Tekijä: Maisa

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Valoa pimeyteen! Täydellinen sarja synkkään vuodenaikaan

Kirjoitus on alun perin julkaistu 7.12.2018 Lilyssä.

Suosikkisarja: The Marvelous Mrs. Maisel (Amazon Prime 2017-)

Kuva: Prime Video / Nicole Rivelli

Täydellinen sarja synkkään ja (ainakin Helsingissä) lähes lumettomaan joulukuuhun? Loistava The Marvelous Mrs. Maisel, jonka toinen kausi tuli juuri Amazon Primeen. Olen kirjoittanut Mrs. Maiselista jo aiemminkin, mutta pitää kehua sitä nyt toistamiseenkin. Hitto vie, kuinka tykkään siitä!

Gilmoren tytöistä tutun Amy Sherman-Palladinon luoma draamakomedia on mainiota katsottavaa just tähän vuodenaikaan. Se on vajaan tunnin mittaisiin jaksoihin puristettua väriterapiaa, kaivattua iloa ja energiaa loppuvuoden pimeisiin päiviin. Ja ken arvostaa yksityiskohtaista ja taidokasta lavastus- ja pukusuunnittelua saa siitä varmasti paljon inspiraatiota; sarjan värikäs maailma on kovin vakuuttavasti rakennettua visuaalista ilotulitusta.

1950-luvun loppuun sijoittuva sarja kertoo Miriam ”Midge” Maiselista, kotirouvasta, joka päätyy sattumalta luomaan uraa stand up -koomikkona. Pääroolissa nähtävä Rachel Brosnahan on huippu, samoin kaikki muutkin näyttelijät, esimerkiksi Monk-sarjasta muistettava Tony Shalhoub. Kakkoskaudella mukaan liittyy vielä Zachary Levi (joka saa minut kaipaamaan Chuckia).

Olen ehtinyt kymmenjaksoisen kakkoskauden neljänteen jaksoon, ja vaikka tekisi mieli valittaa muutamasta pikkujutusta (lähinnä tylsästä Joelista), Mrs. Maisel on ainakin tähän mennessä ollut ihan yhtä hurmaavan hauska kuin ykköskaudellakin. Vahva suositus siis, edelleen. Kriitikotkin tykkäävät, sarja on jo voittanut ison kasan palkintoja, muun muassa parhaan komediasarjan Emmyn ja Golden Globen. Ja sai taas pari ehdokkuutta lisää, kun tuoreimmat Golden Globe -ehdokkuudet julkaistiin torstaina.

PS. Muita viime aikoina hyväksi havaittuja:

Nuoret ja lupaavat (neljäs kausi tuli juuri Yle Areenaan)

  • Mainio norjalaissarja parikymppisistä nuorista naisista, joilla ei aina mene kaikki ihan nappiin, mutta joita tsemppaa täysillä just siksi. Neljäs ja viimeinen kausi yrittää laittaa Elisen, Nennen ja Alexin tarinat nätisti pakettiin – tai niin nätisti kuin se nyt heidän kohdallaan on mahdollista.

Luther (neljä kautta Netflixissä)

  • Tiedetään, tiedetään, kuinka myöhässä olenkaan! Mutta kun olen päättänyt etten katso sarjoja, joissa on kammottavia rikoksia… valitettavasti tämä päätös unohtui, kun People-lehti valitsi Idris Elban vuoden seksikkäimmäksi mieheksi… koska pitihän mun selvittää, mistä hype johtui. Joten ihan vähän päätin katsoa Elban tähdittämää Lutheria… ja tuota… mahdollisesti katsoin kaikki neljä kautta parissa päivässä (kovin lyhyitä kausia olivat!)… vaikka siinä oli kammottavia rikoksia. Mutta ainakin ymmärrän nyt. Siis sen, miksi Idris Elba on Peoplen Sexiest Man Alive. Ja oikeasti, kuinka hyvä sarja Luther olikaan! Kammottavista rikoksista huolimatta. Nelijaksoinen viides kausi tulee muuten BBC:ltä neljänä peräkkäisenä iltana 1.-4.1.2019. Toivottavasti rantautuu myös Netflixiin asap sen jälkeen.

Patriot Act with Hasan Minhaj (uusi jakso Netflixissä joka sunnuntai)

  • Tykkään poliittisesta komediasta. Ja tykkään koomikko Hasan Minhaj’sta, joka nauratti aiemmin The Daily Show’ssa. Omassa sarjassaan Minhaj tarttuu mielenkiintoisiin ajankohtaisiin aiheisiin, esimerkiksi Saudi Arabian sekasotkuun ja Yhdysvaltojen rajakiistaan. Hauskaa ja opettavaista! Vahva suositus myös Netflixistä löytyvälle Minhaj’n Homecoming King –komediaspesiaalille .

Tämä Saturday Night Liven sketsi Me Too -ajan viisastuttamista räppäreistä:

Kategoriat
Ajattelin tänään Nostalgia Sarjat

Reality-nostalgiaa ja 2000-luvun teinin MTV-tunnustuksia

Kirjoitus on alun perin julkaistu 28.11.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: MTV:n ohjelmatarjonta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä

Kuvat: MTV

Jossain vaiheessa 2000-luvun alussa elettyjä teinivuosiani tajusin, että meidän telkkarista löytyy MTV. Ei Maikkari siis, vaan Music Television. Se jenkkikanava, jossa vielä 1980- ja 1990-luvuilla näytettiin nimensä mukaisesti musiikkiohjelmia ja -videoita, mutta joka on sittemmin lipunut melko kauas alkuperäisestä funktiostaan.

Kyllä mun MTV-muistoissa pilkahtelee vähän musiikkiakin, ainakin TRL. Sen lisäksi muistan 3 from 1 -nimisen täyteohjelman, jossa yhdeltä artistilta tai bändiltä esitettiin perätysten kolme musiikkivideota. Oli aina juhlan paikka, jos tuli joku artisti, josta tykkäsi. Elämää ennen YouTubea… 😀

Mutta joo, musiikkia enemmän muistan tuijottaneeni MTV:ltä kaiken maailman reality-ohjelmia, joista kanava on nimestään huolimatta tullut tunnetuksi jo vuosia. Ja vaikka kuinka tekisi mieli naureskella, MTV:llä on oikeasti ollut aika merkittävä rooli kyseisen genren historiassa. Ennen Kardashianeja ja Real Housewiveseja oli nimittäin muun muassa The Osbournes, Newlyweds ja Laguna Beach. Ja jos mennään vielä vähän enemmän ajassa taaksepäin, vuonna 1992 alkanut The Real World, jota pidetään koko modernin tosi-tv:n kantaisänä.

Luulen, että MTV on syypää siihen, ettei mulla nykyään ole lainkaan sietokykyä realityohjelmia kohtaan. Tuli yliannostus, teini-minä nimittäin katsoi about jokaisen MTV:n tosi-tv-sarjan. Hyvä tai huono, meitsi katsoi. Tietysti seurasin Laguna Beachin ja The Hillsin kaltaisia supersuosittuja sarjoja, mutta niiden lisäksi tuijotin kaikkea muutakin. Siis kaikkea. Muistan esimerkiksi katsoneeni 8th & Ocean -nimistä totaalifloppia. Se oli tosi-tv-sarja Miamissa asuvista malleista ja kesti huimat kymmenen jaksoa. Siinä oli kaksostytöt joiden nimiä en muista (googlasin, he olivat Kelly ja Sabrina) ja ruskeatukkainen tyttö nimeltä Britt. Jep, loistokamaa.

Tosin leppoisa reality kauniista ihmisistä hengailemassa South Beachilla kuulostaa ihan järkevältä, kun sitä vertaa esimerkiksi I Want a Famous Face -nimiseen hengentuotteeseen. Vuosina 2004-2005 pyörineessä ohjelmassa nuoret tyypit käväisivät plastiikkakirurgin pöydällä, jotta näyttäisivät idoleiltaan. Yksi halusi näyttää Brad Pittiltä, toinen Britney Spearsilta. Toivon, että en olisi katsonut, mutta todellakin katsoin. Teini-minällä ei selkeästi ollut kamalan tarkkaa seulaa sille, minkälaisiin tuotoksiin aikaansa tuhlasi.

The Ashlee Simpson Show, katsoin. The Life of Ryan, sama. 16 and Pregnant, jep. Pimp My Ride, kyl vaan (X to the Z Xzibit!). Run’s House, en muistanut koko ohjelmaa ennen kuin nyt, mutta kappas, katsoin. True Life, juu, tuli seurattua. Engaged and Underage, valitettavasti joo. The City, kyllä. Kaikki mahdolliset Jackassit ja Nitro Circukset, check ja check.

Periaatteessa jos sarja tuli Suomen MTV:ltä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, on hyvin suuri todennäköisyys että minä olen katsonut sitä. I (really) want(ed) my MTV, ilmeisesti.

Kaikkein parhaiten mulle ovat jääneet mieleen nämä neljä:

My Super Sweet 16 (2005 – jatkuu edelleen?! Oikeasti?)

Ökyrikkaiden perheiden hemmotellut – tai ainakin sellaisina esitetyt – lapset juhlistavat 16-vuotissynttäreitään mukavan vaatimattomasti. Hyviin bileisiin ei tarvita kuin 300 läheisintä ystävää, eksoottisia, mieluusti uhanalaisia villieläimiä, sirkustaiteilijoita ja kuuluisa R’n’B-artisti laulamaan paljon onnea vaan. Ekaluokkalaisia ei kutsuta, koska they cause drama. Täydellinen synttäriasu – tai asut – käväistään ostamassa vaikka Pariisista iskän yksityiskoneella. Lahjaksi riittää vaivainen Lamborghini. Ja kaiken stressaamisen jälkeen bileistä tulee worst day of my life! Ja ne hiton ekaluokkalaisetkin onnistuvat jotenkin livahtamaan paikalle vaikka HEITÄ EI KUTSUTTU!

vhPACN.gif

Room Raiders (2004-2006)

Ashley tai Chelsea tai Jessica (mun muistoissa useimmiten Ashley tai Chelsea tai Jessica) valitsee deittikumppaninsa kolmen miehen joukosta. Tai vaihtoehtoisesti Trent tai Brad valitsee kolmesta naisesta. Mutta tavata ei saa, vaan valinta tehdään huoneen perusteella. Kehiin tulee haalareihin, lippikseen ja aurinkolaseihin pukeutunut jamppa, joka yllättää treffeille haluavat ja viskaa heidät pakettiautoon koska you’re on Room Raiders! Pakettiauton perällä kodeistaan kidnapatut poloiset sitten seuraavat kun Ashley tai Trent penkovat heidän huoneitaan. Jossain vaiheessa esiin kaivetaan kumihanskat, pinsetit ja suurennuslasi.

MTV Cribs (2000- jatkuu, mutta ei MTV:llä)

Julkkikset – tai välillä ”julkkikset” – esittelivät kotejaan. Tai välillä ”kotejaan”. Makuuhuoneen kohdalla piti sanoa, että this is where the magic happens. Legendaarisimmassa jaksossa Mariah Carey meni mekko päällä kylpyyn. Koska tietysti.

Made (2002-2014)

Okei, tämähän oli oikeasti ihan semipätevää sisältöä. Nuorella tyypillä oli unelma, jonka toteuttamiseen hän tarvitsi apua. Haluttiin päästä vaikkapa koulun cheerleading-joukkueeseen tai oppia ajamaan motocrossia. Sitten ekspertti tuli ja auttoi. Välillä unelma toteutui, välillä ei, mutta nuori oppi aina jotain syvällistä itsestään. Toki aina piti vähän myös kiukutella, koska motocross-treenien takia jäi Ashleyn bileet väliin.

En ole katsonut MTV:tä vuosikausiin, mutta toivottavasti sieltä tulee edelleen yhtä loistavia sarjoja kuin reilut kymmenen vuotta sitten! Siis tietenkin sieltä tulee, eikö Jersey Shorekin tehnyt vastikään comebackin?

PS. Oikeasti tämä koko kirjoitus oli ovela juoni, jonka varjolla voisin puhua mun suosikkiasiasta koko internetissä. 

My Super Sweet 16 tarjosi nähkääs mainion tekosyyn kirjoittaa maailman kaikkeuden parhaasta parodiavideosta.

Bryan Cranston, Jimmy Kimmel ja Bryanin My Super Sweet 60 -bileet! Olen repeillyt tälle videolle niin monta kertaa. Ja siis minähän en ole edes koskaan nähnyt jaksoakaan Breaking Badia.

Voiko herra Cranstonille näin pari vuotta myöhässä myöntää tästä videosta kaikki mahdolliset palkinnot? Melko vakuuttava roolisuoritus, sanoisin.

LUE MYÖS:

23.8.2018 2000-luvun nostalgiaa! Reality-klassikko The Hills palaa (koska miksi ei?)

Kategoriat
Ajattelin tänään Nostalgia Sarjat

Kiitoskirje tv-sarjoille

Kirjoitus on alun perin julkaistu 22.11.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: tv-sarjat

Kuva: NBC

Törmäsin Twitterissä käsikirjoittaja Bess Kalbin (@bessbell) aloittamaan viestiketjuun.  

What is the TV show that got you through an unbelievably sad time? Kalb twiittasi ja sai hetkessä valtavasti vastauksia. 

Ihmiset kertoivat tv-sarjoista, jotka ovat auttaneet heitä surun ja vaikeuksien keskellä, piristäneet, kun on ollut vaikeaa. Sarjoista, jotka ovat auttaneet luovimaan läpi synkkyyden tai saaneet edes hetkeksi unohtamaan oikean elämän murheet. Sarjoista, jotka ovat naurattaneet silloin kun tekisi mieli vaan itkeä.

Yksi kirjoitti, kuinka katsoi Ugly Bettyä isänsä itsemurhan jälkeen. Sarjan isähahmo Ignacio muistutti omasta isästä. ”It felt almost like I could still visit him during the time I needed to process”.

Toinen kertoi, kuinka Shadowhunters pelasti hänen elämänsä. ”I was at my lowest ever and then I started watching Shadowhunters and my life started to change for the better”.

Kolmas kiitteli 30 Rockia siitä, että se sai nauramaan elämän synkimpinä hetkinä. Neljäs sanoi samaa Parks and Recreationista.

Sinkkuelämää auttoi pääsemään yli erosta. Lucifer ilostutti, kun koira kuoli. West Wingiä katsottiin äidin sairasvuoteella. Doctor Who oli kaverina masennusjakson keskellä. Castle auttoi, kun paras ystävä menehtyi. The Great British Bake Off piristi, kun tuli tieto ettei voi saada lapsia. Frendit oli tukena, kun äiti kuoli. Futurama kuljetti läpi teini-iän synkkien hetkien. The 70’s Show kuljetti läpi sairauden. The Office hymyilytti, vaikka oli sysimusta mieli. The Big Bang Theory vei ajatukset muualle, kun isä oli saattohoidossa. Star Trekin avulla pääsi surua pakoon toiselle planeetalle, kun lapsi syntyi kuolleena.

Ja niin edelleen. Twiitti toisensa jälkeen tarinoita surusta ja synkistä hetkistä ja sitten kauniita kiitoksia sarjoille, joiden ansiosta synkkyys oli edes vähän helpompi kestää.

Tv-sarjat on helppo leimata turhanpäiväiseksi hömpäksi. Eihän sarjojen katseleminen kehitä mieltä samalla tavalla kuin lukeminen tai paranna fyysistä kuntoa lenkkeilyn tavoin. Ja mitä telkkariin tulee, sieltä löytyy paljon kehittävämpiäkin sisältöjä kuin hölynpöly-hömppäsarjat. On uutiset ja ajankohtaisohjelmat, sivistävät dokumentit, urheilukin. Hassuilla sitcomeilla – tosi-tv-sarjoista puhumattakaan – on niihin verrattuna varsin negatiivinen kaiku.

Ehkä niin, mutta tuon Twitter-ketjun lukeminen muistutti, kuinka hiton paljon voimaa ja merkitystä ”turhanpäiväisellä hömpällä” voikaan olla. Se hassu sitcom saattaa olla ainoa asia, joka saa surun musertaman ihmisen hymyilemään. Se saattaa auttaa muistamaan, että maailmassa on vielä valoa, iloa ja naurua.

Tv-sarja saattaa olla kaveri yksinäiselle, tuki pettyneelle ja pakopaikka masentuneelle. Sarjat saattavat kulkea mukana elämän kipeimpinä hetkinä ja tuoda valoa pimeydessä kulkeville. Ihan hyvin turhanpäiväiseltä hömpältä.

Minä olen ollut elämässä aika onnekas. Kaikki on toki suhteellista, mutta en ole joutunut kohtaamaan mitään valtavan suuria suruja eikä mieleni ole koskaan ollut sysimusta. Silti, omat murheet on meillä jokaisella, minullakin. 

Kun minä kaipaan piristystä, katson Parks and Recreationia. Kun tunnen itseni yksinäiseksi, katson Frendejä. Kun tuntuu ettei minusta ole mihinkään, katson Aliasta ja päätän, että olen yhtä badass kuin Sydney Bristow. Nyt pienoisen kolmenkympin kriisin partaalla olen katsonut paljon New Girliä ja tuntenut helpotusta siitä, ettei Jessillä ja kumppaneillakaan ole aina homma täysin hallussa.

Mikä saa minut aina nauramaan? Parks and Recin kolmannen kauden jakso The Fight ja Snake Juicea nauttinut Ron Swanson:

Kyl vaan, taattua nauruterapiaa! 😀

Yhdysvalloissa vietetään torstaina kiitospäivää. Sen kunniaksi kaunis kiitos tv-sarjoille! Olette tukena pimeydessä ja autatte unohtamaan tosielämän murheet. Piristätte kurjia päiviä ja kannatte surujen läpi. Saatte nauramaan silloin, kun omasta elämästä on naurunaiheet vähissä. Olette ehkä hömppää, mutta valtavan tärkeää hömppää. 

Olette kiitoskirjeenne ansainneet.

Kiitos Parks and Rec. Piristät minua aina. I love you and I like you. 

Kiitos Monica, Chandler, Joey, Rachel, Ross ja Phoebe että olette kulkeneet kanssani kaikki nämä vuodet. Tiedän jokaisen vitsinne, mutta ei se haittaa.

Kiitos Leslie Knope, Sydney Bristow ja Veronica Mars. Olette tv-sankarini. 

Kiitos kaikille niille rakkaustarinoille, joita olen telkkarista seurannut. Tiedän, että olette höpsöä fantasiaa, mutta sydämeni on silti iloinnut puolestanne. Erityiskiitos Jim & Pam ja Leslie & Ben – olette suosikkini. Annan teille anteeksi, että olette hyvin todennäköisesti saanut minut uskomaan epärealistisia asioita rakkaudesta.

Kiitos sarjoille, jotka ovat saaneet minut itkemään. Pidätte kyynelkanavani toiminnassa.

Kiitos australialaisille tosi-tv-ohjelmille – teidän ansiostanne tiedän, että maailmassa on paljon kivoja ihmisiä.

Kiitos komediat. Saatte minut nauramaan – mikä olisi tärkeämpää?

Rakkaudella,

Maisa

PS. Tv-sarjat ovat myös kovin opettavaisia. Tietäisinkö esimerkiksi kiitospäivän perinteistä paljoakaan ilman Frendien Thanksgiving-jaksoja?!

(Mun suosikki Frendit-kiitospäivä on kuutoskauden The One Where Ross Got High)

LUE MYÖS:

17.3.2018 Nämä tv-sarjat otan mukaani maailmanlopun bunkkeriin (eli suosikkisarjojen top 5)