Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.2.2021 Lilyssä.
Suosikkisarja: … ?
Se tapahtui vähitellen.
Syytän siskoani. Hän oli yksi marraskuinen maanantai luonani, kun se tuli telkkarista. Mitä olisin muka voinut tehdä? Pitihän minunkin sitä katsoa – tiedättehän, seurana.
Kaikki oli niin värikästä. Ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia! Kukaan ei ollut ilkeä ja ikävä ihminen – päinvastoin, kaikki auttoivat ja tsemppasivat toisiaan. Se sai hyvälle tuulelle – ja ehkä vähän nälkäiseksi.
Kului joitain viikkoja. Oli kiireitä ja iltavuoroja, ja unohdin avata telkkarin silloin kun se tuli. Kaikki ne värit ja ystävälliset ihmiset, niitä en kuitenkaan unohtanut.
Sitten tuli joulukuu. Satuin avaamaan telkkarin oikeaan aikaan. ”Kappas, tää ohjelma”. Kai sitä voisi katsoa tätä, ei ole muutakaan tekemistä. Toiselta kanavalta olisi tullut The Big Bang Theory, mutta ihan sama, ajattelin. En halunnut katsoa sitä, vaan sitä. Olin yksin, ei ollut siskoa tällä kertaa hallitsemassa kaukosäädintä. Tietoinen valinta.
Minä tunnen itseni. Olen kuka olen. Yhdysvaltalaisia sitcomeita rakastava, sarkastisia draamakomedioita ja Emmy-palkittuja hifistelysarjoja katsova, sentimentaalista lässytystä kammoksuva, tosi-tv:tä vieroksuva, Suomi-sarjoja välttelevä silmien pyörittelijä.
Ja silti…
Katsoin sen jakson. Ja seuraavalla viikolla olin kello 20 taas television edessä – eikä se enää ollut sattumaa, ei vahinko. Minä olin oikeasti odottanut sitä, avannut telkkarin sen vuoksi. Sitä seuraavalla viikolla en nähnyt jaksoa iltavuoron takia, joten katsoin sen kun tuli uusintana. Täysin tietoinen valinta, jälleen. Tavallisesti en olisi vaivautunut.
Toki olisin voinut käyttää sen ajan jonkun coolin ja hypetetyn Netflixin sarjamurhaajadokkarin katsomiseen, mutta ei käynyt edes mielessä. Ei, minä HALUSIN nähdä sen jakson. Koska kuka putoaa?!? Ja vieläkin tärkeämpää: mitä tällä kertaa tehdään?
Aina kun joku heistä auttaa kilpakumppaniaan, sydämessäni läikähtää iloisesti. Miten mukavaa ja sympaattista! Juuri tätä maailma tarvitsee, varsinkin juuri nyt. Hyviä ihmisiä, jotka auttavat toisiaan. Lainaavat sokeria, tukevat ja kehuvat. Ja ne kaksi leppoisaa miestä, sellaisiakin tyyppejä tarvitaan. Ihmisiä, jotka sanovat jotain positiivista, vaikka koko homma olisi todellisuudessa vähän epäonnistunut. Niin mukavaa ja sympaattista sekin.
Mukavaa ja sympaattista koko homma! Enkä pyörittele silmiä tai kaipaa sarkastista läppää. Pidän siitä sellaisenaan, mukavana, sympaattisena ja positiivisena.
Tänään se tulee taas, on itse asiassa semifinaali. Jännittävää! Meinasin ostaa kisakatsomoon laskiaispullia. Kokemus on opettanut, että kannattaa olla pullaa kun sitä katsoo.
Olemme tulleet kauaksi siitä marraskuisesta illasta. Nyt suunnittelen hyvä luoja kauppaostokset sen mukaan.
………….
……………… onkohan tämä merkki siitä, että pandemia on rikkonut minut?
Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.1.2021 Lilyssä.
Suosikkityyppi: Dave Grohl
Pari päivää takaperin selasin Twitteriä ja huomasin, että Dave Grohl trendaa. Twitter, tuo paholaisen keksintö ja aikasyöppö, kertoo aina mitkä aiheet ja tyypit puhuttavat käyttäjiä maailmalla. Ja nyt puhutti Dave Grohl. Nirvanan rumpali, Foo Fightersin laulaja-kitaristi, all-around rocktähti ja musiikkilegenda.
Twitter on mitä on ja ihmiset – varsinkin julkkikset – on mitä on. Siksi valmistaudun usein lukemaan ikäviä asioita kun joku tyyppi trendaa. Kokemus on opettanut. Joku kiva tyyppi onkin paljastunut totaaliseksi kusipääksi. Julkisuuteen on noussut ikäviä tekstiviestejä. Joku onkin rasisti. Joku on pidätetty. Joku on kuollut! Ikäviä asioita.
Niiden parin sekunnin ajan ennen kuin sain selville miksi Dave Grohl trendasi, ajattelin vain että ”voi ei, ei Dave Grohl!!”. Olin varma että se on jotain ikävää. Ja olisin joko surullinen tai pettynyt, koska ikävät tekstiviestit tai kusipää tai kuolema tai muuta ikävää.
Dave Grohl on mun kirjoissa yksi niistä julkkiksista, joka ei saa paljastua kusipääksi. Se olisi isku tietysti Foo Fighters -fanina, mutta ennen kaikkea se olisi isku ihmisenä, joka haluaa uskoa ihmisistä hyvää. Jos rockin mukavin mies Dave Grohl, ei-koskaan-kuule-huonoja-asioita-hänestä Dave Grohl, all-around hyvä tyyppi Dave Grohl olisikin kusipää, niin voisiko kenenkään hyvyyteen enää luottaa. Noin niinku vähän ylidramatisoidusti sanottuna.
Joidenkin julkkisten törttöilyt ja kusipäisyys ovat täysin yhdentekeviä. Sitten on Dave Grohlin kaltaisia mukavalta vaikuttavia, itselle merkityksellisiä tyyppejä, joiden kusipäisyys iskisi kovaa.
Omalle ”voi ei, ei xx” -listalleni kuuluvat Dave Grohlin lisäksi ainakin…
Jennifer Garner: arvon Sydney Bristow, aina ja ikuisesti tv-sarjasankarini. Seuraan Jenniferiä Instagramissa ja hän vaikuttaa supermukavalta ja symppikseltä tyypiltä. Kamalaa, jos saisinkin tietää että hän hylkäsi kissanpennun lumihankeen tai jotain muuta ikävää. Mistä näistä Hollywood-tähdistä tietää, mutta haluan uskoa että Jennifer on oikeastikin hyvä tyyppi. Sellainen tavallinen, samaistuttava, ystävällinen ihminen, joka nyt vaan sattuu olemaan tunnettu näyttelijä.
Michelle ja Barack Obama: en suostu uskomaan, että Michelle ja Barack Obama voisivat olla oikeasti idiootteja. Eihän se ole mahdollista! Eihän?? He vaikuttavat niin mainioilta ihmisiltä; fiksuilta, empaattisilta, ystävällisiltä ja hauskoilta. Ja heidän avioliittonsakin näyttäytyy ulospäin niin kovin onnelliselta. Mikä isku olisikaan, jos kaikki olisi teatteria.
Arsène Wenger: noniin. Arsenal-faneilla (ryhmä, johon valitettavasti kuulun) on tietysti paljon sanottavaa Wengeristä. Siis Arsenalin monivuotisesta managerista. Oli menestyksen vuodet, The Invincibles, 49, 49 undefeated… ja sitten ne ei-niin-menestyksen vuodet. Mutta ei nyt mennä niihin. Mennään siihen, kuinka ex-pelaajilla tuntuu aina olevan vain hyvää sanottavaa mr Wengeristä. Sanokaa mitä sanotte Wengeristä managerina, ihmisenä hän vaikuttaa voittajalta. Sielu ja sydän paikoillaan. Boss, älä paljastu ikäväksi ihmiseksi. Haluan uskoa, että olet se ranskalainen herrasmies, hyväsydäminen isähahmo, antiikin filosofeja siteeraava loistotyyppi jonka kuvittelen sinun olevan.
Tom Hanks: uskoakseni maapallo lähtisi radaltaan jos TOM HANKS, Hollywoodin mukavin ihminen, olisikin oikeasti ikävä tyyppi. Keanu Reeves on samaa kategoriaa.
John Mulaney: joskus kun mulla on tylsää, katson koomikko John Mulaneyn talk show -haastatteluja. Ne ovat aina hauskoja ja John Mulaney vaikuttaa aina hyvältä tyypiltä. Tässä joku aika sitten Mulaney trendasi Twitterissä – syy oli se, että hän oli mennyt vieroitukseen kokaiini- ja alkoholiriippuvuuden vuoksi. Ja kuin osoituksena sille, että moni muukin pitää häntä hyvänä tyyppinä, Twitter oli täynnä tsemppiviestejä. Hyvän tyypin ei täydy olla täydellinen. Kunhan on hyvä tyyppi, se riittää. Ja todellakin haluan uskoa että John Mulaney on hyvä tyyppi.
Dan Levy: jos on luonut Schitt’s Creekin, yhden kaikkien aikojen sydäntä lämmittävimmistä komediasarjoista ja puhunut julkisuudessa kuinka tv-viihdettä voi tehdä ilman ikäviä asioita, sopii kai olettaa että on reaalimaailmassa yhtä mukava kuin se luomansa tv-todellisuus. Jos Dan Levy, siis Schitt’s Creekin David Rose, olisikin ikävä tyyppi… no, eihän hän ole! Päätän ettei ole.
Amy Poehler: olenko kertonut, että Parks and Recreation on suosikkisarjani? Ai olen, viisi miljoonaa kertaa? Ai niin usein, että olen käyttänyt tuon vitsin jo aiemmin? Noh, meni jo. Rakastan Parks and Reciä, rakastan Amy Poehleria ja olisi hyvin kova isku, jos Amy olisikin ikävä tyyppi. Tahraisi vähän koko Parks and Reciä. Siksi toivon myös, että Aubrey Plaza, Adam Scott ja Nick Offerman olisivat hyviä tyyppejä.
Never meet your heroes…
Unohdinko jotain?
Aivan, se syy miksi Dave Grohl trendasi? Oli hänen syntymäpäivänsä ja jengi twiittasi siitä, kuinka mukava, sympaattinen, all-around hyvä tyyppi / rocktähti / musiikkilegenda, kiltti ja ystävällinen, lahjakas ja karismaattinen hän on.
Luojan kiitos.
Joku muistutti siitä kerrasta, kun Dave Grohl kirjoitti Cornwallin kaupunginhallitukselle vetoomuksen harrastelijabändin puolesta. Kaupungin asettamat melurajat estivät teini-ikäisiä muusikoita harjoittelemasta.
Joku twiittasi tämän loisteliaan Everlong-taltioinnin.
Minä olisin voinut muistella sitä Foo Fightersin keikkaa Kalasatamassa 2011. Sitä, johon liittyy vain hyviä muistoja.
PS. Hyvä luoja kuinka paljon haluaisinkaan Foo Fightersin keikalle JUST NYT. Keskelle ihmismerta huutamaan I’VE GOT ANOTHER CONFESSION TO MAKE.
Kaikille keikkoja ja ihmismassoja kaipaaville suosittelen ja toisaalta en suosittele Foo Fightersin Live At Wembley Stadium 2008 -videoita. Ovat loistavia, mutta just nyt tekevät myös vähän surulliseksi. Koska milloin seuraavaksi?
It’s times like these you learn to live again, kai.
PPS. Hei Dave Grohl ja muut, saatte te välillä olla idiootteja. Eikö me kaikki olla sitä joskus?! Kunhan olette 99-prosenttisesti mukavia, ystävällisiä, normaaleja hyviä tyyppejä ja hyväsydämisiä, reiluja ihmisiä. Ettekä itseänne täynnä olevia, ikäviä tekstiviestejä lähetteleviä, kissoja lumihankeen jättäviä kusipäitä.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.1.2021 Lilyssä.
Suosikkivärilähetys: Bridgerton (Netflix)
Kirjoitus sisältää spoilerin Bridgertonin ensimmäisen kauden neljännestä jaksosta – tosin melko pienen ja harmittoman spoilerin.
Kuva: Netflix
Kunnianarvoisat ladyt ja herrat, allekirjoittanut skribentti tovi sitten katsastettua kauden verrattomimman värilähetyksen sai, muuan sarjan joka kantaa Bridgertonin nimeä. Tänä aikana, kun niin moni asia armaita seurapiirejämme jakaa, kaunis kiitos armollinen Netliximme, että tarjosit jotain, josta voimme olla yhtä mieltä; hyvin onnistunut miesyksilö on tuo Regé-Jean Page.
Tämän kynäilyn tarkoituksena ei kuitenkaan ole keskustella mainitusta Hastingsin herttuasta, vaan mitä kohteliaimmin nostaa esille tärkeä kysymys. Kenties koko Bridgertonin tärkein kysymys, jonka selvittääkseni olisin valmis vaikka kaksintaisteluun aamunkoitteessa.
Armolliset markiisit ja markiisittaret, kreivit ja kreivittäret: mitä herran tähden tapahtui sille timanttikaulakorulle, jonka kunnianarvoisa neiti Daphne Bridgerton, ensimmäisen veden timanttimme, Preussin prinssi Friedrichiltä vastaanotti???
Allekirjoittanut ei pääse yli tästä mysteeristä, joka on suuri kuin Lady Danburyn kartano.
Katsokaas oli prinssi Friedrich haltioissaan, kun neiti Bridgerton oli hyväksynyt kutsun saapua palatsiin. Palatsissa prinssi antoi neidille lahjan – timanttikaulakorun. Kovasti oltiin tekemässä prinsessaa meidän virheettömästä Daphnestamme. Oli iltamat – juuri leskeytyneen Lady Trowbridgen järjestämät. Sitten pieni ahdinko – Daphnen sydän sanoi, että herttua voittaa prinssin. Kiirehti Daphne ulos kartanosta, otti timanttikorun pois kaulastaan, jätti kaiteelle. Saapui paikalle herttua, tapahtui tekoja skandaalimaisia ja hyvyyden tuhoavia puutarhassa.
Varakreivi Bridgertonin keskeytettyä haureuden teon surusilmäinen Daphne palasi juhliin – kaula paljaana! Eikä kuultu timanttikaulakorusta enää yhtään sanaa kaunista. Minkä lie eksentrikon tai runoilijan taskuun päätyi. Miksei Lady Whistledown kirjoita tästä merkittävästä arvoituksesta? Ensimmäisen veden timantti hukkasi timanttinsa!
Yhden neuvon jos sallitte neiti Bridgertonille antavan.
Pidä nyt timanteistasi huolta hyvä nainen! Sanoi hän mitä kohteliaimmalla tavalla äänenpainoa lainkaan korottamatta kuten hyvin kasvatettu lady.
Adieu.
Bridgertonin ensimmäinen kausi katsottavissa Netflixissä. Syytä tulla toinen kausi, jotta tämä mysteeri ratkeaa.
Jälkikirjoitus: eräs pieni ekskursio kaiken tietävään Googleen opetti asian tärkeän: Britannian aateliset ylimmästä alimpaan: herttua (duke), markiisi (marquess), jaarli (earl), varakreivi (viscount) ja paroni (baron).
