Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Rikossarjoista parhaat (tyypiltä, joka vihaa rikossarjoja)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.7.2019 Lilyssä.

Suosikki-inhokkiasia: rikossarjat

Seuraa nolohko fakta minusta.

Kun käyn nukkumaan, katson lähes joka ilta sänkyni alle. Pitää nähkääs tarkistaa, ettei siellä ole ketään ylimääräistä. Joskus saatan olla jo silmät kiinni peiton alla, kun koen pakottavaa tarvetta sängynalus-tsekkaukseen.

Tämä tapa ei – kuten voisi ehkä kuvitella – juonna lapsuuteeni. En ole traumatisoitunut lapsuusajan mielikuvitushirviöistä. Ehdin nukkua jokseenkin 29 vuotta ilman sängyn alle kuikuilua.

Ei, minun pelkoni sai alkunsa vasta aikuisiällä, noin vuosi takaperin. Se alkoi Lutherista. Jep arvon Idris Elba ja kumppanit, syytä teitä yörauhani rikkomisesta.

Lutherissa (BBC:n rikossarjassa siis) on kohtaus, jossa nainen murhataan yöllä omassa sängyssään. Sekopäinen murhamies on piiloutunut naisen sängyn alle ja möyrii sieltä esiin naisen nukkuessa. Tämä ällöttävä fiktiivinen murhahetki on jumahtanut mieleeni eikä lähde sieltä enää pois. Seurauksena sängynalus-tsekkaukset.

(Olen pahoillani jos nyt tartutin pelkoni kehenkään. Voi lohdutuksena sanoa, ettei sänkyni alla ole KOSKAAN ollut yhtäkään murhaajaa. Pölyä kyllä, murhaajia ei.)

Vielä jokunen vuosi sitten katsoin paljon enemmän rikossarjoja kuin nyt. Katsoin Criminal Mindsia ja sen koko ajan kammottavammaksi meneviä murhamysteereitä. Katsoin Beckejä ja Wallandereitä. Murhia murhien perään. Olin jo alkanut tympääntyä ahdistaviin ja pelottaviin rikossarjoihin, mutta tapaus Luther oli viimeinen niitti. Kuppi meni nurin, kamelin selkä katkesi. Tein itseni kanssa sopimuksen: en enää katso liian ahdistavia, pelottavia, murhia ja muita rikoksia täynnä olevia sarjoja. Jos alitajuntaan jää merkki kaikesta katsotusta, en halua mieleni olevan täynnä sarjamurhaajia ja kuolevia lapsia.

Haluan mieluummin, että mieleni on täynnä naurua ja kissanpentuja. Ja Amy Poehleria.

Rikon sopimustani aina aika ajoin, mutta rikossarjojen katseluni on joka tapauksessa vähentynyt huomattavasti. Jos nykyään törmään Criminal Mindsiin, vaihdan kanavaa. Saatan alkaa seuraamaan jotain ruotsalaista rikosdraamaa, mutta jos homma menee ällöksi ja ahdistavaksi, suljen telkkarin. Ennen oli ällön ja ahdistavankin uhalla pakko katsoa loppuun, jotta saa tietää murhaajan. Yritin katsoa Lutherin viimeisen kauden (juu en ole täydellinen tyyppi lainkaan), mutta en päässyt ensimmäistä jaksoa pidemmälle. Se oli kaikkea, mitä olin alkanut sarjoissa vihata: liian ahdistava, liian synkkä, liian pelottava, liian väkivaltainen. Ärsytti, että edes menin aloittamaan sen katsomisen. Olisi pitänyt jo tietää paremmin, nyt pelkään myös kaksikerrosbussien yläkertoja.

Koska tiedän, että väistämättä rikon sopimustani, olen tehnyt alasopimuksen. Jos ja kun rikossarjoja katson, niiden täytyy ainakin olla todella hyviä rikossarjoja. En minä minkään tusinatavaran vuoksi halua yöuniani menettää.

Kaikesta jeesustelustani huolimatta on sanottava, että todella hyviä rikossarjoja on onneksi olemassa. Ja vaikka todella hyvissäkin rikossarjoissa on melko alhainen nauru- ja kissanpentuindeksi, välillä katson niitä ihan mielelläni. Kunhan saan vastapainoksi Frendejä ja Parks and Reciä.

Tämä koko kirjoitus oli tarpeettoman pitkä johdanto itse aiheeseen eli suosikkirikossarjoihini! Kyllä, olen just se toope, joka ensin julistaa kuinka vihaa jotain ja sen jälkeen ylistää. Oh well. #notallcrimeseries

Näistä rikossarjoista minä olen pitänyt:

Broadchurch

Brittiläinen Broadchurch (2013-2017) on mun kirjoissa paras koskaan tehty rikossarja. Tai ainakin sen ensimmäinen kausi on, kaksi seuraavaa ovat hyviä muttei ykkösen veroisia.

Ykkösessä on taitavasti rakennettu pienen pojan murhamysteeri, loppuun asti kestävä jännitys, upeita rannikkomaisemia ja mainiot näyttelijät; sittemmin Oscar-palkittu Olivia Colman, oma suosikkini David Tennant ja toinenkin Tohtori, riipaisevasti poikansa menettänyttä äitiä esittävä Jodie Whittaker. Ei ole väkivaltaa jolla mässäillä, vain yksi murha, jota Colmanin ja Tennantin esittämät ylikonstaapeli Ellie Miller ja rikoskomisario Alec Hardy pala palalta ratkovat.

Top of the Lake

On muuten visuaalisesti upea sarja, Top of the Lake siis. Uuden-Seelannin kauniisiin maisemiin kätkeytyy ruma mysteeri, joka alkaa 12-vuotiaan tytön katoamisesta. Viime vuosikymmenen kehutuimpiin tv-näyttelijöihin lukeutuva Elisabeth Moss on Australiasta kotikonnuillaan vieraileva rikostutkija, joka alkaa tutkimaan tapausta. Seurauksena on ahdistavaa meininkiä, mutta kiistatta hyvä sarja.

Top of the Lake: China Girl -kakkoskaudella on eri mysteeri ja näyttelijöiden joukossa muuan Nicole Kidman.

Sarja löytyy käsittääkseni ainakin HBO Nordicilta.

Nousuvesi

Nousuvesi (ruots. Springfloden) on suosikkini viime vuosien miljoonista ja miljoonista ruotsalaisista rikossarjoista. Nuori poliisiopiskelija Olivia Rönning (Julia Ragnarsson) saa kesätehtäväksi tutkia mysteeriksi jäänyttä avointa murhatapausta, ja sen ratkaisemisesta tulee hänelle pakkomielle. Aikoinaan kyseisen murhan tutkinnasta vastasi hänen edesmennyt isänsä. Sarja pitää otteessaan ja onnistuu yllättämäänkin.

Kakkoskausikin oli ihan pätevä uusine mysteereineen.

Millennium-trilogia

Loppuun tylsä valinta.

Hollywood-versioinnista en tiedä, mutta onhan alkuperäinen Millenium-trilogia nyt mainio sarja. Monivaiheisen mysteerin lisäksi se pitää loppuvaiheillaan sisällään yhden kaikkien aikojen tyydyttävimmistä kohtauksista, kun SPOILER ALERT! oikeussalissa paha saa vihdoin ja viimein palkkansa. Noomi Rapacen esittämä Lisbeth Salander on badass parhaasta päästä.

Tullut miljoona kertaa telkkarista ja löytyy myös Netflixistä.

PS. Rikossarjan määritelmäni kaipaa tarkennusta. Sellaiset sarjat kuin vaikkapa White CollarLucifer, Hawaii 5-0 ja Veronica Mars eivät mun kirjoissa ole rikossarjoja. Tai ovat, mutta eivät rikossarja-rikossarjoja, enemmänkin rikos- ja poliisisarjoiksi naamioitua leppoisaa hömppää, joissa on murhista ja muista ikävistä jutuista huolimatta melko korkea nauru- ja kissanpentuindeksi. Rikossarja-rikossarjoissakin saattaa olla huumoria, mutta kokonaisuutena meininki on synkkää, surullista ja ahdistavaa. Sellaista, ettei mikään määrä läpänheittoa auta kääntämään NJKI:tä positiiviseksi. Neljän sarjan listani koostuu nimenomaan rikossarja-rikossarjoista, muussa tapauksessa Veronica ja Neil Caffrey olisivat ehdottomasti mukana.

PPS. Otan vastaan suosituksia ei-traumatisoivista rikossarjoista. Hiton Luther…

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Viime aikoina katsottua: Good Omens, Booksmart ja hyvin outo Netflix-komedia

Kirjoitus on alun perin julkaistu 24.6.2019 Lilyssä.

Suosikkiasiat: David Tennant, fiksut teinileffat ja ilmeisesti ei niin oudot komediasarjat

Kuva: Annapurna Pictures / Booksmart

Oli suunnitteilla kirjoittaa Viime aikojen suosikkiasioita -postaus. (Olen tehnyt niitä kolme, joten sehän on jo vähän kuin juttusarja!) Sitten aloin miettiä, mitkä ovat olleet viime aikojen suosikkiasioitani. No kesä ja lämpö tietysti, leppoisasti sujunut juhannus ja kaksi maalia säbäpelissä, mutta ei ne vielä riittäneet, halusin listalle jotain sarja-/leffa-/kirjameininkejä, niistä kun minulla on ollut tapana kirjoittaa.

Tajusin, että olin jo tehnyt erilliset kirjoitukset viime aikojen suosikkiasioistani (ainakin upeasta Fleabagista ja mainiosta Bad Blood -kirjasta). Jäljelle jäi vain vähän vähemmän suosikkiasioita, sellaisia ihan ok/ihan hyvä -tason tapauksia.

Ihan ok on välillä ihan riittävä, joten tässä ne jäljelle jääneet tapaukset, eli kaksi viime aikoina katsomaani sarjaa ja yksi leffa. On maailmanloppua, sekoilevia mutta kuitenkin fiksuja ja sympaattisia teinejä sekä niin kummallinen komediasarja etten oikein tiedä mitä mieltä minä olen siitä.

(Kirjoitus sisältää pieniä viittauksia Good Omens -sarjan ja Booksmart-elokuvan sisältöön, mutta ei varsinaisia juonipaljastuksia.)

1. Good Omens (Amazon Prime)

Kuva: Amazon Prime / Good Omens

Kirjoitin tammikuussa 15 mielenkiintoisesta vuoden 2019 uutuussarjasta. Listan ykkösenä oli Amazon Primen Good Omens, lähinnä siksi, että siinä on pääosassa yksi suosikkityypeistäni, skottinäyttelijä David Tennant.

”Koska oikeasti, David Tennant sarkastisena demonina maailmanlopusta kertovassa komediassa? Kyllä kiitos” kirjoitin tuolloin ja sarjan katsottuani pysyn lausuntoni takana: David Tennant, kyllä kiitos, aina! Herra kymmenes Tohtori oli oikein hauska demoni Crowleyn roolissa, kuten odottaa sopikin.

Itse sarja sitten… oli ihan ok. Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin yhdessä kirjoittamaan fantasiaklassikkoon Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch pohjautuva kuusiosainen komedia oli visuaalisesti komeaa katsottavaa ja aika ajoin vallan viihdyttäväkin, mutta ei mikään napakymppi kuitenkaan.

David Tennant ja toisessa pääosassa nähty, enkeli Aziraphalea esittänyt Michael Sheen olivat mainioita yhdessä ja erikseen ja Jon Hamm huvitti arkkienkeli Gabrielina. Oli vuosituhansia kestänyttä ystävyyttä, rakkauttakin, lähestyvä Harmegeddon ja huumoria. Ja oikein mielenkiintoinen lähdemateriaali. Mutta oli myös turhaa sälää, tylsiä kohtauksia (yleensä ne, kun David Tennant ja Michael Sheen eivät olleet ruudulla) ja antikliimaksinen loppuratkaisu.

Kaiken kaikkiaan ihan ok sarja siis. Ja David Tennant on edelleen suosikkityyppi.

2. Booksmart

Ihan ok oli myös Booksmart-leffa. Tai oikeastaan vähän enemmän kuin ihan ok…

Näyttelijä Olivia Wilde debytoi ohjaajana taitavasti, Beanie Feldstein ja Kaitlyn Dever hurmaavat lukion loppumisen kunniaksi kerrankin bileisiin lähtevinä parhaina ystävinä, sivurooleissa nähtävät nuoret (mm. huippu Billie Lourd) ovat loistavia ja tarina fiksu, feministinen ja kivan kliseetön. Genressään mainio tapaus. Parasta on se, että stereotyyppiset teinileffapahikset puuttuvat; on erilaisia ja eri asioista kiinnostuneita nuoria ihmisiä, mutta kaikki mahtuvat sopuisasti samoihin bileisiin.

Booksmart pyörii just nyt leffateattereissa. 

3. I Think You Should Leave with Tim Robinson (Netflix)

Kaipaatko täysin absurdia huumoria? Testaa Netflixistä löytyvä sketsisarja I Think You Should Leave with Tim Robinson.

Tim Robinsonin, entisen Saturday Night Liven näyttelijän ja käsikirjoittajan luoma sarja on mahdollisesti yksi Netflixin omituisimmista sarjoista. Se on vähän kuin SNL (sketseissä vilahtelee SNL:stä tuttuja koomikkojakin), mutta miljoona kertaa kummallisempi. Se myös saa katsojan tuntemaan syvää myötähäpeää – tunne, jota minä kestän hyvin huonosti.

Sketsit alkavat oudosti, ovat keskeltä outoja ja loppuvat oudosti, kaikki on vain hyvin, hyvin outoa. Sarjan huumori iskee ihan taatusti moneen, mutta toisaalta ei iske yhtä moneen. Olen lukenut arvosteluja, joissa kriitikot ovat ristineet I Think You Should Leaven Netflixin hauskimmaksi sarjaksi. Ja sitten olen minä, jonka mielipide sarjasta oli lähinnä pieni nauru, olankohautus ja miljoona kiloa ikävää myötähäpeää. Taidan olla vähän vähemmän omituisen komedian ystävä.

Jotain hyvääkin (tai huonoa, riippuen katsantokannasta); sarjassa on vain kuusi 16-18-minuuttista jaksoa. Se on nopeasti tsekattu siis.

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2019 parhaat sarjat tähän mennessä

Kirjoitus on alun perin julkaistu 11.6.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: alkuvuoden 2019 parhaat sarjat

Seuraa puolivuotiskatsaus!

Eli vuoden 2019 tähän mennessä parhaat katsomani sarjat (plus ne, joita en ole katsonut, mutta jotka hypestä päätellen pitäisi katsoa).

Jos oli viime vuosi hyvä sarjavuosi, tästä vuodesta on muotoutumassa vähintään yhtä hyvä. Suoratoistopalveluiden keskinäisen kilpailun seurauksena on ainakin laadukkaita sarjatapauksia. Katsoja kiittää!

Fleabag (kausi 2) / Amazon Prime

Kuusi jaksoa täydellisyyttä. Phoebe Waller-Bridgen luoma ja tähdittämä draamakomedia Fleabag palasi loistavan ykköskauden jälkeen vielä loistavammalle kakkoskaudelle. Lähes uskonnollinen kokemus, nuo kuusi jaksoa. Eikä pelkästään aiheensa puolesta.

Russian Doll (suom. Juhlat) / Netflix

Olin ihan varma, että en pitäisi Russian Dollista lainkaan. Se kuulosti tylsältä ja liian synkältä; syntymäpäiviä viettävä nainen jumittuu looppiin jossa hän kuolee aina uudestaan ja uudestaan. Mutta kappas, olikin loistavat Natasha Lyonne ja Charlie Barnett sekä kiehtova tarina ihmisyyden koukeroista, surusta, masennuksesta, ystävyydestä ja eteenpäin menemisestä.

Edit. Ei jäänytkään yhteen kauteen, kakkoskausi Russian Dollia tulossa. Mielenkiintoista nähdä, miten tarina jatkuu.

Sex Education (kausi 1) / Netflix

Toinen iloinen Netflix-yllättäjä. Teinien seksisekoiluista on tehty monenlaista kuraa, mutta Sex Education tarttuu aiheeseen tuoreesta kulmasta ja suurella sydämellä. Se on hauska, fiksu ja yllättävän liikuttavakin. Eikä nimestään huolimatta pelkkää seksisekoilua, vaan sarjalla on muutakin sanottavaa.

Kakkoskausi tulossa, julkaisupäivä ei vielä tiedossa (mahd. alkuvuodesta 2020).

Schitt’s Creek (kaudet 1-5) / Hoi, Suomi-Netflix, skarppaa!!

Pitkään piilossa lymyillyt kanadalaishelmi löi läpi pari vuotta sitten, kun se löysi tiensä CBC:ltä Netflixiin (ei kuitenkaan vieläkään Suomen Netflixiin. SUURI VÄÄRYYS!). Vuonna 2015 alkanut komedia on nyt supersuosittu – täysin ansaitusti! Höpsön nimen takana on suurella sydämellä varustettu täydellinen hyvän mielen komedia. Ei synkkyyttä, ei surua, ei ennakkoluuloja, pelkkää rakkautta, iloa ja hassuttelua.

Vaikka ikävät jutut puuttuvatkin, sarja ei ole millään lailla mitäänsanomaton. Se pitää sisällään loistavasti kirjoitettuja kasvutarinoita ja aidosti liikuttavia rakkaustarinoita. Plus täydellisiä roolisuorituksia! Täydellisiä! Esimerkiksi komedialegenda Catherine O’Hara ansaitsisi kaikki mahdolliset palkinnot sekopäisen matriarkka Moira Rosen roolistaan. Mun suosikki on Annie Murphyn esittämä Alexis Rose (Vroom vroom, bitches).

Tammikuussa 2019 alkoi sarjan viides kausi. Yksi on vielä tulossa, sarjan luoja Dan Levy (David Rose) on kertonut kuutoskauden olevan viimeinen, ainakin toistaiseksi.

Minä katsoin sarjan viisi kautta putkeen alkuvuodesta, joten se pääsee yhtenä loisteliaana kokonaisuutena listalle (tosin sarja saavuttaa täydellisyytensä vasta kolmoskaudella).

Broad City (kausi 5) / Yle Areenassa

Abbi ja Ilana saivat arvoisensa jäähyväiset, Broad Cityn viides ja viimeinen kausi oli mainio. On tuttua sekoilua, mutta tarina myös etenee; hahmot kasvavat ja tekevät isoja päätöksiä.

PS. Ilmeisesti hyviä myös (eli alkuvuoden kehuttuja sarjoja, joita en ole katsonut)

The Other Two / Comedy Central: satiirinen, mutta ilmeisen hyväsydäminen komedia showbisneksestä. Haluan nähdä, mutta en tiedä mistä katsoa!

Barry (kausi 2) / HBO: oi HBO, niin paljon hyviä sarjoja ja minä olen pihi. Kenties suosikkityyppini Bill Haderin vuoksi pitäisi joskus ottaa HBO testiin.

When They See Us / Netflix: tositarinaan pohjautuva, Ava DuVernayn ohjaama minisarja syyttöminä tuomituista nuorista miehistä.

Chernobyl / HBO: oho, kuinka paljon tätä sarjaa kehutaan!! Onko se todella niin hyvä??

The Act / Hulu, HBO:ssa: pohjautuu hurjaan tositarinaan, sisältää ilmeisen loistavia roolisuorituksia.

You’re the Worst (kausi 5) /FXX, tulossa Netflixiin? Vika kausi on kuulemma loistava. Ainakin kaudet 1-4 ovat Netflixissä, toivottavasti pian myös viimeinen.

LUE MYÖS: