Kirjoitus on alun perin julkaistu 29.5.2020 Lilyssä.
Suosikkisarja: Normal People (suom. Normaaleja ihmisiä, Yle Areenassa)
Kuva: Normal People / BBC & Hulu
Okei ihmiset Internetissä, olitte oikeassa. Normal People on just niin hyvä kun kaikki ovat sanoneet. Tai siis ainakin viisi ensimmäistä jaksoa ovat. Ne, joiden katsomiseen käytin vapaapäiväni aurinkoisen aamupäivän. On kuitenkin vahva usko, että homma ei leviä myöhemmissäkään jaksoissa.
Irlantilaiskirjailija Sally Rooneyn hypetettyyn Normal People -romaaniin perustuva 12-jaksoinen Normal People -sarja tuli perjantaina katsottavaksi Yle Areenaan. Pidin kirjasta kovasti kun sen joskus luin, ja olin lukenut suuuperylistäviä arvioita sarjaversiosta. Mun odotukset sitä kohtaan olivat siis hyvin, hyvin korkealla.
En pettynyt (ainakaan toistaiseksi). Kuten kirjan kanssa aikoinaan, sarjakin aiheuttaa pakottavaa tarvetta ahmia se yhdellä kerralla. Ja samaan aikaan haluaa säästellä sitä, ettei se loppuisi niin pian.
Muita tuntemuksia, joita Normal Peoplen katsominen on minussa aiheuttanut: halu matkustaa Irlantiin (koska hitto vie kuinka kauniisti sarja on kuvattu!). Vääristynyt ajatus siitä, että voisin leikata etuhiukset (älä edes ajattele sitä typerys, et ole Daisy Edgar-Jones!!). Kaipuu takaisin yliopistoon (ja mahdollisesti kaipuu siihen, että olin 20-vuotias). Kaipuu juhliin, kuppiloihin ja kahviloihin (pieni mahdollisuus että tämä johtuu muustakin kuin sarjan katsomisesta). Halu analysoida sarjaa loputtomiin.
On takuulla vaikeaa muokata sarjaksi sellainen kirja, jota niin monet rakastavat. Normal People -sarja onnistuu jotenkin maagisesti herättämään kirjan hahmot eloon tavalla, joka tuntuu oikealta. Eikä pelkästään hahmoja, vaan koko kirjan tunnelman. Surumielisyyden ja toiveikkuuden, nuoruuden kasvukivut ja nuoren rakkauden. Ja kuinka hienot roolisuoritukset Daisy Edgar-Jones ja Paul Mescal tekevätkään! On kuin salakatselisi oikeiden ihmisten intiimejä hetkiä.
Uskon, että on paljon ihmisiä, joihin sarja (tai kirja) ei iske millään tavalla. Jos liikaa mietin, se on minustakin melodramaattinen, muka-syvällinen teinirakkausdraamaa, jossa on ongelmia jotka eivät oikeasti ole ongelmia. En kuitenkaan jaksa antaa valtaa tälle änkyttäjä-minälle. Päällimmäisenä tunteena on se, että pidän sarjasta kovasti. Hypensä arvoinen, sanoisin. Ja vaikka Mariannen ja Connellin rakkaustarina ei kiinnostaisikaan, ainakin voi nauttia kaikesta kauniista, mitä sarja ruudulle vyöryttää.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 13.5.2020 Lilyssä.
Suosikkiasia: sarjat!
Kuva: Normal People / BBC & Hulu
En ole viime aikoina katsonut juurikaan mitään uutuusjuttuja, koska tarvon edelleen melko syvällä hiton winchesterlandiassa. Koukutukseni tosin taittuu kyllästymiseen ihan kohta. Tai no, tunnenhan minä itseni, todennäköisesti pitää tarpoa loppuun asti koska on pieni pakkomielle lopuista. Mutta ainakin jossain kohtaa jaksot väistämättä loppuvat. Sitten kun pääsen yli monstereista, sarjalistalla on odottamassa paljon kaikkea kiinnostavaa. Olen lukenut hyviä asioita ja arvioita monesta uutuussarjasta. Ja sarjarintamalla on noin muutenkin tapahtunut paljon kaikkea kiinnostavaa:
Normal People / Yle Areena
Hyvä uutinen: tarina kertoo, että Sally Rooneyn superhittiromaaniin perustuva Normal People (BBC/Hulu) on loistava. Huono uutinen: tarina ei vielä kerro, milloin, miten ja mistä Normal Peoplen näkee Suomessa*. Ilman kikkailuja siis. Mulla on kuitenkin kova luotto siihen, että se tulee jossain kohtaa katsottavaksi myös täällä. Olen lukenut sarjasta loisteliaita arvosteluja; on kuulemma superonnistunut versio monien rakastamasta kirjasta, mikä ei ole aina itsestäänselvyys. Pääosissa nähtävät Daisy Edgar-Jones (Marianne) ja Paul Mescal (Connell) ovat hekin keränneet joka puolelta kehuja roolisuorituksistaan.
Tarina kertoo, että minä haluan nähdä Normal Peoplen asap.
*Edit: Komento takaisin, että Normal Peoplen kaikki 12 jaksoa tulee Yle Areenaan 29.5. eli ihan kohta! Huippua. Olin täysin valmistautunut odottamaan pitkäänkin, mutta vanha kunnon Areena hoitaakin homman.
Never Have I Ever / Netflix
Mindy Kaling -fanina olen kovin iloinen, että hänen luomansa ja tuottamansa teinidraamakomedia Never Have I Ever on saanut niin hyvän vastaanoton. Sitähän hypetetään joka puolella! Mindy Kaling -faniuden ohella olen myös ikuinen teinisarjafani, joten hurraa Mindy ja hurraa hyvät, tärkeät ja moniulotteiset teinisarjat! Katsoin ekan jakson, oli mainio. John McEnroe kertojana oli täydellisen omituinen ja just siksi toimiva lisämauste.
Little Fires Everywhere / Amazon Prime
Hyvä uutinen: jos olen oikein ymmärtänyt, Reese Witherspoonin ja Kerry Washingtonin tuottama ja tähdittämä minisarja Little Fires Everywhere tulee 22. toukokuuta katsottavaksi Amazon Primeen. Tiesin, että täytyi olla joku syy miksi edelleen maksan siitä! Kahdeksanosainen sarja pohjautuu Celeste Ng’n samannimiseen kirjaan (suom. Tulenarkoja asioita). Kirja oli oikein koukuttava, joten sarja menee ehdottomasti listalle.
Space Force / Netflix
Hyvä / huono uutinen: 29. toukokuuta Netflixiin tuleva, Steve Carellin tähdittämä komedia Space Force on trailerinsa perusteella joko tosi hyvä tai tosi huono, en osaa päättää. Ehkä kallistun hyvän puolelle, pitänee luottaa tekijätiimiin josta löytyy Carellin lisäksi jenkki-Officesta ja Parks and Recistä tuttu Greg Daniels. Ehkä mun ongelma oli se, että trailerissa ei ollut tarpeeksi Ben Schwartzia…
Middleditch & Schwartz / Netflix
… Jean-Ralphiosta puheen ollen, Ben Schwartzin ja mm. Silicon Valleysta tutun Thomas Middleditchin kahden miehen improshow Middleditch & Schwartz sai tovi takaperin Netflix-käsittelyn, tai itse asiassa kolme Netflix-käsittelyä. Impro ei ole mikään suosikkijuttuni… tai otetaan takaisin, mulla ei ole juurikaan omakohtaista kokemusta improsta. Tiedän vaan, että moni fanittamani koomikko on aloittanut uransa improlla, oli se sitten The Second Cityssä, UCB:ssä, The Groundlingsissatai jossain muualla. Middleditch & Schwartzista olen joka tapauksessa lukenut hyviä, iloisia asioita, joten se on Netflix-jonossani. Ei nauraminen tässä tilanteessa nyt ainakaan huonoa tee…
PS. Ben Schwartzin ja Thomas Middleditchin jakso Conan O’Brien Needs A Friend -podcastissa oli hauska!
Becoming / Netflix
Hyvä uutinen: sitten kun kaipaan inspiroivan supernaisen lempeää tsemppausta ja viisaita sanoja, on edelleen katsomatta Michelle ObamanBecoming-dokkari. Se hetki tulee vielä. Michelle Obama = suosikkityyppien suosikkityyppi.
Vallan linnake / ?
Loistava, yllättävä uutinen: tanskalaisdraama Vallan linnakkeesta eli Borgenista tehdään vuosien tauon jälkeen uusi, neljäs tuotantokausi. Poliittiset draamat eivät ole millään lailla suosikkejani, mutta Borgenin kolme aiempaa kautta olivat niin hyviä, että ihan huomaamatta koukutuin kaiken maailman valtavääntöihin ja ministeriskandaaleihin. Deadlinen mukaan neloskausi on Tanskan yleisradioyhtiö DR:n ja Netflixin yhteisprojekti. Uusia jaksoja odotetaan vuodeksi 2022, ensin DR:lle, sitten Netflixiin. Mukana kerrotaan olevan alkuperäiset tähdet Sidse Babett Knudsen (Birgitte Nyborg) ja Birgitte Hjort Sørensen (Katrine Fønsmark). Omasta suosikistani Kasperista eli Pilou Asbækista ei valitettavasti ollut mainintaa.
Eagles / Yle Areena
Sanoinko jo, että fanitan teinisarjoja? Ruotsalaisen Eaglesin kakkoskausi tuli tovi takaperin Yle Areenaan. Just pätevää, joskin melko nopeasti unohtuvaa hömppää. Ei kaikessa tarvitse olla sen syvällisempiä tasoja.
PS. Uusi suosikki YouTube-kuoppani on näyttelijä-käsikirjoittaja-koomikko Julie Nolken sketsivideot:
Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.5.2020 Lilyssä.
Suosikkisarja: Supernatural
Hyvät ystävät, täällä seilataan nyt hyvin, hyvin kummallisilla vesillä.
En tiedä meneekö tämä vallitsevan tilanteen piikkiin vai mitä, mutta ”kaikki fantasiasarjat ovat pönttöjä, pyörittelen silmiäni yliluonnollisille öttiäisille” -meikäläinen on jäänyt koukkuun Supernaturaliin.
Niin, siihen sarjaan, josta olen tässä blogissa todistettavasti kirjoittanut lauseen ”en ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset rakastavat Supernaturalia”.
Sarjaan, jossa on about jokainen yliluonnollinen öttiäinen joita fantasiamaailmat päällään kantavat: demoneja, enkeleitä, vampyyreja, ihmissusia, aaveita, pahoja henkiä, noitia, jumalia, zombeja. Hirviöitä hirviöiden perään, kaikkia mahdollisia ja mitä mielikuvituksellisimpia kummallisuuksia ja ällötyksiä. Sitä kamaa, jolle perinteisesti tykkään pyöritellä silmiäni.
Eikä tämä koukutukseni ole mitenkään kevyimmästä päästä. Ei, olen uponnut kunnolla.
Parasta ja pahinta on se, että sitä hiton sarjaa on NELJÄTOISTA valmista tuotantokautta. 14! Viidestoista ja viimeinen ehti sekin käynnistyä ja edetä melko pitkälle, mutta kuvaukset ja tuotanto keskeytyivät erään tympeän k-sanan vuoksi.
Tämä homma alkoi – kuten niin monesti mun kohdalla – YouTubesta. Joku algoritmi jossain päätti, että mitäpä muuta tuokaan tyyppi eristäytymisaikana tekisi kuin katsoisi 300+ jaksoa Sam ja Dean Winchesterin hirviönmetsästysseikkailuja.
Ensin algoritmi tyrkytti katsottavakseni blooperseja. Olivat hauskoja, joten katsoin lisää. Sitten tulivat erilaiset videopätkät. Hassuja kohtauksia sarjasta, ne miljoonat destiel-videot. YouTube-kuoppa syveni. Pian olin ajautunut katsomaan näyttelijöiden Comic-Con-paneelikeskusteluja.
YouTube-kuopan pohjalla mielessäni viattomasti käväisi, että jospa katsoisin yhden jakson kunnolla ja kokonaan. Ja kappas, kaikki neljätoista tuotantokautta sattui löytymään Amazon Primestä. Aloitin ekasta jaksosta, mutta hyppäsin siitä suoraan neloskauteen. Internet oli tuossa vaiheessa jo opettanut, että sarja paranee kun mukaan tulevat enkelit (=Castiel) ja muu jumalaan ja taivaaseen liittyvä tarusto.
Kaudet ovat ylipitkiä ja joukossa on paljon turhia ja vähemmän onnistuneita täytejaksoja. Kyseessä ei ole kaikkein tasalaatuisin sarja. Olen kelannut useamman jakson ja monien tylsien kohtausten yli. Tästä huolimatta voin täydestä sydämestäni sanoa, että Supernatural on miljoona kertaa parempi sarja kuin olin kuvitellut. Hyvät jaksot ovat oikeasti todella hyviä.
”En ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet ihmiset rakastavat Supernaturalia”.
Hoi Maisa puolen vuoden takaa, sinä ennakkoluuloinen pönttöpää! Kuunteletko, saat nyt vastauksen pohdintaasi:
Supernatural on hauska. Mun ei tarvitse pyöritellä sille silmiäni, koska se pyörittelee silmiä itse itselleen. Älkää käsittäkö väärin, ei se mikään komediasarja ole. Enkä silmien pyörittelyllä tarkoita sitä, että se heittäisi homman leikiksi. Siinä on taitavasti käsikirjoitettuja, vakavaksi tarkoitettuja juonikuvioita ja draamaa – kaikkien niiden yliluonnollisten öttiäisten rinnalla siis. Siinä on uskonnollista tarustoa ja mytologiaa, helvetin kuninkaita ja langenneita enkeleitä. Kaksi veljestä, jotka metsästää monstereita. Perhesuhteita, veljesrakkautta ja suuria tunteita. Välillä joudutaan helvettiin, välillä kuollaan, välillä käväistään taivaassa.
Supernatural ei kuitenkaan missään vaiheessa ota itseään liian vakavasti. Sitä ympäröi sellainen mukavan kevyt komedia- ja höttöpilvi. Eikä se sido itseään yhteen, tiukasti määriteltyyn genreen. Oikeastaan se ei sido itseään yhtään mihinkään, vaan rikkoo rajoja ja taivuttaa sääntöjä, tekee mitä tahtoo. Mutta järkevällä ja maltillisella tavalla. Fanitan aina hyvin ja perustellusti tehtyä neljännen seinän rikkomista ja taidolla rakennettuja metatasoja, ja Supernatural hallitsee ne hommat. Se on nokkela, fiksu ja kekseliäs. Minä saatan olla Supernatural-rookie, mutta osasin silti arvostaa esimerkiksi kuutoskauden loisteliasta The French Mistakea. Yksi huvittavimmista yksittäisistä tv-sarjajaksoista, jonka olen koskaan nähnyt.
Lopuksi sanottakoon, että mikään edellä mainittu ei toimisi ilman oikeita näyttelijöitä. Winchesterin hirviönmetsästäjäveljeksiä esittävät Jared Padalecki (Sam) ja Jensen Ackles (Dean) ovat just oikeat tyypit rooleihinsa. Heillä on luontaista kemiaa, jonka varaan koko Supernatural rakentuu. Öttiäiset ja kummallisuudet ja korkealentoiset juonikuviot eivät haittaa, kun sarja ankkuroituu johonkin aitoon; kahteen veljekseen, jotka tekee mitä vain toistensa puolesta. Ja heittää samalla hauskaa läppää. Kun mukana on vielä Misha Collinsin Castiel ja huippuja, moniulotteisia pahiksia niin ei mikään ihme, että sarja on kestänyt 15 vuotta.
Supernaturalin tuotantokaudet 1-14 ovat katsottavissa ainakin Amazon Primessä. Sarjan viidestoista ja viimeinen tuottari tulee Subilta (?), mutta on tauolla koska tuotanto jäissä.
PS. Kun pyörittelen silmiäni fantasiasarjoille, en koskaan pyörittele silmiäni fantasiasarjojen faneille. Tai minkään muunkaan asian faneille. Minä fanitan faniutta ja fandomeja, vaikka en aina itse ymmärtäisikään faniuden kohdetta.
Itse asiassa – ja pahoittelen etukäteen, että nostan esille maailman tylsimmän puheenaiheen – käsittelin gradussani fanitutkimusta. En tosin populaarikulttuurin faniutta, vaan jalkapallon. Yhtä kaikki, fanius on mun mielestä loputtoman kiinnostava aihe.
Ja Supernaturalin valtavan intohimoisesta faniyhteisöstä kirjoittaisi helposti vaikka väikkärin. Hyvin kiehtova fandom! Yksi tärkeä syy sille, miksi sarja on niin rakastettu ja pitkäikäinen on taatusti sekin, että sarja myös rakastaa fanejaan takaisin. Esimerkiksi 200:s jakso, Fan Fiction, on suuri rakkauskirje SPN-faneille. Sanoinko jo, kuinka paljon arvostan metatasoja?
PPS. Saako olla mielipide parhaasta jaksosta, vaikka on hyppinyt osan yli eikä ole nähnyt jokaista kautta? Saa kai. Suosikkini Supernaturalin miljoonasta jaksosta on ollut 11:nnen kauden nelosjakso Baby. Hieno jakso!
