – ja kuolleita – Charles Rowlandia ja Edwin Painea, jotka kuoleman jälkeisen elämän sijaan valitsevat salapoliisin hommat.

Ripley / 4.4.

Ripley on ollut jo vuoden 2021 uutuussarjalistalla, mutta sarjan julkaisu on siirtynyt ja siirtynyt. Ja samalla on vaihtunut myös suoratoistopalvelu, alun perin sarja piti nähdä Netflixin sijaan Showtimella. Netflix on ilmoittanut, että Andrew Scottin tähdittämä psykologinen jännityssarja nähdään vihdoin ja viimein vuoden 2024 aikana. Perustuu Patricia Highsmithin Tom Ripley -kirjoihin eli siis samaan kamaan kuin Matt Damonin tähdittämä Lahjakas herra Ripley -leffa (1999).

Kaos / 29.8.

Musta komedia sekoilevista antiikin Kreikan jumalista – ja ihmisistä, jotka joutuvat mytologisten olentojen sekoilun keskelle. Jeff Goldblum on ZeusDavid Thewlis on HaadesDebi Mazar on Medusa ja sitä rataa. Vaikuttaa hauskalta sekoilulta.

Tomb Raider: The Legend of Lara Croft / 10.10.

Animaatiosarja videopelien kuningattaresta Lara Croftista. (En oikeasti tiedä, onko Lara Croft videopelien kuningatar, mutta jos minua pyydettäisiin nimeämään yksi naispuolinen videopelisankari – tai itse asiassa ihan vaan kuka tahansa videopelisankari – sanoisin Lara Croftin.) Laran ääninäyttelijänä sarjassa toimii Hayley Atwell.

House of Ninjas / 15.2.

Moderniin Japaniin sijoittuva draama Tawaran perheestä, viimeisestä ninjojen klaanista, joka on jättänyt ninjajuuret taakseen mutta joutuu nyt kohtaamaan ”Japanin historian suurimman kriisin”.

Black Doves / 5.12.

Keira Knightley! En voi olla ainoa milleniaali, jolla on hitonmoinen soft spot Keira Knightleylle. Atonement TUHOSI minut. Ylpeys ja ennakkoluulo ikuisesti! Ja katson aina ekan Pirates of the Caribbeanin, jos sattuu tulemaan telkkarista. Okei, asiaan: Black Doves on Keiran tähdittämä brittiläinen vakoojatrilleri. Sitä kuvaillaan näin: Helen (Knightley) aloittaa intohimoisen salasuhteen, joka saattaa vaarantaa hänen salaisen identiteettinsä kun hänen rakastajansa joutuu Lontoon alamaailman uhriksi”.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

39 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2024 (osa 1)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.1.2024 Lilyssä.

Suosikkiasia: uutuussarjat 2024!

Kuvat: Prime Video, SkyShowtime, Disney+, HBO Max, Apple TV+

Drumroll, please! Uutuussarjalista 2024 on täällä. Näköjään jo kuudetta kertaa, ensimmäinen uutuussarjalista ilmestyi vuonna 2019. Ei kai siinä, mitä sitä uusia juttuideoita keksimään, M.

Osa 1 keskittyy pääosin Prime Videon, HBO Maxin (muuttumassa 2024 aikana Maxiksi koska kukaan ei tietenkään yhdistä juuri sitä HBO-osaa aiemmasta nimestä laatusarjoihin), SkyShowtimen, Apple TV+:n ja Disney+:n englanninkielisiin uutuussarjoihin. Netflixin uutuussarjat ovat omana postauksenaan. Älkää kysykö miksi, en itsekään enää muista mikä logiikka mulla oli tämän lajittelun takana. Mutta koska olen aina tehnyt niin, tein niin nytkin. Kuka minä olen kyseenalaistamaan menneisyyden itseäni?

Disclaimer: julkaisupäivät tämän hetkisen tiedon mukaan. Viivästykset mahdollisia.

Let’s go!

(mikä / mistä / milloin alkaa jos julkaisupäivä tiedossa)

Class of ’09 / Disney+ / 3.1.

Trilleriminisarja, jossa seurataan luokallista FBI-agentteja kolmessa eri ajanjaksossa heidän painiskellessaan valtavien muutosten kanssa tekoälyn mullistaessa Yhdysvaltain rikosoikeusjärjestelmää.

The Curse / SkyShowtime / 5.1.

Tämä on sitä kamaa, jota haluaisin katsoa, mutta valitettavasti en ole tarpeeksi cool pitämään ”oudoista” sarjoista. Yritin joskus katsoa Nathan Fielderin aiempaa hittisarjaa The Rehearsalia, mutta en vain pystynyt enkä ymmärtänyt. Tämä on hieman huono myyntipuhe The Curselle, mutta hei, mun epäcoolius ei tee siitä huonoa. Jos olen oikein ymmärtänyt, The Curse on tosi hyvä – siinä on Emma Stone ja kaikkea!

The Cursen keskiössä ovat vastanaineet Whitney ja Asher Siegel, joilla on hankaluuksia saada näkemyksiään ympäristöystävällisestä asumisesta läpi pienessä Españolan yhteisössä New Mexicossa. Asiat mutkistuvat, kun omalaatuinen tosi-TV-tuottaja Dougie näkee heidän tarinassaan mahdollisuuksia. Sarjan edetessä pariskunta joutuu selvittelemään yhä hankalampia eettisiä ja moraalisia kysymyksiä samalla kun he yrittävät pitää suhdettaan yllä.

Mutta siis: cringe-varoitus!

Echo / Disney+ / 10.1.

Koska meillä on niin vähän Marvel-sarjoja! Echo on osa Marvelin Phase Fivea (termi, jonka olen sataprosenttisesti oppinut tämän blogin ansiosta); Hawkeyesta tuttu Maya Lopez eli Echo pakenee rikosimperiumia kotikaupunkiinsa, jossa hänen on kohdattava oma perheensä ja perintönsä”. Ja samalla hän taistelee pahiksia vastaan. Siis oletan. Eikö kaikissa Marvel-sarjoissa taistella pahiksia vastaan?

Criminal Record / Apple TV+ / 10.1.

Kenties hieman brittirikosta? Kokenut veteraanirikostutkija (Peter Capaldi) ja uransa alussa oleva ylikonstaapeli (Cush Jumbo) alkavat tutkia vanhaa murhamysteeriä mystisen puhelun jälkeen.

True Detective: Night Country / HBO Max / 15.1.

Uusi True Detective -kausi vie Alaskaan, jossa Jodie Fosterin ja Kali Reisin esittämät etsivät saavat ratkaistavakseen arktista tutkimuskeskusta pyörittäneiden kahdeksan miehen katoamismysteerin. (Kehitin pienen kriisin siitä, ettei tämä kai teknisesti ole uutuussarja, mutta jätin silti listalle. Ei tää nyt niin tarkkaa tiedettä ole, M.)

The Artful Dodger / Disney+ / 17.1.

Railakkaassa hengessä Charles Dickensin Oliver Twist -romaania jatkavassa tarinassa seurataan nyt aikuistuneen mestarivarkaan kaksoiselämää. Jack ”Artful Dodger” Dawkins on vaihtanut taskuvarkaan hommat kirurgin työhön vilkkaassa Port Victoryn siirtokunnassa 1850-luvun Australiassa.

Cristóbal Balenciaga / Disney+ / 19.1.

Draama Balenciagan perustajasta. Hmm? Eli kertomus Balenciagan muotitalosta ennen kuin se aiheutti minussa negatiivisia mielleyhtymiä?

Hazbin Hotel / Prime Video / 19.1.

Animaatiosarjassa helvetin prinsessa Charlie yrittää keksiä keinon helvetin liikakansoittumisen estämiseksi. Ratkaisu? Parantuneiden sielujen toivossa perustettu hotelli.

Masters of the Air / Apple TV+ / 26.1.

Ylistettyjen sota-aiheisten minisarjojen Band of Brothersin ja The Pacifin tuottaneet Steven SpielbergTom Hanks ja Gary Goetzman yhdistävät jälleen voimansa. Masters of the Air sijoittuu toiseen maailmansotaan ja kertoo Yhdysvaltojen ilmavoimien sotilaista. Sarjaa tähdittävät muun muassa kovassa nosteessa olevat Austin Butler ja Barry Keoghan. Perustuu Donald L. Millerin teokseen Masters of the Air: America’s Bomber Boys Who Fought the Air War Against Nazi German.

Expats / Prime Video / 26.1.

Janice Y. K. Leen The Expatriates -romaaniin pohjautuva draama Hongkongin ulkomaalaisten yhteisöstä, jonka rauha järkkyy, kun yksi tapaaminen käynnistää poikkeuksellisen tapahtumasarjan. Pääosassa vaatimattomasti Nicole Kidman.

Mr. and Mrs. Smith / Prime Video / 2.2.

Meinasin höpistä jotain Brangelinasta, mutta Donald Gloverin ja Maya Erskinen tähdittämän vakoojakomedian lähtökohta taitaa kuitenkin olla vähän eri kuin sen 19 vuotta vanhan (mitä??! fucking hell) leffan. Nämä herra ja rouva Smith ovat palkkamurhaajien sijaan agentteja, jotka joutuvat esittämään avioparia. Joo joo, sold!

The New Look / Apple TV+ / 14.2.

Disneyllä oli Balenciaga-elämäkertansa, Applella näköjään Christian Diorin New Look -malliston synnystä kertova draama, joka vie toisen maailmansodan jälkeisen Pariisin muotipiireihin.

Constellation / Apple TV+ / 21.2.

Noomi Rapacen tähdittämä psykologinen trilleri avaruudesta maahan palaavasta naisesta, jonka elämästä tuntuu kadonneen palasia.

The Regime / HBO Max / 4.3.

Kate Winslet.

Ei kai me muuta tarvita?

…..

Hyvä on: The Regime kertoo modernista eurooppalaisesta hallinnosta, joka alkaa murentua. Sarja seuraa tapahtumia palatsin seinien sisällä vuoden ajan. Odotan, että on Laatudraamaa hiton isolla ällällä. Edit. Enemmänkin poliittista satiiria kuin puhdasta DRAAMAA.

Manhunt / Apple TV+ / 15.3.

Tositapahtumiin pohjautuva minisarja Edwin Stantonista, Yhdysvaltojen sotaministeristä, joka aloitti vimmatun ajojahdin löytääkseen ystävänsä Abraham Lincolnin murhaajan John Wilkes Boothin. Pääroolissa Tobias Menzies.

Palm Royale / Apple TV+ / 20.3.

Vuoteen 1969 vievä komedia naisesta, joka yrittää kynsiä tiensä Palm Beachin eliittipiireihin. Nimekäs cast: Kristen Wiig, Laura DernCarol BurnettAllison JanneyLeslie Bibb, Ricky Martin ja Josh Lucas.

The Girls on the Bus / HBO Max / 14.3.

Draama neljästä naispuolisesta politiikan toimittajasta, jotka seuraavat presidenttiehdokkaita kampanjoinnin keskellä. Mukana tietysti skandaaleja. Ja ihmissuhdedraamaa. Toivon, että on enemmän Veep kuin West Wing. Ainakin sitä kuvaillaan ”komedialliseksi”, joten ehkä saan mitä haluan.

Fallout / Prime Video / 12.4.

Prime Video haluaa oman The Last of Usinsa: Fallout perustuu samannimiseen videopelisarjaan ja kertoo ydinsodan tuhoamasta maailmasta. 200 vuotta tuhon jälkeen ydinsuojassa kasvanut nuori nainen ja joukko muita selviytyjiä joutuvat jättämään bunkkerin taakseen ja astumaan maailmanlopun Los Angelesiin.

(Huutelisin että ei paljon kiinnosta, mutta TLOU opetti olemaan aliarvioimasta maailmanlopun videopelisarjoja.)

Apples Never Fall (Omena ei kauas putoa) / SkyShowtime / 23.4.

Liane Moriartyn samannimiseen romaaniin pohjautuva minisarja, jossa eläköityneen pariskunnan elämä mullistuu, kun vaimo katoaa selittämättömästi. Pääosissa Annette BeningSam NeillAlison BrieJake LacyConor Merrigan-Turner ja Essie Randles.

Disclaimer / Apple TV+ / 11.10.

Alfonso Cuarónin ohjaama psykologista jännitystä tarjoileva minisarja, jossa ”a famed television journalist discovers she is a prominent character in a novel that reveals a secret she has tried to keep hidden”. Pääosassa Cate Blanchett. Saisinko väitöskirjan elokuvatähtien asteittaisesta siirtymisestä sarjojen pariin? Oletan, että linkittyy suoratoistopalveluiden vakiintumiseen.

The Sympathizer / HBO Max / 15.4.

Viet Thanh Nguyenin Pulitzer-palkittuun romaaniin perustuva The Sympathizer on vakoojatrilleri ja monikulttuurinen satiiri, joka seuraa puoliksi ranskalaisen, puoliksi vietnamilaisen kommunistivakoojan kamppailua ja maanpakoa Vietnamin sodan viimeisinä päivinä.

Mary & George / SkyShowtime / 8.3.

Koska olen lukenut Red, White and Royal Bluen ja katsonut kirjaan pohjautuvan Prime Videon leffan, pidän tätä tärkeänä yksityiskohtana Mary & Georgesta puhuttaessa: Red, White and Royal Bluen leffaversiota tähdittää näyttelijä Nicholas Galitzine, jonka roolihahmo prinssi Henry kertoo kirjassa tarinan George Villiersistä, nuoresta miehestä, joka lumosi kuningas Jaakko I:n ja nousi samalla vaikutusvaltaiseen asemaan hovissa. Ja nyt samainen leffa-Henry esittää kirja-Henryn mainitsemaa George Villiersiä SkyShowtimella nähtävässä psykologisessa draamassa. Siinä ovat olleet casting-tähdet kohdallaan.

Koko homma kuulostaa oikein kiehtovalta: Mary & George on saanut inspiraationsa Mary Villiersin uskomattomasta tositarinasta, jossa hän muovasi kauniista ja karismaattisesta pojastaan Yrjöstä kuningas Jaakko I:n viettelijän ja myöhemmin kaikkivoipaisen rakastajan. Törkeän juonittelun avulla parivaljakko nousi vaatimattomista lähtökohdista rikkaimmiksi ja vaikutusvaltaisimmiksi henkilöiksi, joita Englannin hovi oli koskaan nähnyt, sekä kuninkaan luotettavimmiksi neuvonantajiksi.

Jos ei vielä vakuuta, niin kerrottakoon, että Mary Villiersin roolissa nähdään Oscar-voittaja Julianne Moore.

Rivals / Disney+ / 18.10.

Jilly Cooperin samannimiseen romaaniin perustuva draama vie keskelle 1980-luvun Englannin eliitin valtataisteluita ja skandaaleita. Pääosissa David Tennant ja Alex Hassell.

Ted / SkyShowtime / 22.2.

Anteeksi, mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitä Ted-elokuvaa. Siis sitä, missä on se puhuva nalle ja Mark Wahlberg. Ja koska multa ei kysytä, niin näköjään päivänvalon on näkemässä Ted-sarja. Ei kai siinä. Sarjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen leffaa. Tai leffoja. Näköjään niitä on kaksi. Ei kai siinä.

Renegade Nell / Disney+ / 29.3.

Murhasta lavastetusta Nell Jacksonista tulee kuuluisa ryöväri 1700-luvun Englannissa. Pääosassa Louisa Harland eli Derry Girlsin Orla, ja tiedättekö, minä en valitsisi yhtään tämän listan sarjaa, jos vaihtoehtoisesti saisin tyhjentää muististani Derry Girlsin ja katsoa sen uudestaan ensimmäistä kertaa. Derry Girls forever!! Täydellinen sarja. Löytyy Netflixistä.

The Franchise / HBO Max / 7.10.

Veepistä tutun Armando Iannuccin, mm. American Beautyn ja pari Bond-leffaa ohjanneen Sam Mendesin ja Jon Brownin luoma komediasarja supersankarielokuvan kuvausten sekasotkusta. Tähtinä Billy MagnussenJessica HynesHimesh Patel ja Aya Cash. Yes please, kuulostaa laadukkaalta ja hauskalta sekoilulta, mikä on aina suosikkiasiani.

Orphan Black: Echoes / AMC / ?

Orphan Black! En ihan muista, mitä kaikkea siinä tapahtui, mutta olin aivan messissä koko hommassa. Orphan Black: Echoes sijoittuu samaan universumiin kuin alkuperäinen sarja. Klooneilemassa Krysten Ritter.

Star Wars: The Acolyte / Disney+ / 4.6.

Kertoisinko taas jonkun huonon läpän siitä, kuinka olen nähnyt nolla Star Wars -elokuvaa? Taidan olla käyttänyt jo ne kaikki. Star Wars -universumin The Acolyte sijoittuu aikaan ennen alkuperäistä leffasarjaa, High Republic Eran loppuvaiheille. Mitä hittoa se sitten tarkoittaakaan.

Entinen padawan (tarkoittaa jedioppilasta, M) alkaa tutkia rikosten sarjaa yhdessä jedimestarinsa (esim. Yoda on jedimestari, M), mutta heidän kohtaamansa voimat (tärkeä juttu nuo voimat, M) ovat uhkaavampia kuin he olivat koskaan odottaneet. Päärooleissa Amandla Stenberg ja Squid Gamesta tuttu Lee Jung-jae.

Star Wars: Skeleton Crew / Disney+ / 4.12.

Lisää Star Wars -universumia! Hyvät Star Wars -fanit, ovatko nämä sarjat aivan toivottuja juttuja vai vaan turhaa sälää, koska mikään ei koskaan voi voittaa alkuperäisiä leffoja? Tämän pääosassa on Jude Law. Onko paha, että aina kun Jude Law tulee puheeksi ajattelen sitä miljoona vuotta sitten tapahtunutta skandaalia, jossa Jude petti silloista tyttöystäväänsä Sienna Milleriä lastensa hoitajan kanssa? Popkulttuuriviittaukseni ovat näköjään jumahtaneet nollareille. Eksyin aiheesta…. ööh, Skeleton Crew! Siisti nimi. Onkohan sarjassa luurankoja? Oikeasti mulle tulee nimestä mieleen se urheilulaji skeleton, mahakelkkailu siis. Eksyin taas aiheesta. Mutta Skeleton Crew nyt olisi loistava nimi mahakelkkajoukkueelle. Paitsi hetkinen, eihän se ole joukkuelaji…. nyt mun päässä on sitä kourua alas tuleva kelkka, jossa on päällekkäin kasassa ihmisiä. Mistä me puhuttiinkaan?

Shōgun / Disney+ / 27.2.

James Clavelin kuuluisaan romaaniin pohjautuva historiallinen draamasarja vie vuoden 1600 Japaniin, jossa on puhkeamassa ”vuosisadan määrittelevä sisällissota”. Romaani versioidaan sarjaksi nyt toista kertaa; ensimmäisen kerran Sekigaharan taistelun tapahtumia nähtiin sarjana vuonna 1980.

The Tattooist of Auschwitz / SkyShowtime / 7.6.

Parin vuoden takainen Heather Morrisin hittiromaani nähdään nyt sarjana. Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä tavanneiden Lali ja Gita Sokolovin tosielämän tarinasta inspiraatiota saaneen sarjan pääosissa nähdään Jonah Hauer-King ja Anna Próchniak. Kirjailija Heather Morrista sarjassa esittää Melanie Lynskey.

The Woman in the Wall / SkyShowtime / 19.2.

Ruth Wilsonin tähdittämä brittimysteeri naisesta, joka herätessään löytää talostaan ruumiin.

Sugar / Apple TV+ / 5.4.

Scifihtävä draama omien demoniensa kanssa painivasta losangelesilaisesta yksityisetsivästä. Pääosassa Colin Farrell. Colin Farrell? Cool.

The Penguin / HBO Max / 20.9.

Colin Farrellista puheen ollen; hänen esittämänsä Batman-pahis Penguin saa oman sarjansa. Tiesittekö, että Pingviinin oikea nimi on Oswald Chesterfield Cobblepot? Loistava nimi. Miksei tuo voinut olla suoraan hänen pahisnimensä?

Agatha All Along / Disney+ / 19.9.

*Tähän joku läppä siitä, kuinka jokainen Marvel-hahmo tarvitsee oman sarjansa*

Okei, on mulla muutakin sanottavaa kuin Marvelin Phase Five -läpät: Kathryn Hahnin esittämä Agatha Harkness on tuttu WandaVisionista, ja nyt hahmo saa oman spin offinsa. Kathryn Hahnin lisäksi sarjassa nähdään muun muassa Aubrey PlazaHeartstopperin Joe LockeSasheer Zamata ja Patti LuPone.

Black Cake / Disney+ / katsottavissa

Charmaine Wilkersonin romaaniin pohjautuva sarja yhdistää perhedraaman menneisyyden murhamysteeriin: häistään pakenevan morsiamen epäillään murhanneen sulhasen ja hukuttautuneen Karibianmereen. 50 vuotta myöhemmin Kaliforniassa syöpään menehtynyt nainen jättää lapsilleen perinnöksi paenneeseen morsiameen ja omaan menneisyyteensä linkittyvän mysteerin.

X-Men ‘97 / Disney+ / 20.3.

Marvelin animaatiosarja jatkaa alkuperäisen, vuosina 1992–97 esitetyn X-Men-animaatiosarjan tarinaa.

Dark Matter / Apple TV+ / 8.5.

Joel Edgertonin ja Jennifer Connellyn tähdittämä scifi-sarja, jossa mies jumittuu vaihtoehtoiseen versioon elämästään ja joutuu taistelemaan päästäkseen takaisin ja estääkseen vaihtoehtoista itseään vahingoittamasta perhettään.

Shardlake / Disney+ / 1.5.

C. J. Sansomin kirjasarjaan pohjautuva brittidraama vie Henry VIII:n hallitsijakaudelle, jossa Matthew Shardlake lähetetään syrjäiseen Scarnsean kaupunkiin tutkimaan murhaa. Eli murhamysteeri 1500-luvun Englannissa. Voi se toimia?

PS. Hyvää uutta vuotta! Olkoon se hyvä.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

14 sarjatärppiä heinäkuuhun 2023

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.7.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat.

Kuvat: Apple TV+, Amazon Prime, Netflix, HBO Max

Heinäkuu, tunnetusti loistelias sarjakuukausi.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

Fatal Seduction / Netflix / 7.7.

Eteläafrikkalaisessa trillerissä ”naimisissa oleva naisprofessori tempautuu kiihkeään suhteeseen nuoremman miehen kanssa. Syrjähyppy aiheuttaa traagisia käänteitä ja paljastaa läheisten petollisuuden”.

Dun dun dun. Ja suoratoistopalveluille aina pisteitä sarjakatalogiensa kansainvälistämisestä, joskin on vähintä mitä suoratoistojättiläisiltä voi odottaa.

Last Call: When a Serial Killer Stalked Queer New York / HBO Max / 10.7.

Elon Greenin samanimiseen teokseen pohjautuva true crime -dokkari 1990-luvun murhasarjasta, jossa uhreina olivat homomiehet. Ei tietystikään millään tavalla kiva aihe, mutta Last Call -kirjan on kerrottu keskittyvän uhreihin, ei murhaajaan, ja dokkarissa keskiöön nostetaan uhrien lisäksi se, miten aktivistit ja HBTQIAyhteisön jäsenet taistelivat saadakseen uhreille oikeutta. Sopii siis olettaa, että tätä ei millään tavalla kivaa aihetta käsitellään kunnioittavasti ja oikeat ihmiset esille tuoden.

The Secrets of Hillsong / Disney+ / 12.7.

Vastahan minä kirjoitin tästä viime kuukauden tärpeissä, ajattelin, mutta tää onkin eri Hillsong-dokkari, nyt FX:n tuottama ja Disney plussalla näkyvä sellainen. Verrattuna kesäkuun HBO Maxiin ja Discoveryyn. Ei kai siinä, onhan tuossa skandaalikirkossa perattavaa. FX sai omaan dokkariinsa myös skandaalin keskiössä olleen entisen julkkispastorin Carl Lentzin, joten pisteet heille.

(Yritin katsoa HBO Maxin Hillsong-dokkaria, mutta luovutin viiden minuutin jälkeen koska vaikutti huonolta. Ehkä pitäisi antaa uusi mahdollisuus.)

Survival Of The Thickest / Netflix / 13.7.

Julkinen vetoomus: voisiko Netflix lopettaa englanninkielisten sarjojensa ja leffojensa nimien suomentamisen? Survival Of The Thickest: toimii, mainio nimi, kiva sanaleikki ja kaikkea. Plus on sarjan luoneen ja sitä tähdittävän koomikko Michelle Buteaun muistelmateoksen — johon sarja löyhästi pohjautuu — nimi. Isosti elossa, kuten Netflix on tämän kääntänyt: camoon.

”Sotkuisen eron läpikäynyt Mavis Beaumont tarttuu tilaisuuteen ja aloittaa rakkauden ja onnen etsimisen puhtaalta pöydältä – aivan omilla ehdoillaan”.

Full Circle / HBO Max / 13.7.

Steven Soderberghin ohjaamassa minisarjassa ”seurataan pieleen menneen sieppauksen tutkintaa, jonka edetessä useiden hahmojen ja kulttuurien ympärille kietoutuvat salaisuudet alkavat paljastua”.

Juonen perusteella olin, että ei kiitos, mutta trailerin katsottuani muutin mieleni; vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvältä. Ankealta, tietysti, mutta hyvältä. Ja siis…. kaiffarini Timothy Olyphant.

Jatkuvat sarjat

Miracle Workers, kausi 4 / HBO Max / 11.7.

Note to self: kun seuraavaksi kaipaat hassua komediasarjaa, testaa Miracle Workers. Se vaikuttaa sopivan höpsöltä ja leppoiselta. Enkeleitä ja taivashommia sillai hauskasti. Aina hyvä.

The Afterparty, kausi 2 / Apple TV+ / 12.7.

The Afterpartyn ykköskausi oli mainio; korkean nauru- ja kissanpentuindeksin murhamysteeri tyypeille, jotka eivät jaksa ankeita ja ahdistavia murhamysteereitä (minä olen tyypit).

Kakkoskaudella on uusi murhamysteeri, ykköskauden näyttelijöistä mukana ovat Zoë ChaoSam Richardson ja Tiffany Haddish.

The Summer I Turned Pretty, kausi 2 / Amazon Prime / 14.7.

Valitettavasti en ole lukenut sarjan pohjalla olevaa Jenny Hanin ya-trilogiaa, joten en ole oikeutettu vahvoihin mielipiteisiin. Mutta tuntuu, että Team Conrad on oikea vastaus? Joo, lukitsen sen.

(Melodramaattiset teinisarjat rocks.)

Foundation, kausi 2 / Apple TV+ / 14.7.

Oletan, että tämä sarja ei edelleenkään tarjoa meikkivinkkejä? Okei ei, on edelleen Isaac Asimovin Säätiö-klassikkokirjoihin pohjautuva ison budjetin scifi-satu. Selkee. Hei, miksi minä en tiennyt, että Laura Birnillä on sarjassa ilmeisen iso rooli? Tai ehkä tiesin, mutta olin unohtanut. Niin tai näin, siistiä. Ehkä voisin Lauran vuoksi yrittää katsoa tätä. Tai Lee Pacen loisteliaiden kulmakarvojen.

What We Do in the Shadows, kausi 5 / HBO Max / 18.7.

Olen vähän pettynyt itseeni, etten ole päässyt tämän ilmeisen loisteliaan vampyyrikomedian kyytiin. Olen yrittänyt, mutta jäänyt jonnekin ekan kauden puolivälin tietämille. Ehkä siinä oli liikaa verta, mikä nollasi sen komedia-aspektin? En tiedä.

Sweet Magnolias, kausi 3 / Netflix / 20.7.

Hetkinen. Miksen minä ole katsonut tätä? Eikö tämä ole leppoisaa ja romanttista höttöä? Aivan mun kamaa.

Futurama, kausi 11 / Disney+ / 24.7.

Hurraa nollarit! Futurama on niitä sarjoja, joita tasan olen katsonut lapsena, mutta en ilmeisesti kovinkaan tarkkaavaisesti, koska en muista mitään konkreettista, vain ne hahmot — suurin piirtein.

Futuraman kymppikauden vikat jaksot julkaistiin 2013, joten se palaa nyt lyhyen kymmenen vuoden tauon jälkeen alkuperäiset ääninäyttelijät mukanaan. Vuonna 2013 päättynyt sarja, jolle minä toivon comebackia? Happy Endings, ikuisesti.

The Witcher, kausi 3 osa 2 / Netflix / 27.7.

Lopettaakohan jengi tämän katsomisen, kun Henry Cavill vaihtuu Liam Hemsworthiin?

Good Omens, kausi 2 / Amazon Prime / 28.7.

Fantasiasarjojen katsominen menee mun kohdalla usein samalla kaavalla: ensin en tajua mitään, sitten pyörittelen silmiäni, sitten olen että ”okei ehkä tää onkin ihan jees”, sitten käyn itseni kanssa kriittisen keskustelun siitä, miksi koen tarvetta pyöritellä silmiäni fantasiasarjoille, sitten yritän kovempaa ja olen että ”joo, kyllä tää on ihan jees”. Sarjan hyvyydestä ja koukuttavuudesta riippuen saatan olla hetken tai pari hetkeä tosi inessä ja googlettaa kaiken mahdollisen. Ja lopuksi vannon katsovani enemmän fantasiasarjoja, paitsi en kuitenkaan katso — pelkästään ne isot ja hypetetyt, jotka nousevat Netflixin top kymppiin.

Mutta hei, kaikesta huolimatta tiedän, että Good Omens -romaani on Neil Gaimania (ja Terry Pratchettia), tiedän että Neil Gaiman on tässä genressä tärkeä heppu ja että hänen töistään on muokattu tukku sarjoja. Kuten tämä Amazon Primen fantasiakomedia maailmanlopusta ja enkelin ja demonin huvittavasta ystävyydestä.

Ja siis katsoin Good Omensin ekan kauden silloin kun se miljoona vuotta sitten (2019) ilmestyi. Vähän pyörittelin silmiäni, sitten olin että ”on tää ihan jees”. Vähän enemmän olin että ”hei David Tennant, edelleen pidän sinua hyvin karismaattisena näyttelijänä — minähän hyvä luoja katson hassua fantasiasarjaa sinun vuoksesi”.

PS. Koko rom com -sydämeni pohjasta odotan tätä höttöistä höttöleffaa — joka ei valitettavasti tule heinäkuussa vaan vasta 11.8.

PPS. En saanut julkaistua tätä postausta aikaisemmin, joten käytän perinteisen Taylor-gifini nyt. Koska all the (nostalgia) feels #longlive:

LUE MYÖS: