Kategoriat
Musiikki Sarjat Tyypit

Viime aikojen suosikkiasioita (eli suosikkityyppejä ja hittisarja, josta en tajua mitään)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 30.4.2021 Lilyssä.

Suosikkityypit: Ben, Taylor ja Bowen. Ja ilmeisesti Alina.

Kuva: Netflix

Hei, hyvää melkein-toukokuuta! On jälleen se aika, kun saan käyttää jokavuotisen ikkunanpesujurputukseni. Mutta ehkä säästän sitä vielä.

Sen sijaan voin puhua parvekkeestani. Tänä keväänä/alkukesänä mulla on äärimmäisen merkittävä tavoite: saada parvekekukkia. Viime kesänä sain ostettua multaa. Nyt olen saanut jo ostettua ne kukkalaatikot. Okei hyvä on, sisareni mahdollisesti osti ne, koska tuntee minut. Mutta ei tartuta pikkuasioihin. Nyt ne ovat  jo paikallaan. Siis ne kukkalaatikot. Mulla on… sanoisinko noin 35 prosentin luotto siihen, että niissä tulee olemaan tulevana kesänä kukkia. Kesä 2020 multa, kesä 2021 kukkalaatikot, kesä 2022 kukat?? Kuulostaa minulta.

Jäämme odottamaan miten kukkaprojekti jatkuu. Tai ei jatku. Anyways, viime aikojen suosikkiasioita! ↓↓

Ted Lasso season 2

En lopeta Ted Lasso -gospelin julistamista. Huippu sarja! Joten suosikkiasia ja hyvä sarjauutinen: Ted Lasson kakkoskausi tulee Apple plussaan 23. heinäkuuta. En oikeasti odota mitään muuta sarjaa niin paljon.

Ben Platt

Olen kuunnellut Ben Plattin levyä Sing to Me Instead. Just hyvä sellaisiin haluan velloa tunteissa -hetkiin. En tajua, miksei Ben Platt ole vieläkin suositumpi. Niin kuin kansainvälisesti. Ihan samaa kaliiperiä kuin vaikka Ed Sheeran.

Siis vaikka tämä Sing to Me Insteadin hitti Grow As We Go:

(Ja Beniin liittyen, ikuisesti suosikkiasia: Dear Evan Hansenin soundtrack.)

TAYLOR’S VERSION!

Suosikkiasia ja suosikkityyppi. Olen aina ollut Taylor Swiftin puolella. On ollut ankeaa seurata kuinka häntä on vuosien varrella yritetty kaataa milloin mistäkin syystä. Minä olen nähnyt aina vain lahjakkaan artistin ja esimerkillisen esikuvan. En tajua miksi hän on niin punainen vaate joillekin. Koska olen aina Taylorin puolella, ehdoton suosikkiasia on se, että hän levyttää uudet versiot aiemmista levyistään saadakseen musiikkinsa omiin nimiinsä. Kunnioitettava fuck you moneen suuntaan.

Ja onhan se siistiä, kun nyt kolmekymppinen ja kaikkien myllerrysten ja draamojen jälkeen onnelliselta vaikuttava Taylor laulaa kappaleita joita on kirjoittanut teininä. Niihin tulee ihan uusi taso.

Henkilökohtaisesti merkittävin ensimmäisen Taylor’s Versionin eli Fearlessin kappaleista on Change, se kuului teininä mun suosikkitsemppibiiseihin.

”Everyone Just Knows He’s an Absolute Monster”

Ei millään tavalla suosikkityyppi, mutta ehdottomasti suosikkiasia: kun ikävät ihmiset kaadetaan valtaistuimiltaan. Kuten Harvey Weinsteinin kohdalla, myös tuottaja Scott Rudinin epäasiallinen käytös on ilmeisesti ollut Hollywoodin avoimia salaisuuksia. Huhtikuun alussa Hollywood Reporter julkaisi vaikuttavan paljastusjuttunsa (”Everyone Just Knows He’s an Absolute Monster”: Scott Rudin’s Ex-Staffers Speak Out on Abusive Behavior) ja perään Vulture/New York Mag julkaisi oman artikkelinsa, jossa oltiin niinikään haastateltu Rudinin ex-assistentteja. Hullua, että tuollaiset valta-asemassa olevat miehet ovat saaneet vuosikausia käyttäytyä järkyttävällä tavalla muita ihmisiä kohtaan.

Rudin ei ole mikään pikkutekijä. Elokuva- ja teatterituottajan CV:stä löytyy esimerkiksi sellaisia leffoja kuin CluelessThe Addams FamilyNo Country for Old MenZoolanderLady BirdThe Social Network ja The Truman Show sekä kasa Broadway-tuotantoja, esimerkiksi The Book of Mormon.

Good riddance.

Bowen Yang!

Saturday Night Liven nykytasosta voi olla montaa mieltä, mutta Bowen Yang on kaikilla mittareilla ollut loistava lisä esiintyjälistaan. Olen katsonut alla olevan Titanic-sketsin luvattoman monta kertaa. ”Nobody’s canceling the ocean”. 😀

Bowen Yang on noin muutenkin seuraamisen arvoinen koomikko.

Shadow and Bone?

Okei, pahoittelut etukäteen, mutta tervetuloa pääni sisäiseen keskusteluun Netflixin uutuussarjaan Shadow and Boneen (suom. Varjo ja riipus) liittyen.

Se meni jokseenkin näin:

Noniin, uusi teinisarja! Teinisarjat rocks. Mitä kirjoitinkaan sarjasta uutuussarjalistallaniOn orpotyttöä, yliluonnollisia öttiäisiä, maagisia voimia, pahiksia… oletettavasti teinirakkautta ja ystävyyttä. Ja kauniita näyttelijöitä ja iso budjetti. Mikä voisi mennä pieleen? Vaikuttaa oikein pätevältä ennakolta. En nyt kuitenkaan jaksa paneutua. Koska plääh. Okei nyt se on Netflixin katsotuin. Okei nyt se on katsotuin tyyliin koko maailmassa, kertoi Netflixin IG. Hyvä on Netflix, kun niin ponnekkaasti tyrkytät sarjaa niin minähän katson! Hitto vie. Okei en tajua mitään. Miksi kaikki ya-kirjasarjoihin perustuvat sarjat ovat kauheaa maailmanlopun meininkiä?? Hirviöitä ja synkkyyttä.  Okei Alina, pidän sinusta. Mutta en ymmärrä edelleenkään mitään. Miksi en keskittynyt alussa paremmin, kun alustivat tätä hommaa? Kuka ja mitä? Tiedän, että Alina Starkov on päähenkilö ja kartografi. Kaikki on kovin synkkää. ”Kuilu vei vanhempasi”. Onko tämän sarjan pahis kuilu?? MAL – Alinan BFF! Ihan sama miten käy, olen Team Mal. Tässä ihmeellisessä kuilumaassa on … venäläishenkisiä vaikutteita?  Yrittääkö tämä olla ya-dystopia-Neuvostoliitto? Sitten on Ketterdam ja muuta, oikeiden kaupunkien nimiä väännetty vähän. Okei nuo sinitakit ovat jotain taikaihmisiä. Ja sittenkö muut ovat sotilaita? GRISHAT. Grishat ovat ehkä niitä sinitakkeja. Grishat ovat ehkä ikäviä tyyppejä? Joilla on taikavoimia. Ihme armeijameininkiä. Taas Neuvostoliittoa. Onko tämä btw edes teinisarja? Tai siis on tietysti teineille suunnattu ja ya-kirjoihin perustuva, mutta minkä ikäinen esim. Alina on? Ei ihan teini, nuori aikuinen? ”Alina Starkov is a teenage girl who grew up with Malyen Oretsev at an orphanage in Keramzin in the Kingdom of Ravka” kertoo Wikipedia eli ainakin kirjoissa hän on teini. Okei 11 minuuttia ekaa jaksoa mennyt, enää en jaksa. Jatkan joskus. Mutta en pääse sarjaa karkuun, Netflixin IG tykittää Shadow and Bone -sisältöjä. Heeei Ben Barnes! Mistä tunnen Ben Barnesin? Ilmeisesti Narnia-elokuvista tunnet Ben Barnesin vastaa Wikipedia. Eli Ben Barnes tulee olemaan Alinan toinen potentiaalinen rakkaustyyppi. Kolmiodraama! Tietysti. Ja Ben Barnes on ikävä sinitakkinen taikaihminen? TEAM MAL! En tiedä mistään mitään mutta Team Mal. Okei Wikipedia kertoo, että Ben Barnes on 39-vuotias. Eikö Ben Barnes ole liian vanha Alinalle? Team Mal. (Alinan näyttelijä Jessie Mei Li on 25-vuotias, joten ei niin paha kuitenkaan. Mutta minkä ikäisiä nämä tyypit ovat sarjassa?) Heeeei instakuvassa Luke PasqualinoSkinsin Freddie! Hänkin on mukana Shadow and Bonessa! Fuck you Skins, you know what you did. Team Freddie!!

Kuten sanottu, olen pahoillani. En tiedä mikä tässä oli se suosikkiasia.

PS. Hyvää vappua!

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Tulista sarjarakkautta (eli miksei kukaan kertonut Outlanderista?!)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.4.2021 Lilyssä.

Suosikkisarja: Outlander (Netflixissä)

Kirjoitus sisältää juoniviittauksia Outlanderiin. Mutta toisaalta, seitsemän vuotta sitten alkanut sarja. Ehkä spoiler alertit ovat jo menneet vanhoiksi.

Kuva: Starz / Outlander

Asioita, joita on tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin: on tullut oikeasti-oikeasti kevät ja mulla on ollut lyhyt ja tulinen sarjarakkaussuhde Outlanderin kanssa. Miten minä, sarjaromanssien ikuinen rakastaja, tajusin vasta nyt, että kyseinen aikamatkustusdraama pitää sisällään loisteliaan (ja hyvin kuuman) rakkaustarinan?! Siis oikeasti, pyh ja pah Bridgerton, jos kaipaa tulista brittiromanssia menneiltä ajoilta Outlander voittaa sata-nolla.

Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjasarjaan perustuva Outlanderhan alkoi jo vuonna 2014 ja Ylelläkin sitä on esitetty vuodesta 2015 lähtien. Tiedetään, olen myöhässä! Mutta en yleensä jaksa mitään aikamatkustuskikkailuja. En taas tiedä miksi ja miten päätin aloittaa sarjan (viisi kautta Netflixissä ja Viaplayssä), mutta hyvä luoja että olin koukussa kun sen aloitin.

Toisin kuin Jamien (Sam Heughan) ja Clairen (Caitriona Balfe) romanssi, meidän rakkaussuhteemme tosin hiipui melko nopeasti. Tai ainakin muuttui intohimoisesta tasapaksuksi. Ensimmäiset kyllästymisen merkit alkoivat vaivata jo kakkoskaudella. Sarjasta katosi heti taikaa, kun jylhä Skotlanti vaihtui hienostelevaan 1700-luvun Pariisiin. Ehkä kaipasin kilttejä ja tartaaneja. Ja tuulessa hulmuavia hiuksia. Kakkoskausi oli myös rakennettu niin, että tiesi ykkösjaksosta lähtien miten se päättyy. Yhtä kaikki, vähän kakkoskauden puolivälin jälkeen palattiin Skotlantiin ja homma toimi taas. Kohti Cullodenia…

Sivuhuomiona sanottakoon, että ykkös- ja kakkoskaudella oli yksi inhottavimmista sarjapahiksista naismuistiin. Jos olisin nähnyt Outlanderin ennen The Crownin kolmos- ja neloskausia, olisin todennäköisesti pitänyt prinssi Philipistä vieläkin vähemmän. En ehkä enää pysty suhtautumaan neutraalisti näyttelijä Tobias Menziesiin.

Diana Gabaldon kirjoittaa yhä Outlander-kirjoja, joten ainakin niissä tarina on vielä kesken. Ja sarjan kuutoskautta kuvataan parhaillaan, seiskakausikin tulossa. Pienen Pariisi-kivikon jälkeen Outlanderin ja mun suhde pysyi tulisena kolmoskauden kasijaksoon asti. Olen sittemmin katsonut jakson ja kohtauksen sieltä täältä uudemmilta kausilta, mutta en vain tajua miten ne pystyisivät mitenkään vetämään vertoja etenkään loistavan dramaattiselle ykköskaudelle. Kannattaako niihin tuhlata aikaa? Kun eivät enää ole Skotlannissakaan.

Oikeastihan tuntuu siltä, että Outlanderin luonnollisin lopetuskohta olisi ollut kakkoskauden jälkeen. Siis minähän olisin VIHANNUT sitä lopetusta, mutta olisin myös ymmärtänyt, miksi sarja olisi loppunut niin. Toki olisi jäänyt näkemättä eräs kirjapainossa tapahtunut jälleennäkeminen…

On muuten supertoimiva pääpari, näyttelijät Sam Heughan ja Caitriona Balfe. Helppo uskoa Jamien ja Clairen kaiken voittavaan rakkauteen, kun näyttelijöiden välillä on selvästi kemiaa.

Skottinäyttelijä Sam Heughanista puheen ollen…

Olen yrittänyt blogissani vetää sellaista linjaa, etten kommentoisi näyttelijöiden tai kenenkään ulkonäköä ja ulkoista olemusta edes positiivisessa mielessä. Koska se nyt on vaan melko turhaa.

Mutta Sam Heughan… sanotaanko nyt vaikka niin, että jos Skotlanti koskaan tekee mitään niin typerää, että maan pitää pyytää julkisesti anteeksi, laittaisin Sam Heughanin asialle. Kiltti päälle, se skottiaksentti ja ne koiranpentusilmät ja ”vannon Jeesuksen Kristuksen ristin ja pyhän rautani kautta, ettei Skotlanti koskaan enää tee mitään typerää”. Kaikki synnnit olisi annettu anteeksi! Saa käyttää, Skotlannin PR-ihmiset.

Ja vielä yksi juttu! Ja vannon oman pyhän rautani kautta, että näin oikeasti tapahtui. Kun olin siinä kolmoskaudella päättänyt, että kenties mun ja Outlanderin suhde on tullut tiensä päähän, suoratoistohyppelin Netflixistä Viaplayihin. Koska ehkä jotain muuta katsottavaa?  Ja minkä uutuussarjan mainos lävähti Viaplayllä silmilleni? Sam Heughanin tuottaman ja isännöimän Men in Kilts: A Roadtrip with Sam and Graham -sarjan. Siinä Sam ja Outlander-kollega ja maanmies Graham McTavish kiertävät Skotlantia pakettiautolla ja esittelevät maan tapoja, perinteitä ja kauniita paikkoja.

Olikohan tämä merkki sarjajumalilta, että mun ja Outlanderin pitäisi vielä yrittää?

Outlanderin viisi kautta Netflixissä. Kuudetta kautta kuvataan parhaillaan. Edit. Outlander on myös Viaplayssä. Ja HBO Nordicissa myös.

Men in Kilts: A Roadtrip with Sam and Graham katsottavissa Viaplayssä.

PS. Kuka sanoi, että sarjojen katsominen on turhaa? Todellakin tiedän nyt, missä ja milloin tapahtui Cullodenin taistelu, keitä olivat jakobiitit ja miksi Ylämaiden klaanijärjestelmä kiellettiin. Ja kuka oli Bonnie Prince Charlie. Että sitten kun pubivisassa kysytään 1700-luvun Skotlannin historiasta, meitsi haldaa.

Osaan gaelin kieltäkin! Tai ainakin tiedän, mitä tarkoittaa sassenach. Tiedän myös, että Sam Heughanilla on viskimerkki nimeltään The Sassenach. Tärkeä tieto tämäkin, selkeesti. Sláinte!

PPS. Pitääköhän mun nyt lukea Outlander-kirjatkin?

PPPS. Sitten kun maailma on joskus taas auki, haluan Skotlantiin.

Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

21 hyvän mielen sarjaa (eli iloa, rakkautta – ja rikoksia?)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.4.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: hyvän mielen sarjat!

Kuvat: Netflix, Amazon Prime, Apple TV+, Hulu, Fox & The CW

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä huonommin kestän pelottavia, ahdistavia ja surullisia sarjoja. Koska olen pönttöpää, katson ikäviä juttuja aina välillä, mutta kaikkein eniten fanitan hyvän mielen sarjoja. Siis ilahduttavia, leppoisia ja naurattavia sarjoja, joita katsoessa voi vain uppoutua mukavan lempeään höttöön. Siinä hötössä ei tarvitse pelätä tai olla surullinen. Tai jos välillä tarvitseekin, sarjoissa on kuitenkin sellainen mieltä lämmittävä yleisviba.

Viimeisen reilun vuoden aikana hyvän mielen sarjat ovat osoittaneet arvonsa; kun oikeassa elämässä tapahtuu kaikkea ikävää, ei enää jaksa fiktiivisen elämän ikävyyksiä. Sitä haluaa vain sarjoja, joissa on korkea nauru- ja kissanpentuindeksi.

Oma hyvän mielen sarjojen listani eli 21 hyväksi havaittua ilahduttajaa:

Tutut ja turvalliset

Parks and Recreation (Amazon Prime, Viaplay, Netflix): OLENKO KERTONUT ETTÄ RAKASTAN PARKS AND RECIÄ? (Rakastan Parks and Reciä.)

New Girl (Netflix): suosikkini kaikista hyvän mielen sarjoista. Saa minut aina hyvälle tuulelle. Nick Miller 4-ever!

Frendit (HBO): duh. Nykyään naurattaa lähinnä se, kun alkaa nauramaan etukäteen vitseille joiden tietää olevan tulossa. Moneen kertaan jauhettu siitä, kuinka moni vitsi ei enää kestä päivänvaloa – täysin totta – mutta omalla hyvän mielen sarjojen listallani Frendeille on aina tilaa.

Brooklyn Nine-Nine (Netflix): on sellaista nauran ääneen –kamaa, vaikka en edes ole sarjan suurin fani.

How I Met Your Mother (Netflix, Disney+): paitsi viimeinen kausi. You know what you did, HIMYM. (Olen katsonut HIMYMiä viime aikoina, eikä sekään kaikilta osin kestä nykystandardeja.)

Gilmore Girls (Netflix): Team Logan!

Uudet ja täydelliset

Ted Lasso (Apple TV+): Täydellinen hyvän mielen sarja. Täydellinen! Vaikka sen ei edes kuuluisi olla hyvä, juoni on niin typerä. Toimii, vaikka jalkapallo ei kiinnostaisi pätkän vertaa. Lämmittää sydäntä ja sielua ja saa uskomaan ihmisten hyvyyteen. En odota mitään sarjaa niin paljon kuin Ted Lasson kakkoskautta.

Schitt’s Creek (C More, Sub, MTV):  Täydellinen hyvän mielen sarja tämäkin. Ei välttämättä vielä ensimmäisellä ja toisella kaudella, mutta kolmosesta eteenpäin simply the best. Kaikkien palkintojensa arvoinen.

Worn Stories: Anekdootteja pukineista (Netflix): kuinka hurmaava sarja! Ihan tavalliset ihmiset kertovat vaatteistaan. Ja samalla omasta itsestään, yhteisöstään, perheestään, rakkaudesta, ystävyydestä… hyvin mieltä lämmittävä dokkaritapaus. Saa hymyilemään ja liikuttumaan. Täydellinen esimerkki sydäntä lämmittävästä.

Hyvän mielen romantiikkaa

Hart of Dixie (Viaplay): Bluebellissä ei tapahdu ikäviä asioita. On vaan leppoisaa pikkukaupungin meininkiä, lämmintä romantiikkaa ja leivoksia täynnä olevia aamiaispöytiä.

Sydämen suunnitelma (Netflix): ranskalaista romantiikkaa ja tyylikkäitä pariisilaisia, ystävyyttä ja yleistä sekoilua. Trés bien.

Crash Landing on You (Netflix): kaiken voittavaa rakkautta ja Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välistä konfliktia. K-draamoille tyypillisesti kilometrin pituisia jaksoja ja paljon kaikkea sälää. Mutta siis kaikkein eniten ällöromanttinen rakkaustarina, jollaisille normaalisti pyörittelen silmiäni hyvin kovaa, mutta CLOYn tapauksessa en edes jaksanut, kunhan upposin kaikkeen höpsöön, dramaattiseen ja romanttiseen.

Modern Love (Amazon Prime): antologiasarja pohjautuu New York Timesin samannimiseen palstaan, jolla kerrotaan tavallisten ihmisten tarinoita rakkaudesta. Ja ystävyydestä, perheestä ja kaikesta mihin rakkaus liittyy. Sisältää myös surullisia jaksoja, joten ei pelkästään naurua ja kissanpentuja. Mutta niiden jaksojen yli voi hypätä.

Four Weddings and a Funeral (Viaplay): myönnettäköön, minusta sarja on melko yhdentekevä ja unohdettava, mutta ajaa asiansa jos kaipaa sellaista lempeää rom com -sekoilua. Kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä, Lontoo, rakkautta, ystäviä, draamaa, naurua. Klassikkoleffasta muistuttaa vain nimi.

Hyvän mielen rikossarjat

Kuulostaa ehkä mahdottomuudelta, mutta ei, hyvän mielen rikossarjoja on selkeesti olemassa. Tarvitaan vain  leppoisa yleissävy ja hauskaa läpänheittoa. Murhameiningit yms. ikävyydet menevät siinä sivussa.

White Collar (Viaplay, Disney+): Neal Caffrey on ikuisesti yksi tv-sarjasuosikeistani.

Lucifer (Netflix): hyvän mielen rikossarja lähinnä huvittavan päähenkilönsä vuoksi. Sivussa suurta rakkausdraamaa, mutta henk. koht. en jaksa sitä.

Supernatural (Viaplay, Amazon Prime): leppoisa yleissävy, check. Hauskaa läpänheittoa, check. Yliluonnollista sälää ja hirviöitä, check. Veljesrakkautta, check. Huvittavia jaksoja, check. Okei, ei ehkä kaikki jaksot, mutta leppoisa yleissävy ohittaa ikävyydet.

Unbreakable Kimmy Schmidt (Netflix): rikoksestahan sarja alkaa! Hyvä on, en tiennyt mihin kategoriaan Unbreakable Kimmy Schmidt kuuluu. Titus Andromedonin Lemonade naurattaa joka tapauksessa ikuisesti.

Nuoria tyyppejä

Sex Education (Netflix): loistava  sarja! Fiksu, hauska ja koskettava.

Anna, a lopussa (Netflix, Yle Areena): ilahduttava ja inspiroiva versio Vihervaaran Annasta. Ei tosin pelkkää iloa ja riemua, pitää varautua myös kyyneliin.

Derry Girls (Netflix): Täyttä rakkautta. Nauroin monta kertaa ääneen, mutta kaiken sekoilun keskellä Derry Girls onnistui myös koskettamaan. Taikaa koko sarja sanon minä, olen taannoin kirjoittanut. Samaa mieltä edelleen. Taikaa.

PS. Otan aina vastaan suosituksia hyvän mielen sarjoista. Olen pahemman luokan sarjajumittaja: samoja uudestaan ja uudestaan.

PPS. Kaiken tämän hyvän mielen sarja -jeesustelun jälkeen kerrottakoon, että katsoin juuri Netflixin meksikolaisen jännärisarjan Kuka tappoi Saran? Hitto että oli koukuttava tapaus! Viimeisten kolmen minuutin aikana sykekin nousi.😬

LUE MYÖS: