Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.10.2023 Lilyssä.
Suosikkiasia: syysmusiikki
Mitä pidemmälle ja pimeämmäksi syksy etenee, sitä melankolisemmaksi mun kuuntelema musiikki muuttuu. Ei se musiikki ehkä kaikkein ankeimmasta päästä siltikään ole, mutta pientä alakuloisuutta mun soittolistoille hiipii aina, kun lehdet putoavat puista. Syksyllä nyt vain kuuluu kuunnella sieluun iskeviä, katson ikkunasta ulos ja kuvittelen olevani surullisessa elokuvassa -biisejä. Tosin ehkä voisi argumentoida, että syksyllä kuuluisi kuunnella iloisia ja pirteitä kappaleita tasapainottamaan synkkyyttä. Ei nyt mennä siihen.
Mun syksy 2023 on kuulostanut tältä:
Hozier / Unreal Unearth
Anteeksi, miksen ole aiemmin kuunnellut Hozieria? Tietysti tiedän Take Me to Churchin koska en ole elänyt kiven alla, mutta tuota hittiä lukuun ottamatta en ole kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Oikeastaan kai kuvittelin, että hän jäi yhden hitin ihmeeksi. Wrong!
Hozierin elokuussa 2023 julkaistu kolmas studioalbumi Unreal Unearth on ollut mun syksyn THE soudtrack. Rakastan sitä. Täydellisen melankolisia syksykappaleita. Francesca, Eat Your Young, First Time… mun suosikkikappale taitaa olla Abstract (Psychopomp). Mutta pisteitä koko levylle. Kun tulevaisuudessa muistelen syksyä 2023, muistan Unreal Unearthin.
PS. Take Me To Churchista puheen ollen; en ole ilmeisesti koskaan aiemmin oikeasti kuunnellut sitä, siis sen sanoja, koska vasta Hozier-syksyni seurauksena olen tajunnut mitä siinä lauletaan ja mistä se kertoo. Eihän se ole mikään rakkauslaulu! Siinähän kritisoidaan katolista kirkkoa ja muita organisaatioita, jotka uskonnon varjolla vainoavat, syrjivät ja satuttavat. Hieno kappale.
Noah Kahan / Stick Season
Ensin algoritmi heitti eteeni Stick Season -singlen, sitten koko albumin ja nyt olen pudonnut Noah Kahan -kuoppaan. Loisteliasta syysmusiikkia. Noah Kahan on kotoisin Vermontista, joten olen päättänyt etteivät syystunnelmat hänen kappaleissaan ole sattumaa. Koska jos mun pitäisi nimetä yhdysvaltalainen osavaltio, jonka yhdistän syksyyn, se on Vermont. Oikeasti, kun googlettaa Vermontin, tuloksena on ruskakuvia toisensa jälkeen. Eli: Noah Kahan ja Stick Season = täydellistä ruska-ajan musiikkia.
Maisie Peters / The Good Witch
Vähän menevämpää kamaa, ei ihan sitä melankolista, kuuntelen kynttilän valossa, juon teetä ja fiilistelen sateen ropinaa -musiikkia, mutta on silti päässyt mun syksy 2023 -soundtrackille. The Good Witch on kuitenkin sydänsurualbumi, joten on siinä melankolisuuttakin, vaikka paikoitellen vähän nopeatempoisempaa sellaista. Maisie Peters on jotenkin symppiksen oloinen tyyppi. Toivon hänelle pitkää ja menestyksekästä uraa.
boygenius / The Record
Phoebe Bridgers on aina täydellistä syysmusiikkia, joten vähemmän yllättäen myös Phoeben, Julien Bakerin ja Lucy Dacusinboygenius-bändi löytyy myös mun syksylistalta. Boygeniusin The Record -levy on mainio niihin vähän alakuloisiin, tunteellisiin hetkiin, joita syksy aina tapaa heittää eteen.
Taylor Swift / folklore & evermore
Melko itsestäänselvää, mutta folklore ja evermore nyt vain huutavat syksyä. Tiedän, että evermore on vähän hyljeksitty lapsi, mutta se on itse asiassa suosikkini Taylorin levyistä (ja reputation, ikuisesti). Tosin mitä melankoliseen syysmusiikkiin tulee, folklore on lopulta kuitenkin ehkä ykkönen. Koska my tears ricochet, exile ja mirrorball.
PS. Melankolista musiikkisyksyä seuraa aina leppoisa ja pirteä musiikkitalvi — joka tosin on riippuvainen siitä, onko lunta vai ei. Jos on pimeää ja ankeaa, melankolinen musiikkisyksy jatkuu.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 30.9.2023 Lilyssä.
Suosikkiasia: Fanius. Kaikenlainen fanius.
Heitän nyt itseni bussin alle kertomalla, että mulla on aiemmin ollut aivan pönttöjä ajatuksia faniudesta.
Olen ajatellut, että fanius on asia jota voi arvottaa. Että yhdenlainen fanius on parempaa kuin toisenlainen fanius. Lähinnä: että jalkapallofanius — periaatteessa kaikki joukkueurheilufaniudet mutta mun kohdalla jalkapallofanius — on parempaa faniutta kuin mikään muu fanius. Että on hienompaa, jalompaa, arvostettavampaa, fiksumpaa fanittaa Arsenalia, Helmareita, Leijonia tai KTP:tä kuin Taylor Swiftiä, Zendayaa, The Summer I Turned Prettyä, Star Warsia tai Blackpinkiä. Tai mitä hyvänsä ”höttöä” (sana, jonka viljelemisestä mun pitäisi käydä kriittinen keskustelu itseni kanssa).
Kuinka ankea ajattelumalli. Ihan kuin ihmisille rakkaita juttuja voisi laittaa tärkeysjärjestykseen, ja julistaa toiset faniuden kohteet sosiaalisesti hyväksyttäviksi ja toiset noloiksi. Ekstrapöntöksi aiemman ajattelumallini tekee se, että A) olen aina rakastanut molempia, urheilua ja popkulttuuria ja B) olen kirjoittanut gradun faniudesta, joten mun pitäisi tietää paremmin. Ilmeisesti en sisäistänyt teoreettista viitekehystäni.
Olen kirjoittanut graduuni, kuinka ”oikeita” tapahtumia seuraavat (mies)urheilufanit ovat historiallisesti olleet statukseltaan korkeammalla kuin kuviteltuja ja halveksittuja saippuasarjoja seuraavat (nais)fanit. Minä olen kaikessa feminismissäni tiennyt, että faniuden kuviteltu arvoasteikko mukailee monin paikoin sukupuolisia stereotyyppejä — ja sitten mielessäni hyväksynyt sen samaisen arvoasteikon. Buu, menneisyyden Maisa! Ankeaa pick me girl -toimintaa.
Näin se on jostain hiton syystä (sisäistettyä misogyniaa?) mennyt vinksahtaneessa mielessäni:
(Stereotyyppisesti maskuliininen) jalkapallofanius: vakavaa, jaloa, ikuista, todellista. Olet osa jotain itseäsi suurempaa, olet aktiivinen toimija, olet kahdestoista kenttäpelaaja, olet osa meitä, osa Pohjoiskaarretta, osa Goonereita, osa Keltaista seinää. Joukkueen logo on sydämesi päällä. Arsenal forever! Tietysti tiedät jokaisen yksityiskohdan suosikkijoukkueestasi. Hienoa! Olet hyvä fani.
(Stereotyyppisesti feminiininen) popkulttuurifanius: höpsöä, poptähtiin rakastuvia kirkuvia teinityttöjä, ei hienoa, ei jaloa, ei ikuista — vaan hetkellistä ja ohimenevää. Obsessiivista, turhaa. Olet passiivinen toimija, objekti, joka olemassa ainoastaan subjektin kautta. Jos me on olemassa, se on illuusio, ei todellista. Miksi tiedät jokaisen yksityiskohdan suosikkinäyttelijästäsi? Outoa. Olet nolo fani.
Aina kun jossain kirjoitetaan vaikka Harry Stylesin, BTS:n tai Taylor Swiftin superintohimoisista, valtavan isoista ja vaikutusvaltaisista fandomeista, joukko tympeitä miehiä (sori stereotypisointi, mutta let’s face it, yleensä he ovat miehiä) ryntää kommenttikenttään pyörittelemään päitään koska ”arghh tämä ei ole minua varten mutta kuulkaa mielipiteeni, en tajua tätä joten se on oltava tyhmää ja turhaa, Kanye made her famous, olette noloja, miten kehtaatte innostua asioista, hiton kultti, basic bitch, kuinka cringeä, hahahahaha, tuo ei ole oikeaa musiikkia, hän ei osaa laulaa, kaikki kappaleet kuulostavat samalta, siis miten joku maksaa noin paljon konserttilipuista?”
Sitten ne samat tympeät miehet käyttävät tuhansia euroja kausikortteihin, huutavat 90 minuuttia tv-ruudulle, pukeutuvat paitoihin joiden selässä on toisen miehen nimi, tatuoivat suosikkijoukkueensa logon käsivarteensa, vittuilevat Twitterissä 24/7 ja hajottavat huonekaluja kun pallo menee väärään maaliin.
En halua demonisoida urheilufaneja — minähän olen sellainen itsekin — mutta camoon! Ainoa ero jalkapallofanin ja Taylor Swift -fanin välillä on se, että valtaosa Taylor Swift -faneista on tyttöjä ja naisia, ja maailma rakastaa trivialisoida tyttöjen ja naisten kiinnostuksenkohteita. Koska jos se on kimaltavaa ja vaaleanpunaista, se ei ilmeisesti voi olla samalla tärkeää ja merkityksellistä. Ei, vaikka Swiftiet pystyisivät todennäköisesti kaatamaan hallituksia, jos oikeasti yrittäisivät.
Pitäkää kasuaali misogynianne. Koskee myös sinua, menneisyyden Maisa — muka-feministi, joka punavalkoisesta norsunluutornistasi salaa arvostelit teinityttöjä, jotka leiriytyivät Olympiastadionin eteen ennen One Directionin keikkaa. Not like other girls, eh? Idiootti.
Aika, itsetutkiskelu ja kaikki oikeat feministit onneksi opettivat pois vinksahtaneista ajatusmalleista. Ja ehkä vähän tämä blogikin; olen saanut vapaasti intoilla sarjoista ja musiikista ja hassuista YouTube-videoista ja fanittaa Tayloria, New Girliä ja romanttisia komedioita. Tiedän varsin hyvin, että välillä (ehkä melko useinkin) olen itse syyllistynyt siihen, mitä olen tässä kirjoituksessa arvostellut: olen trivialisoinut stereotyyppisesti naisille suunnattuja kirjoja ja sarjoja, pyöritellyt silmiäni rom comeille — ja käyttänyt jatkuvasti sitä höttö-sanaa, koska ilmeisesti mulla on kaikesta itsetutkiskelustani huolimatta tarpeen vähätellä popkulttuuriin liittyviä kiinnostuksenkohteitani. En minä koskaan kutsuisi Arsenalia hötöksi.
Kukaan ei kai ole täydellinen. Vannon silti, että silmien pyörittelyni ja vitsailuni ei koskaan kohdistu faneihin ja fandomeihin. Faniuden kohteeseen ehkä, faneihin ei koskaan. Minä fanitan faneja ja faniutta — siis kaikenlaista faniutta, aidosti. En enää ajattele, että olen pyhässä jalkapallofaniudessani parempi ihminen kuin ne One Direction -teinitytöt Olympiastadionilla. Nyt minä ajattelen, kuinka siistiä, että ihmisillä — teinitytöillä, nuorilla tyypeillä, milleniaaleilla, keski-ikäisillä, miehillä, naisilla — on tärkeitä ja rakkaita juttuja, joihin he suhtautuvat intohimolla. Oli se juttu sitten poptähti, roolipelit tai jalkapallojoukkue. Tai kaikki niistä.
Pidä mistä pidät, fanita mitä fanitat äläkä anna tympeiden tyyppien tympeiden mielipiteiden pilata iloa ja innostuneisuuttasi.
Kuten ystävämme Taylor sanoisi: ”The worst kind of person is someone who makes someone feel bad, dumb or stupid for being excited about something”.
PS. Hei tympeä tyyppi, seuraavaksi kun näet Instagram-videon tytöistä Taylor Swiftin konsertissa ja koet pakottavaa tarvetta irvailla, vähätellä ja pyöritellä silmiäsi — maybe don’t. Tiedän, että kuvittelet kaiken olevan sinua varten, mutta SE EI OLE SINUA VARTEN. Jatka skrollaamista ja anna muiden pitää hauskaa.
PPS. Urheilukuplani ulkopuolella on taatusti paljon jengiä, joiden mielestä urheilufanit ovat alinta pohjasakkaa. Että se on urheilufanius, joka on noloa, höpsöä ja turhaa. Olkoon se toinen tarina. Tietäkää silti, että olen aina valmis puolustamaan urheilua ja urheilufaneja.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 24.8.2023 Lilyssä.
Suosikkityyppi: Taylor Swift
Mun aivan järkevä, aikuisen ihmisen maltillinen Taylor Swift + The Eras Tour -fanitus johti siihen, että heinäkuussa oli taisteltava The Great War of Ticketmaster. Ja siis my knuckles were bruised like violets, todellakin, mutta sain liput ja ensi kesänä pääsen The Eras Tourille. Hurraa! Ainoa ongelma on se, että armaan keikkakamuni Taylor-tietämys on melko heikolla tasolla. Ja kun sanon melko heikolla, tarkoitan että Blank Space on ainoa kappale jonka hän tunnistaa. Tämähän ei käy päinsä (koska tietysti seurassani pitää huutaa I’M DRUNK IN THE BACK OF THE CAR), joten aion siirtää vuosien varrella kerrytetyn swiftologian tietämykseni häneen.
Tähän mennessä oppitunneistamme on puuttunut selkeä pedagoginen rakenne — ne ovat olleet enemmänkin sekalaisia heittoja à la hei tämä on sitten se yksi ja ainoa kappale, jossa Taylor pyytää anteeksi ex-poikaystävältään.
If you fail to plan, you plan to fail, joten tein opetussuunnitelman. Ready for it or not, keikkakamu, ensimmäisen oppitunnin aika. Alkeiskurssilla vastaamme kysymykseen miksi Taylor Swift on niin suosittu. Kyllä, sen ymmärtämiseksi meidän pitää aloittaa alusta. Ja kyllä, koko tämä merkkimäärä on oleellista tietoa.
1.Taylor Alison Swift. Muusikko, laulaja, lauluntekijä, kirjoittaja, tarinankertoja, ohjaaja, megatähti. She was born in Nineteen Eighty Nine! (← tuo oli Taylor-viittaus). Syntyi ja kasvoi Pennsylvaniassa, aloitti uransa countrylaulajana Nashvillessa. Sai 14-vuotiaana sopparin Sony/ATV:lta, siirtyi vuonna 2005 Big Machine Recordsille (nimi muistiin). Oli 16-vuotias, kun hänen ensimmäinen studioalbuminsa julkaistiin. Ensimmäinen single Tim McGraw. Itsensä mukaan nimetyn debyyttialbumin (julk. 2006) jälkeen kakkosalbumi Fearless (2008) ja singlet You Belong With Me ja Love Story nostivat hänet suuren yleisön tietoisuuteen.
2. Taylorin fanit tunnetaan termillä Swiftie. Taylorin suosikkinumero on 13, mikä tulee esille enemmän kuin uskot. Taylorilla on kolme kissaa ja läheinen suhde perheeseensä; äiti Andrea, isä Scott ja pikkuveli Austin ovat kaikki mukana Taylorin uran kulisseissa ja Taylorin 13 Management -firmassa (sanoinhan, että numero 13 tulee esille enemmän kuin uskot).
3. Taylorin erat (=albumit): Taylor Swift, Fearless, Speak Now, Red, 1989, reputation, Lover, folklore, evermore, Midnights. Ensimmäinen ja ainoa naisartisti, joka on voittanut Vuoden albumin Grammyn kolmesti. Tehnyt sen kolmen eri musiikkigenren albumeilla: Fearless (country, 2009), 1989 (pop, 2015) ja folklore (indie/folk, 2020). Yhteensä 12 Grammy-voittoa ja 46 ehdokkuutta. (Ja pitäisi olla muutama lisää reputationista, hitto vie.)
Pandemian aikana julkaistut folklore ja evermore avasivat monen epä-Swiftien silmät Taylorin lahjakkuudelle ja hänen musiikilleen. Seurauksena oli valtava määrä uusia faneja.
4. Kirjoittanut läpi uransa kappaleensa itse (joko täysin yksin tai yhteistyöllä). Pidetään sukupolvensa lahjakkaimpina lauluntekijöinä ja biisien kirjoittajina. Ne tyypit, jotka eivät ole tehneet swiftologian läksyjään tapaavat väittää, että Taylor kirjoittaa vain joko hempeitä rakkauslauluja tai katkeria kappaleita kuuluisista ex-poikaystävistään… koska ilmeisesti Fifteen, The Best Day, marjorie, dorothea, Ronan, Nothing New, Change, Tied Together with a Smile, Forever Winter, Soon You’ll Get Better, Bad Blood, Look What You Made Me Do, Long Live, This Is Why We Can’t Have Nice Things, Anti-Hero, You Need To Calm Down, The Man, the last great american dynasty, mad woman, Vigilante Shit, epiphany, mirrorball, seven, You’re On Your Own, Kid, Mean, Karma, Only the Young jne. jne. jne. eivät ole olemassa.
Sitä paitsi: mitä pahaa rakkauslauluissa on? Varsinkin jos ne ovat niin hyvin kirjoitettuja kuin Taylorin rakkauslaulut.
5. Oikeasti: Hei ihmiset, jotka ”ette ymmärrä” Tayloria, kuunnelkaa muutakin kuin Shake It Off. Kuunnelkaa cowboy like me! Tai mirrorball. the lakes! Koko 10-minuuttinen All Too Well. Taylorin lyriikat ovat timanttia! Toisaalta; I’ve come too far to watch some namedropping sleaze / Tell me what are my words worth joten älkää sitten ymmärtäkö, idc.
6. Joo joo, ne kuuluisat ex-poikaystävät, mutta kuka niistä välittää*. Puhutaanko Taylor’s Versioneista? Tärkeä Swiftie-sääntö: jos Taylor’s Version on olemassa, valitse aina se. Vuonna 2019 Taylorin entinen levy-yhtiö Big Machine Records myytiin manageri Scooter Braunille (tärkeä Swiftie-sääntö: Scooter Braun = persona non grata). Kaupassa Braun sai oikeudet Taylorin kuuden ensimmäisen albumin masternauhoituksiin ja kaikkeen muuhun Taylorin musiikkiin liittyvään, johon Big Machinella oli tekijänoikeus. Taylor on kertonut, että hän yritti itse ostaa musiikkinsa ennen Braun-kauppaa (erinäisistä syistä johtuen Taylor ei voi sietää Scooter Braunia), mutta Big Machine ei tarjonnut hänelle suotuisia ehtoja vaan lähinnä yritti kiristää häntä allekirjoittamaan uuden levytyssopparin rauenneen tilalle. Siitä surusta, kiukusta ja pettymyksestä syntyi Taylor’s Versionit: Taylor päätti levyttää kuusi varastettua levyään uudestaan, kun se oli sopimuskiemuroiden valossa sallittua. Näin alkuperäiset masterit menettävät arvonsa ja Taylor omistaa oman musiikkinsa.
Tähän mennessä Taylor on julkaissut kolme Taylor’s Version -uudelleenlevytystä: Fearless (Taylor’s Version), Red (Taylor’s Version) ja Speak Now (Taylor’s Version). Lokakuussa 2023 julkaistaan 1989 (Taylor’s Version), minkä jälkeen kokoelmasta puuttuu enää Taylor Swift (Taylor’s Version) ja reputation (Taylor’s Version). Joku kirjoitti Twitterissä, kuinka ”all Taylor Swift has to reclaim now is her name and her reputation”, ja tämä sai minut hieman tunteelliseksi 🙂
*Se, mikä kappale kertoo kenestäkin ex-poikaystävästä tai ex-ystävästä kuuluu swiftologian jatkokurssille — samoin kuin mastersaagan hienovaraisemmat yksityiskohdat… köh, Karlie Kloss, köh.
7. Merkityksellinen mutta ei kiva swiftologian oppitunti. Vuoden 2009 MTV Video Music Awards -palkintogaalassa 19-vuotias Taylor palkittiin parhaasta naisartistin videosta (You Belong with Me). Kun hän oli pitämässä kiitospuhettaan, lavalle asteli tuolloin 32-vuotias Kanye West, joka oli vakaasti sitä mieltä, että BeyoncénSingle Ladiesin olisi muuten pitänyt voittaa. Koska ei ilmeisesti riittänyt, että Kanye olisi kelaillut sitä omassa mielessään, hän nappasi mikrofonin (Yo Taylor, I’m really happy for you, Imma let you finish) ja ilmoitti mielipiteensä. Yleisö buuasi Kanyelle, Taylor uskoi, että buuaukset oli tarkoitettu hänelle. Kun Beyoncé — tyylikäs artisti ja hieno ihminen — myöhemmin samana iltana voitti palkinnon parhaasta videosta, hän kutsui Taylorin lavalle päättämään kesken jäänyt puheensa.
Taylor — tyylikäs artisti ja hieno ihminen — antoi Kanyelle anteeksi, myös laulun muodossa (Innocent). Ja Kanye-luvun olisi pitänyt päättyä siihen, paitsi että…
8. … ei päättynyt. Koska helmikuussa 2016 Kanye julkaisi ankean, misogynistisen kappaleen Famous, joka pitää sisällään sanat ”I feel like me and Taylor might still have sex / Why? I made that bitch famous.” Taylor tiimeineen paheksui kappaletta ja sen sanomaa, Kanye ja tämän silloinen vaimo Kim Kardashian sepittivät tarinan, jonka mukaan Taylor olisi puhelimessa hyväksynyt kaiken ja yritti nyt kääntää narratiivin ja tehdä itsestään uhrin. Kanye julkaisi Famousin musiikkivideon, jossa Taylor kuvattiin alastomana patsaana (camoon, miten sitä ei tuomittu vieläkin laajemmin???) Heinäkuussa 2016 Kim julkaisi salaa nauhoitetun videon puhelusta, joka muka todisti Taylorin valehtelevan*.
Taylor ilmoitti, että hän ”would very much like to be excluded from this narrative”, mutta julkinen tuomioistuin oli jo tehnyt päätöksensä. About koko maailma miinus Swiftiet käänsi Taylorille selkänsä ja maalasi hänet valehtelijaksi, käärmeeksi ja manipuloivaksi narsistiksi. #TaylorSwiftIsOverParty trendasi sosiaalisessa mediassa. Kanye ja Kim väänsivät ja käänsivät totuutta, maailma ja media canceloi Taylorin; oli coolia vihata häntä. Lopulta Taylor vetäytyi julkisuudesta — eikä häntä nähty vuoteen.
*Maaliskuussa 2020 editoimaton versio Kimin julkaisemasta puhelusta vuosi julkisuuteen. Se todisti, että Taylor oli puhunut totta koko ajan.
9. Vuoden 2016 tapahtumia seurasi yksi musiikkihistorian ikonisimmista comebackeistä: Taylor julkaisi marraskuussa 2017 kuudennen studioalbuminsa reputationin — ja koska Kim, Kanye, sosiaalinen media ja maailma olivat leimanneet hänet käärmeeksi, Taylor täytti sosiaalisen median tilinsä (kun oli ensin tyhjentänyt ne), Look What You Made Me Do -singlen musiikkivideon ja myöhemmin The Reputation Stadium Tourin lavat käärmeillä ja käärme-viittauksilla (Karyn-käärme on IYKYK-kamaa). The Reputation Stadium Tourista povattiin floppia (koska oli edelleen coolia vihata Tayloria), mutta se oli valtaisa menestys. Taylor siis täytti stadionit myös silloin, kun maailma oli kääntänyt hänelle selkänsä eikä hän ollut millään tasolla niin suosittu kuin nyt.
There will be no explanation, there will just be reputation, Taylor sanoi ja antoi kappaleidensa ja videoidensa puhua — tieteellisen objektiivisuuden vuoksi ohitamme hetkeksi sen, ettei alla oleva LWYMMD-video ole Taylor’s Version. (Voisin kirjoittaa 20-sivuisen esseen videon viittauksista ja piilomerkityksistä — timanttiammeen dollarin seteli on mun suosikkiyksityiskohta):
10. Reputation ei ole ainoa kerta, kun Taylor on mestarillisesti kääntänyt vihan voitokseen. Pari esimerkkiä. Media löi Taylorin otsaan sarjadeittailijan maineen. Taylor oli että ”selvä, ihan sama, olen mitä sanotte” ja kirjoitti Blank Spacen. Se on yksi hänen suurimmista hiteistään. Kriitikko väitti, ettei Taylor osaa laulaa. Taylor kirjoitti Meanin, joka palkittiin kahdella Grammylla. Tayloria on läpi uran kritisoitu milloin mistäkin ja vihattu ilman syytä. Haters gonna hate, Shake It Off on megahitti.
11. Tiedättekö sen sanonnan work hard, be nice? Se on vähän kuin Taylor tiivistettynä. Kaikesta päätellen hän on megasuosiostaan huolimatta pysynyt kohteliaana, ystävällisenä, anteliaana ja hyvänä ihmisenä — joo joo, tietysti hänellä on takanaan massiivinen PR-koneisto, mutta ei kukaan voi feikata mukavaa 20 vuotta. Ottaen huomioon kuinka paljon vihaa Taylor on saanut niskaansa, on hassua, että hänestä tihkuvat luonnehdinnat ja kuvailut ovat aina olleet hyvin positiivisia. Tayloria pidetään yleisesti hyvänä tyyppinä. Hän on tukenut, kannustanut ja nostanut esiin tuntemattomampia muusikoita ja pitänyt kollegoidensa puolia milloin oikeustaisteluissa, milloin palkintogaaloissa. Hän on myös ilmeisen pidetty ja huolehtiva työnantaja: Taylorin bändistä, taustalaulajista ja kiertuetyöntekijöistä löytyy iso joukko ihmisiä, jotka ovat olleet mukana vuosikausia — esimerkiksi kitaristi Paul Sidoti ja basisti Amos Heller ovat soittaneet Taylorin kanssa vuodesta 2007.
Hän myös kiittelee jatkuvasti työntekijöitään ja heidän perheitään, ja kantautuipa Eras Tourilta vastikään uutinen, jonka mukaan Taylor maksoi Yhdysvaltojen kiertueen päätteeksi yhteensä 55 miljoonaa dollaria bonuksia työntekijöilleen. Esimerkiksi kiertueen rekkakuskien kerrottiin saaneen kukin 100 000 dollarin bonus. Plus hän on kasuaalisti lahjoittanut rahaa hyväntekeväisyyteen jokaisella Eras Tourin kiertuepaikkakunnalla.
12. Kaikkein suurin syy siihen, miksi Taylor on niin suosittu? Hänen suhde faneihinsa. Fanit ovat lojaaleja Taylorille, koska Taylor on aina ollut lojaali heitä kohtaan. Hän on uransa alusta lähtien alleviivannut, kuinka kiitollinen on tuesta ja rakkaudesta, jota on faneiltaan saanut. Intohimoiset Swiftiet saattavat joskus mennä vähän äärimmäisyyksiin, mutta he ovat nähneet kuinka ystävällinen, ahkera, lahjakas nuori nainen revitään huipulta alas ilman syytä — tottakai he puolustavat Tayloria. Mun teoria on se, että sen jälkeen kun oikeasti tajuaa ilmiötä ja ihmistä nimeltä Taylor Swift, sitä on vain pakko olla fani ikuisesti. Ja koska Taylor ei ole jumiutunut yhteen genreen, vaan uudistuu jatkuvasti, hän saa jatkuvasti uusia faneja — ja niin Swiftieiden määrä kasvaa, kasvaa ja kasvaa.
Long Live on virallinen Swiftie-anthem:
Ja pieni sivupolku; Taylor on myös mestarillisesti osallistanut ja aktivoinut faninsa mukaan kaikkeen, mitä tekee. Hänet tunnetaan piilomerkityksistä, vihjeistä ja viittauksista, joita viljelee musiikkiinsa, videoihinsa ja sosiaalisen median päivityksiinsä — ja fanit tietävät tämän, joten he analysoivat jokaisen Taylorin teon niin tarkalla kammalla, että FBI:kin jää kakkoseksi. Emojien väri? Ylimääräinen kirjain? Musiikkivideon tausta? Julkaisun kellonaika? Uusi esiintymisasu? Ne kaikki ovat potentiaalisia vihjeitä Taylorin seuraavasta askeleesta. Koska she’s a mastermind.
13. Eli miksi Taylor Swift on niin suosittu?
Pitkä ura, tehnyt töitä musiikkibisneksessä 14-vuotiaasta.
Jatkuva uudistumiskyky, ei ole jämähtänyt yhteen genreen tai tyyliin.
Kasvanut faniensa mukana.
folkloren ja evermoren merkitys.
Lahjakkuus, duh.
Biisien lyriikat, duh.
Nousi kuin hiton fenix kun hänet epäreilusti poltettiin julkisen mielipiteen roviolla.
Fuck you -asenne ja Taylor’s Version -uudelleenlevytykset.
Ystävällinen ja hyvä tyyppi, jonka puolella on helppo olla.
Megatähtistatuksestaan huolimatta helposti lähestyttävä.
Lojaali ystävä, kollega ja työnantaja.
Erityislaatuinen suhde faneihin.
Bisnesäly.
Ja ne miljoona muuta asiaa, mutta lopetan nyt koska keikkakamuni huutaa ”M, kukaan ei jaksa lukea tätä”.
Kotiläksyt:
Miss Americana -dokkari Netflixistä (auttaa ymmärtämään minkälainen ihminen Taylor on ja mitä hän on käynyt läpi).
Reputation Stadium Tour -keikkatallenne Netflixistä
