Kategoriat
Musiikki Suosittelen Tyypit

Aina Taylor Swiftin puolella

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.11.2021 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Taylor Swift

Kuva: Beth Garrabrant / Taylor Swift

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Taylor Swift herättää ihmisissä niin paljon vihaa. Minä olen aina nähnyt vain superlahjakkaan musiikintekijän ja ystävälliseltä ja sympaattiselta vaikuttavan tyypin. Silti sitä on vuosien varrella saanut lukea ilkeitä otsikoita ja ala-arvoisia somekommentteja siitä, kuinka Taylor Swift on feikki ja tyrkky ja lahjaton ja huono laulaja ja käärme ja milloin mitäkin ikävää.

Ihan sama onko Taylor Swiftin fanittaminen coolia ja kuinka ikäviä otsikoita olen hänestä lukenut, minä olen aina ollut hänen puolellaan.

En voi väittää olevani mikään superintohimoinen superfani, mutta olen minä sen verran fani ja perillä asioista, että tiedän esimerkiksi kuinka läheinen ja vastavuoroinen suhde Taylorilla on faneihinsa. Silloin tällöin mediaan tippuu tietoja siitä, miten hän on maksanut faninsa syöpähoidot tai laulanut fanin häissä. Vihaajat ovat tietysti vakaasti sitä mieltä, että tämä kaikki on vain Taylorin epäaitoa julkisuuspeliä, mutta minä en usko siihen. Taylor Swift on ollut julkisuudessa 16-vuotiaasta, puolet elämästään. Ei kukaan voi feikata niin pitkään. Miksi on niin vaikeaa uskoa, että joku on vain hyvä ihminen, joka arvostaa fanejaan?

Osa Taylor-vihasta selittyy varmasti sillä, että hän on nainen. Eikä vain nainen, vaan menestyvä nainen. Nainen, joka kirjoittaa omat kappaleensa. Nainen, joka rikkoo ennätyksiä. Nainen, joka voittaa palkintoja. Mitä muuta se on kuin naisvihaa, kun Taylor Swiftistä tehtiin mediassa epätoivoinen miestenkaataja, kun hän kehtasi parikymppisenä deittailla enempää kuin yhtä miestä?  Ja vahva epäilys, ettei eräs räppäri olisi koskaan rynnännyt VMA-gaalan lavalle keskeyttämään 19-vuotiaan Taylor Swiftin kiitospuhetta, jos Taylor Swift olisi ollut mies. Varsin surullisenkuuluisa esimerkki siitä, että on ihmisiä joiden mielestä Taylor ei ansaitse menestystään. Fuck that.

They’d say I hustled
Put in the work
They wouldn’t shake their heads and question how much of this I deserve
What I was wearing
If I was rude
Could all be separated from my good ideas and power moves?

Minä olen samanikäinen kuin Taylor, vuoden 1989 lapsia. Ehkä siksi mulla on ollut erityinen suhde häneen ja hänen musiikkiinsa. Olen kasvanut yhtä aikaa hänen kanssaan, teinistä aikuiseksi. Yksi mun ikuisista suosikkikappaleista on Taylorin Change. Ei siksi, että se olisi mikään musiikkihistorian loisteliain tuotos vaan siksi, että muistan kuunnelleeni sitä aikuisuuden kynnyksellä olevana nuorena tyyppinä. Rakastan kappaleen sanoja ”they might be bigger, but we´re faster and never scared”. 

Aikuisena olen hurrannut aina, kun Taylor on jostain kaivanut voimaa vastata vihaajilleen ja epäilijöillään ja häntä kohtaan väärin käyttäytyneille – oli kyseessä sitten lyriikat tai oikeustaistelut. Kaikkien kohujen keskellä olen ollut aina Team Taylor. Kun Reputation julkaistiin, hurrasin taas. Ja kun Taylor ilmoitti äänittävänsä uudestaan vanhat levynsä jotta saa oikeuden omiin kappaleihinsa ja omaan musiikkiinsa, hurrasin kovempaa.

Perjantaina 12. marraskuuta Taylor julkaisi omissa nimissään neljännen studioalbuminsa Redin, joka julkaistiin alunperin vuonna 2012. Ja minä hurraan taas vähän lisää. Mikään ei ole hienompaa kuin potkittu nainen, joka on löytänyt voimansa.

Red on aina sisältänyt mun ja monen muun mielestä Taylorin parhaan kappaleen, All Too Wellin. Red (Taylor’s Version) sisältää myös paljon odotetun 10-minuuttisen All Too Well -version. Ja on muuten hieno! (Olen senkin verran Taylor Swift -fani, että tiedän kenestä kappale kertoo.) Muutaman arkistojen aarteen lisäksi Taylor’s Versioniin on mahdutettu uutena kappaleena myös sydäntäsärkevä Ronan. Kehottaisin kaikkia vihaajia tutustumaan kappaleen tarinaan, mutta epäilen ettei Taylor enää jaksa välittää vihaajistaan. Joten en jaksa minäkään.

 The haters gonna hate, hate, hate, hate, hate jne.

TAYLOR SWIFT FOREVER!

PS. Suositus myös Netflixin Taylor-dokkarille Miss Americana.

PPS. Perjantaisuunnitelmani:

LUE MYÖS:

Kategoriat
Dokumentit Musiikki Tyypit

Oodi Pinkille (ja tsemppibiiseille)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.6.2021 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Pink

Kuva: Amazon Video / Pink: All I Know So Far

Miksi olen joskus lakannut kiinnittämästä huomiota Pinkiin? Tai siis P!nkiin, muusikkoon, oikealta nimeltään Alecia Moore. Pink rocks!

Katsoin tovi sitten Amazon Primestä löytyvän Pink-dokkarin All I Know So Far (ohjaaja Michael Gracey). Suositus sille, oikein mainio. On aina mielenkiintoista päästä kurkistamaan supertähtien pään sisään ja tavalliseen arkeen. Tai tavalliseen ja tavalliseen, dokkari oli kuvattu Pinkin vuoden 2019 Beautiful Trauma -maailmankiertueen aikana (ihmismassoja täpötäysillä stadioneilla!). Dokkarin kantavana teemana on Pinkin tasapainottelu uran ja äitiyden kanssa; hänen aviomiehensä Carey Hart ja lapset Willow ja Jameson olivat kiertueella mukana.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että Willow ja Jameson ovat supersuloisia tyyppejä! Ja että Pink ja Carey vaikuttavat huipuilta vanhemmilta – ei välttämättä kaikein helpoin homma kasvattaa kohteliaita ja fiksuja lapsia kiertuebusseissa ja hotellihuoneissa ympäri maailmaa. Mutta ainakin dokkarin perusteella perheen kiertuearki pelitti hyvin. Ja vaikka tämän pitäisi olla jo näin 2020-luvulla ihan normihomma, niin oli myös kiva nähdä ja kuulla kuinka Carey Hart oli jättänyt oman uransa taka-alalle (on ex-motocrosskuski) ja tuki vaimonsa uraa täysillä.

Perheihastelun jälkeen palaan kysymykseeni: miksi olen lakannut kiinnittämästä huomiota Pinkiin?? Täydellinen esikuva, joka on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran olemalla just sellainen kuin on. Äärihienoa. Muistan pieniä välähdyksiä Pinkin vuoden 2000 julkaistusta debyyttialbumista Can’t Take Me Home. Oli vielä sitä pinkkitukkaista R&B-Pinkiä, ja 11-vuotias esiteiniminä on todellakin kuunnellut You Make Me Sickiä ja There You Go’ta.

Vielä paremmin muistan kakkosalbumi MissundaztoodinJust like a PillGet the Party StartedFamily PortraitDon’t Let Me Get Me… loistavia kappaleita! Tämä nyt saattaa olla tällaista 30-vuotiaan itsereflektointia ja nostalgista lätinää, mutta näin aikuisiällä olen kiitollinen että omina teinivuosina mulla oli Pinkin kaltainen esikuva – muistan, että esimerkiksi Don’t Let Me Get Me oli mulle tärkeä ja merkityksellinen kappale. Vaikka siinä lauletaankin, että I wanna be somebody else, Pink ei koskaan ollut mitään muuta kuin Pink. Se oli inspiroivaa ja tärkeää nähdä.

Mun päähän on hyvin vahvasti porautunut tämä säkeistö:

LA told me, ”You’ll be a pop star,
All you have to change is everything you are.”
Tired of being compared to damn Britney Spears
She’s so pretty, that just ain’t me

Ja ikuisesti koko tämä musiikkivideo:

Kun nyt tälle memory lanelle lähdettiin, niin vielä yksi Pink-muisto: rakastin Funhouse-levyä. Se on julkaistu 2008, samana vuonna kun minä kirjoitin ylioppilaaksi. Mulla oli se CD:llä ja kuuntelin sitä läpi välivuoteni autolla ajaessani. Kuuluu teini-iän ja varhaisaikuisuuden välimaaston soundtrackiini. ”This used to be a funhouse, but now it’s full of evil clowns…” 

… ja itse asiassa rakastan myös I’m Not Dead –levyä. Tai ainakin sen kappaletta U + Ur Hand, joka on täydellisen feministinen jätä minut rauhaan -kappale. Plus Who Knew on ikuisesti sydäntäsärkevä. Senkin musiikkivideo on porautunut aivoihini.

Jotenkin olen vuosien varrella menettänyt yhteyteni Pinkiin, mutta nyt olen parin päivän ajan hengaillut nostalgisessa Pink-YouTube-kuopassa. Ja kuunnellut myös hänen uudempia kappaleitaan. Tai siis kyllähän 2010-luvultakin on paljon mulle tuttuja hittejä, en nyt niin täydellisesti ole Pinkiä unohtanut. On pitänyt elää aika kiven alla jos on välttynyt kuulemasta vaikkapa Just Give Me a Reasonia tai Fuckin’ Perfectiä.

Pink-kuoppaan on kuulunut myös haastattelupätkien katsomista, ja niiden perusteella voin antaa Pinkille kaikkein tärkeimmät julkkispisteet: hän vaikuttaa hyvältä tyypiltä ja ystävälliseltä ihmiseltä. Ja kuten jo sanottu, mainiolta äidiltä.

Ikuisena tsemppibiisien puolestapuhujana sanottakoon myös, että Pink loistaa silläkin saralla: Raise Your Glass, Get the Party Started, So What, Just Like Fire, Try, Fuckin’ Perfect, Wild Heart Can’t Be Broken… 

Ja viimeisenä dokkarin nimikkokappale (vai toisin päin?) All I Know So Far. Damn, loistava tsemppibiisi! Luin, että Pink kirjoitti sen tyttärelleen.

You throw your head back, and you spit in the wind
Let the walls crack, ’cause it lets the light in
Let ’em drag you through hell
They can’t tell you to change who you are
That’s all I know so far
And when the storm’s out, you run in the rain
Put your sword down, dive right into the pain
Stay unfiltered and loud, you’ll be proud of that skin full of scars
That’s all I know so far

= PINK ROCKS!

PS. Pink kuuluu kyllä keikkabucketlistille. Kaikki nuo nostalgiset hitit yhdistettynä niihin show-juttuihin ja akrobatiameininkeihin, joista Pink on tunnettu. On varmaan superhieno keikkakokemus.

PPS. Onnistuin jo rikkomaan yhden parvekekukan. En siis tappamaan, rikkomaan. Oh well.

Kategoriat
Musiikki Sarjat Tyypit

Viime aikojen suosikkiasioita (eli suosikkityyppejä ja hittisarja, josta en tajua mitään)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 30.4.2021 Lilyssä.

Suosikkityypit: Ben, Taylor ja Bowen. Ja ilmeisesti Alina.

Kuva: Netflix

Hei, hyvää melkein-toukokuuta! On jälleen se aika, kun saan käyttää jokavuotisen ikkunanpesujurputukseni. Mutta ehkä säästän sitä vielä.

Sen sijaan voin puhua parvekkeestani. Tänä keväänä/alkukesänä mulla on äärimmäisen merkittävä tavoite: saada parvekekukkia. Viime kesänä sain ostettua multaa. Nyt olen saanut jo ostettua ne kukkalaatikot. Okei hyvä on, sisareni mahdollisesti osti ne, koska tuntee minut. Mutta ei tartuta pikkuasioihin. Nyt ne ovat  jo paikallaan. Siis ne kukkalaatikot. Mulla on… sanoisinko noin 35 prosentin luotto siihen, että niissä tulee olemaan tulevana kesänä kukkia. Kesä 2020 multa, kesä 2021 kukkalaatikot, kesä 2022 kukat?? Kuulostaa minulta.

Jäämme odottamaan miten kukkaprojekti jatkuu. Tai ei jatku. Anyways, viime aikojen suosikkiasioita! ↓↓

Ted Lasso season 2

En lopeta Ted Lasso -gospelin julistamista. Huippu sarja! Joten suosikkiasia ja hyvä sarjauutinen: Ted Lasson kakkoskausi tulee Apple plussaan 23. heinäkuuta. En oikeasti odota mitään muuta sarjaa niin paljon.

Ben Platt

Olen kuunnellut Ben Plattin levyä Sing to Me Instead. Just hyvä sellaisiin haluan velloa tunteissa -hetkiin. En tajua, miksei Ben Platt ole vieläkin suositumpi. Niin kuin kansainvälisesti. Ihan samaa kaliiperiä kuin vaikka Ed Sheeran.

Siis vaikka tämä Sing to Me Insteadin hitti Grow As We Go:

(Ja Beniin liittyen, ikuisesti suosikkiasia: Dear Evan Hansenin soundtrack.)

TAYLOR’S VERSION!

Suosikkiasia ja suosikkityyppi. Olen aina ollut Taylor Swiftin puolella. On ollut ankeaa seurata kuinka häntä on vuosien varrella yritetty kaataa milloin mistäkin syystä. Minä olen nähnyt aina vain lahjakkaan artistin ja esimerkillisen esikuvan. En tajua miksi hän on niin punainen vaate joillekin. Koska olen aina Taylorin puolella, ehdoton suosikkiasia on se, että hän levyttää uudet versiot aiemmista levyistään saadakseen musiikkinsa omiin nimiinsä. Kunnioitettava fuck you moneen suuntaan.

Ja onhan se siistiä, kun nyt kolmekymppinen ja kaikkien myllerrysten ja draamojen jälkeen onnelliselta vaikuttava Taylor laulaa kappaleita joita on kirjoittanut teininä. Niihin tulee ihan uusi taso.

Henkilökohtaisesti merkittävin ensimmäisen Taylor’s Versionin eli Fearlessin kappaleista on Change, se kuului teininä mun suosikkitsemppibiiseihin.

”Everyone Just Knows He’s an Absolute Monster”

Ei millään tavalla suosikkityyppi, mutta ehdottomasti suosikkiasia: kun ikävät ihmiset kaadetaan valtaistuimiltaan. Kuten Harvey Weinsteinin kohdalla, myös tuottaja Scott Rudinin epäasiallinen käytös on ilmeisesti ollut Hollywoodin avoimia salaisuuksia. Huhtikuun alussa Hollywood Reporter julkaisi vaikuttavan paljastusjuttunsa (”Everyone Just Knows He’s an Absolute Monster”: Scott Rudin’s Ex-Staffers Speak Out on Abusive Behavior) ja perään Vulture/New York Mag julkaisi oman artikkelinsa, jossa oltiin niinikään haastateltu Rudinin ex-assistentteja. Hullua, että tuollaiset valta-asemassa olevat miehet ovat saaneet vuosikausia käyttäytyä järkyttävällä tavalla muita ihmisiä kohtaan.

Rudin ei ole mikään pikkutekijä. Elokuva- ja teatterituottajan CV:stä löytyy esimerkiksi sellaisia leffoja kuin CluelessThe Addams FamilyNo Country for Old MenZoolanderLady BirdThe Social Network ja The Truman Show sekä kasa Broadway-tuotantoja, esimerkiksi The Book of Mormon.

Good riddance.

Bowen Yang!

Saturday Night Liven nykytasosta voi olla montaa mieltä, mutta Bowen Yang on kaikilla mittareilla ollut loistava lisä esiintyjälistaan. Olen katsonut alla olevan Titanic-sketsin luvattoman monta kertaa. ”Nobody’s canceling the ocean”. 😀

Bowen Yang on noin muutenkin seuraamisen arvoinen koomikko.

Shadow and Bone?

Okei, pahoittelut etukäteen, mutta tervetuloa pääni sisäiseen keskusteluun Netflixin uutuussarjaan Shadow and Boneen (suom. Varjo ja riipus) liittyen.

Se meni jokseenkin näin:

Noniin, uusi teinisarja! Teinisarjat rocks. Mitä kirjoitinkaan sarjasta uutuussarjalistallaniOn orpotyttöä, yliluonnollisia öttiäisiä, maagisia voimia, pahiksia… oletettavasti teinirakkautta ja ystävyyttä. Ja kauniita näyttelijöitä ja iso budjetti. Mikä voisi mennä pieleen? Vaikuttaa oikein pätevältä ennakolta. En nyt kuitenkaan jaksa paneutua. Koska plääh. Okei nyt se on Netflixin katsotuin. Okei nyt se on katsotuin tyyliin koko maailmassa, kertoi Netflixin IG. Hyvä on Netflix, kun niin ponnekkaasti tyrkytät sarjaa niin minähän katson! Hitto vie. Okei en tajua mitään. Miksi kaikki ya-kirjasarjoihin perustuvat sarjat ovat kauheaa maailmanlopun meininkiä?? Hirviöitä ja synkkyyttä.  Okei Alina, pidän sinusta. Mutta en ymmärrä edelleenkään mitään. Miksi en keskittynyt alussa paremmin, kun alustivat tätä hommaa? Kuka ja mitä? Tiedän, että Alina Starkov on päähenkilö ja kartografi. Kaikki on kovin synkkää. ”Kuilu vei vanhempasi”. Onko tämän sarjan pahis kuilu?? MAL – Alinan BFF! Ihan sama miten käy, olen Team Mal. Tässä ihmeellisessä kuilumaassa on … venäläishenkisiä vaikutteita?  Yrittääkö tämä olla ya-dystopia-Neuvostoliitto? Sitten on Ketterdam ja muuta, oikeiden kaupunkien nimiä väännetty vähän. Okei nuo sinitakit ovat jotain taikaihmisiä. Ja sittenkö muut ovat sotilaita? GRISHAT. Grishat ovat ehkä niitä sinitakkeja. Grishat ovat ehkä ikäviä tyyppejä? Joilla on taikavoimia. Ihme armeijameininkiä. Taas Neuvostoliittoa. Onko tämä btw edes teinisarja? Tai siis on tietysti teineille suunnattu ja ya-kirjoihin perustuva, mutta minkä ikäinen esim. Alina on? Ei ihan teini, nuori aikuinen? ”Alina Starkov is a teenage girl who grew up with Malyen Oretsev at an orphanage in Keramzin in the Kingdom of Ravka” kertoo Wikipedia eli ainakin kirjoissa hän on teini. Okei 11 minuuttia ekaa jaksoa mennyt, enää en jaksa. Jatkan joskus. Mutta en pääse sarjaa karkuun, Netflixin IG tykittää Shadow and Bone -sisältöjä. Heeei Ben Barnes! Mistä tunnen Ben Barnesin? Ilmeisesti Narnia-elokuvista tunnet Ben Barnesin vastaa Wikipedia. Eli Ben Barnes tulee olemaan Alinan toinen potentiaalinen rakkaustyyppi. Kolmiodraama! Tietysti. Ja Ben Barnes on ikävä sinitakkinen taikaihminen? TEAM MAL! En tiedä mistään mitään mutta Team Mal. Okei Wikipedia kertoo, että Ben Barnes on 39-vuotias. Eikö Ben Barnes ole liian vanha Alinalle? Team Mal. (Alinan näyttelijä Jessie Mei Li on 25-vuotias, joten ei niin paha kuitenkaan. Mutta minkä ikäisiä nämä tyypit ovat sarjassa?) Heeeei instakuvassa Luke PasqualinoSkinsin Freddie! Hänkin on mukana Shadow and Bonessa! Fuck you Skins, you know what you did. Team Freddie!!

Kuten sanottu, olen pahoillani. En tiedä mikä tässä oli se suosikkiasia.

PS. Hyvää vappua!

LUE MYÖS: