Tekijä: Maisa

Kategoriat
Ajattelin tänään Hassua Sarjat

Asioita, jotka ärsyttävät tv-sarjoissa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.12.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: valittaminen. Ja sarjat. Ja sarjoista valittaminen.

Kotona kirjassa -blogissa oli tovi takaperin juttu Kirjamarinoita, jossa kirjoittaja Ranja kävi läpi kirjoihin ja lukemiseen liittyviä ärsytyksiään. Koska valittaminen on (välillä) oikein pätevä suosikkiasia, sallinet Ranja että lainaan postausideaasi. Hieman soveltaen: olen parempi valittamaan katsomastani kuin lukemastani, joten valitan sarjoista.

Osa liittyy katsomiskokemukseen, osa sisältöihin. Kaikki ärsyttävät – enemmän tai vähemmän.

Iniseminen alkakoon!

1. Tekstitysten käännösvirheet. Mulla ei tietenkään ole mitään käsitystä kääntäjän työstä, joten tämä on epäreilua ininää – taatusti on aikataulupaineita ja deadlinekiireitä siinä(kin) työssä. Tämä tieto ei kuitenkaan estä minua pyörittelemästä silmiäni tekstitysten käännös- ja kirjoitusvirheille. Kaikkein pahinta on, jos virheellinen käännös muuttaa tarkoituksen täysin. Tai jos on jotain spesifiä sanastoa, josta kääntäjä ei ole saanut otetta, ja koko käännös menee täysin metsään sen vuoksi. Tai englanninkielinen sanonta, joka on käännetty ihan väärin. Edelleen, kaikki kunnia ja kiitos kääntäjille! Ei olisi minusta siihen hommaan, kunhan pitää päästä pätemään ja jupisemaan.

2. Käsikirjoituksen huolimattomuusvirheet. Siis että vaikka ykköskaudella on julistettu, että hahmolla ei ole sisaruksia ja sitten vitoskaudella kuvaan hyppääkin kolme siskoa. Hei käsikirjoittajat, miten minä muistan nämä asiat mutta te ette?

3. Kun hahmo on muka tosi köyhä, mutta asuu New Yorkissa kivan avarassa tiiliseinäisessä loft-asunnossa. Ja vastaavat, kysymysmerkkejä herättävät, todellisuudesta irtaantuneet valinnat. Tosin pääsen näistä yleensä aika nopeasti yli. Koska mitä hiton väliä sillä on, jos fiktiivisissä maailmoissa tienataan vähän ja asutaan kauniissa asunnoissa ja ostellaan merkkivaatteita nollabudjeteilla?

4. Tarpeettomat kuolemat. Tietysti ymmärrän, että sarjakuolemat ovat tärkeä ja tarpeellinen tapa edistää juonta, mutta välillä hahmoja tapetaan ihan turhaan. Tuntuu, että käsikirjoittajat haluavat vain saada hahmot – ja katsojat – kärsimään. Esimerkiksi: kuinka monta Jack Bauerin vaimoa / tyttöystävää / läheistä naistuttavaa 24 tappoikaan? Teri, Michelle, Audrey, Renee… Jack Baueria kidutti terroristi toisensa jälkeen, kyllä hän kärsi ihan tarpeeksi ilman että joka kaudella pahis murhasi hänen tyttöystävänsä! Ja anteeksi nyt vaan, mutta jos haluatte heivata naisen Jack Bauerin elämästä, eroaminenkin on vaihtoehto. Lähettäkää nainen vaikka toiselle puolelle maailmaa työkomennuksen perässä! Ei häntä aina tarvitse tappaa. Damn it.

5. Ei lopputekstejä. Tämä liittyy lähinnä telkkariin; antakaa mun katsoa lopputekstit ennen kuin alatte rullaamaan mainoksia! Monesti haluan tsekata vaikka jonkun näyttelijän nimen jota en saa päähäni, mutta eipä onnistukaan koska mainokset.

6. Koostejaksot. Hyvä luoja että vihaan niitä! Siis tiedättehän, esimerkiksi Frendien jaksot, joissa vanhoista jaksopätkistä leikataan ja liimataan täysin tarpeeton täytejakso. MINÄ OLEN NÄHNYT NÄMÄ KOHTAUKSET  JO!

7. Edelliseen liittyen: vihaan myös vaihtoehtoinen todellisuus -jaksoja, niitäkin on esimerkiksi Frendeissä. Ei minua kiinnosta, mitä olisi voinut tapahtua.

8. Jos joku odottamani kohtaus tapahtuu off screen. Buu! Tai jos välittömästi sen odottamani kohtauksen jälkeen tapahtuu aikahyppy.

9. Jos joku sarja, jonka haluan nähdä, ei ole katsottavissa missään Suomen suoratoistopalvelussa tai tv-kanavalla. HALUAN KATSOA HAPPY ENDINGSIN MISTÄ VOIN KATSOA HAPPY ENDINGSIN???

10. Luonnollisesti se, jos joku rakastamani sarja päättyy ihan väärin. En minä aina kaipaa onnellisia loppuja (okei tuo oli valhe), mutta  väärä loppu voi pilata vuosikausien rakkaussuhteen. Siis että minä tuhlasin tähän sarjaan tunteja elämästäni, ja se loppuu näin. Mitä?! Esimerkki: viime vuonna putosin Supernatural-kuoppaan. Katsoin about miljoona jaksoa sitä sarjaa, olin sataprosenttisesti Team SPN – ja sitten VIHASIN viimeisiä jaksoja ja loppuratkaisua. Oikeasti, 15 kauden ja 15 vuoden jälkeen tuo on se tapa jolla päätätte lopettaa sarjan?

11. Jos joku tylsä, ihmisten mieliin pesiytynyt kummallisen vaikutusvaltainen mielikuvitusportinvartija pääsee määrittelemään sitä, mitkä ovat cooleja, katsomisen ja hypettämisen arvoisia sarjoja. Ja mikä on noloa guilty pleasure -sisältöä, jonka katsomisesta pitää puhua häpeillen. Ihan sama! Katso mitä katsot, pidä mistä pidät, rakasta just niitä sarjoja kuin haluat. Ihan sama mitä joku hienosteleva tyyppi Twitterissä ajattelee. Tai mitä mieltä sisäinen coolius-mittarisi on. Ei ihmisten tarvitse katsoa vain Successionia, vaikeaselkoisia brittidraamoja ja vähän liian fiksuja kulttikomedioita. Roswell, New Mexico on täysin pätevä ja hyväksyttävä sarja, vaikkei se voitakaan yhtään Emmyä!

… mahdollisesti katson parhaillaan Roswell, New Mexicoa.

PS. Team Malex. IYKYK.

LUE MYÖS:

Miksi pahikset ovat niin huonoja tappamaan ja muita tärkeitä tv-kysymyksiä
Yllättävä suosikkisarja (eli miksi Supernatural on miljoona kertaa parempi kuin kuvittelin)
Roolinsa vanki
Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Kuusi piristävää sarjatärppiä synkkyyden keskelle

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.11.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: piristävät sarjat!

Kuva: HBO Max

Tasan vuosi sitten kirjoitin postauksen Kyl tää täst ja komediaa. Oli tuolloin pientä pandemiaväsymystä havaittavissa:

Kyl tää täst, kyl tää täst… olen toistellut sitä itselleni ja muille kuin jotain hiton mantraa. Kyl tää täst, kohta kaikki on taas normaalia. Kyl tää täst, jaksetaan vielä vähän aikaa. Kyl tää täst, rokote on tulossa.

Ja tottahan se on, kyl tää täst, väistämättä. Uskonhan minä siihen. Mutta kun maanantaina taas kuuli uusista rajoituksista ja rajusti kasvavista tartuntaluvuista, niin hitto vie vähän kyllä löi kasvoille että ei tää täst vielä hetkeen.

Olisi superkiva, jos olisin säästynyt tältä uusinnalta, mutta ilmeisesti pandemia vähät välittää mun toiveista. Jotenkin sitä on taas ajauduttu tilanteeseen, että on pakko toistella kyl tää täst kyl tää täst kyl tää täst. Ja kyllä minä edelleen uskon siihen, mutta samalla tiedostan – taas –  että ei tää täst vielä hetkeen. Pöh. Ehtihän sitä pari kuukautta olla takaisin konttorilla.

No mutta unohdetaan synkistelyt hetkeksi! Tai ainakin tarjotaan niihin lääkkeeksi parit hassut, höttöiset ja epäsynkät sarjat. Koska mitä muutakaan tässä nyt voi tehdä?

Selling Sunset / Netflix

Kirjoitin viime vuoden syyskuussa, kuinka Netflixin realitysarja Selling Sunset: Hollywoodin kiinteistönvälittäjät on kuin aikuisten The Hills. Edelleen samaa mieltä. Ja edelleen olen myös sitä mieltä, että Selling Sunset on loistava! Siis siihen tarkoitukseen, kun se kiistatta on tehty. Eli viihtymiseen. Se on täydellistä aivot narikkaan -viihdettä; kauniita ihmisiä, rakennettua ”todellisuutta”, feikkidramaa ja feikkiriitoja ja hulppeita miljoonalukaaleita. En jaksa kyseenalaistaa sarjan aitoutta, en vuosi sitten kun katsoin ekat kolme kautta about viikossa, enkä nyt kun neloskausi saapui ilahduttamaan minua ja meitä pimeyden keskelle. Täydellinen ajoitus! Kaipaankin vähän Los Angelesin aurinkoa elämääni. En usko, että olen ainoa.

Btw, olen yhtä aikaa Team Chrishell ja Team Christine. Ring the bell, ladies!

Selling Sunset: Hollywoodin kiinteistönvälittäjät, neljä kautta Netflixissä.

Sex Lives of College Girls / HBO Max

HBO Maxilla alkanut Sex Lives of College Girls ei ole nimestään huolimatta mitään Girls Gone Wild -irstailua, vaan Mindy Kalingin ja Justin Noblen luoma draamakomedia opiskelunsa aloittavista ja kämppiksiksi päätyvistä nuorista naisista. Sarjaa on tullut katsottavaksi vasta kaksi jaksoa, mutta ainakin alku on ollut oikein lupaava. Kimberly (Pauline Chalamet… erään Timothéen sisko btw), Bela (Amrit Kaur), Leighton (Reneé Rapp) ja Whitney (Alyah Chanelle Scott) tuntuvat puutteineen ja vikoineen täydellisen epätäydellisiltä hahmoilta, ja meininki on muutenkin oikein raikasta ja riehakasta.

Sarjassa on paljon Mindy Kalingin sarjoille (mm. Never Have I Ever ja The Mindy Project) ominaisia piirteitä; popkulttuuriviittauksia, nopeaa ja nokkelaa dialogia, feminismiä sekä inklusiivinen ja monikulttuurinen näyttelijäjoukko.

Sex Lives of College Girls HBO Maxissa. Uusi jakso viikoittain. 

Emily in Paris / Netflix / 22.12.

Kakkoskausi tulossa 22.12.! Olen yhä sitä mieltä, että Emily in Parisin ykköskausi oli höttöistäkin höttöisempää, helposti unohdettavaa ja heikkolaatuista hattaraa. Kaiken perusteella näyttää siltä, ettei mikään muutu kakkoskaudellakaan. Silti – tai ehkä juuri siksi – uusi kausi pääsee listalle. Ihan sama, vaikka Emily (Lily Collins) on hyvin raivostuttava hahmo! Ihan sama, vaikka juoni on paperinohut. Vuosi sitten Emily in Paris julkaistiin juuri oikeaan aikaan – keskelle pimeyttä, epätietoisuutta ja epätoivoa – ja todennäköisesti sen vuoksi siitä tuli niinkin iso hitti. Tänä vuonna pitää odottaa joulukuun loppupuolelle, mutta eiköhän sitä pimeyttä ja epätoivoa ole silloinkin vielä jäljellä. Lähdetään sitten vaikka Pariisiin.

Emily in Parisin kakkoskausi tulossa Netflixiin 22. joulukuuta.

And Just Like That… / HBO Max / 9.12.

No camoon, tietysti! Siis minustahan Sex and the City olisi pitänyt jättää vuosituhannen vaihteeseen ja olla tahraamatta sen vaikutusvaltaista perintöä huonoilla elokuvilla. Ja taidan periaatteessa olla tätä uudelleen lämmiteltyä sarjaversiotakin vastaan. Mutta silti… samaan aikaan olen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen teinejä, jolle Sinkkuelämää tulee aina olemaan yksi omien teinivuosien kulttuurisesti merkittävimmistä sarjoista. Plus just nyt en jaksa keksiä syitä sille, miksi And Just Like Thatia ei olisi koskaan kannattanut tehdä. Ja ei viisikymppisistä naisista nyt liikaa sarjoja ole tehty. Joten bring it on.

And Just Like That… tulossa HBO Maxiin 9. joulukuuta. Tai ehkä 10. joulukuuta jos mennään  Yhdysvaltojen aikavyöhykkeiden mukaan.

We Are Lady Parts / Yle Areena

No tässä on mieltä lämmittävä sarja! Vahva suositus, jos et ole vielä katsonut Yle Areenasta löytyvää brittikomediaa We Are Lady Partsia. On superhauska ja hyvin tehty. Ainoa miinus on se, että sitä on vain kuusi jaksoa.

We Are Lady Parts Yle Areenassa.

Starstruck / HBO Max

Toinen mieltä lämmittävä, valitettavan vähän jaksoja sisältävä komedia. HBO Maxista löytyvä Starstruck on kuin käänteinen ja paljon hauskempi Notting Hill; Jessiellä (sarjan luoja Rose Matafeo) on humalainen yhden illan juttu Tomin (Nikesh Patel) kanssa. Ja sitten paljastuu, että Tom on kuuluisa elokuvatähti. Seurauksena on huvittavaa ja oikein sydämellistä säätöä.

Starstruckin ykköskausi HBO Maxissa. Kakkoskausikin on jollain aikajänteellä tulossa.

PS. Lisäisin listalle Rahapajan viimeiset jaksot, jotka tulevat Netflixiin 3. joulukuuta, mutta eihän ne hyvin todennäköisesti tule olemaan kovinkaan piristäviä. Mutta kun päädyin kahlaamaan sarjan läpi syksyn aikana, niin pitäähän mun nyt nämä viimeisetkin katsoa.

PPS. Amazon Primellä on alkanut suurtuotanto The Wheel of Time (suom. Ajan pyörä). Senkin olisin voinut laittaa listalle, mutta eipä tuokaan kovin piristävältä vaikuta. Onko joku katsonut sitä? En ole jaksanut vaivautua, vaikuttaa kovin raskaalta.

LUE MYÖS:

Kummallinen sarjakoukutus: Selling Sunset (eli aikuisten The Hills)
Kategoriat
Musiikki Suosittelen Tyypit

Aina Taylor Swiftin puolella

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.11.2021 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Taylor Swift

Kuva: Beth Garrabrant / Taylor Swift

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Taylor Swift herättää ihmisissä niin paljon vihaa. Minä olen aina nähnyt vain superlahjakkaan musiikintekijän ja ystävälliseltä ja sympaattiselta vaikuttavan tyypin. Silti sitä on vuosien varrella saanut lukea ilkeitä otsikoita ja ala-arvoisia somekommentteja siitä, kuinka Taylor Swift on feikki ja tyrkky ja lahjaton ja huono laulaja ja käärme ja milloin mitäkin ikävää.

Ihan sama onko Taylor Swiftin fanittaminen coolia ja kuinka ikäviä otsikoita olen hänestä lukenut, minä olen aina ollut hänen puolellaan.

En voi väittää olevani mikään superintohimoinen superfani, mutta olen minä sen verran fani ja perillä asioista, että tiedän esimerkiksi kuinka läheinen ja vastavuoroinen suhde Taylorilla on faneihinsa. Silloin tällöin mediaan tippuu tietoja siitä, miten hän on maksanut faninsa syöpähoidot tai laulanut fanin häissä. Vihaajat ovat tietysti vakaasti sitä mieltä, että tämä kaikki on vain Taylorin epäaitoa julkisuuspeliä, mutta minä en usko siihen. Taylor Swift on ollut julkisuudessa 16-vuotiaasta, puolet elämästään. Ei kukaan voi feikata niin pitkään. Miksi on niin vaikeaa uskoa, että joku on vain hyvä ihminen, joka arvostaa fanejaan?

Osa Taylor-vihasta selittyy varmasti sillä, että hän on nainen. Eikä vain nainen, vaan menestyvä nainen. Nainen, joka kirjoittaa omat kappaleensa. Nainen, joka rikkoo ennätyksiä. Nainen, joka voittaa palkintoja. Mitä muuta se on kuin naisvihaa, kun Taylor Swiftistä tehtiin mediassa epätoivoinen miestenkaataja, kun hän kehtasi parikymppisenä deittailla enempää kuin yhtä miestä?  Ja vahva epäilys, ettei eräs räppäri olisi koskaan rynnännyt VMA-gaalan lavalle keskeyttämään 19-vuotiaan Taylor Swiftin kiitospuhetta, jos Taylor Swift olisi ollut mies. Varsin surullisenkuuluisa esimerkki siitä, että on ihmisiä joiden mielestä Taylor ei ansaitse menestystään. Fuck that.

They’d say I hustled
Put in the work
They wouldn’t shake their heads and question how much of this I deserve
What I was wearing
If I was rude
Could all be separated from my good ideas and power moves?

Minä olen samanikäinen kuin Taylor, vuoden 1989 lapsia. Ehkä siksi mulla on ollut erityinen suhde häneen ja hänen musiikkiinsa. Olen kasvanut yhtä aikaa hänen kanssaan, teinistä aikuiseksi. Yksi mun ikuisista suosikkikappaleista on Taylorin Change. Ei siksi, että se olisi mikään musiikkihistorian loisteliain tuotos vaan siksi, että muistan kuunnelleeni sitä aikuisuuden kynnyksellä olevana nuorena tyyppinä. Rakastan kappaleen sanoja ”they might be bigger, but we´re faster and never scared”. 

Aikuisena olen hurrannut aina, kun Taylor on jostain kaivanut voimaa vastata vihaajilleen ja epäilijöillään ja häntä kohtaan väärin käyttäytyneille – oli kyseessä sitten lyriikat tai oikeustaistelut. Kaikkien kohujen keskellä olen ollut aina Team Taylor. Kun Reputation julkaistiin, hurrasin taas. Ja kun Taylor ilmoitti äänittävänsä uudestaan vanhat levynsä jotta saa oikeuden omiin kappaleihinsa ja omaan musiikkiinsa, hurrasin kovempaa.

Perjantaina 12. marraskuuta Taylor julkaisi omissa nimissään neljännen studioalbuminsa Redin, joka julkaistiin alunperin vuonna 2012. Ja minä hurraan taas vähän lisää. Mikään ei ole hienompaa kuin potkittu nainen, joka on löytänyt voimansa.

Red on aina sisältänyt mun ja monen muun mielestä Taylorin parhaan kappaleen, All Too Wellin. Red (Taylor’s Version) sisältää myös paljon odotetun 10-minuuttisen All Too Well -version. Ja on muuten hieno! (Olen senkin verran Taylor Swift -fani, että tiedän kenestä kappale kertoo.) Muutaman arkistojen aarteen lisäksi Taylor’s Versioniin on mahdutettu uutena kappaleena myös sydäntäsärkevä Ronan. Kehottaisin kaikkia vihaajia tutustumaan kappaleen tarinaan, mutta epäilen ettei Taylor enää jaksa välittää vihaajistaan. Joten en jaksa minäkään.

 The haters gonna hate, hate, hate, hate, hate jne.

TAYLOR SWIFT FOREVER!

PS. Suositus myös Netflixin Taylor-dokkarille Miss Americana.

PPS. Perjantaisuunnitelmani:

LUE MYÖS:

Oodi Pinkille (ja tsemppibiiseille)
Suuri tsemppibiisilista – 75 kappaletta, jotka antavat voimaa
It just takes some time little girl – kaikkien aikojen parhaat tsemppibiisit