Avainsana: Prime Video

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2023 parhaat sarjat (ja ne, joita jään kaipaamaan)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 29.12.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat 2023!

Kuvat: Apple TV+, Disney+, ABC, Showtime, Netflix, HBO Max, Prime Video

Sarjavuosi 2023 pakettiin!

Vuoden 2023 parhaat sarjat

The Last of Us / HBO Max: Hei, se, joka onnistuu koukuttamaan allekirjoittaneen sarjalla, joka perustuu videopeliin ja sisältää – itseäni lainaten – jotain hiton sieniöttiäisiä ja ahdistavaa ankeutta ja pandemiaa ja väkivaltaa ansaitsee kaiken ylistyksensä.

Succession, kausi 4 / HBO Max: Joo joo, kuinka tylsä valinta. Ja joo joo, tiedän, että olen ulissut Successionista enkä oikeasti ole varma, pidänkö edes koko sarjasta. Mutta! Noh, neloskausi nyt vaan oli melko hieno. Siis tosi hieno. Connor’s Wedding on se yksittäinen jakso, joka mulle on jäänyt kaikkein parhaiten mieleen vuodesta 2023. Ja päätösjakso oli täydellisen epätäydellinen. Valitsen siis olla kuuntelematta sarjanillittäjä-Maisaa. Sen sijaan kuuntelen sarjafiilistelijä-Maisaa ja päätän, että Succession ansaitsee paikkansa parhaiden listalla.

Fellow Travelers (Kumppanukset) / SkyShowtime: Iskee sydämeen ja on täynnä ikäviä asioita; homofobiaa, rasismia, ennakkoluuloja, poliittista suhmurointia, 1980-luvun AIDS-kriisistä puhumattakaan. Lähtökohtaisesti en jaksa ikäviä ja surullisia sarjoja, mutta Matt Bomerin ja Jonathan Baileyn tähdittämä minisarja on niin vangitseva ja hyvin tehty, että katson ikävistä asioista huolimatta. Koska ikävyyksien keskellä on kuitenkin vuosikymmeniä kestävä rakkaustarina. Kirjoitushetkellä Suomen SkyShowtimessa on vielä kaksi jaksoa julkaisematta, mutta uskallan silti heittää sarjan jo nyt vuoden parhaiden listalle.

Slow Horses, kausi 3 / Apple TV+: Vakoojatrillerien eliittiä kolmannellakin kaudella. Pelkästään tunnuskappale on jo timanttia.

Abbott Elementary / Disney+: Leppoisa, hyvin tehty hyvän mielen komedia täynnä fiksua huumoria ja teräviä vitsejä. En minä muuta tarvitse!

Class of ´07 / Prime Video: Tämä hupsu aussikomedia tyttölukion luokkakokoukseen iskevästä maailmanlopun hyökyaallosta oli alun perin positiivisten yllättäjien listalla, mutta sitten muistin, että minähän määrittelen itse Parhaat sarjat -kriteerini. Joten hitot, ylennän Class of ’07:n virallisesti parhaiden sarjojen joukkoon! Mulla oli hyvin hauskaa sen parissa, se olkoon riittävä kriteeri. Sarjat, joissa on hauskaa ja fiksua sekoilua ovat aina suosikkiasioitani.

Positiiviset yllättäjät

Gen V / Prime Video: Spin-offit ovat vaikeita eivätkä yleensä ole kovin hyviä. Prime Videon täysin sekopäisen supersankariparodian The Boysin spinari Gen V selvisi haasteesta erinomaisesti. Yhtä sekopäistä, ällöä, väkivaltaista ja outoa menoa kuin The Boysissa, mutta seisoo tukevasti omilla jaloillaan.

The Night Agent / Netflix: Tämänkaltaiset, melko geneeriset toimintasarjat eivät koskaan voita merkittäviä palkintoja. Silti: jokuhan The Night Agentissa meni oikein, koska se oli Netflixin vuoden katsotuin sarja. En ole sataprosenttisen varma, mikä se joku oli (koska päällisin puolin sarja tuntuu… noh, geneeriseltä toimintasarjalta), mutta yhtä kaikki; oikein viihdyttävä ja koukuttava tapaus.

Shrinking / Apple TV+: Muistelin pitäneeni tästä Jason Segelin ja Harrison Fordin tähdittämästä komediasta oikein paljon, mutta sitten tsekkasin, mitä olin kirjoittanut siitä blogissani aiemmin. Ja:

Terapeutit taatusti katsovat Jason Segelin tähdittämää uutuuskomediaa silmiään pyöritellen – minäkin pyörittelen vähän silmiäni vaikken olekaan mielenterveyden ammattilainen. Silti: se on toistaiseksi ollut aivan pätevää katsottavaa. Ei mitään woah, rakastan tätä ikuisesti -kamaa, mutta pätevää joka tapauksessa. Ehkä vähän ontto ja jotenkin päälleliimatun sarjamainen. Siis tiedättekö; tässä nyt katson sarjaa, nämä ovat hahmoja, kaikki on käsikirjoitettua.

Älkää kuunnelko helmikuista Maisaa, ihan hyvä se oli! Siinä on yrmeä terapeutti Harrison Ford! Ja Jessica Williams!

Sarjat, joita ylistetään, mutta…

The Bear / Disney+: No siis kun kaikki kehuvat sitä maasta taivaisiin, mutta minä olen vain että ”haluan pois täältä keittiöstä, on liian kuuma ja kaikki ovat vihaisia toisilleen”. (Katsoin kaksi jaksoa eli saattaa olla, etten antanut The Bearille kunnon mahdollisuutta.)

Daisy Jones & The Six / Prime Video: Eihän tää nyt huono ollut, mutta halusin pitää siitä paljon enemmän. Kaikki hahmot (okei, lähinnä Billy ja Daisy) ärsyttivät minua.

Barry, kausi 4 / HBO Max: Harteillani on aina istunut sekä enkeli että demoni mitä tulee Barryyn. Enkeli on sitä mieltä, että kyseessä on loistava sarja, demoni vihaa sitä. Tai ehkä osien pitäisi olla toisinpäin? Ihan sama! Pointti on se, että muutan mieltäni jatkuvasti: välillä pidän Barrystä, sitten en voi sietää sitä. Näköjään olen nyt Team Demoni, koska en oikein jaksanut Barryn objektiivisesti oikein mainiota päätöskautta. Olikohan se vähän liian outo mulle? En tiedä, joku siinä mätti. Ja siis se yksi juonikuvio! Mitä?! Not cool.

Beef / Netflix: Sataprosenttisesti it’s not you, it’s me -tilanne; Beef on loistava, mutta en vaan kestänyt kaikkea myötähäpeää, jota se sai minussa tuntemaan.

Vuoden 2023 parhaat sarjat, joita en ole nähnyt

Reservation Dogs / Disney+: Okei, note to self vuodelle 2024: ennen kuin perut Disney+-tilauksesi, katso nyt hitossa ensin tämä superkehuttu komediasarja. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvan teinijoukon sekoiluista kertova sarja päättyi kolmoskauteen – ilmeisen onnistuneeseen sellaiseen, koska on ollut monella vuoden parhaat listalla.

Jury Duty / Prime Video: En ole tarpeeksi cool fiilistelemään tätä.

The Curse / Showtime (SkyShowtime tammikuu 2024): Enkä todellakaan ole tarpeeksi cool fiilistelemään ilmeisen loistavaa Nathan Fielderin luomaa ja tähdittämää satiirista mustaa komediaa. Mutta ehkä mun pitää yrittää, siinä on Emma hiton Stonekin! Sarja ei ole tullut Suomessa vielä katsottavaksi, vaan alkaa 5. tammikuuta SkyShowtimella, joten ehdin vielä päättää, että olenkin cool.

Dead Ringers / Prime Video: En ole tarpeeksi kauhufani fiilistelemään tätä (Rachel Weisz tekee ilmeisen hienon roolityön gynekologikaksosina).

I’m a Virgo / Prime Video: Kuulostaa hyvin absurdilta — neljä metriä pitkä teinipoika on kasvanut piilossa katseilta, mutta sitten hänet löydetään ja hän kokee maailman kauneuden ja kurjuuden ensimmäistä kertaa – mutta tarina kertoo, että on oikeasti tosi hyvä, omaperäinen ja sydämellinen sarjahelmi.

Positiiviset yllättäjät, joita en ole nähnyt

Lessons in Chemistry / Apple TV+: Hoi Apple TV+, markkinoikaa sarjojanne! Ei riitä, että heittelette dollareita Oscar-voittajiin, jos kukaan ei tiedä sarjoista, joita kyseiset Oscar-voittajat tähdittävät. Brie Larson ja ilmeisen mainio kirjasta sarjaksi -sovitus, eikä kukaan puhu siitä?

Silo / Apple TV+: Edelleen, Apple TV+, tiedän, että teillä on rahaa, heitelkää niitä dollareita myös sarjojenne markkinointikampanjoihin. Olen lukenut paljon hyvää tästä dystooppisesta scifi-murhamysteeristä, jossa myrkyllistä maailmaa paennut yhteisö asuu maanalaisissa siiloissa.

Kuningatar Charlotte / Netflix: Okei, olenko tehnyt virheen jättäessäni tämän Bridgerton-spinarin katsomatta? Mikäli olen ymmärtänyt oikein, se on laadukas ja kiehtova rakkaustarina.

Rain Dogs / HBO Max: Hei, miten tämä on mennyt aivan ohi? Muistan maininneeni kuukausitärpeissä, mutta en koskaan edes yrittänyt katsoa. Rain Dogs on ”epätavallinen rakkaustarina, jonka osapuolina ovat työväenluokkainen yksinhuoltajaäiti, hänen 10-vuotias tyttärensä sekä etuoikeutettu homomies”.

Myös näitä on kehuttu: The Diplomat (Netflix), Swarm (Prime Video), A Small Light (Disney+), Somebody Somewhere (HBO Max), The Fall of the House of Usher (Netflix), Fargo (HBO Max), Top Boy (Netflix), Heartstopper (Netflix).

Vuonna 2023 päättyneet sarjat, joita jään kaipaamaan

Ted Lasso / Apple TV+: No siis… football is life (oikeasti olen sitä mieltä, että kolme kautta oli just hyvä, mutta olisin tehnyt muutaman asian toisin päätöskaudella).

Starstruck / HBO Max: Kolme kautta oli tällekin tapaukselle just hyvä, ehkä jopa jo liikaa, ja sarja päättyi mielestäni tosi onnistuneesti. Silti: Jessien sekoiluja oli kiva seurata. Olisin katsonut neljännenkin kauden – ja samalla kyseenalaistanut, miksi se tehtiin. Eli joo, aika aikaansa kutakin, kai.

Shadow and Bone / Netflix: En sillai kaipaamaan-kaipaamaan, koska katsoin koko hommaa sivusilmällä ja 75 prosenttia ajasta en ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Mutta olihan se nyt Netflixiltä vähän ikävästi tehty, että menivät kuoppaamaan Shadow and Bonen – oikein pätevän teinifantasiasarjan – kesken kaiken kakkoskauden jälkeen. Mites se yksi kaiffari siellä vankilassa? Ja Kazin ja Inejin slow burn? Ja oletettavasti jotain jotain jotain niistä taikatyypeistä? Jäi paljon avoimia kysymyksiä!

PS. Perinteinen Sarjat, joiden katsomisen lopetin -kategoria tulee omaksi postauksekseen. Lopetin paljon sarjoja myös vuonna 2023 😀

Edit. Löytyy täältä.

LUE MYÖS:

Suosikkisarja just nyt: The Last of Us, vihdoin ja viimein
Succession-dilemma
Suosikkisarja just nyt: Class of ’07 – maailmanloppu, hauskasti
Vuoden 2023 sarjat, joita en katsonut loppuun
Kategoriat
Hassua Leffat Suosittelen

Milleniaalin kriisi (ja leffavinkki)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.12.2023 Lilyssä.

Suosikkileffa: Bottoms (Prime Video)

Olen vakuuttunut, että yksi kolmekymppisyyden perustavanlaatuisimmista kokemuksista on se, kun tajuat, että menestyvät, hienoja ja merkittäviä asioita elämässään tekevät tyypit ovat yhtäkkiä nuorempia kuin sinä. Etkä osaa vielä suhtautua tähän. Koska mitä hittoa? Mistä lähtien astronautit ja esihenkilöt ja kansanedustajat ja kirjailijat ja päätoimittajat ja pörssiyritysten toimitusjohtajat ja hiton Nobel-voittajat* ovat syntyneet ysiviis? Ja hetkinen, missä mun pomopesti on?

*Okei, ei ehkä Nobel-voittajat. Ei kai??

En oikeasti haluaisi olla pomo, ikäkriiseily on maailman turhinta ja olen aina nuorten ässäilevien tyyppien puolella, mutta silti. Mitä hittoa?

Mitä hittoa, vuoden ysiviis lapsi, elokuvaohjaaja Emma Seligman? Miten hitossa olet tuosta noin vain kaikessa kaksikymppisyydessäsi ohjannut ei yhden vaan kaksi hiton vakuuttavaa, paljon ylistystä kerännyttä kokonaista hiton elokuvaa? Maisa ei ole ohjannut yhtään hiton elokuvaa (Maisa ei haluaisi ohjata elokuvia).

…..

Eli siis joo, katsoin Prime Videoon tovi takaperin tulleen komedialeffa Bottomsin, Emma ’hiton ysiviis’ Seligmanin toisen kokopitkän ohjaustyön. Se ensimmäinen, vuoden 2020 Shiva Baby palkittiin muun muassa Independent Spirit Awardseissa ja valittiin miljoonalle Vuoden parhaat elokuvat -listalle. Katsoin sen, kun se oli HBO Maxissa (ei ole enää). Se oli hyvä. Hitto.

Ja Bottoms… oli hyvä. Sekopäinen, höpsö, fiksu, satiirinen, hauska. Hyvällä tavalla outo. Yhtä aikaa hyvin nostalginen ja hyvin tässä ajassa kiinni oleva teinileffa. En osaa käyttää sanaa zeitgeist oikein, mutta jos osaisin, höpisisin jotain siitä. Hitto vie, Emma, sinä lahjakas nuori ihminen. Ehkä tuon leffan tekemiseen tarvittiinkin peloton ysivitonen. Tai kaksi pelotonta ysivitosta, Seligman kirjoitti Bottomsin ikätoverinsa Rachel Sennottin kanssa. Sennott nähdään myös toisessa pääroolissa. Toisessa on hyvin cool ja hyvin nousukiidossa oleva, The Bearista tuttu Ayo Edebiri. Ysivitonen hänkin. Kolmikko tapasi opiskellessaan NYU:ssa. Mun silmissä ovat about cooleimpia hiton tyyppejä, joita maailma päällään kantaa.

Leffa lähtee liikkeelle klassisesta teinileffa-asetelmasta: epäsuositut bestikset PJ ja Josie aikovat päästä neitsyydestään ennen lukion päättymistä. Heidän ihastuksensa ovat suositut cheerleaderit Isabel ja Brittany. Sitten mennään vauhdilla ei-niin-klassiseen: väärinkäsityksen vuoksi koko koulu luulee, että PJ ja Josie viettivät kesäloman nuorisovankilassa — ja kaksikko päätyy pienen mutkan kautta perustamaan feministisen itsepuolustuskerhon. Tai tappelukerhon, miten vain. Syy on tietysti koulun naisten voimaannuttaminen. Hyvä on, oikea syy on cheerleaderien lähelle pääseminen. Seurauksena on kaikkea höpsöä säätöä. Ja väkivaltaa.

Vaikka Seligman, Sennott ja Edebiri ovatkin niitä hiton ysivitosia — ja näin ollen vielä samaa milleniaalien sukupolvea kuin minä, kiitos vain — Bottoms tuntuu korostetusti Z-sukupolvelle suunnatulta leffalta…. eiku sori, pieni hetki… tajusin kirjaimellisesti kesken lauseen, että eiköhän kaikki tämänhetkiset teinileffat ja kaikki teinileffat tästä eteenpäin ole lähtökohtaisesti tarkoitettu Z-sukupolvelle. Ja sen jälkeen alfa-sukupolvelle tai mitä hittoa zetan jälkeen tuleekaan. Hitto. Hitto… tarvitsen hetken, aivoihin sattuu.

…..

Okei, milleniaalin kriisi selätetty. Mulla on aina 10 Things I Hate About You ja Mean Girls (ei puhuta siitä uudesta Mean Girlsistä, koska se tarkoittaa että meidän Mean Girlsistä on kulunut jo aika monta vuotta).

Palataan Bottomsiin — joka kaikessa Z-sukupolveudessaan (tuo ei ollut oikea sana, mutta ei välitetä siitä) lämmitti tämän milleniaalin sydäntä. Leffa ei varmastikaan ole kaikille. Se sisältää verta, väkivaltaa ja epäkorrektia huumoria; satiiriaspekti on vaikkapa Mean Girlsiin verrattuna pari pykälää korkeammalla. Minä pidin! Hauskaa säätöä, uniikki näkökulma, nuoria ässäileviä naisia kameran edessä ja takana, iskevää huumoria, absurdia hassuttelua… ja koska minä olen minä, pisteitä tärkeimmästä asiasta: kesto 1 tunti 32 minuuttia. *chef’s kiss*

…. mutta silti, mitä hittoa, Emma ysiviis? t. Maisa kasiysi.

Bottoms katsottavissa Prime Videossa.

PS. Disclaimerit ovat tylsiä mutta disclaimer: oikeasti oikeasti olen sitä mieltä — kaikesta edellä olevasta huolimatta — että ikäkriiseily on maailman turhinta ja nuoruuden korostaminen saavutuksista puhuttaessa on aina vähän nihkeetä ja tarpeetonta.

PPS. Hyvä Prime Video, voisitteko välittää seuraavan viestin suomenkielisistä tekstityksistä vastaavalle käännöstoimistollenne: suosittelen googlettamaan bell hooksin. Kiitos.

PPPS. Team Hazel.

Kategoriat
Leffat Suosittelen

Viisi leffavinkkiä (ja kaksi leffaa, joita en voinut sietää)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: rom comit.

Kuvat: Amazon Prime & Netflix

Jatkan sarjabloggaustaukoni aikana kertyneen backlogin purkamista. Nyt ohjelmassa kolme kuukautta vanhoja ajatuskeloja katsomistani leffoista. Luonnollisesti olen katsonut vain järkeviä elokuvia, joten ajatuskelanikin ovat äärimmäisen järkeviä.

Red, White and Royal Blue / Amazon Prime

Ihan vähän petyin Red, White and Royal Blue -leffaan. Siis oikein hyvä, oikein sydämellinen, oikein romanttinen leffa se on. Tietysti, koska se on lämmin rom com, jossa Englannin prinssi ja Yhdysvaltojen presidentin lapsi rakastuvat. On enemies to loversia (ikuisesti paras rom com trope), salasuhdetta, presidentinvaaleja ja monarkian painavia odotuksia. Ja Nicholas Galitzine ja Taylor Zakhar Perez olivat mainiot Henry ja ACD.

Tein kuitenkin sellaisen virheen, että pari viikkoa ennen leffaa luin sen pohjalla olevan Casey McQuistonin kirjan uudestaan. Ei olisi kannattanut. Koko leffan ajan huutelin kohtausten, hahmojen ja vuorosanojen perään, jotka leffasta oli jäänyt pois. Ihan ymmärrettävästi, ei 400 sivua pysty tunkemaan kahden tunnin leffaan. Silti. Henryn ja Alexin rakkaustarina tuntui kovin hätäiseltä, koko leffa eteni liian nopeasti ja muutamassa asiassa ei ollut mitään järkeä. Ja miksen saanut enempää sähköposteja? Ne olivat suosikkiasiani kirjassa. Voidaan kai kaikki olla yhtä mieltä siitä, että tämän olisi pitänyt olla kuusijaksoinen minisarja. Siis selkeesti. Olisin halunnut kunnon slow burn enemies to loversin. Ja lisää niitä överiromanttisia sähköposteja. Ihan sama vaikka eivät olisi taipuneet ruudulle yhtä hyvin kuin sivuille.

Tärkeintä: olen oppinut, että Nicholas Galitzine on Arsenal-fani, ja nyt olen Team Nicholas Galitzine. Taatusti loistelias ura edessä, vaikuttaa hyvin lahjakkaalta näyttelijältä — yhden rom comin perusteella. Latasi Henryyn niin paljon tunnetta ja loisteliaita mikroilmeitä, että minäkin olin valmis ryntäämään Kensingtonin palatsiin.

(Muistin juuri, että olen katsonut myös sen kamalan Purple Hearts -leffan, jossa oli Nicholas Galitzine. En varmaan ehtinyt huomioida hänen näyttelijänlahjojaan sitä katsoessa, koska oli niin kiire pyöritellä silmiä.)

Kelce / Amazon Prime

En tiedä mitä yritätte vihjailla, ainahan minä olen ollut kiinnostunut amerikkalaisesta jalkapallosta. Ihan rakkaudesta lajiin katsoin Philadelphia Eaglesin sentteristä Jason Kelcestä kertovan dokkarin. Tällä ei ollut MITÄÄN tekemistä sen hypoteettisen poptähden kanssa, joka mahdollisesti seurustelee tai on seurustelematta Jasonin pikkuveljen Travis Kelcen kanssa. Ei mitään tekemistä. Go Birds!

….

Mutta siis oikeasti: oli mainio dokkari, suosittelen lämpimästi. Yllättävän koskettava ja hyvin tehty sporttidokkari. Ei sisällä poptähtiä, vaan intiimin kuvauksen Jason Kelcen potentiaalisesta viimeisestä NFL-kaudesta. En tiedä mitä odotin, mutta en todellakaan sitä, että dokkarin katsottuani olen sataprosenttisesti Team Jason Kelce. Ja Team Kylie Kelce, Jasonin vaimo oli koko homman MVP. Hyvin sympaattisia tyyppejä — ja oli se dokkarissa vilahteleva Traviskin ihan pätevän oloinen kaveri. Jos sillä nyt olisi mitään väliä hypoteettisen poptähden hypoteettisen rakkauselämän näkökulmasta.

The Other Zoey / Amazon Prime

Anteeksi mutta vihasin tätä elokuvaa, enkä tiedä miksi. Onkohan aivoni rikki? Se on epäuskottava, hupsu rom com, jossa kauniit ihmiset säätävät menemään. Aivan meikäläisen kamaa siis. Siinä on suosittu jamppa joka menettää muistinsa ja romanttista rakkautta välttelevä vähän liian fiksu tyttö, joka päätyy feikkaamaan suositun jampan tyttöystävää koska tietysti päätyy. Camoon! Miten en pitänyt tuosta? Ehkä ongelma oli se, että leffan olisi pitänyt olla joko kolme pykälää parempi tai kolme pykälää huonompi. Nyt se oli vaan plääh.

You Are So Not Invited To My Bat Mitzvah / Netflix

Tää oli hyvä! Oli se sitten teinileffa tai Adam Sandler -leffa, pidin kovasti. Ja ehkä itkin. Tavoitti jotain tärkeää tyttöydestä kaikessa kauneudessaan ja kamaluudessaan. Kaikki leffastarbat saavat palkata nepo baby -lapsiaan elokuviinsa, jos kyseiset lapset suoriutuvat duunistaan yhtä hyvin kuin Sunny ja Sadie Sandler.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea / Netflix

Kyllä kiitos. Aina sanonut, että puolitoista tuntia on oikea pituus leppoisalle leffalle. Unohdan koko elokuvan än yy tee nyt*, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että mulla oli oikein miellyttävät puolitoista tuntia sen seurassa. Romanttiset elokuvat elävät tai kuolevat pääparinsa mukana, ja Haley Lu Richardson ja Ben Hardy menivät heittämällä  ensimmäiseen kategoriaan.

*Edit. Joitakin viikkoja tai kuukausia myöhemmin: en enää muista hahmojen nimiä. Mutta muistan, mitä leffassa tapahtui, joten läppäsi ei pitänyt paikkaansa, menneisyyden M.

PS. Leffan englanninkielinen nimi on Love at First Sight. Miten se ei ole Love at First FLIGHT? Mikä missattu tilaisuus.

Valitse rakkaus / Netflix

Tämä on En katsonut loppuun -osastoa. Olisi voinut kuvitella, että interaktiivinen rom com, jossa ”katsojalla on lemmen ohjakset käsissään” olisi aivan mun juttu. Mutta kappas vain, en jaksanut välittää. Kyllästyin 10 minuutin jälkeen. Hei rom comit, olette olemassa jotta saan katsoa leppoisaa aivot narikkaan -kamaa! En minä halua olla vastuussa siitä, ”valitseeko Cami vakituisen poikaystävän, karkuun päässeen heilan vai hurmaavan rocktähden”. Minä haluan, että joku muu tekee ne ihanan ennalta-arvattavat oikeat valinnat. Mun tehtävä on pyöritellä silmiä ja huutaa kolmen minuutin jälkeen ”me kaikki tiedetään mitä tässä leffassa tapahtuu I love it”.

Women Talking / Amazon Prime

Sori, pieni 180 asteen käännös tunnelmassa; mulla ei ole huonoja eikä edes hyviä läppiä Women Talking -leffasta. Se ei ole otollinen leffa vitsailuun. Sarah Polley käsikirjoittama ja ohjaama Oscar-palkittu draama oli varsin vaikuttava katselukokemus; syrjäisen mennoniittiyhteisön naiset saavat tietää yhteisön miesten huumanneen ja raiskanneen heitä toistuvasti. Naiset kokoontuvat tekemään päätöksen: jäädä ja taistella vai lähteä. Ihan ansiosta kerännyt ylistystä, oli hieno tapaus. Mutta… saanko kääntää tunnelman takaisin vitsailuun jos vitsailun kohteena olen minä itse? Mulla on usein ongelmia katsoa kriitikoiden ylistämiä, palkittuja, hienoja, vakavia, taiteellisia elokuvia. Siis objektiivisesti ymmärrän niiden hienouden ja osaan arvostaa niitä, mutta subjektiivisesti tekisi mieli mieluummin katsoa jotain hassua ja kevyttä. Sellaista, jolle saan pyöritellä silmiäni ja nauraa, en ahdistua ja kokea maailmantuskaa. Ehkä se on tämä maailman nykytila — surullisia ja ahdistavia uutisia toisensa jälkeen — jonka vuoksi kaipaan viihteeltäni iloa ja valoa (palautin tunnelman vitsailusta vakavaan).

Yhtä kaikki: hieno elokuva. Mutta ei kiva elokuva.

LUE MYÖS:

Lakko, blogitiedote ja epämääräisiä suosikkiasioita
Viime aikoina katsottuja sarjoja (ja niitä, joita en katsonut loppuun)
Olin väärässä rakkausromaaneista (ja kuuma kirjatärppi)