Kirjoitus on julkaistu alun perin 14.9.2018 Lilyssä.
Suosikkityyppi: Serena Williams. Nyt ja aina.
Käykö kenellekään muulle koskaan niin, että vaikka yrittää ja yrittää, ei pysty muodostamaan lopullista mielipidettä jostain asiasta? Sitä pallottelee asiaa edestakaisin, yrittää selkeyttää sitä itselleen, ymmärtää kaikkia puolia ja silti yksiselitteisen mielipiteen muodostaminen tuntuu mahdottomalta. Ei pysty sanomaan selkeästi kyllä vai ei, puolesta vai vastaan.
Jotkut asiat vain ovat niin hiton moniulotteisia, että on pakko ryhtyä toisaalta-toisaalta -ihmiseksi.
Minä olen koko viikon yrittänyt muodostaa selkeää mielipidettä viime viikonlopun isosta puheenaiheesta, Serena Williamsin raivokohtauksesta tenniksen Yhdysvaltain avointen naisten kaksinpelin finaalissa.
Pieni recap: Serena Williams, supertähtien supertähti, kohtasi finaalissa nuoren japanilaispelaajan Naomi Osakan. Osaka voitti, ansaitusti. Hän pelasi loistavan ottelun. Isoimmat otsikot keräsi kuitenkin Williamsin saamat rangaistukset ja hänen reaktionsa niihin. Ensin (mies)tuomari antoi hänelle varoituksen, koska katsoi Williamsin saaneen valmentajaltaan ohjeita katsomosta (kielletty säännöissä). Williams kiisti asian jyrkästi ja närkästyi saamastaan varoituksesta (valmentaja Patrick Mouratoglou on myöntänyt yrittäneensä signaloida ohjeita Williamsille, mutta sekä valmentajan että pelaajan itsensä mukaan Williams ei huomannut niitä. Plus säännöstä huolimatta katsomosta valmentamista tapahtuu paljon, eikä sitä aina huomata tai siitä rangaista).
Ottelu jatkui, mutta Williams ei koskaan päässyt yli omasta mielestään epäoikeudenmukaisesta varoituksesta. Hävityn syöttövuoron jälkeen hän hajotti mailansa (rangaistuksen arvoinen teko). Koska alla oli jo varoitus, tuomari langetti pisterangaistuksen. Williams ei sulattanut rangaistusta, vaan hyökkäsi verbaalisesti tuomarin kimppuun, syytti häntä varkaaksi ja valehtelijaksi ja vaati tältä raivoisasti anteeksipyyntöä. Tuomari, Carlos Ramos, ei puolestaan sulattanut Williamsin raivoa ja rankaisi tätä vielä kerran, tällä kertaa menetetyllä pelillä. Kaaoksen keskellä ja ottelun jälkeisessä pressissä Williams syytti tuomaria seksismistä, ”koska miespelaajat ovat kutsuneet tuomareita vaikka millä nimillä” eikä heitä ole rangaistu samalla tavalla.
”I’m here fighting for women’s rights and for women’s equality — for me to say ’thief’ and for him to take a game, it made me feel like it was a sexist remark. He’s never taken a game from a man because they said ’thief’. For me it blows my mind. But I’m going to fight for women and to fight for us to have equal rights. I just feel like the fact that I have to go through this is just an example for the next person that has emotions, and that want to express themselves, and want to be a strong woman. They’re going to be allowed to do that because of today. Maybe it didn’t work out for me, but it’s going to work out for the next person”.
Ajatuskulkuni tapaukseen liittyen on ollut suurinpiirtein tällaista:
Ensimmäinen ajatukseni: you go Serena, näytä niille! Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi. Toinen ajatukseni: eikö olisi vaan kannattanut keskittyä omaan peliin eikä tapella tuomarin kanssa? Ensimmäinen rangaistus oli kuitenkin vaan varoitus, siitä ei aiheutunut mitään vahinkoa. Tosi epäurheilijamaista tuollainen kiukuttelu! Ja sitten taas: mutta kyllä naispelaajienkin pitää saada purnata tuomareille, miespelaajat tekevät sitä jatkuvasti! Hyvä Serena kun pidit puolesi ja nostit esille tenniksen seksistiset valtarakenteet ja naisia alistavat kaksoisstandardit! Ja sitten: mutta toisaalta, Serena on kaiken kokenut ja nähnyt huippuammattilainen, kyllähän hänen pitäisi osata nollata tilanne ja mennä eteenpäin. Peli oli kesken, hän oli häviämässä. Ehkä hermot eivät vaan kestäneet, ehkä paineet ottivat vallan? Oliko raivokohtaus oikeasti hänen mielestään paras ratkaisu? …. No todellakin oli paras ratkaisu! Serena on koko uransa taistellut hänen eteensä heitettyjä esteitä vastaan, hänellä on oikeus huomauttaa kun häntä kohdellaan väärin. SERENA ON KUNINGATAR! Täysin oikeutettu raivokohtaus! …. Muuuuutta miksi KENENKÄÄN raivokohtaus olisi hyvä juttu, miehen tai naisen? Pitäisi kunnioittaa peliä, kunnioittaa tuomaria, kunnioittaa vastustajaa, kunnioittaa katsojia. Raivokohtaukset ovat lapsellisia! …. Miksi Serenan pitäisi kunnioittaa peliä, kun peli ei kunnioita häntä, maailman parasta, joka on tehnyt niin paljon lajin eteen? …. C’mon, samat säännöt koskevat myös maailman parasta! Ihan sama oletko Serena Williams vai grand slam -ensikertalainen, säännöt ovat sääntöjä. Oma vika ettei pää kestänyt …. Mutta sama sääntökirja on miestenkin peleissä, miksi he selviävät raivoamisistaan varoituksilla, ei kukaan vähennä heiltä pisteitä tai pelejä?! Miten niin ei vähennä?? Miehiä on rangaistu paljon pahemminkin! John McEnroe, Australian avoimet 1990, kolme rikettä ja ulos koko turnauksesta! Fabio Fognini viime vuoden US Openissa! Ei tässä mistään seksismistä ole kyse vaan siitä, noudattaako sääntöjä vai ei. No kylläpäs on kyse seksismistä, ei muutamat ennakkotapaukset poista sitä tosiseikkaa, että naispelaajia kohdellaan eri tavalla kuin miehiä! GO SERENA GO, smash the patriarchy!!
... ja sitten kela alkaa pyörimään alusta ja poukkoilemaan sinne tänne.
Toisaalta-toisaalta.
En pysty yksiselitteisesti sanomaan, toimiko Serena tilanteessa oikein vai väärin. Tai paremminkin: oliko Serenan toiminta, tuomarille raivoaminen, jollakin tavalla oikeutettua? Sen pystyn sanomaan, että olen sataprosenttisesti Serenan puolella, ollut aina. Ja olen Naomi Osakan puolella. Ja olen myös tuomarin puolella. Ja tavallaan en ollenkaan tuomarin puolella. Ja taas kela alkaa pyörimään!
Olen lukenut monta kirjoitusta aiheesta. Monissa, etenkin naisten kirjoittamissa, on korostettu sitä, kuinka naisilta edelleen odotetaan tietynlaista käytöstä. Hiljaista ja sovittelevaa, ei raivoavaa ja aggressiivista. Hieno nainen ei osoita raivoaan, hän nielaisee vihansa. Negatiivisten tunteiden osoittaminen on väärin, hymyile! Kukaan ei tykkää vihaisista naisista!
Sitten on Serena Williams, 23-kertainen grand slam -voittaja, the greatest of all time, joka on tehnyt aggressiivisesta pelistä tavaramerkkinsä. Hän painaa päälle täysillä, lyö kovemmin, nopeammin, aggressiivisemmin. Serena Williams ei pysy hiljaa ja hymyile, jos häntä kohdellaan väärin. Hän avaa suunsa ja taistelee.
”She was punished for showing emotion, for defiance, for being the player she has always been – driven, passionate, proud and fully human”, The Cutin Rebecca Traister kirjoitti analyysissaan, jossa asettui vahvasti Williamsin puolelle.
Olen samaa mieltä ja en ole samaa mieltä (sanoinhan, toisaalta-toisaalta). Kyllä, häntä rangaistiin tunteiden osoittamisesta. Häntä rangaistiin siitä, ettei hän istunut hiljaa ja ottanut varoitusta kiltisti vastaan. Hyvä Serena, pidä puolesi, oikein! Mutta toisaalta: miksi ihmeessä nähdynkaltainen ”tunteiden osoittaminen” (=tuomarille raivoaminen) olisi millään tavalla hyvä juttu? Asia, jonka voi oikeuttaa sillä, että kun miehet miksei naisetkin? Asia, jota voi feministinä ylistää? Eihän vahvana naisena oleminen tarkoita sitä, että käyttäytyy huonosti.
En minä halua nähdä kenenkään raivokohtauksia. En miesten enkä naisten. Eivät ne kuulu peliin. Ja siksi niistä rangaistaan, myös miehiä. Sama tuomari on antanut rangaistuksia myös Rafael Nadalille ja Novak Djokovicille. Carlos Ramos on tunnettu sääntökirjan tarkasta noudattamisesta.
Olisi helppoa pysäyttää kela tähän. Raivokohtaukset eivät kuulu peliin. Myös miehiä rangaistaan. Tuomari noudatti sääntökirjaa, rangaistukset olivat perusteltuja. Ei seksismiä, vaan Williamsin huonoa käytöstä. No excuses. Supertähden pää ei kestänyt, että 20-vuotias Osaka oli voittamassa. Kiukuttelullaan Williams vei vastustajaltaan ilon tämän uran ensimmäisestä grand slam -tittelistä. Hän uhriutui, kun olisi pitänyt myöntää tappio kunniallisesti, olla hyvä häviäjä.
Kela päässäni ei kuitenkaan pysähdy. Koska toisaalta…
Onko mikään ihme, että Serena Williams raivostui (omasta mielestään) epäoikeudenmukaisesta varoituksesta? Hän on joutunut kestämään epäoikeudenmukaisuuksia – ja seksismiä ja rasismia ja ihmisten typeryyttä – koko uransa ajan.
Hän on saanut kuulla, että hänen vartalonsa on liian lihaksikas, että hän on kentällä liian äänekäs, että hän jotenkin ”epänaisellinen”. Väärän näköinen ja väärät mielipiteet, liian sitä ja liian tätä. Häntä on syytetty toistuvasti dopingista, vaikkei ole koskaan antanut positiivista dopingnäytettä. Hänen peliasujaan on pilkattu, häntä on pilkattu.
Sitten on vielä ne rakenteet, joista minulla ei ole mitään ymmärrystä. Se, että Williams on tummaihoisena naisena raivannut tiensä huipulle lajissa, joka on ollut historiallisesti valkoihoisten pelaajien näyttämö. Se, että häntä arvioidaan ja arvostellaan eri kriteereillä ihonvärinsä vuoksi. Rasismi, jota hän joutuu edelleen kohtaamaan. Hän on usein tilanteessa, jossa voi vain hävitä. Hän on miljoonien sankari, supernainen. Hänen harteillaan on sen vuoksi paljon muutakin kuin henkilökohtainen kunnia. Häntä arvostetaan, koska hän pitää puolensa ja taistelee. Samalla hänen taistelunsa tuomitaan.
Toisaalta ja toisaalta. Mielipiteeni olkoon, että minulla on kaksi mielipidettä. Ajattelen yhtä aikaa, että Serena oli täysin oikeassa puolustaessaan itseään ja täysin väärässä kiukutellessaan epäurheilijamaisesti.
Molemmissa tapauksissa olen sitä mieltä, että Naomi Osaka ansaitsi voittonsa sataprosenttisesti.
PS. Vaikka minä en osaa sanoa selkeästi mitä mieltä olen, jotkut osaavat. Esimerkkejä tässä:
At U.S. Open, power of Serena Williams and Naomi Osaka is overshadowed by an umpire’s power play: The Washington Post / Sally Jenkins
Serena Williams and the Game That Can’t Be Won (Yet): What rage costs a woman: The Cut / Rebecca Traister
What Serena Got Wrong: The New York Times / Martina Navratilova
There’s sexism in tennis but that doesn’t excuse Serena Williams’ behaviour: BBC / Russell Fuller
