Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Suosikkisarja just nyt: huvittava The Righteous Gemstones

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.1.2022 Lilyssä.

Suosikkisarja: The Righteous Gemstones (HBO Max)

Kuva: HBO

Hyvä luoja kuinka mainio sarja The Righteous Gemstones onkaan! Voisi sanoa taivaallisen hyvä. Okei sori, lopetan nuo läpät heti alkuunsa.

Oliko se nyt herran johdatusta (sori, en lopettanut) vai mitä, mutta päädyin aloittamaan tämän satiirisen mustan komedian tässä tovi takaperin. Pidin siitä kovasti. Just täydellisen sekopäistä ja huvittavaa säätöä koko homma. Mutta kuitenkin pienellä ripauksella inhimillisyyttä.

Ja siis eihän se mitään herran johdatusta ollut, että päädyin katsomaan tämän vuonna 2019 alkaneen sarjan nyt. HBO Maxin johdatusta se oli. Mainostivat sarjaa etusivullaan, oletettavasti siksi, koska kakkoskausi alkaa 9. tammikuuta. (Mulle on vähän mysteeri, millä logiikalla sarjat tulevat Suomen HBO Maxiin, mutta oletan että kakkoskausi starttaa meilläkin kunhan on alkanut Jenkeissä*) Olin kyllä kuullut sarjasta, mutta mulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. En oikeastaan edes tiennyt, mistä se kertoo.

*edit. starttasi se.

The Righteous Gemstonesin keskiössä on sekoileva Gemstonen tv-saarnaajaperhe. Uskonto voi tietysti osaltaan olla vähän haastava komedian lähde, mutta The Righteous Gemstones välttää tähän liittyvät karikot. Se ei nimittäin naura uskonnolle tai uskonnollisille ihmisille, vaan inhottavalle, etenkin yhdysvaltalaiseen uskontoon pesiytyneelle ilmiölle: tekopyhille tele-evankelistoille, heidän megakirkoilleen ja ”pastorien” ylellisille elämäntyyleille, jotka ovat seurausta kirkkojen verovapaudesta ja pastorien saarnaamasta vaurauden evankeliumista. Kummasti seurakuntalaisten rahalahjoitukset tuntuvat rahoittavan pastorien yksityiskoneita ja miljoonakartanoita…

(Last Week Tonight teki joitain vuosia sitten mainion jutun tele-evankelistoista, joka näytti, miten vinksahtanut ja vastenmielinen systeemi prosperity gospel on.)

Sarjan takana on Eastbound & Downista tuttu koomikko Danny McBride yhdessä vakkarikäsikirjoitusparinsa Jody Hillin kanssa. Molemmat myös näyttelevät sarjassa. McBride esittää pääosassa Gemstonen perheen vanhinta poikaa Jesse Gemstonea. Perheen patriarkkana ja Gemstone Salvation Centerin pääpastorina Eli Gemstonena nähdään John Goodman. Voisin luetella oikeastaan kaikki näyttelijät – jokainen tekee oikein pätevää, huvittavaa työtä raivostuttavien hahmojensa kanssa. Mun suosikki on ex-satanisti Keefe (Tony Cavalero). Tai hiukkasen psykopaattinen tytär Judy Gemstone (Edi Patterson).

Kaiken uskontohässäkän oheen on rakennettu myös rikoskomedia. Huvittava sellainen. Halleluja. Sori. Mutta siis suosittelen, jos et ole vielä katsonut. Ja odotan innolla kakkoskautta, milloin se nyt Suomessa alkaakaan (edit. alkoi 10. tammikuuta).

The Righteous Gemstones HBO Maxissa. Kakkoskausi alkoi tammikuussa.

PS. The Righteous Gemstonesin jälkeen aloin katsoa The Greatiä. Ja huzzah, sekin on mainio. Vaikka onkin hyyyvin löyhästi tositapahtumiin perustuva, tieto sen oikean Katariina Suuren historiasta auttaa kestämään hyvin raivostuttavaa keisari Pietaria.

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2021 parhaat sarjat (ja ne, joita ilman olisin pärjännyt)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 27.12.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat 2021!

Kuvat: HBO, HBO Max, Netflix, Apple TV+, FX, Hulu, Channel 4

Sarjavuosi 2021 pakettiin! Oli edeltäjänsä tavoin omituinen, surullinen ja ahdistava pandemiavuosi, mutta ainakin sarjat olivat hyviä. Ja niitä oli paljon! 2021 oli myös se vuosi, jolloin sorruin hankkimaan HBO Maxin. Olen siis vihdoin ja viimein mukana Succession-hypessä! Vuoden 2021 henkilökohtainen huippuhetkeni, mitä sarjoihin tulee… 😀

Vuoden 2021 parhaat sarjat

Succession (HBO Max): Kuinka tylsä valinta! Minkä sille mahtaa, Succession on loisteliasta Laatudraamaa isolla ällällä. En yleensä pidä sarjoista, joiden hahmot ovat kamalia, mutta Succession on yksinkertaisesti niin hyvä ja hyvin tehty, että en edes välitä kamalista ihmishirviöistä. Ja  kyllähän Royn perheessä on kaiken kamaluuden lisäksi jotain inhimillistäkin. Sarjassa ei ole heikkouksia; käsikirjoitus, näyttelijät, musiikki, kuvaus… kaikki toimii. Eikä pelkästään toimi, vaan loistaa. On vaikuttavaa, miten pienetkin yksityiskohdat on mietitty viimeisen päälle täydellisiksi. Kolmoskauden aikana jupisin vähän sen tylsyydestä, mutta kauden kaksi viimeistä jaksoa osoittivat kaiken jupinan turhaksi. Olivat UPEITA.

We Are Lady Parts (Channel 4 / Yle Areena): Koska (myös) vuosi 2021 oli melko surullinen ja ahdistava, leppoisille hyvän mielen komedioille oli tilausta. Aina parempi, jos ne leppoisat hyvän mielen komediat ovat yhtä hyviä kuin sydämellinen brittikomedia We Are Lady Parts.

Starstruck (HBO Max): Sama kuin yllä. Luoja ja päätähti Rose Matafeo saa pisteet vuoden 2021 parhaasta rom comista. Starstruck on hurmaava ja hauska hyvän mielen sarja. Joskus se riittää (mun kohdalla aika usein).

Young Royals (Netflix): Sarjassamme kyllä ruotsalaiset osaa; mainio teinisarja, joka nyt vain sattuu kertomaan nuoresta kuninkaallisesta. Aito ja ihana, täynnä mainioita nuoria näyttelijöitä. Huippua, että tulee kakkoskausikin.

I May Destroy You (HBO Max): Tiedetään, viime vuoden sarjatapaus, mutta minä katsoin sen vasta pari kuukautta sitten. Joten pääsee 2021-listalleni. Kaikki ylisanat taitaa olla jo käytetty, joten sanotaan tämä: sarja meni ihon alle – hyvällä ja huonolla tavalla. Ja jäi sinne. Kaikista vuonna 2021 katsomistani sarjoista suosittelen kaikkein eniten tätä Michaela Coelin mestariteosta.

Positiiviset yllättäjät

Acapulco (Apple TV+): Ihmiset, katsokaa Acapulco! Se on ihana! Positiivisen yllättäjän malliesimerkki; en odottanut mitään, rakastin. Väriterapiaa ja iloa ja virtuaalinen lomamatka Meksikoon samassa paketissa.

The Sex Lives of College Girls (HBO Max): Ei kai pitäisi olla yllättynyt siitä, että Mindy Kalingin luoma komedia on loistava, mutta The Sex Lives of College Girls yllätti silti positiivisesti. Raikkaan epätäydellisiä naishahmoja ja hauskaa meininkiä noin muutenkin.

Maid (Netflix): Margaret Qualley on aiheesta kerännyt ylistystä hienosta roolisuorituksestaan.

Shadow and Bone (suom. Varjo ja riipus, Netflix): Genressään aidosti hyvä tekele, vaikka en ehkä olekaan kohderyhmää. Jos olen oikein ymmärtänyt, sarja toi mainiosti yhteen kaksi erillistä, Leigh Bardugon Grishaverse-kirjauniversumin  tarinakokonaisuutta, Six of Crowsin ja Shadow and Bonen

Kastanjamies (Netflix): Tanskalaisjännäri piti otteessaan. Nordic noiria parhaimmillaan.

Cruel Summer (Amazon Prime): koukuttava teinidraamamysteeri. Kakkoskausikin tulossa, joskin pidän sitä vähän turhana.

Bo Burnham: Inside (Netflix): Venytän nyt vähän sarjan käsitettä, koska Bo Burnhamin ”komedia”spesiaali Inside ansaitsee ehdottomasti paikkansa vuoden 2021 parhaiden listalla. Mun päässä soi usein monet Insiden kappaleista, esimerkiksi alla oleva Welcome to the Internet.

Sarjat, joita ylistetään, mutta…

Hacks (HBO Max): Minä odotin tätä draamakomediaa hyvin, hyvin paljon. Mulla oli siitä korkeat odotukset, koska sitä oli ylistetty joka puolella. Ja kyllä minä siitä pidinkin! Oikeasti. Hacks on laatusarja laatunäyttelijöillä (JEAN SMART!!). Mutta… en tiedä… odotin kai sen olevan hauskempi, kertoohan se komediasta ja hauskoista ihmisistä. Oli kuitenkin minusta enemmän draamasarja komediasta kuin komediasarja komediasta, jollaista odotin. Olen vähän ihmetellyt arvosteluja, joissa sarjaa on kuvailtu superhauskaksi. Minusta Hacks ei ollut sitä, ja siksi ihan vähän petyin. Edelleen: ei missään nimessä huono sarja! Päinvastoin. Ymmärrän kyllä, miksi sitä kehutaan. Ja olen yhtä kaikki iloinen, että sarja saa jatkoa.

The White Lotus (HBO Max): Ihan vähän en voinut sietää hypetettyä The White Lotusta. Siis sehän on hyvä! Ehdottomasti… mutta en vain jaksanut välittää mistään tai kenestäkään. Okei, paitsi Belindasta. #justiceforbelinda

Ted Lasso (Apple TV+): Minä RAKASTAN Ted Lasson ykköskautta. Se on aidosti yksi parhaita asioita, joita olen viime vuosina katsonut. Ja kakkoskausi on ehdottomasti hyvä. En vain saanut siitä samanlaista otetta kuin ykkösestä. Tietysti oli tärkeää syventää hahmoja, ja tuoda puhtaan komedian rinnalle synkempiäkin sävyjä, suruakin. Ymmärrän kyllä käsikirjoittajia. Samalla se hyvän mielen sarja -aspekti, joka tekee Ted Lassosta Ted Lasson, hieman kärsi.

The Chair (Netflix): Sandra Oh on tietysti loistava pääroolissa koska on Sandra Oh, mutta sarjasta jäi mulle jotenkin sekalainen kuva. Toteutus ontui.

Vuoden 2021 parhaat sarjat, joita en ole nähnyt

Reservation Dogs (FX / Disney+): Monilla listoilla vuoden 2021 paras komedia. Melkein pitäisi hankkia Disney+ vain Reservation Dogsin takia.

WandaVision (Disney+): Toinen Disney plussasta löytyvä kehuttu sarja. Agatha! Siinä kaikki, mitä tiedän. Ja sitcom-kliseitä, senkin tiedän! Okei ja sen, että WandaVision aloitti MCU:n Phase Fourin, ilmeisen onnistuneesti.

Mare of Easttown (HBO Max): Eikö riitä, jos olen katsonut Murdur Durdurin? 😀

Girls5Eva (Peacock): Musikaalimeininkiä, musikaalitähtiä, Sara BareillesBusy Philipps, ysärinostalgiaa, tyttöbändinostalgiaa, popkulttuuriviittauksia, fiksuja vitsejä… ja ihan väärä suoratoistopalvelu, sillä NBC:n Peacock ei ainakaan toistaiseksi näy Suomessa.

Yellowjackets (Showtime / Paramount+): Mysteeri! Kiinnostaa.

The Underground Railroad (Amazon Prime): Tämä ylistetty minisarja ei ole helpoin lähestyttävä, mutta eihän orjuudesta kertovien sarjojen ja elokuvien pidäkään olla. Colson Whiteheadin samannimiseen romaaniin pohjautuva, Barry Jenkinsin luoma ja ohjaama draama on kerännyt laajalti kehuja siitä, miten käsittelee vaikeaa aihettaan. Ja visuaalisesti taitaa olla vuoden 2021 ehdotonta eliittiä.

Lupin (Netflix): Mulla ei ole mitään järjellistä selitystä siihen, miksen ole edelleenkään katsonut kovasti kehuttua ja pidettyä Lupinia. Siinä on karismaattinen päätähti (Omar Sy), ilmeisen koukuttava tarina, pidän Oceans-leffoista (mun päässä Lupin on kuin tyylikkään ranskalainen Oceans 11), ranskalaiset leffat ja sarjat ovat yleensä loistavia… ehkä pääsen mukaan sitten, kun kolmoskausi julkaistaan.

The Great (Hulu / HBO Max): Odottamassa sarjat, jotka haluan katsoa -listallani.

The Other Two (Comedy Central / HBO Max): Hoi Suomen HBO Max, missä viipyy The Other Two?? Alun perin Comedy Centralilla alkanut komedia muutti kakkoskaudeksi HBO Maxiin, mutta eipä ole Suomessa vielä näkynyt.

Positiiviset yllättäjät, joita en ole nähnyt

Only Murders in the Bulding (Hulu / Disney+): Kaksi komedialegendaa (Martin Short + Steve Martin), Selena Gomez, leppoisaa meininkiä, huumoria ja ilmeisen onnistunut murhamysteeri. Kakkoskausikin tulossa.

Midnight Mass (Netflix): EI KIITOS. Sanoo hän, joka ei voi sietää pelottavia sarjoja. Mutta siis ilmeisesti pisteitä jälleen kerran  Mike Flanaganille.

Sarjat, joita ilmankin olisin pärjännyt

Sex/Life (Netflix): Noniin. Olisin pärjännyt vallan hyvin, jos en olisi kuullut yhtään vitsiä siitä yhdestä suihkukohtauksesta. Tai nähnyt sitä suihkukohtausta.

Squid Game (Netflix): Tämä on kai vähän kiistanalainen lausunto, mutta olisin ollut ihan fine jos en olisi koskaan mennyt katsomaan tätä koko vuoden puhutuinta sarjaa. Kaikki se väkivalta… ei kiitos. Yritän edelleenkin saada inhottavia kohtauksia pois päästäni. Ja samaan aikaan ymmärrän, miksi sarjasta tuli megahitti.

Vuonna 2021 päättyneet sarjat, joita jään kaipaamaan

Brooklyn Nine-Nine (NBC / Netflix): Okei. Tiedän, että olen huudellut tässä blogissa jotain sen suuntaista, ettei Brooklyn Nine-Nine kuulu suosikkisarjoihini. Tämä kai pitää jossain määrin paikkaansa, mutta se ei kuitenkaan estä minua kaipaamasta Jake Peraltaa ja kumppaneita.

Dickinson (Apple TV+): Täysin ennenaikainen valinta, sillä olen vasta ykköskaudessa. Mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että jään kaipaamaan Hailee Steinfeldin mainiosti tähdittämää fiksua komediasarjaa.

PS. Vuoden parhaat sarjat -postauksessa on perinteisesti ollut myös Sarjat, joiden katsomisen lopetin -kategoria. Mutta lopetin vuonna 2021 niin monta sarjaa, että saavat oman postauksensa.

Kategoriat
Hassua Leffat Sarjat

Kaikkea muuta kuin joululeffoja (eli 20 sarja- ja leffatärppiä joulun välttelyyn)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 21.12.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: joulu. Tästä postauksesta huolimatta.

Kuva: Apple TV

Joo joo, joulu sitä ja joulu tätä. Samat iänikuiset Yksin kotona -leffat,  It’s a Wonderful Lifet ja Joulupukin kuumat linjat, samat joulukonsertit telkkarissa kuin viime joulunakin.

Jouluna saa katsoa muutakin kuin joululeffoja!

Ehkä jotain tältä täysin – täysin! – randomilta, suurin piirtein epäjouluiselta sarja- ja leffalistaltani? Tunnetaan myös kaikki ne sarjat, joista en ole jaksanut kirjoittaa omaa postaustaan plus randomit sarjat ja leffat, joita välillä ajattelen -listana.

Acapulco / Apple TV+

Sisältää joulujakson, muttei anneta sen häiritä; Apple TV+:n Acapulco on loistava! Sitä paitsi sijoittuu Meksikoon, joten on sopivasti kesäfiilistä ja aurinkoa mukana. Oikeasti, vahva suositus. Just sellainen lämmin hyvän mielen sarja, jollaisia pitäisi olla paljon enemmän. Ja joita just nyt tarvitaan enemmän kuin koskaan. Samaa kategoriaa kuin niin ikään Apple TV+:n Ted Lasso: vitsit ovat kohdillaan, muttei koskaan ilkeitä.

Sarja on myös koukuttavasti rakennettu: ilmeisen rikas Maximo (Eugenio Derbez) kertoo siskonpojalleen tarinan köyhästä nuoruudestaan ja työstään luksushotellissa. Ei kuulosta kummoiselta, mutta vannon, että koko homma yllättää iloisesti. Kaikki se kasariestetiikkakin…. täydellistä! Jos pidät Jane the Virginistä, pidät taatusti Acapulcostakin.

Sarjaa ei toistaiseksi ole uusittu kakkoskaudelle. Heitän iPhoneni seinään jos niin ei tapahdu.

Sydämen suunnitelma / Netflix

Tämän leppoisan ranskalaiskomedian kolmas kausi tulee Netflixiin 1. tammikuuta. En edes tiennyt, että sarja jatkuu vielä. Ei nyt ihan joululomaksi ehdi, mutta olkoon sitten odottamassa uutena vuotena. Kaksi ekaa kautta kuitenkin katsottavissa, just sopivan höttöistä sisältöä. Tyylikäs Pariisi ja tyylikkäitä pariisilaisia, ei ainuttakaan joulupukkia. Muistaakseni.

Emily in Paris / Netflix

Heeii, Pariisista puheen ollen! Trailerin perusteella 22. joulukuuta saapuvalla kakkoskaudella ollaan kevät- / kesätunnelmissa, joten epäilen olevan oikein pätevää joulun-välttely-katsottavaa.

Pilalle lellityt / Netflix

Tämä ranskalaisleffa tarjosi oikein viihdyttävän puolitoistatuntisen. Ei nyt mikään Amélie, mutta ei kaikkien tarvitsekaan olla.

tick, tick… boom! / Netflix

Musikaalifaneille. Tai Andrew Garfieldin faneille.

Cruel Summer / Amazon Prime

Teinidraamaa, rikosmysteeriä, epäluotettavaa kertojaa, 1990-lukua ja oikein koukuttavia juonenkäänteitä. Toimii. Nimessä summer, joten ei lunta eikä joulukuusia.

Station Eleven / HBO Max

Osuu aiheensa puolesta vähän turhan lähelle kurjaa nykyhetkeä – ”sarja kertoo tuhoisan influenssan selviytyjistä, jotka yrittävät jälleenrakentaa ja luoda uuden maailman pitäen kiinni menetetyn maailman parhaista osista” – mutta on ilmeisen onnistunut versio ilmeisen vaikuttavasta ja kehutusta, Emily St. John Mandelin kirjoittamasta samannimisestä romaanista.

Banshee / HBO Max

Kaipaatko täysin ylimitoitettua sarjaväkivaltaa (siis oikeasti, ei pelkästään mun mittareilla), liiallisuuksiin meneviä seksikohtauksia ja jossain edellä mainittujen välissä ihan kohtuullista draamaa ja semikoukuttavia juonikuvioita?

Tsekkaa Banshee!

Sarja on väkivaltainen. En voi liikaa korostaa, kuinka väkivaltainen. Ja verinen. Väkivaltaa on niin paljon ja se on niin graafista, että se alkaa nopeasti syömään tehoa itse itseltään. Toisaalta vaikka kuinka kuvittelin turtuneeni jatkuvaan väkivaltatykitykseen, Banshee onnistui silti tasaisin väliajoin shokeeraamaan hyvin ällöttävillä kohtauksillaan. Kelasin aika monen ällön tappelu- / tappokohtauksen yli, koska camoon, oliko tuokin tarpeellista näyttää, Banshee!

Koko homma vaikuttaa siltä, että sarjan tuottajat ovat saaneet hyvän diilin stunttinäyttelijöiden käytöstä, tekoverestä ja kaiken maailman leikkipyssyistä.

En oikeastaan tiedä, miksi edes kirjoitan tästä sarjasta. En minä sitä suosittele! Nauru- ja kissanpentuindeksi on hyyyyvin alhainen!!

Kaiken ällöyden ja tarpeettoman väkivallan ohella sarja on myös kuvattu ja leikattu superärsyttävällä tavalla. Se poukkoilee miten sattuu ja on vähän liian rakastunut takaumiin.

… mutta silti, joku sarjassa kiehtoi. Tarina oli kai tarpeeksi koukuttava; 15 vuoden jälkeen vankilasta vapautuva mies tekeytyy pikkukaupungin sheriffiksi. Heitetään sekaan naimisissa oleva ex-rakas (jolla sattumoisin on 15-vuotias tytär), gangstereita, kaunoja, yksi sekopäinen pääpahis ja monta sekopäistä sivuosapahista, amisseja ja alkuperäiskansaa, timantteja ja kartelleja ja agentteja…. ja iso mysteeri; kuka tämä sheriffiksi ryhtyvä ”Lucas Hood” edes on? Ja milloin hänen salaisuutensa paljastuu?

Eli tiivistys: liikaa väkivaltaa, ärsyttävästi editoitu, en suosittele, katsoin silti.

Mutta hei, joulusta tai joulumielestä ei tietoakaan!

(Olen pahoillani merkkimäärästä, kill your darlings ja sitä rataa. Mun kai oli vain saatava tämä sydämeltäni.)

The Boys / Amazon Prime

Okei, en maininnut yhtä merkittävää tekijää, miksi edes koskaan aloitin Bansheen: siinä on pääosassa uusiseelantilaisnäyttelijä Antony Starr, joka on mainio kusipääsupersankari Amazon Primen The Boysissa. Toinen hyvin väkivaltainen ja verinen sarja, joka ei muistuta tipan tippaa joulusta! The Boys on näistä huomattavasti laadukkaampi, ja sitä voin aidosti suositella – jos graafinen väkivalta suolenpätkineen ja muine ällötyksineen ei haittaa. Mutta on The Boysissa on paljon muutakin. Ja Antony Starrin Homelander on aidosti yksi kiehtovimmista sarjapahiksista naismuistiin. Hauskaa, että Antony Starr – joka Instansa perusteella vaikuttaa leppoisalta ja vähän hönöltä – on päätynyt esittämään kahta väkivaltaista roistoa, jotka esittävät sankareita. Toki Lucas Hood kai jossain määrin onkin sankari. Homelander on vain moraaliton kusipää.

The Boysin kolmoskauden pitäisi ilmestyä jossain kohtaa vuotta 2022. Yksi syy siihen, miksi edelleen maksan Amazon Primestä.

The Bold Type / Yle Areena

Josko sitä bingettäisi vaikka tämän oikein kelvollisen komediadraaman? Kaikki viisi kautta ovat Yle Areenassa. Siinähän sitä joulun pyhät kuluvat.

Selling Tampa / Netflix

Kyllä! Selling Sunset -spinoffia tässä kaivattiinkin! Sanoo hän täysin tosissaan. Siis oikeasti. Plus Tampa eli aurinkoa.

Samassa juonessa / Netflix

Haluan vain huomauttaa, että tämä viime vuosien rom com -parhaimmistoon kuuluva leffa kestää uusintakatselun. Eli pyh pah Yksin kotona ja Die Hard, joululeffaksi kelpaa tämäkin. Vaikkei joulusta tietoakaan. Mutta katso mitä katsot. Joulunakin.

Kuinka hukata kundi 10 päivässä / Netflix

Joulu on vallan hyvä aika katsoa taas tämä rom com -klassikko.

Skam / Yle Areena

Haluan huomauttaa, että myös  Skam kestää uusintakatselun.

Aikuiset / Yle Areena

Kesä!

For All Mankind / Apple TV+

En saanut tästä avaruusdraamasta otetta, mutta ehkä en vain yrittänyt tarpeeksi. Sarjaa on kehuttu paljon.

Being the Ricardos / Amazon Prime

Nicole Kidmanin tähdittämä Lucille Ball -leffa tuli juuri Amazon Primeen. Sopiihan sitä jouluna vaikka oppia vähän lisää tämän vaikutusvaltaisen komediennen elämästä I love Lucyn taustalla.

O.C./ HBO Max

O.C. on tullut HBO Maxiin! Kuuletteko jo sen? Ti-di-di-di-dii, tiidi-di-di-diii! Hyvä on, joulua ei pääse täysin pakoon (#chrismukkah), mutta ainahan joulujaksojen yli voi hypätä (joskin ovat O.C.:ssa aika hyviä). Seth Cohen on aina ja ikuisesti yksi suosikkihahmoistani. Ja se, että tosielämässä Seth Cohen ja Blair Waldorf (siis näyttelijät Adam Brody ja Leighton Meester) ovat naimisissa, on yksi julkkiksiin liittyvistä suosikkiasioistani.

One Tree Hill / HBO Max

Toinenkin teinivuosieni merkittävä teinisarja, One Tree Hill eli Tunteet pelissä, löytyy nyt HBO Maxilta. Olen jossain vaiheessa lopettanut One Tree Hillin katsomisen eikä sillä ole samanlaista paikkaa nostalgisoivassa sydämessäni kuin O.C.:llä, mutta onhan siinä draamaa ainakin tarjolla. Ja Brooke Davis rocks!

Parks and Recreation / Netflix, Amazon Prime

Tiedetään, milloin en puhuisi Parks and Recistä. Mutta mitä sitcomeihin ja epäjouluiluun tulee, Parks and Rec on toimivaa katsottavaa. Joulu ja muut juhlapäivät ovat tavallisesti vahvasti esillä sitcomeissa, mutta Parks and Recissä joulujaksoihin ei juurikan ole panostettu. Siis sillä tavalla kuin komedioissa monesti on.

PS. Jos sitä nyt kuitenkin…