Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

21 hyvän mielen sarjaa (eli iloa, rakkautta – ja rikoksia?)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.4.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: hyvän mielen sarjat!

Kuvat: Netflix, Amazon Prime, Apple TV+, Hulu, Fox & The CW

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä huonommin kestän pelottavia, ahdistavia ja surullisia sarjoja. Koska olen pönttöpää, katson ikäviä juttuja aina välillä, mutta kaikkein eniten fanitan hyvän mielen sarjoja. Siis ilahduttavia, leppoisia ja naurattavia sarjoja, joita katsoessa voi vain uppoutua mukavan lempeään höttöön. Siinä hötössä ei tarvitse pelätä tai olla surullinen. Tai jos välillä tarvitseekin, sarjoissa on kuitenkin sellainen mieltä lämmittävä yleisviba.

Viimeisen reilun vuoden aikana hyvän mielen sarjat ovat osoittaneet arvonsa; kun oikeassa elämässä tapahtuu kaikkea ikävää, ei enää jaksa fiktiivisen elämän ikävyyksiä. Sitä haluaa vain sarjoja, joissa on korkea nauru- ja kissanpentuindeksi.

Oma hyvän mielen sarjojen listani eli 21 hyväksi havaittua ilahduttajaa:

Tutut ja turvalliset

Parks and Recreation (Amazon Prime, Viaplay, Netflix): OLENKO KERTONUT ETTÄ RAKASTAN PARKS AND RECIÄ? (Rakastan Parks and Reciä.)

New Girl (Netflix): suosikkini kaikista hyvän mielen sarjoista. Saa minut aina hyvälle tuulelle. Nick Miller 4-ever!

Frendit (HBO): duh. Nykyään naurattaa lähinnä se, kun alkaa nauramaan etukäteen vitseille joiden tietää olevan tulossa. Moneen kertaan jauhettu siitä, kuinka moni vitsi ei enää kestä päivänvaloa – täysin totta – mutta omalla hyvän mielen sarjojen listallani Frendeille on aina tilaa.

Brooklyn Nine-Nine (Netflix): on sellaista nauran ääneen –kamaa, vaikka en edes ole sarjan suurin fani.

How I Met Your Mother (Netflix, Disney+): paitsi viimeinen kausi. You know what you did, HIMYM. (Olen katsonut HIMYMiä viime aikoina, eikä sekään kaikilta osin kestä nykystandardeja.)

Gilmore Girls (Netflix): Team Logan!

Uudet ja täydelliset

Ted Lasso (Apple TV+): Täydellinen hyvän mielen sarja. Täydellinen! Vaikka sen ei edes kuuluisi olla hyvä, juoni on niin typerä. Toimii, vaikka jalkapallo ei kiinnostaisi pätkän vertaa. Lämmittää sydäntä ja sielua ja saa uskomaan ihmisten hyvyyteen. En odota mitään sarjaa niin paljon kuin Ted Lasson kakkoskautta.

Schitt’s Creek (C More, Sub, MTV):  Täydellinen hyvän mielen sarja tämäkin. Ei välttämättä vielä ensimmäisellä ja toisella kaudella, mutta kolmosesta eteenpäin simply the best. Kaikkien palkintojensa arvoinen.

Worn Stories: Anekdootteja pukineista (Netflix): kuinka hurmaava sarja! Ihan tavalliset ihmiset kertovat vaatteistaan. Ja samalla omasta itsestään, yhteisöstään, perheestään, rakkaudesta, ystävyydestä… hyvin mieltä lämmittävä dokkaritapaus. Saa hymyilemään ja liikuttumaan. Täydellinen esimerkki sydäntä lämmittävästä.

Hyvän mielen romantiikkaa

Hart of Dixie (Viaplay): Bluebellissä ei tapahdu ikäviä asioita. On vaan leppoisaa pikkukaupungin meininkiä, lämmintä romantiikkaa ja leivoksia täynnä olevia aamiaispöytiä.

Sydämen suunnitelma (Netflix): ranskalaista romantiikkaa ja tyylikkäitä pariisilaisia, ystävyyttä ja yleistä sekoilua. Trés bien.

Crash Landing on You (Netflix): kaiken voittavaa rakkautta ja Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välistä konfliktia. K-draamoille tyypillisesti kilometrin pituisia jaksoja ja paljon kaikkea sälää. Mutta siis kaikkein eniten ällöromanttinen rakkaustarina, jollaisille normaalisti pyörittelen silmiäni hyvin kovaa, mutta CLOYn tapauksessa en edes jaksanut, kunhan upposin kaikkeen höpsöön, dramaattiseen ja romanttiseen.

Modern Love (Amazon Prime): antologiasarja pohjautuu New York Timesin samannimiseen palstaan, jolla kerrotaan tavallisten ihmisten tarinoita rakkaudesta. Ja ystävyydestä, perheestä ja kaikesta mihin rakkaus liittyy. Sisältää myös surullisia jaksoja, joten ei pelkästään naurua ja kissanpentuja. Mutta niiden jaksojen yli voi hypätä.

Four Weddings and a Funeral (Viaplay): myönnettäköön, minusta sarja on melko yhdentekevä ja unohdettava, mutta ajaa asiansa jos kaipaa sellaista lempeää rom com -sekoilua. Kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä, Lontoo, rakkautta, ystäviä, draamaa, naurua. Klassikkoleffasta muistuttaa vain nimi.

Hyvän mielen rikossarjat

Kuulostaa ehkä mahdottomuudelta, mutta ei, hyvän mielen rikossarjoja on selkeesti olemassa. Tarvitaan vain  leppoisa yleissävy ja hauskaa läpänheittoa. Murhameiningit yms. ikävyydet menevät siinä sivussa.

White Collar (Viaplay, Disney+): Neal Caffrey on ikuisesti yksi tv-sarjasuosikeistani.

Lucifer (Netflix): hyvän mielen rikossarja lähinnä huvittavan päähenkilönsä vuoksi. Sivussa suurta rakkausdraamaa, mutta henk. koht. en jaksa sitä.

Supernatural (Viaplay, Amazon Prime): leppoisa yleissävy, check. Hauskaa läpänheittoa, check. Yliluonnollista sälää ja hirviöitä, check. Veljesrakkautta, check. Huvittavia jaksoja, check. Okei, ei ehkä kaikki jaksot, mutta leppoisa yleissävy ohittaa ikävyydet.

Unbreakable Kimmy Schmidt (Netflix): rikoksestahan sarja alkaa! Hyvä on, en tiennyt mihin kategoriaan Unbreakable Kimmy Schmidt kuuluu. Titus Andromedonin Lemonade naurattaa joka tapauksessa ikuisesti.

Nuoria tyyppejä

Sex Education (Netflix): loistava  sarja! Fiksu, hauska ja koskettava.

Anna, a lopussa (Netflix, Yle Areena): ilahduttava ja inspiroiva versio Vihervaaran Annasta. Ei tosin pelkkää iloa ja riemua, pitää varautua myös kyyneliin.

Derry Girls (Netflix): Täyttä rakkautta. Nauroin monta kertaa ääneen, mutta kaiken sekoilun keskellä Derry Girls onnistui myös koskettamaan. Taikaa koko sarja sanon minä, olen taannoin kirjoittanut. Samaa mieltä edelleen. Taikaa.

PS. Otan aina vastaan suosituksia hyvän mielen sarjoista. Olen pahemman luokan sarjajumittaja: samoja uudestaan ja uudestaan.

PPS. Kaiken tämän hyvän mielen sarja -jeesustelun jälkeen kerrottakoon, että katsoin juuri Netflixin meksikolaisen jännärisarjan Kuka tappoi Saran? Hitto että oli koukuttava tapaus! Viimeisten kolmen minuutin aikana sykekin nousi.😬

LUE MYÖS:

Kategoriat
Musiikki Sarjat Suosittelen

Viime aikojen suosikkiasioita, hyviä sarjauutisia ja YouTube-kuoppia

Kirjoitus on alun perin julkaistu 21.2.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat ja YouTube-kuopat. Ja teininostalgia!

Kuvat: CBC / Schitt’s Creek, Viaplay / Älska mig, Netflix

Koska en näköjään kykene järkevään ja jäsenneltyyn kirjoitukseen, kaadan yhteen postaukseen niin viime aikojen suosikkiasioita, huippuja YouTube-kuoppia kuin hyviä sarjauutisiakin. Kaikkea sekalaista sälää siis viikon päätteeksi.

Nämä ovat ilahduttaneet ja koukuttaneet viime aikoina:

Älska mig (suom. Rakasta mua)

Muistan, että olen lukenut tästä ruotsalaisesta hittisarjasta ainakin Still life -blogista viisituhatta vuotta sitten (=viime marraskuussa). Ja muuallakin sitä on kehuttu kovasti. Ensimmäinen kausi oli Yle Areenassakin tovi sitten. Silti se oli jäänyt katsomatta.

No, nyt katsoin sen vihdoin ja viimein Viaplaystä. Oli kehujensa arvoinen, pidin siitä kovasti. Puhun nyt ykköskaudesta. Aloin ykkösen katsottuani katsoa myös kakkoskautta, mutta jätin sen kesken. Siinä missä ykköskausi oli kaikesssa traagisuudessaan kevyt, hauska ja romanttinen, kakkonen tuntui vain traagiselta. Kaikki tuntui menevän pieleen. Tai mistä minä tiedän, ehkä se muuttui jossain kohtaa taas hauskaksi. Muuttuiko?? Ne vajaat kaksi jaksoa, jotka kahlasin läpi, oli ihan liian painavia ja ankeita. Ykköskausi oli romanttista komediaa, kakkonen sitä, mitä romanttisten komedioiden pareille tapahtuu The Endin jälkeen. Murheita ja pettymyksiä. Enkä just nyt kaipaa niitä sarjaviihteeltäni. Ykköskaudelle silti peukku!

Hart of Dixie

Mulla on muutaman kuukauden ilmainen kokeilujakso Viaplayihin, ja mainitun Älska mig’n lisäksi olen hyödyntänyt sitä ainakin katsomalla Hart of Dixietä. Sarjan kaikki neljä kautta tuli helmikuun alussa katsottavaksi.

Hart of Dixie  on sitä kevyttä rom com -höttöä, jota kaipaan. Se  on täydellisen harmiton hyvän mielen sarja. Sellaista kamaa, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Sen kun uppoaa herttaiseen Bluebellin pikkukaupunkiin ja herttaisiin romansseihin. Mitään liian ikävää ei tapahdu. Ja mitä tulee sarjaromansseihin, Zoe ja Wade pääsevät mun ikisuosikkien listalle.

Seth & Summer

Hart of Dixien Zoe Hartista Summer Robertsiin. Ja erääseen YouTube-kuoppaan, johon satuin putoamaan taannoin. 2000-luvun alkuvuosien teininä O.C.:lla on ikuinen paikka sydämessäni, ja Seth ja Summer ovat mainitun suosikkisarjaromanssilistan kärkipäätä, ikuisesti.

Koska YouTube-algoritmit tuntevat minut pelottavan hyvin, päädyin jonkun mutkan kautta katsomaan Seth & Summer: All Scenes -listaa. Voi teininostalgiaa! Oikeasti, pyh ja pah angstailevat Ryan ja Marissa, Seth ja Summer ovat O.C.n paras pari.

Fun fact: tiesittekö että O.C.:n ja Hart of Dixien yhteys ei lopu Summer Robertsiin ja Zoe Hartiin eli näyttelijä Rachel Bilsoniin? Hart of Dixien Wadella eli näyttelijä Wilson Bethelillä ja Lemon Breelandilla eli Jaime Kingillä on pienet yhden jakson roolit O.C.:ssa. Tämän tajusin O.C.-kuopan pohjalla. Aina oppii uutta ja tarpeetonta.

30 Rock

Viaplayssä on myös 30 Rock, sitäkin olen katsonut. Sarja ei ole koskaan ole päässyt mun ikisuosikkien listalle, vaikka oikein mainio komedia onkin. Näin 2020-luvun silmillä katsoessa on jännä huomata, miten paljon vanhentuneita vitsejä vuosina 2006-2013 ilmestynyt komedia sisältää. Moni läppä ei menisi enää läpi.

Phoebe Bridgers

Koska en ole asiantunteva ja cool musadiggari, kuulin Phoebe Bridgersistä vasta pari viikkoa sitten kun hän oli esiintymässä SNL:ssä. Nyt olen kuunnellut paljon hänen musiikkiaan, on jotenkin tähän ankeaan ajanjaksoon sopivaa kamaa. Taitava lauluntekijä ja mielenkiintoinen tyyppi noin muutenkin.

Schitt’s Creek + Sub

Hei, hyvä sarjauutinen; Schitt’s Creek alkaa Subilla 17. maaliskuuta.

Sub esittää sarjaa keskiviikkoisin kolme jaksoa kerrallaan. Jaksot ovat katsottavissa myös mtv-palvelussa. Kevään ja alkukesän mittaan Subilla nähdään sarjan kolme ensimmäistä tuotantokautta, kertoivat tiedotteessa. Huippua!

Wednesday + Netflix

Ja tämä on mielenkiintoinen sarjauutinen: Netflix tiedotti, että The Addams Familyn ikoninen Wednesday saa oman sarjansa. Kahdeksanjaksoisen sarjan ohjaa Tim Burton. Sopii kai siis hilata odotuksia korkealle.

This “live-action coming-of-age comedy” will follow Wednesday of The Addams Family through her school years as a student at Nevermore Academy, where she “attempts to master her emerging psychic ability, thwart a monstrous killing spree that has terrorized the local town, and solve the supernatural mystery that embroiled her parents 25 years ago”, kertoi Vulture.

Mielenkiintoista nähdä, kuka täyttää Christina Riccin kengät.

Marsh Family

Viimeisenä mun suosikki YouTube-kuoppa just nyt: Marsh Family. Parasta, brittiperhe on käyttänyt lockdownit hyödykseen tekemällä huippuja koko perheen musiikkiesityksiä. Jo viime keväänä ilahdutti Marsh Familyn Les Mis -parodia ja nyt esimerkiksi alla oleva Total Eclipse of the Heart eli Totally Fixed Where We Are. Ja rokotedisinformaatiota vastaan taisteleva Have The New Jab on loistava sekin. Kuinka lahjakkaita tyyppejä! 😀

Kategoriat
Hassua Leffat Sarjat

Sarja- ja leffakohtauksia, joita ajattelen usein

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.2.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat, leffat ja April Ludgate.

Olisi kiva väittää, että päässäni risteilevät ajatuspätkät liittyvät aina päivänpolttaviin uutisiin tai johonkin muuhun järkevään. Ja välillä ne liittyvätkin! Mutta päässäni risteilee myös päähäni jumahtaneita kohtauksia suosikkisarjoistani ja -leffoistani. Siellä ne vievät tilaa aivokapasiteetistani ja putkahtavat mieleen aina välillä. Herra ties miksi.

Ajattelen usein ainakin näitä kohtauksia:

She’s the worst person I’ve ever met. I want to travel the world with her.

Okei, Parks and Rec. Suosikkisarjani. Mulla on monia, monia suosikkikohtauksia, mutta yksi jota ajattelen usein on alla oleva Aprilin ja Tynnyferin kohtaaminen. Aubrey Plazan esittämä April Ludgate  on noin muutenkin yksi fiktiivisistä ikisuosikeistani, ja hänen normaalin ilmeettömän deadpan-tyylinsä välitön mukautuminen Tynnyferin (=hang on, it’s xanax o’clock 😀 ) hmmm… hieman erilaiseen tyyliin ei koskaan lakkaa naurattamasta minua. Rakastan Aprilin vuorosanoja she’s the worst person I’ve ever met. I want to travel the world with her. Ajattelen niitä usein.

Kaikkein eniten mieleeni nousee kuitenkin Snake Juice ja humalainen Ron Swanson. Ajattelen Snake Juice Ronia ainakin kerran viikossa.

Whyyy???! I don’t know.

New Girl, toinen suosikkisarjani. Sama homma, paljon suosikkikohtauksia, joiden pelkkä ajatteleminen saa minut iloiseksi. Liittyvät monesti Nick Milleriin. Tai Winstoniin.

Alla oleva kohtaus ei kokonaisuutena ole ykkössuosikkini, mutta Schmidtin ”Whyyyy?” ja Nickin tyynenrauhallinen vastaus ”I don’t know” nousevat tasaisin väliajoin mieleeni. En tiedä miksi. Mind works in mysterious ways, ilmeisesti.

Toinen täysin random New Girl -hetki, joka on juuttunut aivoihini on Nickin raivokohtaus ovilleI will push if I wanna push. I hate doooors!! Aina ja ikuisesti jos mulla on oviongelmia (eikö meillä kaikilla ole joskus oviongelmia?) ajattelen tätä kohtausta ja kuinka I hate dooors too. 😀

Clear eyes, full hearts, can’t lose

Tämä ei ole yksittäinen kohtaus, mutta Friday Night Lightsin Coach Taylorin legendaarinen clear eyes, full hearts, can’t lose on porautunut päähäni ja muistuttaa olemassaolostaan etenkin silloin, kun kaipaan tsemppausta. Mun mielestä jokaisella pitäisi olla päässään pieni Coach Taylor, joka pitää kannustavan puoliaikapuheen aina tarvittaessa.

This game is not over, this battle is not over…

Jack & Rose ja mitä hittoa?!

Todellakin tiedostan, että Titanic ei olisi Titanic, jos Jack olisi pelastunut. Silloin tällöin huudan silti mielessäni, että ”tee nyt hitto vie tilaa sen kelluvan puupalasen päällä, Rose!! Hyvin mahtuisitte molemmat jos tiivistät!”

Sen jälkeen katson tämän YouTube-videon, jolla näyttelijä Keke Palmer sanoo kaiken tarpeellisen.

You have bewitched me

En ole kaikkein suurin Ylpeys ja ennakkoluulo -fani. Puhun nyt vuoden 2005 elokuvasta, jonka pääosassa on Keira Knightley. Kyseinen elokuva sisältää kuitenkin yhden kauneimmista ja kauneimmin kuvatuista romanttisista kohtauksista jonka tiedän. Se on se taso, jolla arvioin kaikkia romanttisia kohtauksia. Yleensä pidän enemmän hauskoista romanttisista kohtauksista ja pyörittelen silmiäni oikeasti romanttisille, ei-hauskoiksi-tarkoitetuille kohtauksille. Minua ei ole tehty sietämään ällöromanttisia, siirappisia rakkaudentunnustuksia.

Tämä kohtaus on poikkeus. En pyörittele silmiäni, kun herra Darcy (Matthew Macfadyen) sanoo ”You have bewitched me, body and soul, and I love… I love… I love you”. Ei, minä rakastan tätä kohtausta. Se on täydellinen esimerkki siitä, ettei romanttisen kohtauksen tarvitse aina päättyä suureelliseen elokuvasuudelmaan. Se on myös täydellinen ja aina ajankohtainen opetus ihan kaikille siitä, miten pitää toimia jos päättää yhtäkkiä julistaa rakkauttaan. ”My affections and wishes have not changed but one word from you will silence me forever”. Täydellistä. Sano mitä sanot, mutta sen jälkeen kaikki valta on sanojen vastaanottajalla.

The Last Golden Ticket

… it’s mine! Olen ehkä kertonut, että rakastan Jali ja suklaatehdasta. Yksi all time suosikki leffakohtauksistani on se, kun Jali löytää kultaisen pääsylippunsa. Ennen kaikkea rakastan lempeää kioskisetää. The Last Golden Ticket -kohtaus on sekin hitsautunut aivoihini ja ajattelen sitä hämmentävän usein. Etenkin lempeää kioskisetää. Koska maailmassa pitäisi olla enemmän lempeitä kioskisetiä.

I’ll show you how valuable Elle Woods can be

Tästä olen maininnut aiemminkin. Aina kun kaikki tuntuu menevän pieleen, päässäni alkaa pyöriä Blondin kosto -leffan kohtaus, jossa luokkatoveriensa naureskelun kohteeksi joutunut Elle Woods päättää näyttää kaikille tympeille epäilijöilleen. I’ll show you how valuable – lisää oma nimesi – can be! Tähän kuuluu oleellisesti myös se musiikkiI’m not your average type of girl, I’m gonna show the world, the strength in me that sometimes they can’t see.

PS. Mun on täysin mahdotonta tehdä tämän kaltaisia postauksia ilman että putoan YouTube-kuoppiin. Nyt putosin kuoppiin siellä ja täällä, mutta erityisesti Friday Night Lights -kuoppaan. Hyvä luoja että on hieno, hieno sarja. Harmi ettei taida olla juuri nyt minkään Suomessa näkyvän suoratoistopalvelun listoilla. Katsoisin heti alusta.

LUE MYÖS: