Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.12.2023 Lilyssä.
Suosikkiasia: Sarjat! Tästä kirjoituksesta huolimatta.
Kuvat: Prime Video, Netflix, HBO Max
Vuosi on aina hyvä lopettaa valittamiseen. Jää sillai mukavan positiivinen fiilis ja kaikkea.
Mutta siis oikeasti; kaunis kiitos myös näille sarjoille. Vaikka en saanut katsottua teitä loppuun – oli syy mikä tahansa – toitte iloa vuoteeni silmien pyörittelyn, yleisen dissaamisen ja ”apua tämä on kamala sarja” -mutinan merkeissä. Silmien pyörittely, yleinen dissaaminen ja ”apua tämä on kamala sarja” -mutina ovat ikuisesti suosikkiasioitani 😀
Eli: Sarjat, joita en katsonut loppuun vuonna 2023!
(En pelkästään pyörittele silmiäni, dissaa ja mutise, vuoden 2023 suosikkisarjani löytyvät täältä.)
The Idol / HBO Max
Paljon onnea, The Idol, kruunaan sinut sarjaksi, jota Maisa vihasi kaikkein eniten vuonna 2023. Tiedän, että tämä on vähän epäreilua, koska kykenin katsomaan vain kaksi jaksoa, mutta… noh, ei minua oikeastaan kiinnosta. Olit kamala. Heippa.
The Summer I Turned Pretty, kausi 2 / Prime Video
Luulen, että silmäni olisivat jääneet pysyvästi kohti kattoa, jos olisin katsonut kakkoskauden loppuun. Sori, että toistan itseäni, mutta Camoon, Belly, he ovat veljeksiä. Valitse yksi, hyvä luoja. Team Conrad, Team Jeremiah, ihan hiton sama.
Korostan, että teinisarjat ovat aivan kaikille eikä koskaan voi olla liian vanha katsomaan jotain, mutta 2023 taisi kuitenkin olla se vuosi, jolloin multa loppui kärsivällisyys melodramaattisia teinidraamoja kohtaan. Kutsutaan sitä vaikka henkilökohtaiseksi kasvuksi tai jotain.
Swarm / Prime Video
Maaliskuussa kirjoitinSwarmista näin: Leppoisista komedioista pitävä Maisa vihaa Swarmia, yleisesti sarjoja fiilistelevä Maisa pitää siitä. Luulen, että jälkimmäinen Maisa voittaa, ja katson sarjan loppuun.
Olin väärässä. Jälkimmäinen Maisa ei voittanut. Jälkimmäinen Maisa hävisi hyvin, hyvin pahasti. Se on ihan ookoo, Jälkimmäinen Maisa, Swarmia ei oltu tarkoitettu sinua varten.
The Power / Prime Video
En tiedä, mikä tässä oli vikana. Muistan vain, että olin katsomassa sitä, kun telkkarini alkoi jumittaa. Ehkä otin sen merkkinä sarjajumalilta?
The Afterparty, kausi 2 / Apple TV+
Olen hyvin ylpeä itsestäni, että olen kyennyt aloittamaan murhamysteerin ja lopettamaan sen tietämättä kuka syyllinen on. En edes Wikipedia-spoilannut tai mitään. Jatkoin vain elämääni.
The Buccaneers / Apple TV+
Dunno, katsoin pilotin ja olin että ”hhhhmmmmehkäei”.
The Glory / Netflix
K-draamat ovat aina pitkiä kuin nälkävuosi. The Gloryssä on 16 jaksoa, pituuksiltaan 47–71 minuuttia. Minä olen näköjään päässyt noin 40 minuutin paikkeille jaksoa numero 15. Mulla olisi ollut enää parikymmentä minuuttia ja sen jälkeen päätösjakso kahlattavana. Ja? Minä olen lopettanut tuohon. Mitä?!? Kuinka pönttö voi ihminen olla? Kaikki tuo sitoutuminen, kaikki käytetty aika, enkä edes katso sarjaa loppuun?? Se oli oikein hyväkin! Mitä Dong-eunin kostosuunnitelmalle tapahtui, miten tarina päättyi? No en tiedä, koska jostain hiton syystä olen luovuttanut maaliviivalla. Tsiisus.
The Consultant / Prime Video
Noup. Siis Christoph Waltz pääosassa ja kaikkea, mutta noup. Katsoin 10 minuuttia ja sitten huusin neeeext.
Citadel / Prime Video
Vuosikatsausten kirjoittaminen on hauskaa, koska se on samalla silmäys huonoihin läppiin, joita olen vuoden aikana blogiini kirjoittanut.
Case in point, näin kaunopuheisesti kuvailin Primen scifiagenttirymistely Citadeliatoukokuussa:
Kaipaatko täysin yhdentekevää toimintasarjaa, jossa tapahtuu paljon isoja asioita mutta millään ei ole mitään väliä koska olet vain että ”ihan sama”? Suosittelen Citadelia! Se on yhdentekevä! Siinä on Richard Madden ja Priyanka Chopra Jonas, jotka ovat muistinsa menettäneitä superagentteja. Ihan sama. Kai sitä pitäisi olla heidän puolellaan, mutta ihan sama. On joku pahislafka, joka halunnee tuhota maailman koska on pahislafka, mutta ihan sama. En jaksa keskittyä mihinkään, koska ihan sama. Hei, Stanley Tucci, miten sinäkin olet ihan sama? Ainoa asia, joka ei ole ihan sama, on se kamerakikkailu. Se ei ole ihan sama, koska vihaan sitä.
Tänks, toukokuun Maisa, vahva ihan sama edelleen.
The Bear / Disney+
Joo joo, shame on me, mutta kaikki vain huutavat toisilleen. Toisaalta; ehkä mun pitäisi jatkaa, jotta ymmärrän miksi internet on niin rakastunut Jeremy Allen Whiteen.
Who Is Erin Carter / Netflix
Näköjään minua ei kiinnostanut, kuka Erin Carter on.
Good Omens, kausi 2 / Prime Video
Sorppa, David Tennant.
Black Mirror, kausi 6 / Netlix
Katsoin elämäni ensimmäisen Black Mirror -jakson! Se oli se Netflix-metaa täynnä oleva Joan Is Awful. Sitten lopetin, koska yksi Black Mirror -jakso oli aivan tarpeeksi.
Beef / Netflix
Todella hyvä sarja. Siis objektiivisesti. Subjektiivisesti se oli liian pitkä ja liian täynnä myötähäpeää aiheuttavia hetkiä.
The Diplomat / Netflix
Boooooring enkä pitänyt siitä kieroilevasta aviomiehestä. Vähän tietysti jäi mietityttämään, päätyivätkö Keri Russell (no se diplomaatti, mikä lie hänen hahmonsa nimi nyt olikaan) ja se tyylikäs ulkoministeri yhteen.
Severance / Apple TV+
Hahahahahaha. Olen yrittänyt katsoa Severancea about kolmetuhatta vuotta. Tarina (blogiarkistoni) kertoo, että vuonna 2023 pääsin sarjaa 10 minuuttia eteenpäin. Mikäli laskelmani pitävät paikkaansa, olen aloittanut ja lopettanut Severancen 5749 kertaa. Kenties 2024 on se vuosi, jolloin katson Severancen ykköskauden loppuun asti? (Joo joo, luovutan.)
(Piti tsekata; kolmen tuhannen vuoden aikana olen päässyt seiskajaksoon asti.)
Dear Edward / Apple TV+
Vähemmän yllättäen sarja, joka kertoo lento-onnettomuudessa menehtyneiden perheiden surusta ja selviytymisestä ei ollut kaikkein hilpeintä katsottavaa. Kyllästyin ankeiluun jossain kolmannen jakson paikkeilla. Sarja huusi niin hiton korostetusti ”itke, itke, itke, itketkö jo hyvä ihminen???”että alkoi ärsyttämään. Emotionaalisuus tuntui päälleliimatulta.
The Crown, kausi 6 / Netflix
No periaatteessa en lopettanut, koska en edes aloittanut. Tai siis aloitin, kymmenen minuuttia ennen vikan jakson lopputekstejä. Hei, minä halusin vain tietää, miten sarja päättyy ilman, että joudun kahlaamaan koko homman läpi. Saatte päättää, tekeekö se minusta nerokkaan ajankäyttäjän vai pelkästään onnettoman sarjaluuserin.
PS. Oli päättynyt vuotesi sitten loistelias, ankea, yhdentekevä tai mitä tahansa muuta, toivon meille kaikille parempaa vuotta 2024! Ja toivon vuodelle 2024 loisteliaita, ankeita ja yhdentekeviä sarjoja, joita voin fiilistellä ja joille voin pyöritellä silmiäni. Kaunis kiitos kaikille, jotka ovat vuoden aikana eksyneet hupsun blogini pariin – oli se sitten vahingossa tai tarkoituksella. Merkitsee paljon 🙂
Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.12.2023 Lilyssä.
Suosikkiasia: keskinkertaiset rom comit.
Koska perinteet ovat tärkeitä: Erään romanttisen komedian anatomian jouluedition vol. 4!
Käytin ainakin 25 minuuttia tämän vuoden keskinkertaisen jouluteemaisen rom comin valintaan. Mistä minä voin tietää, mikä Netflixin miljoonasta geneerisestä jouluromanssista on hyvä huono jouluromanssi? Maalauksellinen joulu, Onneksi on joulu, Joulu majatalossa, Jouluinentoive… kuulostatte kaikki täydelliseltä silmien pyörittely -materiaalilta.
Olin jo valitsemassa Jouluisen toiveen, koska pyhä Hallmark sentään miten kamalan geneerisen täydellinen juoni: Newyorkilainen markkinointipäällikkö yrittää pelastaa kotikaupunkinsa joulufestivaalin komean maanviljelijän avustuksella kunnioittaakseen isosetänsä viimeistä toivetta.
Mutta sitten iskin silmäni Jouluruokaa ja rakkautta -leffaan, enkä päässyt yli sen järkyttävästä nimestä enkä siitä, että pääosanaisen roolihahmon nimi on Molly Frost. Molly Frost! Tietysti jouluisen rom com -naisen nimi on Molly hiton Frost. Kas kun ei Sandy Claus.
Molly hiton Frost on huonosti menestyvä pitopalveluyrittäjä, joka ”suostuu kokkaamaan paikallisen säätiön joulugaalaan ja tulee löytäneeksi odottamattoman yhteyden järjestäjän komean sukulaispojan kanssa”.
Ei ehkä niin geneerisen kamala täydellinen juoni kuin Jouluisessa toiveessa, mutta ehkä me pärjäämme.
HUOM. TÄMÄ TARPEETTOMAN PITKÄ KIRJOITUS SISÄLTÄÄ MELKO LAILLA KOKO ELOKUVAN JUONEN TIIVISTETTYNÄ MUKAHAUSKOIHIN, SARKASTISIIN LÄPPIIN. ELI VAHVA SPOILER ALERT.
Jingle Bellseistä puheen ollen, aloitamme Jingle Bell Rockilla. Täydellisen geneerinen kappalevalinta täydellisen geneeriseen joululeffaan. Varoitan, että tulen todennäköisesti käyttämään sanaa geneerinen kolmetuhatta kertaa tämän kirjoituksen aikana. Geneerisyys roikkuu vahvasti ilmassa.
Ystävämme Molly hiton Frostin pitopalveluyrityksen nimi on Molly’s Menu Magic. Ei nimi miestä tai naista tai pitopalveluyritystä pahenna, mutta camoon, Molly. Tuoko oli paras, mihin pystyit? Tai ehkä vika on minussa, koska jotenkin mieleen nousee vain kaksimielisiä ajatuksia.
Mollya esittää kanadalaisnäyttelijä Merritt Patterson, joka Goolen kuvahaun perusteella on oikein kaunis ja mielenkiintoisen näköinen nainen. Netmark (Netflix+Hallmark) helvetissä hänestä on imetty kaikki mielenkiintoisuus ulos, ja hän näyttää vain… geneerisen joululeffan geneeriseltä pääosanaiselta. Vaalea tukka, punainen takki, valkoinen hammasrivistö ja tyhjät silmät. Hänen luonteensa on… noh, tiedättekö ne kohtaukset, jossa pikkukaupungin kaunis nainen astelee torilla, ja koko kylä tervehtii ja hymyilee, ja nainen tervehtii ja hymyilee takaisin? Molly Frost on se nainen.
Elokuvan pahis on Molly’s Menu Magicin arkkivihollinen Bradford Brothers, pitopalveluyritys, joka vie kaikki hyvät keikat Mollyn nenän edestä. Onko paha, jos olen Bradford Brothersien puolella?
Mollylla on kollega/alainen/bff, jolla on punaiset hiukset. Emme tiedä hänen nimeään, mutta se ei haittaa, sillä punaiset hiukset riittävät rom com -bestiksen taustatarinaksi. (Kollega-punapää teki sellaisen charcuterie board -hässäkän, ja anteeksi, mutta mielestäni se näytti kamalalta.)
Ystävät, ikäviä uutisia! Leffaa on kulunut kolme minuuttia, ja vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että tämä on huono-huono rom com, ei hyvä-huono rom com. Olen myös täysin vakuuttunut, että minäkin voisin olla geneerisen joululeffan näyttelijä.
Leffan tapahtumapaikkana on geneerinen pikkukaupunki. Oletan, että olemme jossain päin Kanadaa, koska leffa on kanadalainen. Periaatteessa aika sama, tärkeintä on tietää, että emme ole New Yorkissa. Geneerisessä pikkukaupungissa tapaamme Mollyn veljen, jolla on vaaleanruskea villakangastakki. Veli villakangastakin tehtävänä on edistää juonta kahden asian verran:
1. Saamme tietää, että Molly valitsee pitopalveluyrityksensä perheen perinteisen joulureissun sijaan. Olisi ollut rantatalo ja kaikkea tarjolla, mutta pitopalveluyritys on ”aina ollut unelmani, en vain voi epäonnistua”.
2. Saamme tietää, että Mollyn edellinen suhde päättyi ikävästi. Uskokaa minua, yksityiskohdat eivät ole tärkeitä. Tai no, tämä on oleellinen yksityiskohta ottaen huomioon leffan juonen: ex-poikaystävä ei koskaan halunnut maistaa uusia ruokia.
Tämä leffa on muuten täynnä tällaisia vuorosanoja: ”Jos saan Molly’s Menu Magicin menestymään, olen yhtä iloinen kuin lapsi jouluaamuna”.
ROM COM -MIES!
Ikäväkseni tai ilokseni voin kertoa, että en pidä rom com -miehestämme. Hänestäkin on imetty kaikki persoonallisuus ulos ja jäljellä on geneerinen rom com -mies. Antakaa kun kerron hänestä: hän on rikas. The End.
Rom com -miehen nimi on Carson Harrison. Carson on “tapahtumavalokuvaaja”.
Tapahtumavalokuvaaja-Carson elää jet set -elämää kuvaten tapahtumia ympäri maailmaa. Selkee. Nyt hän on kuitenkin tullut kotiin, koska hänen tätinsä Jean Harrison – stereotyyppinen rikas vanhempi nainen – on järjestämässä joulugaalaa.
Jean on Harrison-säätiön toimitusjohtaja. Jean on myös vakuuttunut, että Carson on seuraavana vuonna nousemassa säätiön johtoon. Carsonin mielestä ”joku serkuista sopisi paremmin”.
Ja niin tiedämme noin 10 minuutin kohdalla, miten tämä elokuva päättyy: kosmopoliitti Carson tajuaa ”mikä elämässä on oikeasti tärkeää” ja jää geneeriseen pikkukaupunkiin koska Molly ja rakkaus ja Harrison-säätiö. Mikseivät geneeriset rom comit koskaan pääty niin, että tyypit valitsisivat uransa? Tai niin, että he tajuaisivat, että on mahdollista valita molemmat?
Jeanillä on btw hovimestari Robert. Oletan, että Robert on oleellinen tämän elokuvan kannalta. Päätyy yhteen Jeanin kanssa tai jotain (rom com -sääntöjen mukaan kukaan ei saa jäädä ilman romanttista kumppania).
Carsonin vanhemmista ei puhuta mitään. Eivät kai ole tärkeitä. Ehkä ovat kuolleet. Okei, tietysti ovat kuolleet, rom com -joulupykäläthän vaativat vähintään yhden kuolleen vanhemman. Mieluusti kuolleen äidin.
Harrisonit ovat muuten joku hiton sukudynastia tässä pikkukaupungissa. Carson ei halua kertoa kenellekään, että on Harrison, koska… en tiedä, kai hänellä oli joku pätevä syy. Aivoni ei suostunut vastaanottamaan tietoa siitä syystä.
Joulugaalaa valmistelevan Jeanin pitopalvelu ottaa loparit, koska Jean on niin vaativa.
Joulugaala on kahdeksan päivän päästä. No sehän on aivan tarpeeksi, jotta Carson ja Molly ehtivät rakastua toisiinsa palavasti!
Okei joo, spoiler alert: Robert the hovimestari ja täti Jean tulevat lopputeksteihin mennessä tajuamaan, että rakastavat toisiaan. Tämän juonikuvion tajuamiseen riitti yksi painava silmän liike Carsonilta.
TIME TO SHINE, MOLLY’S MENU MAGIC!
Täti Jeanin vaihtoehdot uudeksi pitopalveluksi ovat Molly’s Menu Magic ja ne penteleen Bradford Brothersit. Siis ne, joita emme ole vielä tavanneet, mutta joista emme pidä.
Okei, tiivistelmä: Molly tapaa Jeanin, Molly fiilistelee kuinka ”sukunne on tehnyt uskomattoman paljon yhteisön hyväksi”. Harrison-säätiön joulugaala on luonnollisesti ”vuoden päätapahtuma”. Sitten Jean järkkää haastattelun kokkaustestin muodossa. Testin aikana Molly erehtyy luulemaan paikalle pölähtävää Carsonia apukokikseen Tayloriksi (kollega-punapää oli kiireinen, joten hankki sijaisen). Molly laittaa Carsonin silppuamaan sellereitä….
Aaaargh! Anteeksi, mutta saanko vielä vaihtaa leffaa?? Näillä kahdella Netmark-puupökkelöllä on kemiaa yhtä paljon kuin… no en tiedä, yhtä paljon kemiaa kuin kahdella ihmisellä, jolla ei ole lainkaan kemiaa.
Apukokki-Taylor eli siis oikeasti Carson on tietysti täysin kädetön keittiössä.
Carson luonnollisesti hurmaantuu Mollysta, mutta sitten hovimestari Robert (oikeasti ”kiinteistönhoitaja”) saapuu paikalle ja salaisuus paljastuu. Taylor onkin Carson HARRISON. Iik.
Taylor muuten saapuu paikalle jossain vaiheessa, mutta Netmarkilta loppui budjetti emmekä koskaan tapaa häntä. Apukokki Taylor, olit suosikkini.
Jotain jotain jotain, Molly saa työn koska Carson kehuu häntä Jeanille. Oli jo palkkaamassa hiton Bradford Brothersit. Jotain jotain jotain, kollega-punapää utelee Mollylta Carsonista.
”Hän on söötti. Älä väitä, ettei hän ollut mielestäsi komea”, kollega-punapää kiusoittelee ja tiedättekö mikä geneeristen rom comien ongelma on? Ne ovat sellaisella stereotyyppisellä eye roll -tavalla järjettömän heteronormatiivisia. Riittää, että on yksi geneerinen rom com -mies ja yksi geneerinen rom com -nainen, ja kaikki vain päättävät, että geneerinen mies ja geneerinen nainen kuuluvat yhteen.
Jean päättää, että Carson on vastuussa illallisesta. Eli Molly ja Carson pääsevät / joutuvat tekemään yhteistyötä.
HEIIII, OMG, TAPAAMME BRADFORD BROTHERSIN! Hän nimensä on Leo. Leo, olen suuri fani. Leolla on viikset. En tiedä, miksi se tuntui tärkeältä yksityiskohdalta. Saisinko elokuvan Leosta? Se olisi parempaa viihdettä (Leo on oikeasti geneerisen kamala rom com -vihollinen).
Näillä ihmisillä ei taida olla oikeita ongelmia, koska tarvitsevat pitopalvelusotaa elämäänsä.
LET’S BONDAILLAAN!
Nyt olemme saapuneet siihen pisteeseen, jossa Molly ja Carson bondailevat. Valitettavasti mun on jälleen lainattava parin vuoden takaista itseäni: Tuntuu että katson elokuvaa. Näyttelijäsuoritukset ovat niin kliseisen elokuvamaisia.
Olen vakuuttunut, että nämä kaksi ihmistä on palkattu valitsemalla heidät geneeristen rom com -näyttelijöiden katalogista.
CHRISTINA! Mollyn kollegan nimi on Christina.
Hahahaha, tiedättekö, kuinka monta vierasta Harrison-säätiön joulugaalaan on tulossa? 25. Siis KAKSIKYMMENTÄ VIISI. Mitä hittoa, 25 ihmisen ”gaala” on ”vuoden päätapahtuma”??? Selvä homma!
Hoi valokuvaajat, kyssäri: jos olette tapahtumavalokuvaajia, onko teillä 1) agentti ja 2) mahdollisuus työskennellä ympäri maailmaa erilaisissa luksustapahtumissa? Carsonin tapauksessa vastaus molempiin kysymyksiin on ”kyllä”. Ei kai siinä sit.
Välituomio: Leffaa on mennyt puoli tuntia ja olen valmis työntämään pääni uuniin. Ehdotus: voisiko paljastua, että Bradford Brothers -Leolla ja punapääkollega Christinalla on salasuhde? Ehkä Christina voisi alkaa sabotoida Mollya tai jotain muuta kivaa?
Sivujuonteena tässä hommassa on se, että Jean muistelee lämmöllä isoisänsä valmistamia saksanpähkinäkermakaramelleja, joiden resepti on hukkunut. Tuskin menen kovin paljon metsään, jos väitän, että Molly onnistuu jossain vaiheessa valmistamaan Jeanille niitä karkkeja.
Välihuomio: Minusta on kiehtovaa, kuinka kanadalaiset tunnistaa tavasta, jolla he sanovat sanan about. AbOut
Carson ja Molly jatkavat bondailemistaan, ja minä jatkan taistelemista sitä tunnetta vastaan, että haluaisin tunkea haarukan silmääni.
Mollyn supersalainen keksimauste (?) on loppunut ja syystä X tämä tarkoittaa sitä, että Mollyn ja Carsonin on lähdettävä maaseudulle. Hakemaan supersalaisia ainesosia tai jotain.
Automatkalla Carson ulisee taas, kuinka vaikeaa on olla Harrison. Käyttää työssään nimeä Carson Jacob. Koska kyllä, tietysti tämän geneerisen pikkukylän sukudynastia tunnetaan ympäri maailmaa. Camoon kaverit, ette te nyt mitään Kennedyjä ole! Teidän joulugaalaanne on tulossa 25 ihmistä, luoja sentään.
Supersalaisen keksimausteen supersalaisia aineisosia Molly hankkii Thomasilta, vanhalta sedältä, joka asuu… wait for it … joulukuusifarmilla! Täydellistä, miljoona klisee-pistettä!
Tauko: Kuuntelin Taylor SwiftinChristmas Tree Farmin. Fun fact! Tiesittekö, että Taylor vietti lapsuutensa joulukuusifarmilla?
Nyt olen kirjoittanut muistiinpanoihini vain: EYE HITON ROLL, TÄMÄ ELOKUVA KOSKEE MINUA FYYSISESTI. En enää muista, mihin viittasin. Onko sillä edes väliä?
Punapää-Christina muuten tapasi Carsonin about kolmen sekunnin ajan, mutta ehti siinä ajassa tehdä syväanalyysin ja on vakuuttunut, että Carson on oikea mies Mollylle.
Molly ei ole yhtä vakuuttunut, koska Carson ”syntyi kultalusikka suussa ja minä olen raatanut 15-vuotiaasta asti”. Ooookkei, en tiennytkään, että meidän kuuluisi suhtautua Mollyyn köyhä tyttörukka -tavalla. Eikö Mollyn perhe ollut menossa joulun viettoon ”rantataloon”? Ei kuulosta köyhien jutuilta, mutta mistä minä mitään tiedän.
HARRISON FOUNDATION!
Molly raijaa Carsonin Harrison-säätiön monitoimitaloon, koska haluaa näyttää, mitä kaikkea säätiö on tehnyt yhteisön hyväksi. Pyörittelen silmiäni koko monitoimitalovierailun ajan. Eli me kaikkihan tiedämme, että Carson ottaa lopulta vastaan Harrison-säätiön toimitusjohtajan pestin, eikö niin? Niin tässä tulee tapahtumaan.
Nyt Carson ja Molly juovat kuumaa siideriä ja Molly kertoo, kuinka hänen lapsuutensa teekutsuilla oli dinosauruksia. Koska hän oli erilainen kuin muut tytöt. Tietysti, hänhän on rom com -nainen. Rom com -naiset ovat aina erilaisia kuin muut tytöt.
Jeanin järkkäämä hiljainen huutokauppa gaalaa varten on vaarassa, koska antiikkiesineitä ei saatukaan. Mutta no worries, Molly keksii, että voivat huutokaupata Carsonin valokuvia (25 ihmisen hiljainen huutokauppa oletettavasti tuo suuren potin). Carsonin valokuvat ovat…. mikä on se sana, jota haen? Aivan, geneerinen. Carsonin valokuvat ovat geneerisiä maisemakuvia, sellaisia, joita voi tilata Deseniolta.
Joulugaalan aattona punapää-Christina ja Molly käyvät tämän keskustelun:
Christina: Taidat todella pitää hänestä, älä yritä kieltää sitä.
Molly: Hän on kyllä fiksu, hauska ja hurmaava. En osannut odottaa sitä.
Christina: Et ole ennen ollut noin ihastunut. Tietääkö hän tunteistasi?
Molly: Hän on asiakkaamme.
Christina: Jutelkaa mistelinoksan alla. Voit näyttää hänelle todelliset tunteesi.
Molly: Hän ei voi olla suhteessa työnsä takia, enkä halua tuhlata enää yhtään aikaa.
Christina: Elämä on liian lyhyt siihen, että jättää tärkeimmän asian sanomatta.
Maisa: EYE ROLL EYE ROLL EYE HITON ROLL. Nyt olen täysin vakuuttunut myös siitä, että näyttelemisen lisäksi pystyisin kirjoittamaan kässärin geneeriseen rom comiin.
JOULUGAALAN AIKA!
Carson kertoo Mollylle, kuinka on tavannut paljon ihmisiä, ”mutta sinä olet kaikista vaikuttavin”. Selkee.
Melkein suudelma, mutta paikalle pölähtää Carsonin agentti Isabella – joka ilmeisesti sattui olemaan tässä geneerisessä pikkukaupungissa? Selkee.
Ystävät hyvät, antakaa kun kerron mitä tässä tulee tapahtumaan. Isabella-agentilla on supermahtava työkeikka Carsonille, Carson pohtii sitä hetken, mutta tulee siihen tulokseen, että jotkut asiat ovat tärkeämpiä. Hänestä tulee siis Harrison-säätiön uusi toimitusjohtaja.
Se supermahtava työkeikka on ”Aliyah Tracin joulujuhlat Berliinissä”. Selkee. Hyvä luoja että vihaan tätä elokuvaa.
Carson ei halua lähteä, koska joulugaala. Isabella on, että ”okei, lähdetään aamulla gaalan jälkeen”. Molly kuulee keskustelun ja päättää kehittää ongelman, koska ilmeisesti ihmisillä ei saa olla uraa. Joulugaala sujuu mainiosti, Jean kehuu Mollya ja ruokaa ja kaikki on täydellistä. Paitsi sitten Molly liukenee paikalta puhumatta Carsonille, koska on vakuuttunut, että Carson lähtee Berliiniin eikä jää tähän onnettomaan pikkukylään naisen takia, jonka on tuntenut kaikki kahdeksan päivää.
(Unohdin kertoa, että Molly vaihtoi kokkauskledjunsa punaiseen mekkoon. Koska rom com -joulupykälien mukaan rom com -joulunaiset saavat pukeutua vain punaisiin mekkoihin.)
(Unohdin myös kertoa, että agentti Isabella oli tilannut Carsonille yksityiskoneen sitä Berliinin-keikkaa varten. Selkee.)
LOPPUNÄYTÖS!
Carson on lähtemässä Berliiniin, mutta sitten Jean pitää tälle ”tee sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi” -puheen.
Ja siis joo, ennen sitä hovimestari Robert ja Jean olivat päätyneet mistelinoksan alle ja Robert kosi Jeania. TIETYSTI. En jaksanut enää edes pyöritellä silmiäni.
Carson on, että ”hitot urastani, minä valitsen kahdeksan päivää tuntemani geneerisen Mollyn ja tämän pikkukaupungin koska RAKKAUS”.
Kahdeksan päivää, tyypit, kahdeksan päivää. Ihan sama.
Sydänsuruissaan rypevä Molly käy viemässä karkkeja Jeanille (luonnollisesti Molly on onnistunut selvittämään Jeanin isoisän makeisten reseptin). Jean tekee karamellitilauksen (on muuten jouluaatto, mutta ei kai sillä väliä), pyytää tuomaan ne joulutorille Harrison-säätiön kojulle.
Tiedättekö, kuka on siellä kojulla?
Joo.
Yksi geneerinen rom com -mies, joka kertoo, että on ottanut vastaan pestin Harrison-säätiön toimitusjohtajana. Ja kertoo, että ”viime viikon aikana aivan erityinen tyyppi on näyttänyt elämän uuden linssin läpi”.
Hyvä luoja. Tietysti meidän pitää kestää vielä näiden kahden Netmark-puupökkelön geneerinen rom com -suudelma, jota säestää geneerinen rom com -musiikki. Selkee.
Kaikkea hyvää, puupökkelöt. Toivottavasti olette geneerisen onnellisia!
Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.12.2023 Lilyssä.
Suosikkileffa: Bottoms (Prime Video)
Olen vakuuttunut, että yksi kolmekymppisyyden perustavanlaatuisimmista kokemuksista on se, kun tajuat, että menestyvät, hienoja ja merkittäviä asioita elämässään tekevät tyypit ovat yhtäkkiä nuorempia kuin sinä. Etkä osaa vielä suhtautua tähän. Koska mitä hittoa? Mistä lähtien astronautit ja esihenkilöt ja kansanedustajat ja kirjailijat ja päätoimittajat ja pörssiyritysten toimitusjohtajat ja hiton Nobel-voittajat* ovat syntyneet ysiviis? Ja hetkinen, missä mun pomopesti on?
*Okei, ei ehkä Nobel-voittajat. Ei kai??
En oikeasti haluaisi olla pomo, ikäkriiseily on maailman turhinta ja olen aina nuorten ässäilevien tyyppien puolella, mutta silti. Mitä hittoa?
Mitä hittoa, vuoden ysiviis lapsi, elokuvaohjaaja Emma Seligman? Miten hitossa olet tuosta noin vain kaikessa kaksikymppisyydessäsi ohjannut ei yhden vaan kaksi hiton vakuuttavaa, paljon ylistystä kerännyttä kokonaista hiton elokuvaa? Maisa ei ole ohjannut yhtään hiton elokuvaa (Maisa ei haluaisi ohjata elokuvia).
…..
Eli siis joo, katsoin Prime Videoon tovi takaperin tulleen komedialeffa Bottomsin, Emma ’hiton ysiviis’ Seligmanin toisen kokopitkän ohjaustyön. Se ensimmäinen, vuoden 2020 Shiva Baby palkittiin muun muassa Independent Spirit Awardseissa ja valittiin miljoonalle Vuoden parhaat elokuvat -listalle. Katsoin sen, kun se oli HBO Maxissa (ei ole enää). Se oli hyvä. Hitto.
Ja Bottoms… oli hyvä. Sekopäinen, höpsö, fiksu, satiirinen, hauska. Hyvällä tavalla outo. Yhtä aikaa hyvin nostalginen ja hyvin tässä ajassa kiinni oleva teinileffa. En osaa käyttää sanaa zeitgeist oikein, mutta jos osaisin, höpisisin jotain siitä. Hitto vie, Emma, sinä lahjakas nuori ihminen. Ehkä tuon leffan tekemiseen tarvittiinkin peloton ysivitonen. Tai kaksi pelotonta ysivitosta, Seligman kirjoitti Bottomsin ikätoverinsa Rachel Sennottin kanssa. Sennott nähdään myös toisessa pääroolissa. Toisessa on hyvin cool ja hyvin nousukiidossa oleva, The Bearista tuttu Ayo Edebiri. Ysivitonen hänkin. Kolmikko tapasi opiskellessaan NYU:ssa. Mun silmissä ovat about cooleimpia hiton tyyppejä, joita maailma päällään kantaa.
Leffa lähtee liikkeelle klassisesta teinileffa-asetelmasta: epäsuositut bestikset PJ ja Josie aikovat päästä neitsyydestään ennen lukion päättymistä. Heidän ihastuksensa ovat suositut cheerleaderit Isabel ja Brittany. Sitten mennään vauhdilla ei-niin-klassiseen: väärinkäsityksen vuoksi koko koulu luulee, että PJ ja Josie viettivät kesäloman nuorisovankilassa — ja kaksikko päätyy pienen mutkan kautta perustamaan feministisen itsepuolustuskerhon. Tai tappelukerhon, miten vain. Syy on tietysti koulun naisten voimaannuttaminen. Hyvä on, oikea syy on cheerleaderien lähelle pääseminen. Seurauksena on kaikkea höpsöä säätöä. Ja väkivaltaa.
Vaikka Seligman, Sennott ja Edebiri ovatkin niitä hiton ysivitosia — ja näin ollen vielä samaa milleniaalien sukupolvea kuin minä, kiitos vain — Bottoms tuntuu korostetusti Z-sukupolvelle suunnatulta leffalta…. eiku sori, pieni hetki… tajusin kirjaimellisesti kesken lauseen, että eiköhän kaikki tämänhetkiset teinileffat ja kaikki teinileffat tästä eteenpäin ole lähtökohtaisesti tarkoitettu Z-sukupolvelle. Ja sen jälkeen alfa-sukupolvelle tai mitä hittoa zetan jälkeen tuleekaan. Hitto. Hitto… tarvitsen hetken, aivoihin sattuu.
…..
Okei, milleniaalin kriisi selätetty. Mulla on aina 10 Things I Hate About You ja Mean Girls (ei puhuta siitä uudesta Mean Girlsistä, koska se tarkoittaa että meidän Mean Girlsistä on kulunut jo aika monta vuotta).
Palataan Bottomsiin — joka kaikessa Z-sukupolveudessaan (tuo ei ollut oikea sana, mutta ei välitetä siitä) lämmitti tämän milleniaalin sydäntä. Leffa ei varmastikaan ole kaikille. Se sisältää verta, väkivaltaa ja epäkorrektia huumoria; satiiriaspekti on vaikkapa Mean Girlsiin verrattuna pari pykälää korkeammalla. Minä pidin! Hauskaa säätöä, uniikki näkökulma, nuoria ässäileviä naisia kameran edessä ja takana, iskevää huumoria, absurdia hassuttelua… ja koska minä olen minä, pisteitä tärkeimmästä asiasta: kesto 1 tunti 32 minuuttia. *chef’s kiss*
…. mutta silti, mitä hittoa, Emma ysiviis? t. Maisa kasiysi.
Bottoms katsottavissa Prime Videossa.
PS. Disclaimerit ovat tylsiä mutta disclaimer: oikeasti oikeasti olen sitä mieltä — kaikesta edellä olevasta huolimatta — että ikäkriiseily on maailman turhinta ja nuoruuden korostaminen saavutuksista puhuttaessa on aina vähän nihkeetä ja tarpeetonta.
PPS. Hyvä Prime Video, voisitteko välittää seuraavan viestin suomenkielisistä tekstityksistä vastaavalle käännöstoimistollenne: suosittelen googlettamaan bell hooksin. Kiitos.
