Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.9.2020 Lilyssä.
Suosikkisarja: Schitt’s Creek (C More)
Kuva: CBC
Apua miten mainio sarjauutinen on mennyt multa ohi! Schitt’s Creekin, loistavan kanadalaisen komediahelmen, kaikki kuusi kautta ovat vihdoin ja viimein tulleet katsottavaksi Suomessa. Henkilökohtaisesti tietysti harmittaa, että sarja päätyi sellaiseen suoratoistopalveluun jota mulla ei ole, C Moreen, mutta huippua joka tapauksessa! (Ja rahallahan tuosta probleemasta selviäisi :D)
Schitt’s Creek on komediasarjojen aatelia. Se on juuri sellainen mieltä lämmittävä, iloa tuottava, naurattava hyvän mielen sarja, jollaisia pitäisi olla paljon enemmän. Just täydellinen tähän melko stressaavaan ja surulliseen hetkeen. Schitt’s Creekissä ei tapahdu mitään ikäviä asioita. Se on vaan rakkautta, iloa ja hyväksyntää koko sarja.
Noin päällisin puolin Schitt’s Creek saattaa vaikuttaa yhdeltä hassulta sitcomilta muiden joukossa. Se kertoo upporikkaasta Rosen perheestä, joka menettää rahansa ja joutuu muuttamaan pieneen Schitt’s Creekin kylään. Mutta one-linereiden ja yliampuvien vitsien takana on taitavasti rakennettuja, mieltä lämmittäviä kasvutarinoita, sydämen sulattavia rakkaustarinoita, huvittavia hahmoja ja fiksua komediaa. Se on simply the best.
Pari ensimmäistä kautta ovat hauskoja nekin, mutta vielä hieman huteria. Schitt’s Creek kuitenkin paranee mitä pidemmälle se etenee. Kolmoskaudesta eteenpäin sarja on täyttä komediakultaa.
Rakastan myös sitä, että Schitt’s Creekissä on vahva perhefiilis; sen ovat luoneet Eugene ja Dan Levy, isä ja poika, jotka esittävät sarjassa isää ja poikaa, Johnny ja David Rosea. Eugene Levyn lisäksi Schitt’s Creekissä nähdään myös toinen kanadalainen komedialegenda, Catherine O’Hara, joka ansaitsisi kaikki mahdolliset ja mahdottomat palkinnot roolistaan perheen matriarkka Moira Rosena. Palkintoja ansaitsisi myös Rosen perheen Alexis-tyttärenä nähtävä Annie Murphy. Koko mainittu nelikko on rooleistaan ehdolla tämän vuoden Emmy-gaalassa. Yhteensä Schitt’s Creek keräsi peräti 15 Emmy-ehdokkuutta.
Julkinen hätähuuto! Mulla on vapaapäivä, aurinko paistaa, pitäisi tehdä sitä ja tätä. Mitä olen tehnyt? Pessyt ikkunat? Käynyt juoksemassa? Ei, olen katsonut neljä jaksoa (ehkä enemmänkin, olen mennyt vähän laskuissa sekaisin) Netflixin Selling Sunset -realityä. Loistava sarja!
Send help.
Minähän en siis voi sietää reality-ohjelmia. Tämä ei johdu siitä, että pitäisin niitä hölmönä roskana, johon kenenkään ei pitäisi tuhlata aikaansa. Höpöhöpö sellaisille puheille. Reality-ohjelmat ovat hyvää todellisuuspakoa ja niitä ei pitäisi ylenkatsoa. Mutta mitä minuun itseeni tulee, en vaan jaksa välittää. Enää. Teininä välitin, katsoin kaikki mahdolliset MTV:n tosi-tv-sarjat. Sain yliannostuksen. Nyt mun pää hajoaa kaikesta feikkidraamasta ja käsikirjoitetusta ”todellisuudesta”.
Selling Sunsetissa kauniit ihmiset myyvät kauniita, kalliita koteja rikkaille. Se kertoo Los Angelesissa majaansa pitävästä kiinteistönvälitysfirmasta, The Oppenheim Groupista ja sen työntekijöistä. Siinä on feikkidraamaa ja käsikirjoitettua ”todellisuutta”. Mun pää on kuitenkin yhä kasassa. Ja jatkan katsomista, koska mun on PAKKO saada tietää, kuka saa kaupattua sen hiton 40 miljoonan dollarin luksustalon.
Omat teinivuoteni ajoittuvat 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, ja silloin telkkarin tosi-tv-tapaukset olivat Laguna Beach ja The Hills. Ainakin omassa MTV-kuplassani. En muista, että olisin katsonut niitä mitenkään superintohimoisesti, mutta koska lauseet ”What happens in Cabo, stays in Cabo”, ”Stepheeeen”, ”I want to forgive you, and I want to forget you” ja ”You KNOW what you did” soittavat hyvin vahvasti kelloja, taidan olla väärässä.
Oli miten oli, ei ole mikään ihme, että tällainen teininostalgisointiin taipuvainen kolmekymppinen on koukuttunut Selling Sunsetiin. Se on nimittäin täydellinen aikuisversio The Hillsistä. Se ei ole sattumaa, molempien sarjojen takaa löytyy sama mies, tuottaja Adam DiVello. Samanlaista draamaa, samanlaisia rakennettuja riitoja, samanlaisia juhlia, samoja keskusteluja, samaa ”todellisuutta”. Täydellistä! Selling Sunsetissa saa vielä kaupan päälle ässäileviä, miljoonakauppoja hoitelevia tyylikkäästi pukeutuneita uranaisia. Ja kurkistuksia Los Angelesin miljoonalukaaleihin.
En edes jaksa kyseenalaistaa sitä, kuinka totta ne miljoonakaupat ja miljoonalukaalit ovat. Viihde on viihdettä.
Selling Sunsetin kolme kautta löytyy Netflixistä. Neljäs kausi mitä ilmeisimmin tulossa, vaikka Netflix ei olekaan vahvistanut sitä vielä.
PS. Yksi Selling Sunsetin kiinteistönvälittäjistä on näyttelijänäkin uraa tehnyt Chrishell Stause. Jos seuraa viihdeuutisia ja julkkisjuoruja, tietää että Stause oli naimisissa This Is Us -sarjasta tutun Justin Hartleyn kanssa. Liitto päättyi eroon, ilmeisesti hieman dramaattisella tavalla. Tämä erodraama on käsittääkseni osa Selling Sunsetin kolmoskautta.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.8.2020 Lilyssä.
Suosikkiasia: uutuussarjat! (+syksy)
Kuva: HBO
Saanko vaan kopioida itseäni vuoden takaa?
Tiedetään, elokuu on vielä kesää! Ihan vähän (tässä kohtaa aika paljon) mieli alkaa kuitenkin jo kääntyä syksyyn. Ja siis minähän pidän syksystä, se on loistava vuodenaika. Toki on pimeää ja sataa vettä, mutta on myös villapaitoja ja teetä ja takkatulia. On kesän jälkeistä energiaa ja vankkumattomia lupauksia siitä, että tämä on se syksy jolloin alan venyttelemään joka ilta. Ja ehkä aamujoogaamaan. Kuka tietää, syksyllä kaikki on mahdollista*.
En muuten alkanut venyttelemään joka ilta. Enkä aamujoogaamaan. Oh well. Uusi yritys tänä syksynä.
*Tänä vuonna ehkä vähän vähemmän mahdollista. No, posin kautta ja sitä rataa. Uutuussarjoja on ainakin tänäkin syksynä! Ja koska minusta on hauskaa kirjoittaa uutuussarjalistauksia, kirjoitin sellaisen taas. Siis seitsemän tärppiä suoratoistopalveluiden syksyn 2020 uutuussarjoihin:
We Are Who We Are / HBO / 14.9.
HBO:n minisarja We Are Who We Are taitaa olla yksi syksyn odotetuimmista, ihan vaan siksi että sen on luonut ja ohjannut muuan Call Me By Your Namesta tuttu Luca Guadagnino. Ja onhan ainakin tuossa trailerissa samaa tunnelmaa kuin Elion ja Oliverin Italia-seikkailuissa. Ollaan samassa maassakin. Teini-ikäiset Fraser (Jack Dylan Grazer) ja Caitlin (Jordan Kristine Seamon) asuvat vanhempineen Italiassa sijaitsevassa Yhdysvaltojen armeijan tukikohdassa. Ystävyyttä, ensirakkauksia, itsensä etsimistä, teini-ikää, kauniita maisemia plus Luca Guadagnino. Katsoisin.
Away / Netflix / 4.9.
Kaikennäköiset avaruushärvellykset eivät ole mitenkään supersuosikkiasioitani, mutta 300 vuotta sitten katsoin lentokoneessa The Martianin (se on se leffa jossa Matt Damon unohtuu Marsiin) ja en vihannut sitä, joten kenties voin antaa Awayllekin tilaisuuden*. Siinä Marsissa härveltää Hilary Swank. Trailerin perusteella sarja on just sellaista dramaattista ihmissuhdesäätöä ja itkuhermoihin iskevää kamaa, jollaista voi odottaa kun tekijätiimissä on tyyppi (Jason Katims) jonka CV:stä löytyvät Friday Night Lights ja Parenthood.
*näen jo miten mulle käy tämän sarjan kanssa: aloitan sen, kyllästyn viiden minuutin jälkeen ja alan katsoa Broad Cityä.
Emily in Paris / Netflix / 2.10.
Romanttista hömppää! On tunne, että sellaista kaivataan tulevana syksynä! Mulla on joku kumma soft spot näyttelijä Lily Collinsiin, joten toivottavasti hänen tähdittämänsä, Pariisiin sijoittuva ja siellä kuvattu Emily in Paris olisi hyvä. Collinsin esittämä parikymppinen Emily muuttaa Pariisiin työn perässä. Eli kulttuurieroja, hienoja vaatteita ja ranskalaista meininkiä, oletan. Sarjan takaa löytyy Sex and the Cityn luoja Darren Star. Bonne chance!
Ja heeeei, ainakin joku Emily pääsi Pariisiin! 😀
The Duchess / Netlix / 11.9.
Lisää hömppää! Koomikko Katherine Ryan teki Netflixille komediasarjan, joka pohjautuu hänen omaan elämäänsä as a fabulous single mom living in London. Aina pisteitä Lontoolle ja hauskoille naisille! Katherine Ryanin kaksi stand up -spesiaalia, Glitter Room ja Katherine Ryan: In Trouble löytyvät muuten myös Netflixistä.
Woke / Hulu / 9.9.
Tulisikohan Hulun Woke katsottavaksi Suomeen? Siinä on ensinnäkin suosikkityyppini Winnie the Bish! New Girliä tuntemattomille näyttelijä Lamorne Morris siis. Woke on komedia, mutta sen mess-aroundeissa on melkoisen ajankohtainen ja painavakin sävy: Morrisin esittämän Keefin elämä muuttuu pelottavan poliisikohtaamisen seuraksena. Sarja pohjautuu sarjakuvataitelija Keith Knightin elämään.
The Comey Rule / Showtime / 27.9.
Koska kuka nyt ei haluaisi palata vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentivaaleihin! Fun times! DT antoi vuonna 2017 potkut FBI-pomo James Comeylle. Seuraavana vuonna Comey julkaisi muistelmateoksen A Higher Loyalty – Truth, Lies, and Leadership. DT otti paljastuksia sisältäneen opuksen luonnollisesti riemuiten ja ylisanoin vastaan. Luonnollisesti. Kyseinen elämäkerta on pohjana Showtimen minisarjassa The Comey Rule, joka keskittyy mainittuihin vaaleihin ja Comeyn aikaan DT:n hallinnossa. James Comeyna nähdään Jeff Daniels, presidentti DT:nä Brendan Gleeson. Showtimen sarjoja näkyy Suomessa usein HBO:lla, kenties tämäkin?
Bridgerton / Netflix / 2020
Menestysromaanien inspiroimassa sarjassa seurataan vaikutusvaltaisen Bridgertonin perheen kahdeksaa keskenään läheistä sisarusta, jotka yrittävät etsiä rakkautta, kertoo Netflix. Julia Quinnin kirjoittamat historialliset romanssit eivät ole mulle tuttuja, mutta kirjasarja on ilmeisen suosittu. Sarjallakin lienee potentiaalia. Ainakin taustavoimat ovat kunnossa, tuottajana toimii Shonda Rhimes.
PS. Näin kävi niiden vuoden takaisten syksytärppien kanssa:
The Politician (Netflix): aloitin, katsoin puoli jaksoa, kyllästyin. Tai siinä ehkä saattoi myös tapahtua joku juonenkäänne josta en pitänyt enkä jaksanut sen jälkeen enää vaivautua.
Modern Love (Amazon Prime): katsoin. Ihan kelvollinen. Ei niin hyvä kuin odotin. Mutta Modern Love -podcast on huippu! Ja sarjasta on tulossa toinen kausi, joten ilmeisesti tarpeeksi ihmisiä piti siitäkin.
Undone (Amazon Prime): noup, katsomatta. Olikin vähän villikortti.
Watchmen (HBO): katsomatta, mutta kuullut sarjasta paljon hyvää. Vetoan HBO:ttomuuteeni.
The Morning Show (Apple+): katsoin kaksi ekaa jaksoa. Ne, jotka sain katsoa ilmaiseksi ilman että piti tilata Apple+. Olivat hyviä! Uskoisin, että katsoisin loppuun jos mulla olisi kyseinen suoratoistopalvelu.
