Suosikkiasia: uutuussarjat
Viisi uutuussarjaa, viisi mahdollisuutta valittamiseen! Hyvä on, kyllä minä osasta jopa pidin. Tai vähintään pidin niistä tarpeeksi katsoakseni ne loppuun.
Imperfect Women / Apple TV
Mikä: Araminta Hallin samannimiseen romaaniin pohjautuva psykologinen trilleri murhamysteeristä, joka mullistaa vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden. Pääosissa Kerry Washington, Elisabeth Moss, Kate Mara ja Joel Kinnaman.
Tuomio: Yhden jakson perusteella vahva noup. Vihasin syvästi ykkösjaksoa ja todellakin toivon, että sarja paranee. Koska mitä hittoa, cast on timanttinen. Kerry! Elisabeth! Miten on mahdollista, että tuon tason näyttelijätähdet kuulostavat ja näyttävät niin pökkelömäisiltä? Syytän käsikirjoitusta, dialogi oli kuin tekoälyn tuotosta. Koko homma tuntui saippuasarjalta, jossa näyttelijät näyttelevät toisiaan päin, eivät toistensa kanssa. Ehkä mulla oli turhan korkeat odotukset? Toisaalta tuntuu siltä, että vaikka näyttelijäsuoritukset ja käsikirjoitus olisivat olleet parempia, kyseessä olisi silti vain geneerinen murhamysteeri murhamysteerien joukossa.
Katsonko loppuun: Annan vielä mahdollisuuden, mutta jos kakkosjaksossa ei tapahdu merkittävää parannusta, lopetan. Ykkösjakso oli niin huono, etten edes välitä, jos en saa tietää kuka oli murhaaja. Olen lukenut sarjasta ihan kelpo arvostelujakin, joten jotain parannusta on kai tapahduttava. Kai?
How to Get to Heaven from Belfast / Netflix
Mikä: Derry Girlsin luojan Lisa McGeen tummasävyisessä komediallisessa rikosmysteerissä kolme naista saa tiedon teiniaikaisen ystävänsä kuolemasta. Kolmikko alkaa selvittämään epäilyttäväksi paljastuvaa kuolemantapausta, ja samalla setvimään vuosia säilyttämäänsä salaisuutta.
Tuomio: Jos kaipaa ystäväporukkaa ja murhamysteeriä, How to Get to Heaven from Belfast on ensikosketuksen perusteella huomattavasti parempi kuin Imperfect Women. On murhamysteeri samalla tavalla kuin Only Murders in the Building on murhamysteeri: leppoisa ja huumorilla kuorrutettu täynnä hauskaa säätöä, huvittavia hahmoja ja nokkelaa dialogia. Ei Derry Girlsin tasoinen täysosuma, mutta vaikuttaa hauskalta ajanvietesarjalta.
Katsonko loppuun: Okei vähän tyhmä valituksen aihe kehujeni jälkeen, mutta toivon, että jaksot olisivat lyhyempiä. Tarina ei pidä huomiotani 47–56-minuuttisten jaksojen ajan. Tai vaihtoehtoisesti kauden pitäisi olla lyhyempi, kahdeksan lähes tunnin pituista jaksoa tuntuu liian pitkältä sitoumukselta. Tästä huolimatta: luulen, että katson sarjan loppuun. Olen kuitenkin päässyt jo nelosjaksoon.
Vladimir / Netflix
Mikä: Rachel Weisz on pidetty kirjallisuuden professori, jonka aviomies – myöskin saman yliopiston professori – on pidätetty virastaan seksiskandaalin takia. Seurauksena on pieni keski-iän kriisi ja hullaantuminen nuoreen kollegaan Vladimiriin (Leo Woodall). Rachel Weiszin roolihahmolla ei ole nimeä, mikä lienee kiva tyylikeino, mutta ärsyttää minua suunnattomasti, koska Rachel Weisz on koko homman keskiössä ja rikkoo jatkuvasti neljännen seinän selostamalla katsojalle, mitä ajattelee. Miksi hän ei saa nimeä?
Tuomio: Jos äsken valitin liian pitkiä jaksoja, Vladimir saa pisteitä napakoista puolituntisista jaksoista. Ovat sopivia suupaloja. Periaatteessa en pidä sarjasta ollenkaan: tyylilaji ei ole oikein minua varten enkä erityisemmin pidä jatkuvasta neljännen seinän rikkomisesta. Ja siis anteeksi, pitäisikö mun ajatella, että superseksikäs jumalatar aka Rachel Weisz olisi epähaluttava ja näkymätön, koska on keski-ikäinen? Hän on Rachel Weisz!
Katsonko loppuun: Todennäköisesti. Ja oikeasti, suurin syy tähän on lyhyet jaksot ja sarjan yleinen helppous. On sopiva sarja heittää päälle kun laittaa pyykkejä kuivumaan tai syö lounasta.
Rooster / HBO Max
Mikä: Lisää yliopistokampuksia ja keski-ikäisyyttä! Muun muassa Ted Lasson, Scrubsin ja Shrinkingin luojana tunnetun Bill Lawrencen komediasarjassa Steve Carell esittää dekkarikirjailijaa, joka päätyy ottamaan vastaan pestin yliopiston vierailevana luennoitsijana. Saman yliopiston palkkalistoilla on hänen aikuinen tyttärensä, joka käy läpi aviokriisiä.
Tuomio: Bill Lawrencen kädenjäljen tunnistaa. Esitän saman pöntön kritiikin kuin aiemmin Shrinkingin kohdalla: sarja on kovin sarjamainen. Dialogi on nokkelaa, mutta sellaista, joka huutaa, että katsot käsikirjoitettua komediasarjaa, tietysti dialogi on nokkelaa. Tästä huolimatta pidän sarjasta; hahmot ovat kiinnostavia, kolmen ensimmäisen jakson perusteella juoni kantaa hyvin ja yleisviba on mukavan leppoisa. Pidän erityisesti tytärtä näyttelevästä Charly Clivestä sekä englannin lehtoria esittävästä Danielle Deadwyleristä.
Katsonko loppuun: Kyllä. Tätä tukee yksi jakso viikossa -julkaisumalli; en kyllästy vaan saan maanantai-iltoihini helpon komediahetken.
Harry Hole / Netflix
Mikä: Jo Nesbøn dekkareihin pohjautuvassa norjalaisessa rikossarjassa on omien demoniensa kanssa painiva juro rikostutkija, joka jahtaa sekä korruptoitunutta kollegaa että sarjamurhaajaa.
Tuomio: Onhan tuo nähty, angstaileva tutkija setvimässä murhia ja sisäisiä mörköjään. Yhden jakson perusteella sarja on ankea ja väkivaltainen, mutta silti ihan kiinnostava. Vaikuttaa hyvin tehdyltä, joskin geneeriseltä rikospläjäykseltä. Vertaan nykyään kaikkia rikossarjoja viime vuonna ilmestyneeseen Dept. Q:hun, josta pidin kovasti, ja tässä vertailussa Harry Hole jää selvästi kakkoseksi.
Katsonko loppuun: Nojoo, mahdollisesti. Sitten kun mulla on rikossarjaolo. Just nyt ei välttämättä ole. Sarjan ankeus alkoi välittömästi tympimään. Lähinnä fiilistelin sitä Harry Holen tyttöystävän keltaista huvilaa.
PS. Katsoin myös Louis Theroux’n Netflix-dokkarin Matka manosfääriin. Tässä tiivistelmä, miltä näytin koko puolitoistatuntisen:
