Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Shadow and Bone, Daisy Jones & The Six ja muut sarjat, joita olen katsonut tai yrittänyt katsoa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.3.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat

Kuvat: Netflix, Amazon Prime, Apple TV+

Tadaa! Tämän pienen blogitaukoni aikana olen opiskellut mandariinikiinaa, juossut maratonin, oppinut koodaamaan ja osallistunut keramiikkakurssille.

Hyvä on, en ole tehnyt mitään noista. Olen käynyt töissä, odottanut kevättä, käynyt uimassa, lukenut kirjoja, elänyt —  ja tälle blogille oleellisesti katsonut sarjoja, aloittanut sarjoja, lopettanut sarjoja ja pyöritellyt silmiäni sarjoille:

Shadow and Bone / Netflix

Aloitin katsomaan Shadow and Bonen kakkoskautta. Koska valitettavasti päähäni pitää mahtua muutakin kuin Netflixin teinifantasiaseikkailun tarustoa, olen melko usein melko pihalla. Grishat, Ravka, Shadow Fold, se venäjän ja hollannin hybridiltä vaikuttava kieli… koko Grishaverse on pieni sekasotku mun päässä. En muista kuka on taikaihminen ja kuka ei ja kenellä on mikäkin voima. Ei haittaa! Shadow and Bone on just pätevä sarja. En jaksa katsoa sitä supertarkkaavaisesti, mutta olen silti supermessissä koko hommassa. Okei, vähän tekee mieli huutaa booooring aina kun Alina, Mal ja se pahisheebo ovat ruudussa. Mutta Kaz! Poloinen piinattu sielu Kaz! Ja Inej! Ja muukin The Crows -lössi, mutta lähinnä Kaz ja Inej. Kyllä, supermessissä tuossa slow burnissa.

Todellakin ottaisin sen Six of Crows -spin-offin, joka showrunner Eric Heissererin mukaan on alustavasti suunnitteilla, mutta jolle ei vielä ole näytetty vihreää valoa.

Daisy Jones & The Six / Amazon Prime

Olen katsonut Daisy Jones & The Sixiä. En ole lukenut pohjalla olevaa Taylor Jenkins Reidin bestselleriä, joten seuraava kaunopuheinen analyysini koskee pelkästään sarjaa: pläääääh. Sori. Tuo oli tarpeettoman ilkeää, ei sarja huono ole. Vähintään siinä on hyviä hetkiä. Ihan päteviä roolisuorituksiakin. Ja oikein koukuttavia kappaleita (Look At Us Now on soinut päässäni repeatilla pari viikkoa). Mutta silti: pläääääh. Sarja on jotenkin niin hiton vakava ja kliseinen, että tekee vain mieli pyöritellä silmiä. Olisin kaivannut lisää. Lisää energiaa, lisää tunnetta, lisää karismaa, lisää lämpöä, lisää jotain. Ja edes vähän iloa ja huumoria.

Swarm / Amazon Prime

Katsoin Beyoncé-faniuden ja stan-kulttuurin inspiroiman (hyvin vahvasti inspiroiman) kauhusatiirin/mustan komedian Swarmin kaksi ekaa jaksoa. Woah… melko hurjaa menoa. Ja menee ilmeisesti koko ajan hurjemmaksi. Ei tietenkään lainkaan mun sarjoja, mutta ymmärrän mitä sillä haetaan. Vähän toki mietityttää, eikö toksista fanikulttuuria olisi voitu kommentoida ilman, että viitataan niin suoraan Beyoncéen ja Beyhiveen.

Leppoisista komedioista pitävä Maisa vihaa Swarmia, yleisesti sarjoja fiilistelevä Maisa pitää siitä. Luulen, että jälkimmäinen Maisa voittaa, ja katson sarjan loppuun. Se on aivan liian kiehtova, että voisin lopettaa kesken. Pitää vain säännöstellä katsomista; psyykeäni ei ole tehty kestämään liiallisia määriä väkivaltaa, verta, psykologista jännitystä ja yleistä ankeutta. Suosittelen siis pienellä varauksella; etukäteisgoogletus on paikallaan, jotta tietää mihin on ryhtymässä.

Ted Lasso / Apple TV+

Katsoin Ted Lasson kolmoskauden ekan jakson. Tietysti. Sarja ei enää ole niin lämmin halaus kuin oli ensimmäisellä kaudella, mutta minkäs teet. Ymmärrän. En tietenkään pitänyt siitä, että SPOILER ja SPOILER olivat SPOILER, mutta ymmärrän senkin. Kunhan mitään pahaa ei tapahdu Samille niin kaikki käy! Eikä Jamielle. Eikä Keeleylle. Okei, eikä kenellekään. Minä haluan Ted Lassolta vain niitä lämpimiä halauksia!

Girls5eva / Netflix

Katsoin Netflixiin tulleen komediasarjan Girls5evan. Oikein pätevä aivot narikkaan -sarja. Ehkä vähän vähemmin pidin siitä kuin olin kuvitellut, mutta ysärin lapselle se oli joka tapauksessa huvittava nostalgiatrippi.

The Consultant / Amazon Prime

Yritin katsoa Christoph Waltzin tähdittämän trillerin The Consultantin. Noup, ei kiitos. Lopetin 10 minuutin jälkeen. Ahdistavat työpaikkasarjat eivät näköjään ole minua varten.

Severance / Apple TV+

Ahdistavista työpaikkasarjoista puheen ollen! Katsoin 10 minuuttia Severancea eteenpäin. Etenee! Hitaasti mutta varmasti. Tässähän ei ole mitään järkeä ja omien sääntöjeni mukaan mun olisi pitänyt luovuttaa. MUTTA EN LUOVUTA, HITTO VIE. Minä katson sen ankean kauden loppuun vaikka siinä menisi kolme vuotta.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

18 sarjatärppiä helmikuuhun 2023

Kirjoitus on alun perin julkaistu 5.2.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat

Kuvat: Amazon Prime, Apple TV+, SkyShowtime, Hulu, Netflix

Helmikuun sarjoja! Mukana sporttia, suuria tunteita, komediaa, draamaa, fantasiaa ja sarja, jota en voi sietää mutta jonka uutta kautta silti odotan (=You).

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

Dear Edward / Apple TV+ / 3.2.

Kenties hieman kyyneleitä helmikuuhun?

Jason Katimsin (RoswellFriday Night Lights ja Parenthood) uudessa draamassa 12-vuotias Edward (Colin O’Brien) jää ainoana henkiin perheensä vieneestä lento-onnettomuudesta.

Katsoin ekan jakson ja… noh, sanoisin että en suosittele mikäli on lentomatka tiedossa. Tai jos et vain jaksa surullista kamaa. Minä en taida jaksaa, joten jääköön yhteen jaksoon. Mutta jos kaipaat sarjoiltasi suuria tunteita ja kyyneleitä, tämä on sarja sinulle!

Class / Netflix / 3.2.

Kolme köyhistä oloista ponnistavaa nuorta pääsee opiskelemaan delhiläiseen eliittikouluun, jossa synkät salaisuudet ja huhut johtavat lopulta murhaan.

Eli intialaisversio Elitestä.

Tell Me Everything / HBO Max / 9.2.

Brittiläinen teinisarja kuvaa 2020-luvulla varttuvan teinijoukon ylä- ja alamäkiä.

Stolen Youth: Inside the Cult at Sarah Lawrence / Disney+ / 9.2.

True crime -dokkarisarjat kulteista ovat kamalia ja samaan aikaan kamalan kiehtovia. Disney+:lle tuleva Hulun uutuus kertoo kulttijohtaja Larry Raysta, joka hyväksikäytti, manipuloi ja alisti nuoria opiskelijoita Sarah Lawrence -yliopiston kampuksella. Dokkarissa ääneen pääsevät uhrit. Tapaus on varsin tuore, sillä Ray sai tuomionsa vasta tammikuussa.

Funny Women / SkyShowtime / 10.2.

SkyShowtimen alkuperäissarja pohjautuu Nick Hornbyn bestselleriin Funny Girl. 1960-luvulle sijoittuvassa komediassa Gemma Arterton esittää kauneuskuningatarta, joka lähtee Lontooseen jahtaamaan unelmiaan.

Love to Hate You / Netflix / 10.2.

K-draamaa ja romantiikkaa!

Rakkaus ei merkitse mitään asianajajalle, joka inhoaa hävitä miehille, ja tähtinäyttelijälle, joka ei luota naisiin. Kaikki muuttuu, kun heidät pakotetaan pariksi.

Golfin supertähtien matkassa / Netflix / 15.2.

Golf saa oman dokkarisarjansa formuloiden ja tenniksen tapaan.

Red Rose / Netflix / 15.2.

Teinien on selviydyttävä kauhujen kesästä ladattuaan sovelluksen, jonka vaarallisilla vaatimuksilla on tappavat seuraukset.

Dun dun dun.

Hello Tomorrow! / Apple TV+ / 17.2.

Karismaattinen myyntimies Jack Billings (Billy Crudup) johtaa retrotulevaisuuden maailmassa myyjäryhmäänsä, joka pyrkii päättäväisesti parantamaan asiakkaidensa elämää kaupaten Kuun asuntoja.

Selkee.

Fleishman Is In Trouble / Disney+ / 22.2.

Luen parasta aikaa Taffy Brodesser-Aknerin romaania, johon sarja pohjautuu (kirjoitustyylinsä vuoksi vähän raskasta luettavaa, ainakin englanniksi, mutta oikein hyvä — pitää vain keskittyä kunnolla). Sarja on ilmeisesti laadukas, olen kuullut siitä paljon kehuvia arvioita. Jesse EisenberginLizzy CaplaninClaire Danesin ja Adam Brodyn tähdittämä draama kertoo nelikymppisestä Toby Fleishmanista (Eisenberg), jonka ex-vaimo ja lastensa äiti Rachel (Danes) katoaa selittämättömästi.

The Consultant / Amazon Prime / 24.2.

Christoph Waltz on pääosassa mustan komedian trillerissä, jossa omituinen konsultti saapuu pelastamaan pulassa olevan yhtiön. Seuraukset ovat synkät, kun konsultti alkaa vaatia työntekijöiltä kaikenlaisia uhrauksia.

Liaison / Apple TV+ / 24.2.

Brittiläis-ranskalaisen trillerin pääosissa nähdään Vincent Cassel ja Eva Green. Luvassa vakoilumeininkejä ja politiikkaa.

Jatkuvat sarjat

You, kausi 4 osa 1 / Netflix / 9.2.

Tunnetusti vihaan You’ta. Tunnetusti myös katson You’ta ja vihaan sitä, että vihaamisestani huolimatta kuitenkin vähän pidän siitä. Tai jotain. Typerä You! I hate You! (I like You.)

Carnival Row, kausi 2 / Amazon Prime / 17.2.

Sanon usein, etten tiedä yhtään, mitä jossain itseltäni katsomatta jääneessä sarjassa tapahtuu, mutta sitten tiedän kuitenkin jotain murusia. Carnival Row’sta en oikeasti oikeasti tiedä yhtään mitään. Tai okei, tiedän että siinä on Orlando Bloom ja Cara Delevingne, mutta että mistä se kertoo? Mitä siinä tapahtuu? Minkälainen sarja se on? Ei mitään käryä. Anyways… kakkoskausi tulossa!

Star Trek: Picar, kausi 3 / Amazon Prime / 17.2.

Okei, TÄSTÄ en tiedä mitään. Eli en taida tietää juuri mitään koko Star TrekistäPatrick Stewart… on kapteeni Picard? Joka hengailee avaruusaluksella? Joo, lukitsen vastauksen. Oikeasti, mun pitäisi ottaa joku viikonloppu, jolloin katsoisin putkeen kaikki Star Warsit ja Star Trekit.

Last Week Tonight With John Oliver, kausi 10 / HBO Max / 20.2.

Vihdoinkin. Tarvitsen John Oliveriä repimään huumoria kaikista ikävistä ja raivostuttavista ja pelottavista asioista, joita maailmassa tapahtuu. Muuten kaikki on vain ikävää ja raivostuttavaa ja pelottavaa.

Outer Banks, kausi 3 / Netflix / 23.2.

Pitäisiköhän mun katsoa edes yksi jakso, jotta tietäisin pitääkö mun dissata vai kehua tätä. 😀

Formula 1: Taistelu paalupaikasta, kausi 5 / Netflix / 24.2.

Vruuuuuum. Luulin, että kaikki F1-kuskit ovat jo kertoneet, kuinka väärän kuvan formuloista sarja antaa. Vai oliko se vain Max Verstappen joka valittaa tästä? Tosin ilmeisesti Verstappen on lopettanut boikottinsa ja hänet nähdään uudella kaudella.

Kategoriat
Hassua Sarjat

Inventing Anna, Euphoria ja muut vuoden 2022 sarjat, jotka jätin kesken

Kirjoitus on alun perin julkaistu 29.12.2022 Lilyssä.

Suosikkiasia: Sarjat. Vaikka välillä en jaksakaan niitä.

Kuvat: Apple TV+, HBO Max, Netflix, Hulu

En pitänyt, en jaksanut, en tiedä miksi lopetin. Pyörittelin silmiäni, vihasin. Liian ankea, liian ahdistava, liian cool. Liian sitä tai ei tarpeeksi tätä. Huono käsikirjoitus, väärät näyttelijät, omituinen toteutus. Aika loppui, mielenkiinto loppui, unohtui. Pieniä pettymyksiä, isoja pettymyksiä, epäonnistumisia, vääriä mielipiteitä. Oli syyt mitä tahansa — välillä aivan tyhmiä — näitä sarjoja en vuonna 2022 saanut katsottua loppuun.

Inventing Anna (Netflix): Mielenkiintoinen tarina, tylsä toteutus. Suosittelen vain lukemaan sarjan pohjalla olevan Jessica Presslerin artikkelin How Anna Delvey Tricked New York’s Party People ja säästämään itseltään 10+ tuntia.

Conversations with Friends (HBO Max): Olikohan tämä vuoden pahin sarjapettymys? Ainakin hyvin lähellä sitä. Minä rakastin ja rakastan Normal Peoplea, joten olin odottanut että pitäisin myös toisesta Sally Rooney -sarjasta. En pitänyt! Silti surkeaa, etten edes yrittänyt katsoa loppuun.

Echoes (Netflix): Hahaha. Camoon, skarpatkaa. Vihasin.

In From the Cold (Netflix): Hahaha. Camoon, skarpatkaa. Oikeasti, Netflix.

First Kill (Netflix): Aineksia oli; vampyyreita, vampyyrinmetsästäjiä, kiellettyä rakkautta, taistelevia perheitä, teinidraamaa. Olisi kaivannut isomman budjetin ja paremman käsikirjoituksen.

Inside Man (Netflix): David Tennant ikävän väärinkäsityksen vuoksi pulaan joutuvana pappina. Yltiötyylikäs Stanley Tucci kuolemanrangaistusta odottavana vankina. En minä sellaista halua katsoa! Siis oikein kiva teille Stanley ja David, että saatte mielenkiintoisia rooleja, mutta ei kiitos. Liian ankeaa. Tein siis maisat: Wikipedia-spoilasin, mitä sarjassa tapahtuu.

Euphoria, kausi 2 (HBO Max): Hei, kukaan ei voi sanoa ettenkö yrittäisi pysyä mukana sarjatrendeissä! Tässä tapauksessa huonolla menestyksellä. Aloitin siis suoraan kakkoskaudesta, koska halusin olla mukana alkuvuoden Euphoria-hypessä. Mutta olin koko ajan vain että voi teitä poloisia nuoria ihmisiä, kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu ja lopetin parin jakson jälkeen.

Partner Track (Netflix): Miksi minä lopetin tämän leppoisan lakidraaman 15 minuutin jälkeen enkä koskaan palannut asiaan? En osaa sanoa. Tosin Netflixin superkiireinen viikatemies näyttää jo tappaneen sarjan, joten olkoon.

Los Espookys (HBO Max): En ollutkaan tarpeeksi cool arvostamaan Julio Torresin komediaa. Luulin, että olisin ollut.

Loot (Apple TV+): Miksi minä en pitänyt tästä?! Maya Rudolph ja kaikkea. En päässyt kakkosjaksoa pidemmälle.

Severance (Apple TV+): Tästä oli jo puhe vuoden parhaat -postauksessa: tiedän, että Severance on objektiivisesti loistava sarja, mutta subjektiivisesti se on vain liian ankea! Olen aloittanut ja lopettanut sarjan useita kertoja, enkä koskaan pääse yhtä jaksoa pidemmälle. Mutta en aio luovuttaa, vaikka ehkä pitäisi.

The Gilded Age (HBO Max): En jaksanut kakkosjaksoa pidemmälle (en ole pukudraamojen suurin fani). Silti: Team Bertha!

Ten Percent (Amazon Prime)Call My Agentin brittiversio ei saanut minua puolelleen. Olisivat keksineet omat juonikuvionsa! Alkuperäiselle ranskalaiselle Call My Agentille suositus, löytyy Netflixistä.

Kuka tappoi Saran, kausi 3 (Netflix): Näköjään mulla kesti kolmanteen kauteen asti tajuta, että tämähän on aivan pähkähullu sarja. Vai tulikohan siitä kausi kaudelta vain hullumpi? Niin tai näin, en kaikelta silmien pyörittelyltäni päässyt kymmentä minuuttia pidemmälle.

Somebody Somewhere (HBO Max): Yritin katsoa koska olen kuullut paljon kehuja. Epäonnistuin.

Blockbuster (Netflix): Olin niin tämän komedian puolella. Minusta on huvittavaa, että Netflix teki sarjan yrityksestä jota oli ajamassa konkurssiin. Plus siinä oli miellyttäviä näyttelijöitä ja kaikkea. Mutta ei, ei jatkoon. Ei tarpeeksi hyvä.

Rahapaja, kausi 5 (Netflix): Vuoden 2021 tapaan lopetin myös vuonna 2022 Rahapajan vikan kauden. Kyllä minä vielä loppuun pääsen! Tai ehkä pitäisi vaan Wikipedia-spoilata.

Our Flag Means Death (HBO Max): Minä pidän tästä höpsöstä komediasta! Miksi olen lopettanut?? Aika on kai loppunut kesken.

Acapulco, kausi 2 (Apple TV+): Minä pidän tästäkin höpsöstä komediasta! En osaa sanoa, miksi lopetin kakkoskauden ekaan jaksoon.

Ja ne, joita en edes aloittanut:

The Rings of Power (Amazon Prime): Ups.

The House of the Dragon (HBO Max): Ups. Kyllä minä yritin!  (En oikeasti yrittänyt.)

The Crown, kausi 5 (Netflix): Mun puolesta Netflix voisi vapauttaa The Crownin viimeisen (?) kauden hävyttömän ison budjetin johonkin mielenkiintoisempaan. En tiedä, miksen edes yrittänyt katsoa vitoskautta.

+ kaikki ne liian pelottavat sarjat.

PS. En pelkästään valita: vuoden 2022 suosikkisarjat -postaus löytyy täältä. Okei, sisältää tuokin vähän valitusta. Mutta ei niin paljon kuin tämä postaus 😀

LUE MYÖS: