Tekijä: Maisa

Kategoriat
Hassua Sarjat Tyypit

Roolinsa vanki

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.12.2020 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Jack Bauer

Kuvat: Netflix / Designated Survivor, FOX / 24

Olin aikoinaan hyvin suuri 24-fani. Puhutaan siis siitä tv-sarjasta. CTU, terroristijahteja, salajuonia, agentteja, dramaattisesti tikittävä kello…

Ja Jack Bauer.

Jack Bauer oli ja on mun suosikki fiktiivisiä tyyppejä. Kenties hieman ongelmallinen suosikkityyppi kaiken sen ylettömän väkivallan ja muun moraalisesti kyseenalaisen ramboilun vuoksi, mutta suosikkityyppi joka tapauksessa. Ja siis pelastihan Jack Bauer Yhdysvallat uudestaan ja uudestaan kaikilta mahdollisilta joukkotuhoaseilta ja maailmanlopun suunnitelmilta. Tarkoitus pyhitti keinot, kai.

If you don’t tell me what I want to know, then it’ll just be a question of how much you want it to hurt.

Ja sen sellaista.

Katsoin Jack Bauerin ässäilyjä aina pikkuveljeni kanssa. 24:lla ja Jack Bauerilla on ehkä senkin vuoksi erityinen paikka sydämessäni. Actioniin ja ässäilyihin kiedottua nostalgiaa koko sarja. Muistan, kuinka tuijotettiin sarjaa yläkerrassamme – jakso per viikko tietysti. Jaksot päättyivät aina superdramaattiseen paljastukseen tai raivostuttavaan cliffhangeriin. Sitten ruutuun lävähti se digitaalinen kello. Ja lopussa Jack Bauer pelasti kaikki.

Sivuhuomio: mun on täysin mahdotonta kutsua Jack Baueria miksikään muuksi kuin Jack Baueriksi. En voi edes kirjoittaessa käyttää Jack Bauerista pelkästään etu- tai sukunimeä. Eikä Jack Bauer ole myöskään hän. Vaan Jack Bauer on aina Jack Bauer. Etunimi, sukunimi, molemmat tarvitaan.

Olen miettinyt Jack Baueria paljon viime päivinä. Syy: olen katsonut Netflixistä Designated Survivor –draamasarjaa. Sehän on jo pari vuotta vanha, mutta jotenkin randomisti päädyin katsomaan sitä. Herra ties miksi.

Designated Survivor on ihan pätevä sarja. Se nappasi oikein tehokkaasti mukaansa, ja nyt mun on katsottava sitä, jotta saan tietää kuka on syypää pommi-iskuun, jossa kuoli koko Yhdysvaltojen hallinto. Kaikki paitsi Jack Bau…. Tom Kirkman. Kaikki paitsi joku Jack Bauerin näköinen jamppa nimeltään Tom Kirkman. Valittu selviytyjä, josta tehtiin presidentti.

Tom Kirkmania esittää Kiefer Sutherland. Siis Jack Bauer. Siis näyttelijä, joka tunnetaan etenkin Jack Bauerin roolistaan. Okei vähän siitäkin, että melkein meni naimisiin Julia Robertsin kanssa, mutta Julia Roberts päätti suhteen kolme päivää ennen häitä. Ja vähän siitä, että on Donald Sutherlandin poika. Mutta kaikkein eniten Jack Bauerista.

Takaisin Designated Survivoriin. Ihan pätevä sarja, kuten sanoin. Paitsi yksi melko suuri ja katsomiskokemukseeni negatiivisesti vaikuttava ongelma: en kykene näkemään Tom Kirkmania. Näen vain Jack Bauerin. Tai oikeastaan jonkun onnettoman viiden pennin version Jack Bauerista.

Aina kun Tom Kirkman on ruudussa, ajattelen Jack Baueria.

”Jack Bauer olisi kyllä jo ratkaissut tämän salaliiton!”

”Antakaa Jack Bauerin kuulustella pahiksia!”

”Olisit vähän enemmän kuin Jack Bauer, Tom.”

Poloinen Tom ei voi voittaa. Ja siis Tom on oikein hyvä tyyppi, ehkä jopa liiankin hyvä. Mainio vahinko-presidentti: rehellinen, lojaali, fiksu. Hyvä isä, hyvä aviomies, hyvä esimies, hyvä armeijan ylipäällikkö. Hyvä kaikkea. Mutta ei Jack Bauer.

Yhdessä kohtauksessa tämä presidentiksi joutunut Tomppa kertoi, ettei ole koskaan lyönyt ketään. Täysin automaattisesti suustani pääsi ”hah, niin varmaan”. Koska Jack Bauer ei muuta teekään kuin lyö ihmisiä.

Mitä enemmän katson Designated Survivoria, sitä kirkkaammin tajuan, että Kiefer Sutherland on mun päässä ikuisesti Jack Bauer. Sori Kiefer. Olet roolisi vanki.

Jack Bauer forever.

Designated Survivorin kolme kautta katsottavissa Netflixissä. Ihan hyvä se on! Ei tosin mikään 24… (24 taitaa olla ainakin Viaplayssä.)

PS. Hyvä lukija, olen tuskallisen tietoinen siitä, että käytin juuri 2981 merkkiä kirjoittaakseni yhtään mihinkään liittymättömän postauksen Jack Bauerista, tv-sarjahahmosta, joka ei ole ollut millään lailla relevantti vuosikymmeneen. Olen pahoillani. Jos kuvittelit, että tämä kirjoitus jossain kohtaa olisi muuttunut ajankohtaiseksi ja fiksuksi populaarikulttuurin analyysiksi, pahoittelut että jouduit pettymään.

Kuten Jack Bauerin, myös minun oli itsepintaisesti ja vimmaisesti saatettava loppuun se, minkä aloitin. Vaikka sivullisia ehkä saattoikin sattua.

You can add that (=tämän tekstin lukemisen) to your list of regrets, sanoisi Jack Bauer.

PPS. Menin vahingossa – VAHINGOSSA – spoilaamaan yhden merkittävän juonenkäänteen, joka tapahtuu oletettavasti Designated Survivorin kakkoskaudella. Okei hyvä on, ihan tarkoituksella yritin spoilata yhtä toista asiaa – siis sitä, että kai Emily ja Aaron alkavat jossain kohtaa seurustella – ja siinä samassa vahinkospoilasin tämän ison juonenkäänteen. Hyvä uutinen on se, että en tykännyt siitä juonikuviosta lainkaan, joten voin lopettaa sarjan katsomisen. Kunhan nyt eka saan selville, kuka räjäytti Capitolin.

Kategoriat
Ajattelin tänään Hassua Tyypit

Kyl tää täst ja komediaa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.11.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: hauskat tyypit

Kuvat: Schitt’s Creek / CBC, Friends / NBC, Broad City / Comedy Central

Jos olisin maaliskuusta lähtien saanut euron aina kun sanon ”kyl tää täst”, olisin todennäköisesti miljonääri. No hyvä on, en ehkä miljonääri, mutta olisi mulle nyt ainakin muutama satanen kertynyt.

Kyl tää täst, kyl tää täst… olen toistellut sitä itselleni ja muille kuin jotain hiton mantraa. Kyl tää täst, kohta kaikki on taas normaalia. Kyl tää täst, jaksetaan vielä vähän aikaa. Kyl tää täst, rokote on tulossa.

Ja tottahan se on, kyl tää täst, väistämättä. Uskonhan minä siihen. Mutta kun maanantaina taas kuuli uusista rajoituksista ja rajusti kasvavista tartuntaluvuista, niin hitto vie vähän kyllä löi kasvoille että ei tää täst vielä hetkeen.

Kun tämä koko homma silloin viisituhatta vuotta sitten alkoi, päätin että minähän en kirjoita mitään ankeita pandemia-juttuja, vaan samaa kun aina: höpsöjä juttuja Netflix-sarjoista ja YouTube-kuopista. Good vibes only, #suosikkiasioita ja sitä rataa. Ja en minä täydellisesti ole päätöksessäni pysynyt, mutta ihan kelvollisesti kuitenkin. Erästä ikävää k-sanaa en ole käyttänyt kertaakaan. Tosin tuo p-sana taitaa olla ihan yhtä paha.

Noh, nyt kahdeksan hiton kuukautta eteenpäin ollaan näköjään siinä pisteessä, että kirjoitan ankeaa pandemia-juttua. Puolustuksekseni sanottakoon, että maaliskuun Maisa – se, joka kirkkain silmin sanoi, että ”onneksi tää on nyt näin keväällä, mieti jos olisi vielä pimeetä ja synkkää” – ei tullut ajatelleeksi, että yhä marraskuussa hän tekisi töitä kotona ja sopisi Teams-tapaamisia oikeiden tapaamisten sijaan.

Kyl tää täst, kyl tää täst, kyl tää täst.

Tekisi mieli valittaa lisää, mutta en valita. Sen sijaan yritän pelastaa tämän ankean pandemia-jutun tekemällä 180-asteen aiheen vaihdon ja kirjoittaa vähiten ankeasta aiheesta jonka tiedän,

komediasta.

Koska kun saan ikävän uutisvirran vastapainoksi päiviini iloa ja naurua ja huumoria, kyl tää täst on paljon helpompi uskoa.

Seuraa kolme hauskaa tyyppiä, jotka ovat ilostuttaneet päiviäni:

1. Aloitan brittikoomikko Kieran Hodgsonin loisteliaalla The Crown -tiivistelmällä. Olen repeillyt tälle pitkin viikkoa, se on valehtelematta suosikkiasiani koko internetissä just nyt. Oikeasti, jos et ole vielä katsonut The Crownin neloskautta, älä turhaan tuhlaa aikaasi. Kieran käy koko kauden läpi tehokkaasti 2 minuutissa ja 14 sekunnissa. En tajua, miksi menin istumaan ne vajaat kymmenen tuntia Netflixin ääressä, kun olisin vaan voinut katsoa tämän videon ja käyttää kymmenen tuntia johonkin järkevään, vaikka siivoamiseen tai New Girlin katsomiseen.

Tästä ei siis puutu mitään. Ei yhtään mitään.

Ja siis SPOILER ALERT, luonnollisesti! 😀

2. Sitten siirryn mun tämän hetken suosikki Instagram-seurattavaan, Abi Clarkeen. Nuori brittikoomikko hänkin. En yleensä jaksa tuntemattomien tyyppien Insta-stooreja, mutta just eilen käytin noin puoli tuntia siihen, kun kahlasin läpi Abin tarinat. Ilmeisesti TikTokissa nuoret ihmiset ässäilivät menemään ja tuosta noin vaan kirjoittivat kohtauksia ja kappaleita kuvitteellista Ratatouille-musikaalia varten (?). Abilta kuulin tämän ja hänen jakamansa TikTok-pätkät ovat seuraavaksi suosikein suosikkiasiani koko internetissä tällä viikolla. Ihan en päässyt käsiksi siihen, mistä kyseinen homma lähti liikkeelle (ei ole TikTokia itselläni), mutta Broadway-kamaa, selkeesti.

Abi ässäilee kuitenkin ennen kaikkea omalla sisällöllään. Hänen instansa on täynnä kaikkea hauskaa ja huvittavaa, esimerkiksi käyköön tuorein video If doctors spoke like vets.  Ja tämä.

YouTube-kanavaltaan löytyi stand up -maistiainen:

3. Lopetan Meg Stalteriin. Olen tainnut mainita hänet, mutta mainitsen toisenkin kerran. Meg on jenkkikoomikko, jota seuraan Twitterissä (on Instassakin). Hänen huumorinsa on hyvin omaleimaista ja mun mielestä vain hyvin, hyvin hauskaa. Meg on paras asia koko tympeitä uutisia jatkuvalla tahdilla syytävällä Twitter-tililläni.

Tulevaisuuden tähtikoomikko, sanokaa minun sanoneen. Lahjakas kuin mikä.

Every music documentary on yksi suosikeistani. 😀

Noniin, kiitos tyypit. Kyl tää täst.

🙂

Kategoriat
Ajattelin tänään Sarjat

The Crown ja prinsessa Diana -dilemma

Kirjoitus on alun perin julkaistu 21.11.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja (?): The Crown (Netflix)

Kuva: Netflix

Olen katsonut The Crownin neloskautta. Tietysti. Se on hyvä. Paljon, paljon parempi kuin epätasainen ja tylsä kolmoskausi.

Jännä juttu, että tuloksena on parempaa sarjaviihdettä, kun prinssi Philipin keski-iänkriisin sijaan keskitytään Margaret Thatcherin ja prinsessa Dianan kaltaisiin ikoneihin.

Mulla on joka tapauksessa myös melko suuri ongelma neloskauden kanssa. Se liittyy ennen kaikkea mainittuun Walesin prinsessaan, Dianaan, jota sarjassa esittää Emma Corrin.

En vain pääse yli siitä tunteesta, että Dianan  muistoa häväistään ja häntä hyväksikäytetään viihteen takia – taas kerran.

The Crown on tietysti aina kertonut oikeista ihmisistä ja pohjautunut oikeisiin, historiallisiin tapahtumiin, välillä pienin, toisinaan suurin taiteellisin vapauksin. Jotenkin Dianan mukaantulo vain alleviivaa sitä, että nyt puhutaan ihan oikeasti oikeista ihmisistä. Osin varmaan siksi, että aletaan olla jo niin lähellä nykyhetkeä. Kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin avio-ongelmat sun muut aiempien kausien vuosikymmeniä vanhat draamat ovat tuntuneet kovin kaukaisilta, mutta Diana… Diana oli vielä elossa kun minä olen syntynyt. Ja minä olin ehtinyt toiselle luokalle, kun hän kuoli.

Sitten on itse se kuolema. Jos prinsessa Diana olisi saanut ansaitsemansa onnellisen lopun, ei ehkä tuntuisi niin pahalta katsoa hänen nuoruusvuosiensa ja avioelämänsä suruja ja vaikeuksia. Voisi olla vaan, että ”onpa surullista, mutta ainakin hän on nyt onnelinen”. Mutta kun koko maailma tietää, miten traagisesti hänen tarinansa päättyi. Ja kuinka yksi osatekijä kuolemaan oli ihmisten ja median kyltymätön uteliaisuus häntä kohtaan.

Neloskausi rikkoo sydäntä lisää Dianan puolesta. Koska kaikista The Crownin ottamista taiteellisista vapauksista huolimatta on selvää, että ainakin osa suruista ja vaikeuksista oli totta.

Ehkä tätä ei pitäisi ottaa niin vakavasti. Viihde viihteenä, fiktio fiktiona ja sitä rataa. The Crown ei ole faktapohjainen dokumentti. Mun päässä vain välkkyy ne valokuvat Williamista ja Harrysta prinsessa Dianan – äitinsä – hautajaisissa. On vaikeaa olla miettimättä, miltä heistä tuntuu, kun heidän äitinsä traagista elämää pengotaan jälleen kerran viihteen varjolla. Kun jo minustakin tuntuu pahalta.

The Crownin 10-jaksoinen neljäs kausi tuli Netflixiin 15. marraskuuta.

PS. Onko The Crownia mahdollista katsoa ilman jatkuvia Google-taukoja? Joka jakso keskeytyy ainakin kerran; Louis Mountbatten, IRA, Sarah Spencer, Margaret Thatcher, prinsessa Anne olympialaisissa, Falklandin sota, Michael Fagan, Charles ja lumivyöry, prinsessa Margaretin kuoleman, Windsorien suku… jatkuvaa googlettamista. Välillä tuntuu kuin olisi luennolla.