Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.3.2019 Lilyssä.
Suosikkityyppi: Monica Lewinsky
Kuva: HBO / Last Week Tonight with John Oliver
Vahvaakin vahvempi suositus tuoreimmalle Last Week Tonightin (HBO) jaksolle.
John Oliver käsittelee jakson pääjutussa (jotka löytyvät aina YouTubesta) julkista häpäisyä – aihetta, joka on netin myötä noussut yhä enemmän ja enemmän esille. Anonyyminä on helppo huudella ja naureskella milloin millekin ja kenellekin – ja niin kovin helppo unohtaa, että some-myrskyjen keskellä on ihan oikea ihminen, jolla on ihan oikeat tunteet.
Oliver tuo esille, kuinka julkisella nöyryytyksellä voi olla hyvätkin puolensa. Vaikkapa rasistisia kommentteja laukovat ikävät tyypit joutavatkin joutua sheimatuiksi jos he laukovat ikäviä mielipiteitään julkisuudessa.
Mutta sitten on se toinen puoli. Se, kun tavallinen ihminen yhtäkkiä repäistään keskelle julkista paskamyrskyä. Siinä Oliver nostaa esimerkiksi Monica Lewinskyn.
Lewinsky tunnetaan tietysti historian kuuluisimman salasuhteen toisena osapuolena: hänellä oli 1990-luvulla suhde Yhdysvaltojen silloisen presidentin Bill Clintonin kanssa. Kun suhde levisi julkisuuteen, Lewinsky joutui ennennäkemättömällä voimalla median ja netin haaskalintujen armoille. Hänen persoonaansa, ulkonäköään, perhettään ja tekemisiään riepoteltiin julkisuudessa vuosikaudet hyvin, hyvin karulla tavalla.
Last Week Tonightin lopuksi Oliver haastattelee Lewinskyä – ja hitto vie kuinka fiksulta, sympaattiselta ja hauskalta tyypiltä Lewinsky vaikuttaakin. Hän joutui parikymppisenä nuorena naisena käymään läpi valtavan julkisen paskamyrskyn ja kestämään jatkuvaa kiusaamista, mutta selviytyi tuosta mankelista lopulta ulos kunniakkaasti – ja onnistui säilyttämään kaiken keskellä arvokkuutensa ja jopa huumorintajunsa. Huikea nainen! Tekee muuten tätä nykyä aktiivisesti töitä nettikiusaamisen kitkemiseksi. Ja on mainio seurattava Twitterissä.
Haastattelussa Lewinsky kertoo muun muassa miksei koskaan vaihtanut skandaalissa tahriutunutta nimeään. Jakso alla ja täällä.
En oikeasti ymmärrä, kuinka Lewinsky onnistui kestämään kaiken julkisen riepottelun. Ja kuinka hän onnistui lopulta kääntämään sen joksikin positiiviseksi, eikä antanut skandaalin määritellä itseään.
Lewinskyn painavat, kokemuksen syvällä rintaäänellä lausumat kommentit ovat joka tapauksessa hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on olla kiltti – netissäkin. Jotkut ehkä ansaitsevat julkiset paskamyrskyt, mutta monesti ikävät kommentit lentävät kohti ihan tavallista tyyppiä, joka on ehkä sattunut tekemään sen yhden ratkaisevan virheen, kuten Lewinsky 22-vuotiaana. Ja niiden kommenttien alle on helppo hävitä ilman tukea, Lewinsky muistuttaa:
One of the things that happens with these kinds of experiences is that you start to disappear. You start to feel like you don’t matter. And I think when somebody sees you, and just acknowledges your humanity in the smallest way, it really can make a world of difference. And you don’t know – it could help save someone’s life.
PS. Suositus myös Lewinskyn vuonna 2015 pitämälle TED Talkille The Price of Shame. Se löytyy täältä.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.3.2019 Lilyssä.
Viime aikojen suosikkiasioita
Kuva: Warner Bros
Kuinka jännittävää, pitää opetella käyttämään WordPressiä! Vaihtelu tekee minulle hyvää, olen mahdollisesti hieman muutosvastarintainen. Jos muutos ei tule ulkoapäin, 90-prosenttisesti pysyn paikoillani. Nyt on pakko liikkua ja opetella jotain uutta.
Katsotaan kuinka selviän.
Tässä ensimmäisessä uuden Lilyn aikaisessa kirjoituksessani päätin kirjoittaa suosikkiasioistani. Tiedetään, yllätin itsenikin.
Viime aikoina olen fiilistellyt muun muassa näitä:
1. Vallan linnake (Yle Areena)
Olen vakaasti sitä mieltä, että Vallan linnake (tansk. Borgen) on yksi 2010-luvun parhaista sarjakokonaisuuksista. Se on kolme kautta ja 30 jaksoa loisteliasta tv-viihdettä. Olen tätä mieltä siitäkin huolimatta, että kaikenmaailman poliittiset shakit ei voisi vähempää kiinnostaa.
Katsoin tämän tanskalaisen, vallasta ja politiikan kiemuroista kertovan draamasarjan kun se tuli vuosia takaperin telkkarista. Ja katsoin jopa sillä vanhanaikaisella, yksi jakso viikossa -tavalla. Se kertoo paljon se.
Kun olin aikoinaan Kööpenhaminassa, raahasin matkaseurani Tanskan parlamenttitalona tunnetulle Christiansborgin linnalle ihan vaan Vallan linnakkeen vuoksi. Ei näkynyt Kasper Juulia enkä bongannut kenenkään vaihtavan salaisia tietoja sisältäviä asiakirjoja Borgenin varjoissa, joten olin hieman pettynyt.
Mutta Vallan linnakkeesta… Yle aloitti alkuvuodesta (?) sarjan uusintakierroksen, ja nyt Areenasta löytyy jo jaksoja pitkälle viimeiseen kauteen. Tässä muutama päivä takaperin päätin tylsyyksissäni aloittaa sarjan alusta. Ei hyvä idea lainkaan! Olen pahassa Borgen-koukussa.
Koska olen nähnyt sarjan yhden ainoan kerran vuosia sitten, en muista sen tarkkoja juonenkäänteitä tai yksityiskohtia. Tämä tietysti vain iskee koukkua syvemmälle. Ja ne hiton loisteliaat jaksot ovat vielä tunnin mittaisia!
Jeg har brug for hjælp.
2. Isn’t It Romantic (Netflix)
Romanttiset komedia = parasta. Romanttiset komediat, jotka kuittailevat romanttisten komedioiden kliseille = edelleen parasta. Romanttiset komediat, jotka kuittailevat romanttisten komedioiden kliseille samalla kun tekee mainittuja kliseitä = …. okei menin solmuun.
Rebel Wilsonin tähdittämä Isn’t It Romantic sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa helmikuun puolivälissä ja tuli kansainväliseen levitykseen tuoreeltaan Netflixin kautta.
En voi väittää, että olisin rakastanut elokuvaa yli kaiken, mutta kyllä puolitoista tuntia voi huonomminkin käyttää. Vaikka leffa parodioi romanttisia komedioita, se ei kuitenkaan missään vaiheessa heitä koko genreä rekan alle, pisteet siitä. Ja pisteet leffan tärkeästä sanomasta.
Omassa tapauksessani elokuvan juoni oli oikeastaan aika yhdentekevä, kaikkein hauskinta oli bongailla viittauksia rom com -klassikoihin.
Netflixistä löytyy muuten nyt myös Kuka sanoo tahdon? Siinä yksi niistä klassikoista, jotka saavat lämminhenkisiä kuitteja Isn’t It Romanticissa.
3. Little Fires Everywhere (Celeste Ng)
Kirjoitin joskus viime vuonna siitä, kuinka semihömppä kirjallisuus on parasta kirjallisuutta. Olen tätä mieltä edelleen.
Lainaan itseäni: ”Semihömppä on kepeää, muttei liian. Vakavaa, muttei kuitenkaan. Se voi olla hauskaa tai surullista, muttei koskaan liian painavaa. Taidolla kirjoitettua, muttei vaadi syväanalyysia. Se saattaa muistuttaa chick litiä, mutta on kuitenkin vähän enemmän kuin nainenjamiesrakastuvatmuttarakkaudentielläonesteitä. Ja tämä kaikella rakkaudella chick litiä kohtaan! Olen minäkin Kinsellani ja Keyesini lukenut”.
Olen lukenut viime kuukausien aikana melko vähän, mutta yhden kirjan sain sentään kahlattua loppuun asti: Celeste Ng’nLittle Fires Everywheren (2017). Mainiota semihömppää!
Kirja kertoo kahdesta perheestä ja yhdestä isosta salaisuudesta. Lue kirja ennen sarjaa; Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö Hello Sunshine on muokkaamassa Little Firesista minisarjaa Hululle. Roolitus on käsittääkseni vielä kesken, mutta pääosissa nähdään Reese ja Kerry Washington. Liekö tulossa Big Little Liesin kaltainen hitti?
Suosittelen muuten myös Celeste Ng’n esikoisteosta Everything I Never Told You (2014). Hyvää, joskin astetta synkempää semihömppää sekin.
4. Itävalta
Katsoin paljon hiihdon MM-kisoja. Dopeskandaalit ja Suomen suksifiaskot olivat tietysti kurjia juttuja, mutta ei keskitytä nyt niihin. Keskitytään kisojen isäntämaahan.
Koska hitto vie, kuinka paljon kisojen tuijottaminen on saanut minut haaveilemaan Itävallan alppimaisemista. Olen aina pitänyt itseäni meri-ihmisenä, mutta kyllä vuoristoissakin taitaa olla oma taikansa. Olisipa siistiä joskus päästä kiertelemään Keski-Eurooppaa. Nähdä Alpit, vierailla pienissä alppikylissä, vaellella ympäriinsä huikean kauniissa maisemissa, uida kirkkaissa vuoristojärvissä.
Pitää kai hakea luonto-kicksejä vaikka Nuuksiosta, ei ole alppiretkiä valitettavasti tiedossa.
5. Stadi vs. Lande (MTV)
Onko muka parempaa tv:n visailuohjelmaa kuin Stadi vs. Lande? Ei ole.
Jaakko Saariluoman ja Kalle Lambergin juontama tietokilpailu on täydellisen leppoisaa viihdettä. Ketään ei nolata ja kaikilla vaikuttaa olevan hauskaa. Huonoa läppää, höpsöä huumoria ja rentoa meininkiä. Eikä katsojan tarvitse stressata kilpailijoiden puolesta, koska palkintona on ”vain” lomareissu, ei esimerkiksi suuri summa rahaa.
Sisareni on vakuuttunut, että meidän pitäisi hakea mukaan ohjelmaan. Ongelma on tämä: koska asumme kaikki (minä, siskoni ja ystävämme) Helsingissä, meidän pitäisi kai olla Stadin tiimi. Mutta kun oikeasti olemme kotkalaisia. Haittaako jos stadilaiset puhuu kotkaa? Saako junantuomat edustaa Stadia? Tai saataisiinko huijata asuinpaikkakuntamme kanssa ja muodostaa landen tiimi? Luulen että meidän menestysmahdollisuudet olisivat paremmat, jos voisimme vastata stadi-kysymyksiin.
6. Nostalgia!
Mennään ajassa taaksepäin, noin vuoteen 2000. Esiteini-ikäinen minä menee kirjastoon. Mitä hän sieltä lainaa? No ainakin Sweet Valley High’ta, Replicaa ja The Baby-Sitters Clubia. Siinä kolme kirjasarjaa, joita meitsi kantoi kirjastosta kotiin vuosituhannen vaihteessa.
Nostalgiaa rakastavassa sydämessäni läikähti iloisesti, kun luin Netflixin suunnitteluasteella olevasta uudesta The Baby-Sitters Club -sarjasta. Sarja lienee suunnattu lapsille ja nuorille (?), mutta ihan sama. Esiteini-minä on kovin riemuissaan 😀 Kirjoistahan tehtiin sarja jo 1990-luvulla, mutta se ei ole minulle tuttu.
Olen myös vahvasti sitä mieltä, että nuo muutkin mainitsemani kirjasarjat voitaisiin päivittää 2010-luvun sarjaversioiksi. Kaikkien suosikkikaksoset Jessica ja Elizabeth Wakefield – ulkonäöltään kuin kaksi marjaa mutta luonteeltaan kuin yö ja päivä! – kääntyisivät vallan mainiosti tällekin vuosikymmenelle (itse en ole nähnyt yhtään jaksoa ysärinä tehtyä sarjaa). Ja Amy Candlerista ja projekti kuunsirpistä sitä tarinaa riittäisikin. Se voisi olla vähän kuin lapsiystävällinen Orphan Black.
Toisaalta ehkä parempi, että kaikkea ei tungeta ruutuun. Lukeminen on hyvästä. Oletan, että Sweet Valley High’t ja Replicat ovat edelleen suosittuja kirjoja lasten parissa… onhan?
PS. Arvioni WordPressistä: hyvin pelittää! Tuli tekstin sekaan tuollainen kiva hymiö ja kaikkea! Pitää vielä treenata kaikkia muita kikkailuja.
Kirjoitus on julkaistu alun perin 14.2.2019 Lilyssä.
Suosikkiasia: Tv-sarjojen rakkaustarinat
Kuvat: FOX, NBC, The CW
Hyvää ystävänpäivää!
Tykkään enemmän suomalaisesta ystävyyttä korostavasta ystävänpäivästä – verrattuna jenkkien yltiöromanttiseen parisuhdehehkutuspäivään – mutta kyllähän tähän päivään mahtuu molempia, sekä ystävyyttä että romanttista rakkautta. Vallan loistavia asioita kummatkin!
Koska olen vähän pehmo (toki yritän vaikuttaa viileältä hälläväliä tyypiltä), mennään nyt ystävänpäivän – tai ehkä paremmin Valentine’s Dayn – kunniaksi sille yltiöromanttiselle rakkauspuolelle.
Tässä seitsemän loisteliasta tv-sarja-rakkaustarinaa, jotka ovat aikojen saatossa lämmittäneet mieltäni.
1. Leslie & Ben / Parks and Recreation
Kuva: NBC
Yllätys yllätys. Jos olet sattunut lukemaan aiempia kirjoituksiani, kenties jo tiedät että Parks and Rec on kaikkien aikojen suosikkisarjani. Kaiken mieltälämmittävän huumorin ohessa sarjassa on myös yksi parhaista fiktiivisistä rakkaustarinoista ikinä. Leslien (Amy Poehler) ja Benin (Adam Scott) romanssi on samaan aikaan täydellisen tavallinen ja täydellisen erityislaatuinen. Parasta on se, että he ovat vain kaksi tyyppiä, jotka rakastavat ja tukevat toisiaan – ei mitään turhaa draamaa vaan pelkästään kivoja juttuja! Eli #Benslie4ever!
I love you and I like you.
(Parks and Recissä on muuten muitakin loistavia rakkaustarinoita. Kuten vaikkapa April ja Andy! Tai Leslie ja Ann – koska rakkaustarinoiden ei aina tarvitse olla romanttisia)
2. Sydney & Vaughn / Alias
Tiedetään, Alias on sekopäinen ja epäuskottava agenttisatu, mutta se on myös sarja, jota rakastin teini-ikäisenä. Sydney Bristow (Jennifer Garner) on yksi mun suosikkihahmoista ikinä, ja Sydneyn ja Vaughnin (Michael Vartan) rakkaustarinalla on aina paikkansa sydämessäni. Vetoan nostalgiaan!
3. Monica & Chandler / Frendit
Paras asia jonka Frendien käsikirjoittajat koskaan tekivät, oli Monican ja Chandlerin parittaminen. Kaksi hyvää ystävää, joista tuli rakastavaisia. Onko mitään parempaa?
4. Jim & Pam / The Office US
Aina ja ikuisesti yksi parhaista tv-pareista. Kaiken sen alun epätoivon jälkeen Jimin ja Pamin onni tuntuu niin ansaitulta. Olen päättänyt blokata mielestäni vikojen kausien ongelmat, oli täysin turha juonikuvio. Sen sijaan katson aina uudestaan ja uudestaan kuutoskauden Niagaran eli loisteliaan hääjakson.
5. Seth & Summer / The O.C.
Ja mennään taas teinivuosiini. Olen tainnut mainita, että O.C. on mulle teinisarja numero yksi. Sethin (Adam Brody) ja Summerin (Rachel Bilson) romanssin arvostamiseen ei kuitenkaan edes tarvita nostalgialaseja. Hauska ja sympaattinen rakkaustarina, joka on kestänyt aikaa. Kuka kaipaa angstailevia Ryania ja Marissaa, kun tarjolla on paljon hauskempi pariskunta?
6. Cece & Schmidt / New Girl
Tiedän, että Nick ja Jess ovat monelle New Girlin ykköspari, mutta meitsi fanittaa Cecen (Hannah Simone) ja Schmidtin (Max Greenfield) romanssia. Se alkoi vähän kuin vitsinä, mutta siitä kasvoikin lopulta jotain paljon enemmän.
On toki mainittava, että kaikki New Girlin rakkaustarinat ovat mainioita!
7. Lily & Marshall / How I Met Your Mother
Olikohan Tedin niin vaikea löytää oikeaa puolisoa, koska hän halusi samanlaista sielunkumppanuutta kuin parhaat ystävänsä? Lily (Alyson Hannigan) ja Marshall (Jason Segel) ovat ehkä vähän ärsyttäviä, mutta kukaan ei voi väittää ettei heidän rakkautensa olisi aitoa.
PS. Hyviä fiktiivisiä pariskuntia ovat nämäkin:
Eric & Tami Taylor / Friday Night Lights
Emily & Richard Gilmore / Gilmoren tytöt (todellakin kyseisen sarjan paras pariskunta!)
Jake & Amy / Brooklyn Nine-Nine
Schitt’s Creekin rakkaustarinat… kirjoitin vähän aikaa sitten kanadalaisesta komediasarja Schitt’s Creekistä. Sarja ei ole vielä katsottavissa Suomessa, mutta siinä on muuten loistavia pariskuntia! Yksi syy lisää, minkä vuoksi se pitäisi saada vauhdilla vaikkapa Suomen Netflixiin.